Nykysuomen eksistentiaalilauseet
Artikkeli 2/1997

Aimo Hakanen

Nykysuomen eksistentiaalilauseet

Yksi kirjoitetun suomen kielen perussääntöjä on, että lauseen predikaatti on samassa luvussa kuin subjekti. Niin sanotut eksistentiaalilauseet ovat kuitenkin poikkeus tästä säännöstä. Esimerkiksi monien kielioppaiden mainitsemassa mallilauseessa ”Säkissä on saappaat” subjekti on monikossa mutta predikaatti yksikössä. Eksistentiaalilauseen ja ns. normaalilauseen välinen raja ei ole aina selvä, mikä tuottaa toisinaan ongelmia kirjoittajille. Eksistentiaalilauseen ominaisuuksia ja käyttöä tarkastelee seuraavassa Turun yliopiston suomen kielen professori Aimo Hakanen.

Kielen lauseita voidaan luokitella erilaisin perustein, esimerkiksi rakenteen tai puhefunktion mukaan. Riippumatta luokittelun lähtökohdista ja painotuksista lauseita tarkasteltaessa joudutaan aina kiinnittämään huomiota sekä muotoon että merkitykseen, jotka molemmat kuuluvat erottamattomasti kielen perusolemukseen. Todellisen kielenkäytön moninaisuuteen suhteutettuna luokittelun tulos on aina epätäydellinen: selkeästi tunnistettavien ja kuvattavien lausetyyppien väliin jää sumeita raja-alueita, joita mikään yleiskuvan antamiseen pyrkivä luokittelu ei kata.

Rakenne

Edellä sanomani pätee myös suomen kielen eksistentiaalilauseisiin (= e-lause), joita kirjoituksessani tarkastelen nykysuomen normitetun yleiskielen näkökulmasta. Tarkasteluni aluksi rajaan e-lauseen lausetyyppinä ja suhteutan sen kielen muihin peruslausetyyppeihin. Oman luokitteluni lähtökohdaksi otan muotokriteerit, lauseen keskeiset rakennepiirteet, joita ovat lauseenjäsenten muoto ja mukautuminen toisiinsa eli kongruenssi. Viittaan myös sanajärjestykseen. Valaisen asiaa yksinkertaistettujen tyyppiesimerkkien avulla.

1. Koira haukkuu (öisin)(puutarhassa).
2. Koira söi makkaran (aamulla)(keittiössä).
3. Koira on nuori / pystykorva.
4. Puutarhassa juoksee koira.
5. Koiralla on makkara.

Ensimmäisessä esimerkkilauseessa on kaksi pakollista jäsentä: predikaattiverbi (haukkuu) ja sen edelle sijoittuva subjekti (koira). Lisäksi jokaisen tyypin lauseissa voi esiintyä pakollisten lisäksi valinnaisia jäseniä, kuten ensimmäiseen ja toiseen lauseeseen sulkeisiin sijoittamani adverbiaalit (öisin, puutarhassa, aamulla, keittiössä). Toisessa esimerkissä on predikaatin (söi) ja subjektin (koira) lisäksi kolmantena pakollisena jäsenenä objekti (makkaran). Kolmannessa esimerkissä predikaatin (on) ja subjektin (koira) lisäksi kolmantena pakollisena jäsenenä on predikatiivi (nuori/pystykorva).

Esimerkkilauseista neljäs ja viides edustavat e-lauseita. Niissä molemmissa on predikaatin (juoksee, on) ja subjektin (koira, makkara) lisäksi lauseen alkuun sijoittuva adverbiaali (puutarhassa, koiralla).

Kolmea ensiksi mainittua lausetyyppiä, joista käytän yhteisnimitystä normaalilause (= n-lause), yhdistävät toisiinsa seuraavat muotopiirteet: 1) Lauseen subjektin ja predikaatin kesken vallitsee luku- ja persoonakongruenssi. 2) Subjekti esiintyy tunnuksettomassa perussijassa eli nominatiivissa, myös kieltolauseissa. 3) Prototyyppisessä neutraalipainotteisessa lauseessa subjekti sijoittuu predikaatin edelle. Havainnollistan asiaa vielä tyyppilauseen Kirja on pöydällä ja sen muunnosten avulla.

Kirja on pöydällä.
Kirja ei ole pöydällä.
Kirjat ovat pöydällä.
Kirjat eivät ole pöydällä.

Periaatteessa samoja kriteerejä soveltamalla voidaan määritellä myös neljäntenä ja viidentenä mainittuja lausetyyppejä eli e-lauseita toisiinsa yhdistävät muotopiirteet: 1) Lauseen predikaatti esiintyy aina yksikön 3. persoonan taivutusmuodon kaltaisena, myös silloin, kun subjekti on monikollinen. 2) Subjektin sija on myöntölauseissa nominatiivi tai partitiivi, sisällöltään kielteisissä lauseissa aina partitiivi. 3) Prototyyppisessä neutraalipainotteisessa lauseessa predikaatti sijoittuu subjektin edelle. Havainnollistan asiaa tyyppilauseen Pöydällä on kirja ja sen muunnosten avulla.

Pöydällä on kirja.
Pöydällä ei ole kirjaa.
Pöydällä on kirjoja / kirjat.
Pöydällä ei ole kirjoja.

Todellisen kielenkäytön tekstilauseet eivät läheskään aina täytä kaikkia edellä esittämiäni prototyyppisten systeemilauseiden muotokriteereitä. Tämä koskee erityisesti sanajärjestystä, jonka todellisessa kielenkäytössä määräävät tekstuaaliset seikat. Tekstilauseiden monimuotoisuus ei mielestäni kuitenkaan kumoa pääasiaa: nykysuomen lauseopilliseen systeemiin kuuluvat omina rakennetyyppeinään kongruentit n-lauseet (Vaihtoautot ovat pohjakerroksessa) ja inkongruentit e-lauseet (Pohjakerroksessa on vaihtoautot).

Esittämäni e-lauseen määrittely kaipaa vielä täsmennyksiä. Ensimmäinen niistä koskee predikaattia. Prototyyppisen e-lauseen predikaattina on ns. intransitiivinen verbi, mikä rakenteen kannalta merkitsee, että e-lauseessa ei esiinny objektia. Niinpä lause *Kentällä pelaa poikia jääkiekkoa on kielenvastainen (tätä osoittamassa on lauseen alussa tähti). Tavoiteltu asiasisältö voidaan hyväksyttävästi ilmaista hiukan toisentyyppisessä e-lauseessa Kentällä on poikia pelaamassa jääkiekkoa. Toisaalta finiittipredikaattiin liittyvä objekti voi tietysti esiintyä n-lauseessa Kentällä pojat pelaavat jääkiekkoa.

E-lauseen subjekti (= e-subjekti) käyttäytyy muodollisesti niin kuin passiivilauseen objekti, esimerkiksi Taloon tuli vieras, vrt. Taloon kutsuttiin vieras; Repusta hävisi eväät, vrt. Repusta vietiin eväät. E-subjektin sijan vaihtuminen sisällöltään kielteisissä lauseissa partitiiviksi, ellei sija jo ennestään ole partitiivi, on epäselvissä tapauksissa yksinkertaisin ja varmin tapa tunnistaa e-lause (Taloon tuli vieras > Taloon ei tullut vierasta; Repusta hävisi eväät > Repusta ei hävinnyt eväitä). Tyyppilauseessa e-subjektin paikka on predikaatin jäljessä, mutta tekstilauseissa subjekti usein sijoittuu predikaatin edelle. Tämä johtuu siitä edellä jo mainitsemastani seikasta, että sanajärjestystä säätelevät suomen kielessä ennen muuta tekstuaaliset tekijät, kuten asioiden esittelyjärjestys (informaatiorakenne), tekstin sidostaminen (koheesio), korostukset (fokusointi) ja eräiden lauseiden (kysymys- ja relatiivilauseet) pakolliset siirtosäännöt.

Luettelemiini e-lauseen rakennepiirteisiin voidaan lisätä vielä lauseen alkuun sijoittuva kehysadverbiaali, jonka semanttisen luonteen perusteella e-lauseet on tapana jakaa alatyyppeihin. Rakenteeltaan e-lauseisiin kuuluu suomen kielessä myös jollakulla on jotakin ‑kaavaa noudattava omistusrakenne (Pojalla on kirja). Jäykistyneen adessiivi + on ‑rakenteen lisäksi muodollisena erona muihin e-lauseisiin päin on se, että omistusrakenteessa e-subjektina voi esiintyä myös akkusatiivimuotoinen pronomini (minut, sinut, hänet, meidät, teidät, heidät; kenet), esimerkiksi Johtajallahan on sinut; Äidillä on meidät. Tämä osoittaa, että erityisesti omistusrakenteessa e-subjektilla on objektimaisia piirteitä ja vastaavasti lauseenalkuisella omistajaa ilmaisevalla ns. habitiiviadverbiaalilla on subjektimaisia piirteitä. Muiden e-lauseiden subjektiksi akkusatiivimuotoinen pronomini ei sovi: *Huoneessa on meidät.

Merkitys

Olen edellä kuvannut suomen e-lauseiden rakennetta helposti tunnistettavien muotopiirteiden avulla. Lauseiden todellisen luonteen selvittämiseksi eivät muotopiirteet kuitenkaan yksin riitä, vaan tarkastelu on ulotettava myös merkitykseen.

E-lauseen predikaatiksi kelpaa vain sellainen verbi, jonka merkitykseen sisältyy eksistenssin eli olemassaolon komponentti. Tähän viittaa lausetyypille vakiintunut nimikin. Parhaiten e-lauseen predikaatiksi sopivat sellaiset itseismerkitykseltään värittömät verbit, jotka ilmaisevat olemassa olemista, olemaan tulemista, olemasta lakkaamista, liikettä tai siirtymistä toiseen olotilaan, esimerkiksi olla, tulla, syntyä, elää, kasvaa, kuolla, kuulua, näkyä, ilmetä, löytyä, kokoontua, siirtyä, liikkua, sattua, tapahtua jne.

E-lauseen predikaattina voivat kuitenkin esiintyä monet sellaisetkin verbit, jotka olemassaolon lisäksi välittävät myös muuta informaatiota. Olennaista on, että e-lauseen kehyksessä verbin tulee ilmaista pikemmin passiivista tapahtumista kuin aktiivista toimintaa ja subjektin ollessa monikollinen pikemmin joukon kuin yksilöiden erikseen suorittamaa tekemistä. Niinpä lauseet Salissa istuu juhlaväkeä, Kentällä juoksee poikia, Rannalla leikkii lapsia ovat kelvollisia e-lauseita, kun taas samantapaiset lauseet *Salissa laulaa juhlaväkeä, *Kentällä tupakoi poikia, *Rannalla peseytyy lapsia eivät predikaattiverbiensä luonteen vuoksi ole hyväksyttäviä e-lauseita.

Erityisesti on huomattava, että verbin merkitys sinänsä ei tee lauseesta e-lausetta. Niinpä seuraavien esimerkkivirkkeiden kaikki lauseet ovat kongruentteja n-lauseita huolimatta siitä, että niiden predikaattiverbit ovat merkitykseltään eksistentiaalisia: Me emme ole olemassa koneita varten, vaan koneet ovat meitä varten. Ihmiset syntyvät, kasvavat ja kuolevat, mutta tähdet tuikkivat ikuisesti.

Rakenteen käsittelyn yhteydessä mainitsin, että sisällöltään myönteisen e-lauseen subjektin sijat ovat nominatiivi ja partitiivi. Myöntölauseessa sijan valinta perustuu merkitykseen. Lähinnä kyse on siitä, osoitetaanko subjektin tarkoite kvantiteetiltaan määräiseksi (nominatiivi) vai epämääräiseksi (partitiivi), esimerkiksi Korissa on kakku / kakkua. Pöydällä on reittikartat / reittikarttoja. Edellytyksenä partitiivin käytölle e-lauseen subjektin sijana myöntölauseessa on kuitenkin subjektin tarkoitteen luontainen jaollisuus tai tarkoitteiden useus (= kieliopillinen monikko). On mahdollista sanoa esimerkiksi Pöydällä on ruokaa/pölyä/kirjoja, mutta ei ole mahdollista sanoa *Pöydällä on maljakkoa/puhelinta/kirjaa. Käypä lause on myös Myytävänä on lammasta, jos tarkoitetaan lampaanlihaa. Jos ostettavaksi tarjottu lammas on elävä, siis luontaisesti jaoton, on sanottava Myytävänä on lammas. Samoin voidaan sanoa esimerkiksi Komerossa on saappaita, jos tarkoitetaan useita saapaspareja (periaatteessa myös useita yksittäisiä saappaita). Yhtä saapasparia, jakamatonta kokonaisuutta, tarkoitettaessa on sanottava Komerossa on saappaat.

Sisällöltään kielteisessä e-lauseessa subjekti on aina partitiivissa, mikä merkitsee, että kieltolauseen subjektin tarkoite voi olla luontaisesti jao-tonkin. Esimerkiksi Pöydällä ei ole maljakkoa/puhelinta/kirjaa; Mökissä ei enää ollut Kala-Oskua; Tapahtumapaikalle ei tullut poliisia.

E-lauseen alkuun kehysadverbiaaliksi sijoittuva määrite ilmaisee useimmiten paikkaa tai aikaa (väljästi tulkiten). Prototyyppisimpiä ovat siis seuraavantapaiset e-lauseet: Salkussa on kirja, Torilla on myyntipöydät, Seinän takaa kuului melua, Kankaasta ei tullut takkia, Mieleeni nousi epäilyjä, Kuvitelmista syntyy tekoja, Kadonnutta etsimään lähti kokeneita suunnistajia; Illalla saapui vieraita, Lopulta löytyi vastaanottaja, Viikon kuluttua tulee vastaukset, Vappuna satoi lunta. E-lauseen kehyksenä voi olla myös predikatiiviadverbiaali, esimerkiksi Eväänä oli leipää ja juusto; Oppaiksi tulee varusmiehiä. Tapauksittain e-lauseen kehysadverbiaali voi puuttuakin, esimerkiksi On pakkanen; Tuli sade; Kuului laukaus; Onko ilmaantunut hakijoita?

Kehysadverbiaalin valinnalla on myös merkitykseen perustuvia rajoituksia: esimerkiksi kaikki sidonnaista tilaa ilmaisevat adverbiaalit eivät sovi e-lauseen alkumääritteeksi. Lukuun ottamatta poikkeuksellisia käyttöyhteyksiä seuraavankaltaiset esimerkit eivät ole käypiä e-lauseita: *Kiihdyksissä on vieras; *Kumollaan on ämpäri; *Humalassa oli vanhemmat. Samoista aineksista koostuvat n-lauseet sitä vastoin ovat moitteettomia: Vieras on kiihdyksissä; Ämpäri on kumollaan; Vanhemmat olivat humalassa.

Edellä olen jo maininnut, että muita selvemmin omaksi e-lauseen tyypikseen erottuu omistusrakenne, esimerkiksi Minulla on koira; Kilpailijoilla on numerot; Onko hakijoilla työkokemusta? Nimitys viittaa rakenteelle luonteenomaiseen ’omistamisen’ merkityssisältöön. Todellisuudessa läheskään aina ei ole kyse varsinaisesta omistamisesta vaan väljemmästä habitiivisesta suhteesta, ’hallussaolosta’ tai ’tieto- tai kokemuspiiriin kuulumisesta’. Jäykistyneen adessiivi + on ‑rakenteen lisäksi samaan habitiiviseen tyyppiin kuuluvat myös seuraavantapaiset e-lauseet: Minulta kuoli koira, Häneltä ehtyi voimat, Yritykseltä loppuu varat; Erakolle kasvoi parta, Tavaroille ilmaantui ostajat, Tapaukselle löytyy vertailukohtia.

Käyttö

E-lausetta on usein nimitetty esittelylauseeksi. Nimitys viittaa siihen, että e-lauseen subjektin tarkoite esitellään tekstissä ikään kuin uutena asiana. Kyse ei kuitenkaan ole subjektin tarkoitteen tuntemattomuudesta tai uutuudesta sinänsä vaan kielenkäyttäjän näkökulmasta, siitä, miten hän suhteuttaa e-subjektin tarkoitteen valitsemaansa tekstikehykseen. Yleensä suhteuttaminen tapahtuu e-lauseen kehysadverbiaalin osoittamaan tilaan: paikkaan, aikaan tai hallintapiiriin, jota luonnehditaan e-subjektin tarkoitteen ja predikaattiverbin ilmaiseman toiminnan avulla. Niissä e-lauseissa, joista alkuadverbiaalin ilmaisema tilakehys puuttuu, subjektin tarkoite suhteutetaan joko olemassaoloon yleensä tai tavallisimmin tekstistä ilmi käyviin olosuhteisiin, jotka haluttaessa voidaan eksplikoida, esimerkiksi On pakkanen > Nyt / täällä / ulkona on pakkanen; Tuliko postia? > Tuliko äsken / tänään / meille postia?

Prototyyppisessä e-lauseessa kehysadverbiaali on lauseen teema, tekstuaalisesti tuttu asia, ja subjekti on vastaavasti lauseen reema, tekstuaalisesti uusi asia. Prototyyppisessä n-lauseessa taas subjekti on lauseen teema, josta jotakin ilmaistaan. E-lauseessa Tuvassa istuu mies ilmoitetaan siis jotakin tuvasta, ja n-lauseessa Mies istuu tuvassa ilmoitetaan jotakin miehestä. Prototyyppisessä e-lauseessa reemaan sijoittuvan subjektin tarkoite tulkitaan sijainnin perusteella epämääräiseksi: Tuvassa istuu (joku / outo / aikaisemmin mainitsematon) mies. Prototyyppisessä n-lauseessa teemaan sijoittuvan subjektin tarkoite taas tulkitaan sijainnin perusteella määräiseksi: (Tuttu / puheena ollut / aikaisemmin mainittu) mies istuu tuvassa. E-lauseen subjekti voidaan haluttaessa kuitenkin määräistää muin keinoin, esimerkiksi Tuvassa istuu Kalle / isäni / naapurin isäntä. Vastaavasti n-lauseen subjekti voidaan haluttaessa epämääräistää, esimerkiksi Joku mies / outo vieras istuu tuvassa.

Olen edellä käsitellyt e-lauseen rakennetta, merkityspiirteitä ja käyttöä etupäässä kielen systeemiin kuuluvan lausetyypin näkökulmasta ja nykysuomen yleiskielen normien valossa. Todellisessa kielenkäytössä esiintyy kuitenkin monenlaista vaihtelua. Edes yleiskielen normit eivät ole niin kattavat ja yksiselitteiset, että niiden noudattaminen olisi aivan ongelmatonta. Normista voidaan poiketa myös siitä syystä, että normia ei tunneta, ja tietysti normia voidaan rikkoa tahallisestikin.

Kiinnitän nyt huomiota joihinkin todellisessa kielenkäytössä esiintyviin lauseisiin, jotka ovat e-lauseita tai muistuttavat niitä mutta eivät kuitenkaan täytä kaikkia e-lauseen kriteereitä. Pohdin myös normista poikkeamisen syitä.

Melko yleisiä niin puhutussa kuin kirjoitetussakin kielessä ovat seuraavantapaiset lauseet:

  • Onnettomuudessa on kymmeniä ihmisiä menettänyt henkensä.
  • Työlään alun jälkeen ei minua kohdannut enää mitään vaikeuksia.
  • Keittoa seurasi kala- ja vihannesruokia.
  • Aleksis Kivessä minua kiehtoo montakin piirrettä.

Esimerkkilauseet ovat rakenteeltaan e-lauseen tyyppisiä: lause alkaa useimmiten adverbiaalilla, predikaattiverbi on yksikön 3. persoonan kaltaisessa muodossa ja sitä seuraa partitiivisijainen subjekti. Lauseet kuitenkin rikkovat sääntöä, jonka mukaan e-lauseessa ei voi esiintyä objektia. Haluttaessa lauseet voidaan korjata norminmukaisiksi kahdella tavalla:

1) Poistetaan objekti muuttamalla predikaattia. Tuloksena on norminmukainen e-lause.

Onnettomuudessa on kuollut kymmeniä ihmisiä.

Työlään alun jälkeen ei minulle enää sattunut mitään vaikeuksia.

Keiton jälkeen tuli kala- ja vihannesruokia.

Aleksis Kivessä on montakin minua kiehtovaa piirrettä.

2) Muutetaan subjektia ja predikaattia niin, että tuloksena on norminmukainen n-lause.

Onnettomuudessa ovat kymmenet ihmiset menettäneet henkensä.

Työlään alun jälkeen eivät minua enää kohdanneet mitkään vaikeudet.

Keittoa seurasivat kala- ja vihannesruoat.

Aleksis Kivessä minua kiehtovat monetkin piirteet.

Tähdellä merkityissä lauseissa ilmenevä normista poikkeaminen on mitä ilmeisimmin tahatonta. Alkusyynä poikkeamiseen on tarve käyttää partitiivia ilmaisemaan subjektin tarkoitteen epämääräistä kvantiteettia. Koska partitiivisubjektia käytetään lähes yksinomaisesti e-lauseissa, se on esimerkkilauseissakin pyritty sijoittamaan e-lausetta muistuttavaan kehykseen. Lipsahdus normista on ensimmäisessä esimerkkilauseessa tapahtunut siinä, että e-lauseen predikaatiksi kelvollisen objektittoman eksistenssiverbin (kuolla, menehtyä) sijasta on valittu asiallisesti samaa merkitsevä objektin sisältävä verbirakenne (saada surmansa). Muissa esimerkkitapauksissa ratkaisu on periaatteessa samankaltainen.

Pohjimmiltaan samasta asiasta eli partitiivin suosimisesta voisi olla kyse myös seuraavanlaisissa lauseissa:

Tavaraa on uutta ja vanhaa.
Ohjelmia on hyviä ja huonoja.
Hevosiakin on monenluonteisia.
Tietoa on väärääkin.

Esimerkeissä partitiivisubjektiin (tavaraa, ohjelmia, hevosiakin, tietoa) liittyy predikatiivi (uutta ja vanhaa, hyviä ja huonoja, monenluonteisia, väärääkin). Yleensä esimerkkien kaltaiset lauseet on tapana tulkita e-lauseiksi, joissa kuitenkaan ei ole kyse predikatiivista vaan attribuutin (esimerkiksi hyviä ja huonoja) sisältävän subjektilausekkeen hajaantumisesta eli yhdentyyppisestä lohkorakenteesta. Lähtökohdaksi katsotaan verbialkuinen e-lause (On (olemassa) hyviä ja huonoja ohjelmia), josta lohkeaman jälkeen päädytään uudentyyppiseen e-lauseeseen (Ohjelmia on hyviä ja huonoja). Näin tulkittuina esimerkkejä pidetään norminmukaisina hyväksyttävinä e-lauseina.

Yleiskielen sääntöjä noudattavasta e-lauseesta poikkeavia ovat tai näyttävät olevan myös jotkin kielto- ja kysymyslauseet. Ilman tekstiyhteyttä selvästi norminvastainen on esimerkiksi lause *Puutarhassa ei ole koira. Jos lause on tarkoitettu sisällöltään kielteiseksi, subjektin tulee olla partitiivissa (Puutarhassa ei ole koiraa). Jos taas kielto rajoitetaan koskemaan vain subjektia, tämän tulisi käydä lauseesta ilmi, esimerkiksi Puutarhassa ei ole koira vaan kettu.

Kiellon rajaamisesta on kyse myös seuraavissa esimerkkilauseissa, jotka nominatiivimuotoisesta subjektistaan huolimatta ovat kielenmukaisia e-lauseita: Pojalla ei ollut kovinkaan iso palkka; Antilla ei ole ruskeat silmät. Näissä kielto kohdistuu subjektisanan määritteeseen (iso, ruskeat) eikä lauseen koko sisältöön; lauseiden merkityssisältö hahmottuu siis seuraavaan tapaan: ’(pojalla oli kyllä palkka, mutta) pojan palkka ei ollut kovinkaan iso’ ja vastaavasti ’Antin silmät eivät ole ruskeat’.

Edellä olen huomauttanut siitä, että sisällöltään kielteisissä e-lauseissa subjekti on partitiivissa. Sama koskee myös sellaisia muodoltaan myönteisiä e-lauseita, joiden sisältö asetetaan kyseenalaiseksi. Niidenkin subjekti on partitiivissa, esimerkiksi Tokkopa talossa on koiraa; Tuskin hänellä on autoa. Tämä taas heijastuu myönteisiin kysymyslauseisiin siten, että niiden subjekti voi esiintyä joko nominatiivissa tai partitiivissa silloinkin, kun subjektin tarkoite on luontaisesti jaoton. Esimerkiksi lauseet Onko sinulla auto? ja Onko sinulla autoa? ovat molemmat hyväksyttäviä e-lauseita. Käyttämällä partitiivisubjektia jälkimmäiseen kysymykseen on kuitenkin sisällytetty epäily, jolla ennakoidaan kielteistä vastausta (Ei, minulla ei ole autoa). Samanlainen subjektin sijan vaihtelu on mahdollinen myös kieltokysymyksissä, esimerkiksi Eikö sinulla ole auto? ja Eikö sinulla ole autoa? Näistä tunnusmerkkisenä voidaan pitää edellistä, nominatiivisubjektillista kysymystä, johon ennakoidaan myönteistä vastausta (On, minulla on auto).

Lopuksi

Suomen kielen eksistentiaalilauseet jakautuvat kahteen päätyyppiin: yleisiin e-lauseisiin ja habitiivi- eli omistuslauseisiin. Edelliset rinnastuvat käytöltään monien meille tuttujen indoeurooppalaisten kielten muodollisen subjektin sisältäviin lauseisiin (Pöydällä on kirja; vrt. ruots. Det ligger en bok på bordet, engl. There is a book on the table, saks. Es gibt ein Buch auf dem Tisch), jälkimmäiset taas habeo-konstruktiollisiin lauseisiin (Minulla on kirja; vrt. ruots. Jag har en bok, engl. I have a book, saks. Ich habe ein Buch). Vaikka todellisen kielenkäytön e-lauseet eri syistä monesti poikkeavat prototyyppisestä systeemilauseesta, ei e-lauseiden tunnistaminen tai käyttö aiheuta syntyperäiselle suomen kielen puhujalle erityisiä vaikeuksia. Tapauksittain e-lauseiden käyttö kuitenkin pyrkii laajentumaan yleiskielen normien ulkopuolelle, mikä osaksi voisi selittyä kielessä muutoinkin ilmenevästä partitiivin suosion kasvusta.

 

Kirjallisuutta

Hakanen, Aimo 1973: Kontrastiivista lauseanalyysia. Eksistentiaalilauseet. Turku.

Hakulinen, Auli – Karlsson, Fred 1979: Nykysuomen lauseoppia. Helsinki.

Huumo, Tuomas 1997: Lokatiivit lauseen semanttisessa tulkinnassa: ajan, omistajan, paikan ja tilan adverbiaalien keskinäiset suhteet suomen kielessä. Turku.

Ikola, Osmo 1964: Lauseopin kysymyksiä. Toinen painos. Helsinki.

Vilkuna, Maria 1996: Suomen lauseopin perusteet. Helsinki

Aimo Hakanen