Tšekin kielimuodot

Otsikon kysymys saattaa vaikuttaa absurdilta, tšekkejähän on 10 miljoonaa, heidän joukossaan sellaisiakin, kuten esimerkiksi minä, joiden työn edellytyksenä on ”synnynnäisenä kielenpuhujana oleminen”. Tarkemmin ajatellen tämä kysymys ei kuitenkaan ole yhdentekevä. Mitä tarkoittaa puhua jotakin kieltä äidinkielenään? Ilmeisesti sitä, että tämä kieli on se, jolla puhuja on ruvennut hahmottamaan maailmaa, ilmaissut ajatuksiaan ja tunteitaan sekä kommunikoinut lähimmäistensä kanssa. Tämä kaikki kauan ennen kuin hän on nähnyt ensimmäistäkään kirjainta tai oivaltanut, että kieli voi palvella muitakin tehtäviä kuin välittömien tarpeiden tyydyttämistä. Myöhemmin äidinkieli säilyttää korvaamattoman asemansa ihmisen ajatus ja tunnekielenä. Jopa kaksi- ja monikielisillä yksi kieli on yleensä muita vahvempi, ja se on osa heidän identiteettiään. On siis kiistaton tosiasia, että on olemassa ainakin 10 miljoonaa ihmistä, jotka käyttävät näihin tarkoituksiin jotakin tšekin kielen muotoa. Rohkenen kuitenkin väittää, ettei juuri löydy puhujaa, jonka äidinkielenä olisi tšekin kirjakieli, siis se kielimuoto, jota esimerkiksi minä opetan täällä yliopistossa. Pelkkä kuvitelma lapsesta, jolle kotona puhutaan kirjakieltä ja joka vastaa kirjakielellä, tuntuu kaukaa haetulta edes kielenhuoltajien perheissä.

Mitä kieltä tšekit sitten puhuvat? On tietenkin olemassa murteita, mutta verrattuna esimerkiksi suomen murteisiin niillä on paljon pienempi merkitys: ne eroavat toisistaan vähemmän, ne ovat tasoittuneet huomattavasti, ja niitä käytetään vähemmän.

Jos jätetään syrjään murteet ja slangi, tšekin kielessä voi erottaa kolme päämuotoa:

1. Kirjatšekki (spisovná čeština) on kirjakielen kodifioitu muoto, jota käytetään pääasiallisesti kirjoitetussa viestinnässä.

2. Puhetšekki (hovorová čeština) on kirjakielen puhuttu muoto, jota käytetään sivistyneessä ja virallisessa suullisessa viestinnässä. Tämä onkin ongelmallisin kielimuoto, koska suurin osa puhujista pitää sen kielioppia ja sanastoa jo neutraalista poikkeavana. Kirjakieli soveltuu sellaiseen tilanteeseen, jossa puhutaan suurelle yleisölle (esimerkiksi radiossa ja televisiossa uutisia luettaessa), mutta se ei sovi silloin, kun yksi puhuja kommunikoi toisen kanssa. Omassa työssäni huomaan vastaavan eron. Kun luennoin, kirjakieli tuntuu varsin luontevalta, mutta heti kun siirrytään keskusteluun, siis puhutaan konkreettiselle vastaanottajalle, alkaa kirjakieli tuntua liian juhlalliselta.

3. Yleistšekki (obecná čeština) on se kielimuoto, jota suurin osa tšekeistä käytännössä käyttää. Se ei ole kirjakieltä eikä murretta vaan yleispuhekieltä, joka kattaa periaatteessa koko maan. Murteista sen erottaa paitsi yleiskattavuus myös arvovalta: murretta puhuvaa voidaan pitää sivistymättömänä, yleispuhekieli on neutraali. Se on siis tšekkiä puhuvan alueen yhteinen kielimuoto.

Kirjakieli ja yleispuhekieli ovat muodoiltaan niin läheisiä, että molemmat ovat kaikille tšekeille täysin ymmärrettäviä. Suurin osa puhujista osaa myös käyttää kirjakieltä aktiivisesti. Tšekkiläiset lapset tutustuvat kirjakieleen kuitenkin vasta kouluiässä opettajan ja kirjallisuuden välityksellä. Suurin osa peruskoulun äidinkielen tunneista kuluu siihen, että lapsille opetetaan kirjakielen muotoja ja oikeinkirjoitusta.

Ulkomaalaiset oppivat kursseilla tietenkin ensisijaisesti kirjakieltä ja ihmettelevät sitten maassa käydessään, miksi he kuulevat ympärillään jotain aivan muuta kieltä, kuin he ovat suurella vaivalla oppineet. Kielen opetuksen kannalta kirjakieli on turvallinen ratkaisu, koska vain se on kodifioitu, suhteellisen muuttumaton ja teksteissä käytetty kielimuoto. Yleispuhekieltä käsitellään kursseilla vasta edistyneimpien oppilaiden kanssa, jos ollenkaan. Tšekkiä ulkomaalaisille opettavat samoin kuin kirjailijat ja kielenkääntäjät huomaavat joka tapauksessa selvimmin kirjakielen ja yleispuhekielen väliset erot.

Yleispuhekielen luonnehdintaa

Yleistšekki on oma kielisysteeminsä, joka eroaa kirjakielestä kaikilla kielen tasoilla. Lauseopilliset eroavuudet eivät ole yllättäviä, onhan jokainen puhuttu kieli rakenteeltaan yksinkertaisempi kuin kirjoitettu. Myös erot sanastossa ovat luonnollisia. Vaikeampaa on tottua siihen, että useimmat kieliopilliset morfeemit (eli kielen pienimmät merkitykselliset yksiköt) ovat yleistšekissä erilaisia kuin kirjakielessä.

Esimerkiksi lause ”Kirjoittelemme tyttöjen kanssa kahdesta kivasta pojasta” voidaan ilmaista seuraavilla tavoilla:

1) Píšem si s holkama vo dvouch bezvadnejch klukách.
2) Píšem si *s dívkama vo dvouch skvělejch *hochách.
3) Píšeme si *s holkami o dvou bezvadných klucích.
4) Píšeme si s dívkami o dvou skvělých hoších.

Lause 1 on sanastoltaan ja muotorakenteeltaan (morfeemeiltaan) yleispuhekielinen. 1 Lauseessa 2 on puhekieliset sanat korvattu kirjakielen vastineilla, kieliopilliset morfeemit ovat yleispuhekieltä. Lauseessa 3 on kirjakielen muotorakenne, mutta yleispuhekielen sanasto. Lause 4 on kirjallinen kaikilla tasoilla, niin ettei sitä puhutussa muodossa voi kuvitella muuhun kuin ironiseen kontekstiin.

Vaikka eliminoimme sanastollisia eroja, yleispuhekielen (5) ja kirjakielen (6) versiot samasta lauseesta eroavat huomattavasti:

He haluavat, että huomaisimme, että sanoit, että olet terve.

5) Chtěj, abysme si povšimnuli, žes řek, že seš zdravej.
6) Chtějí, abychom si povšimli, že jsi řekl, že jsi zdravý.

Yleispuhekielen tutkimus

Paradoksaalista kyllä kieli, jota eniten tšekit käyttävät eniten, on saanut osakseen vähiten kielentutkijoiden huomiota. Pitkään yleispuhekielestä vaiettiin kokonaan tai todettiin vain, että sellainen kielimuoto on olemassa, tarkemmin sitä erittelemättä. 60-luvun alusta lähtien on tosin keskusteltu kirja ja puhekielen suhteesta, mutta konkreettisia päätelmiä ei ole tehty. Yleistšekki on jäänyt systemaattisesti kuvaamatta lukuun ottamatta sen pääpiirteittäistä luonnehdintaa (J. Hronek, 1972).

Enemmän mielenkiintoa eri kielimuodot ovat herättäneet ulkomaalaisten tutkijoiden keskuudesssa. Se on hyvin ymmärrettävää: vaikka tšekit saattavat uskoa, että heidän puhumansa kieli eroaa kirjakielestä vain yhtä paljon kuin muissakin kielissä on tavallista, ulkomaalainen huomaa heti, että hänen oppimansa tšekin kirjakieli on jotain aivan muuta kuin kieli, jota ihmiset puhuvat keskenään.

Kielimuodon valinta

Kielitieteessä on jo 30-luvulta lähtien korostettu kielen eri tehtäviä ja tehty ero kielimuodon ja tyylilajin välillä. Tyylilajit eroavat toisistaan etupäässä sanastoltaan ja mahdollisesti ääntämiseltään, kun taas kielimuodot eroavat toisistaan kieliopilliselta rakenteeltaan ja niitä voi kuvata kokonaisina kielisysteemeinä. Yhden kielimuodon sisällä voi siis olla erilaisia tyylilajeja.

Kärjistäen voi sanoa, että ennen kuin tšekki avaa suunsa, hänen täytyy ensin päättää, missä kielimuodossa hän tulee liikkumaan, eli käyttääkö hän pääasiallisesti kirjakieltä vai yleispuhekieltä, ja sitten hänen on mahdollisesti valittava oikea tyylilaji. Ratkaisuun vaikuttaa tilanteen lisäksi myös esimerkiksi puhujan ja kuulijan välinen suhde: mitä läheisempi suhde, sitä kauempana kirjakielestä liikutaan, mitä enemmän kunnioitetaan kuulijaa, sitä korkeampi tyylilaji valitaan. Kielimuodon valintaan vaikuttaa myös pyrkimys välttää itsensä nolaamista ja naurettavuutta. Toisin kuin muissa maissa, joissa juuri murteenpuhuja voi joutua pilkan kohteeksi, Tšekissä nauretaan ehkä eniten puhujalle, joka taitamattomasti tai sopimattomasti pyrkii liian korrektiin kielenkäyttöön.

On paljon ilmaisuja ja muotoja, jotka tuntuvat jossakin tilanteessa liian juhlallisilta tai hienoilta, mutta joiden puhekielinen vastine taas kuuluu pikemminkin alatyyliin. Jopa jotkin perussanastoon kuuluvat, tavallisimmat sanat (esimerkiksi muž ’mies’ ja žena ’nainen’) sekä kieliopilliset päätteet (esimerkiksi monikon instrumentaali dobrými knihami ’hyvillä kirjoilla’) ovat liian virallisia sopiakseen arkikieleen. Arkikielessä ne korvataan yleistšekin muodoilla (mužskej, ženská, dobrejma knihama). Neutraalin ilmaisun puute johtaa usein siihen, että sekä puhuja että kuulija keskittyvät enemmän sanoman muotoon kuin sisältöön. Lisäksi kaikki puhujat eivät pidä kaikkia ilmaisuja samaan kielimuotoon sopivina, joten keskusteluun osallistujien arviot käytetyistä ilmaisuista voivat vaihdella ja saada näin osakseen turhan paljon huomiota.

Kirjakielisyys ei ole oppineisuuden merkki. Joskus vähemmän oppineet ihmiset tuntevat suurempaa tarvetta käyttää kirjakieltä kuin kirjakielen ammattikäyttäjät. Monet taiteilijat ja tiedemiehet ovat tehneet omasta yleispuhekielen käytöstään tavaramerkkinsä. Kirjailijat puolestaan ovat jo pitkään käyttäneeet hyväkseen tšekin erilaisia kielimuotoja: niiden avulla voidaan luonnehtia ihmisiä ja tilanteita, ilmaista ironiaa, määritellä ilmapiiriä jne.

Yleispuhekieen käyttö laajeni ensimmäiseksi näytelmäkirjallisuuteen ja vähitellen myös proosaan. Esimerkiksi V. Havelin näytelmässä ”Vastaanotto” esiintyy vain kaksi hahmoa. He käyttävät usein samantapaisia repliikejä, mutta toinen puhuu kirjakieltä ja toinen yleistšekkiä:

Panimomestari: Nebuđte smutnej. ’Älkää olko surullinen.’
Kirjailija: Já nejsem smutný. ’Minä en ole surullinen.’

Lastenkirjallisuus oli ehkä pisimpään suojattu muun kuin kirjakielen vaikutukselta. Vielä 10 vuotta sitten minulla oli vaikeuksia saada Uolevi Nojosen teoksen ”Sigmund Freudin kaamea flunssa” tšekin kielen käännökseni kustantaja uskomaan, että murrosikäiset sankarit eivät voi puhua keskenään kirjakieltä. Hankaluus on varmaankin siinä, että vaikka kaikki ovat tottuneita yleistšekin suulliseen käyttöön, kirjoitettuna sitä edelleenkin oudoksutaan. Nykykirjallisuutta ei voi kuitenkaan enää kuvitella ilman puhekielen monipuolista käyttöä.

Oikeakielisyys ja kielikulttuuri

Tšekin oikeakielisyys on aikoinaan perustunut Josef Dobrovskýn kielioppiin (1809). Dobrovský itse ei pitänyt teostaan normatiivisena kielioppina, vaan 1500-luvun kielen ihannemuodon kuvauksena, jota ei enää koskaan saavuteta käytännössä. Hänen suuri arvovaltansa johti kuitenkin siihen, että hänen teostaan ruvettiin käyttämään kielioppina. Näin kirjakieleksi kodifioitiin vanhentunut kielimuoto, joka jo siihen aikaan erosi puhutusta kielestä. Vasta 1930-luvulla Prahan lingvistinen piiri alkoi korostaa funktionaalista näkökulmaa eli kielen tilanteisen vaihtelun merkitystä. Piirin jäsenet ja seuraajat ovat väittäneet, että tärkeämpi kuin kodifioitujen muotojen omaksuminen on kommunikaation ja ajattelun kulttuuri, joka vaikuttaa enemmän sanoman ymmärrettävyyteen.

Tätä ajattelumallia ovat periaatteessa noudattaneet myös ne kielentutkijat, jotka ovat laatineet nykytšekin käsikirjoja (sanakirjoja, kielioppeja, oikeinkirjoitus- ja ääntämissääntöjä). He suhtautuvat kodifikaatioon aika ennakkoluulottomasti ja hyväksyvät kirjakieleen itse asiassa paljon enemmän yleistšekin aineksia kuin äidinkielen puhuja on valmis intuitiivisesti hyväksymään.

Yleisen käsityksen mukaan kirjakieli on kauniimpi, esteettisempi ja melodisempi kuin puhekieli. Näin ollen esimerkiksi yleistšekin muotoa drahej voblek pidetään rumempana kuin kirjakielen muotoa drahý oblek ’kallis puku’. Tämä on kuitenkin tietoisesti omaksuttu kanta, joka liittyy pikemminkin muotojen hyväksyttävyyteen kuin niiden kauneuteen. Onhan kirjakielessä muotoja kuten tahej tai voda, joissa esiintyy samoja äänneyhdistelmiä kuin edellä mainitussa yleispuhekielen ilmaisussa. Kielen muodollisen asun arviointi esteettisten kriteerien perusteella on ylipäätänsä kyseenalaista.

Kielentutkijoiden tehtävä olisi nykyistä enemmän kertoa puhujille kielimuotojen eroavuuksista, niiden taustasta ja niihin liittyvistä mielleyhtymistä sekä samalla kallistuttaa puhujia enemmän tilanteen huomioon ottavaan oikeakielisyysajatteluun: tärkeintä ei ole se, mitä kielioppaat vaativat, vaan se, mitä luotettavat kielentaitajat todella käyttävät ja mikä parhaiten toimii. Kodifikaation muuttaminen on hankala, kallis ja arka tehtävä. Tuskin voi menetellä toisin kuin niin, että ensin hyväksytään rinnakkaismuotoja ja sitten vähitellen jätetään pois liian kirjallisia muotoja. Minä opetan esimerkiksi sellaisia muotoja, jotka ovat kyllä kirjakieltä, mutta edustavat sen mahdollisimman epämuodollista tyylilajia, toisin sanoen ovat niin lähellä yleispuhekieltä kuin mahdollista. Kielimuotojen runsautta voi pitää rikkautena, mutta vain silloin, jos se ei muodostu sujuvan ja luonnollisen kommunikaation esteeksi. Tšekkiä äidinkielenään puhuvia nimittäin pitäisi olla olemassa.

1 Kirjakielestä poikkeavat sanat on merkitty lihavoinnilla, kirjakielestä poikkeavat kieliopilliset morfeemit on alleviivattu.