Ongelmakirjainten ääntäminen: kuu ja set
Artikkeli 1/2002

Heikki Hurtta

Ongelmakirjainten ääntäminen: kuu ja set

Jaakko Anhava kirjoittaa q-kirjaimen ääntymisestä eri kielissä (ks. Lue myös). Tässä kirjoituksessa Heikki Hurtta jatkaa aiheen käsittelyä suomen näkökulmasta. Q-kirjaimen lisäksi aakkostoomme sisältyy toinenkin ääntämisen kannalta pulmallinen kirjain, z.

Suomessa q-kirjaimen vakiintuneena nimityksenä on kuu. Yllättävän usein q:sta kuitenkin käytetään nimitystä ”guu”, ja q myös saatetaan ääntää soinnillisesti, siis g:nä. Maannimestä Qatar [katar] kuulee ääntöasua ”gatar”, ja kun Raamatun uudessa suomennoksessa on palattu historiallisesti alkuperäisempiin nimiasuihin ja korvattu mm. tuttu Kyrenius asulla Quirinius [kvirinius], on papinkin suusta jouluna kuultu sellainen ääntämys kuin ”guirinius”. Jopa valtakunnan tv-uutisissa on esiintynyt al-Qaida-järjestön nimen lukuasuna ”al-Gaida”.

Mikä on ”guu”-nimityksen ja kirjaimen g:ksi ääntäminen tausta? Edellä olevasta Jaakko Anhavan kirjoituksesta näemme, että kielet, joissa q:llisia nimiä esiintyy, eivät tue tällaista ääntämystä. Todennäköisesti kysymys on ilmiöstä, jota kielitieteessä on kutsuttu hyperkorrektiudeksi, liioitelluksi korrektiudeksi. Ollaan siis paavillisempia kuin paavi itse: kun sana tai äänne tuntuu vieraalta, sen vierasperäisyyttä liioitellaan. Hyperkorrektiudesta on kyse myös mm. silloin, kun gynekologia nimitetään ”gynegologiksi”, Budapestin kaupunkia ”Budabestiksi” ja Coca-Colaa ”Goga-golaksi”. Kuitenkin q on suomeksi edelleen kuu, eikä sen missään tapauksessa kuulu ääntyä g:ksi.

Toisen harvinaisen kirjaimemme z:n mahdollisia nimityksiä on useita. Nimitysten kirjo näkyy havainnollisesti Nykysuomen sanakirjasta, jossa runsas vaihtelu on tiivistetty nimitykseksi (t)set(a). Nimiasuista yleisimmin käytössä lienee tseta, ja useimpien suomalaisten puheessa z-kirjaimen äänneasuna on ts. Tämä ääntämys on kuitenkin on Euroopan kielissä harvinainen; suomalainen ääntämys näyttäisi olevan peräisin saksasta, jossa z todella on ts:n merkkinä. Toinen ts-kannalla oleva kieli on italia, joskin siellä z eräissä tapauksissa ääntyy toisinkin.

Monissa kielissä z merkitsee soinnillista s-äännettä, siis sellaista, joka esiintyy esimerkiksi englannin sanan zero ja saksan sanan sehr alussa. Tätä äännettä z merkitsee englannin lisäksi myös hollannissa, puolassa, ranskassa, tšekissä ja unkarissa.

Erityisen tärkeää on huomata, että foneettisessa kirjoituksessa – ja siten myös hakuteosten ääntämisohjeissa – z on soinnillisen s:n eikä ts:n merkki. Suomalaisille, jotka ovat tottuneet ts-ääntämykseen, tämä voi olla harhaanjohtavaa: kun tietosanakirja antaa nimistä Zakopane ja Zatopek ääntämisohjeet [zakopa´ne] ja [zatopek], suomalainen voi olettaa, että tarkoitettaisiin ääntämyksiä ”tsakopa´ne” ja ”tsatopek”. Se, että ääntämisohjeissa z todella on soinnillisen s:n eikä ts:n merkki, näkyy saksalaisista nimistä, esimerkkeinä Zeiss [tsais] ja Zweig [tsvaik].

Kirjaimella z on muitakin äännearvoja: espanjassa z ilmaisee samanlaista äännettä kuin englannin thick-sanan alussa esiintyvä. Tällainen äänne sisältyy mm. nimiin Cádiz [-diþ] ja Zaragoza [þarago´þa]. Yleiskielessä on suositeltu kunkin kielen mukaiseen ääntämykseen pyrkimistä. Jos tätä espanjan äännettä kuitenkin on vaikea tuottaa, suositeltavinta on korvata se tällaisissa nimissä tavallisella s:llä: siten tunnetun lomakaupungin Puerto de la Cruzin nimen viimeinen osa [esp. cruþ] voisi suomalaisen suussa olla yksinkertaisesti krus, ei missään nimessä ”kruts” (saati ”gruts”).

Ruotsissa z onkin tavallinen soinniton s. Suositun ruotsalaisen dekkarikirjailijan Liza Marklundin etunimi ääntyy suunnilleen samoin kuin suomalainen Liisa-nimi, eikä se siis ole ”litsa”. Virheääntämyksen vaara on tarjona myös tutuissa kotimaisissa sukunimissä Zilliacus [silja´kkus] ei ole ”tsilja´kkus” eikä Franzén [franse:´n] ole ”frantseen”.

Suomalainen saksalaismallinen z:n ääntäminen ts:ksi siis johtaa siihen, että monet z:n sisältävät vierasperäiset nimet äännetään väärin. Nykyinen suomalainen z:n ääntämys on niin vakiintunut, että sen muuttaminen tuskin on mahdollista, vaikka oikeastaan muissa kuin saksalaisissa ja italialaisissa nimissä z:n ääntäminen ruotsalaiseen tapaan s:ksi tuottaisi asun, joka enemmän muistuttaisi alkukielen mukaista kuin saksalainen ts-ääntämys. On kuitenkin hyvä tulla tietoiseksi siitä, että sama kirjain eri kielissä merkitsee eri äännettä ja että oman kielen mukainen ääntämys voi olla maailman kielissä harvinainen. Tämän seikan oivaltamista edistäisi, jos z:n nimitykseksi suomen kielessä yleistyisi set(a).

Heikki Hurtta