Nisäkäsnimistötoimikunta vastaa
Keskustelua 4/2008

Nisäkäsnimistötoimikunta vastaa

Arvoisa suomen kielen lautakunta

Arvostamme lautakunnan kieliasiantuntemusta ja kiitämme sitä lausunnosta (ks. Lue myös). Osasta lautakunnan kritiikkiä olemme samaa mieltä ja korjaamme ehdotusta. Joistakin kohdista kuitenkin huomaa, ettei lautakunta ole riittävästi perehtynyt nimiehdotuksiin ja että siltä puuttuu nisäkäsasiantuntemusta. Se esimerkiksi kritisoi työryhmää nimistä, jotka ovat olleet jo aikaisemmin käytössä (esim. kuskus ja kusu).

Suurin periaatteellinen ero lautakunnan ja nimityöryhmän välillä näyttää olevan siinä, ettei lautakunta hyväksy täysin harhaanjohtavien nimien muuttamista (”Vakiintuneeseen älä kajoa!”). Työryhmän mielestä tämä on välttämätöntä. Toinen erimielisyys vallitsee työryhmän ehdottamista uudisnimistä, joiden peruste usein on lajien liittäminen omaan ryhmäänsä. Ajatus näyttää olevan lautakunnalle vieras, vaikka sitä toteutettiin järjestelmällisesti jo lintunimistöä tehtäessä.

Lautakunnan mukaan ”kielenhuollon historiassa ei ole koskaan aiemmin tehty näin mittavaa muutosta, jossa kerralla muutetaan suuri määrä vanhaa ja vakiintunutta”. Väite ei tee oikeutta eläin- ja kasvinimistön monille onnistuneille muutoksille – etenkään lintunimistön laatimiselle.

Ehdotamme vain neljän kotimaisen nisäkäslajin nimen muuttamista nykyisestä. Näistä kolme ei ole alkuperäisiä, vaan ihmisen riistaeläimiksi tuomia lajeja; neljäs taas on harvinainen satunnaisvieras. Näiden eläinten nimet eivät ole ”vanhoja ja vakiintuneita”. Muun maailman nisäkkäiden kaikkiaan yli tuhannesta aikaisemmasta suomalaisesta nimestä monet ovat muuttuneet jopa useaan kertaan, minkä osoittaa jo lyhyt perehtyminen vanhoihin eläinkirjoihin.

Jos pidetään tiukasti kiinni vakiintuneisuudesta, niin monen suomenkielen uudissanojen kehittäjän tulisi saada sapiskaa. Agricolan jalopeuran käyttö jatkui aina 1900-luvun alkuun asti. Nimen muuttaminen leijonaksi (vierasperäinen laina) onnistui ja nimi parani. Lönnrot muutti kansalliskukkamme nimen lehmänkieli lehmänkieloksi. Myöhemmin lehmä on pudonnut pois. Nisäkkäiden nimiä on muutettu ilman suuria ongelmia. Esimerkiksi valkohäntäkauris oli ensin laukonpeura ja sitten valkohäntäpeura, piisamia taas kutsuttiin ennen biisamirotaksi. Teoksessa ”Suomen luurankoiset” vuodelta 1909 on 64 nisäkäslajia, joista 31:llä on erilainen nimi kuin nykyisin tai outo rinnakkaisnimi. Näihin muutoksiin verrattuna työryhmämme ehdottama neljän suomalaisen lajin nimen muuttaminen tuntuu vähältä.

Lautakuntaa huolettaa ”ehdotettujen muutosten vaikutus suomen kielen puhujien kokemuspiiriin ja yhteiskuntaan (mm. kirjallisuuteen ja lainsäädäntöön)”. Huoli vaikuttaa liioitellulta – tähän mennessä tehdyt lukemattomat muutokset eliöiden nimiin eivät ole jättäneet syviä haavoja sen paremmin suomenpuhujien kokemuspiiriin kuin suomalaiseen yhteiskuntaan.

Uudet nisäkäsnimet eivät ”vanhenna valtavaa määrää kauno- ja tietokirjallisuutta sekä lainsäädäntöä”. Muutaman riistaeläimen nimi (amerikanmajava, valkohäntäkauris ja täpläkauris) on helppo muuttaa asetuksessa. Kaunokirjallisuudessa ei muutettavia nimiä juuri esiinny, tietokirjallisuudessa kylläkin.

Lautakunnan esimerkiksi ottama kuusipeura on oiva esimerkki huonosta nimestä: lajilla ei ole erityiskytkentää kuuseen eikä se ole peura. Nimen peura jättäminen vain kotimaiselle lajille ei johdu vain taksonomiasta: halusimme osoittaa arvostavamme vanhaa perua olevaa suomenkielistä nimeä. Tervapääskyn nimen säilyttäminen ei sovi opastukseksi. Kun nimen taksonomista harhaanjohtavuutta käsiteltiin, sen säilyttäminen ei johtunut vakiintuneisuuden kunnioittamisesta. Lintuheimolle, johon tervapääsky kuuluu, ei keksitty onnistunutta nimeä. Sille annettu nimi kiitäjät voi aiheuttaa sekaannusta, sillä perhosissa on samanniminen ryhmä. Siksi kotimaisen lajin nimi jätettiin muuttamatta.

Uusien termien vakiintumisen hitaus on suhteellista. Sieppo-sana tuli lintunimistöön paarmalinnun tilalle 1950-luvun alussa. Entistä nimeä ei nykyään kukaan tunne. Kontiainen on hyväksytty yhtä nopeasti kuin sieppo ja on päässyt jo oppikirjoihin. Nimi saksanhirvi on harhaanjohtava. Laji ei ole hirvi, ja sen levinneisyysalue on tavattomasti laajempi kuin Saksa. Lautakunnan mielestä syntyisi tarve aina mainita kaksi nimeä (isokauris eli entinen saksanhirvi). Epäilemme vahvasti – mäyrän nimeksi mainittiin aikaisemmin ”aina” mäyrä eli metsäsika. Näin ei kuitenkaan ole tehty enää vuosikymmeniin. Nimen vaihtumiseen näyttää kuluvan vain muutama vuosikymmen. Merileijonan nimen muuttamista perustelemme sen luoman mielikuvan harhaanjohtavuudella. Sama ongelma on monessa muussakin nimessä, joiden perusosa on lainattu aivan toiseen ryhmään, usein eri lahkoon kuuluvalta eläimeltä (esim. hyppypäästäinen, kultamyyrä, muurahaiskarhu, piikkisika, maasika, maasusi, kissafretti, vuorimajava, hyppyjänis, merilehmä, vuorikauris). Merileijona on suora käännös englanninkielisestä nimestä. Merileijonan ulkonäkö, liikkuminen, elinympäristö tai elintavat eivät tuo mieleen leijonaa. Vastaava muutos tarvitaan myös merikarhujen nimissä: nämä hylkeet eivät ole karhuja eivätkä muistuta karhua (eivätkä vanhoja merimiehiä). Merilehmän muuttamisen perustelut ovat samat kuin merileijonan.

Sanojen jättiläis- (tai jätti-) ja kääpiö- kaihtaminen on perusteltua. Etuliitteet luovat mielikuvia oman ryhmän muista lajeista suuresti poikkeavista eläimistä. Näin on kuitenkin vain ani harvoissa tapauksissa. Tunnetuin esimerkki on pandat. Ei isopanda ole jättiläinen pikkupandaan verrattuna. Sanan iso käyttäminen on rinnakkainen pikku-sanan käyttämiselle. Jättiläiset ja kääpiöt kuuluvat pikemmin satuihin kuin eläinten nimiin.

Käyttökelpoisten, alkuperäiskansojen kielistä peräisin olevien nimien oikeinkirjoituksen tarkistaminen lähtökielestä on vaikeaa. Monet tällaiset nimet ovat vakiintuneet (kenguru, vompatti, kojootti jne.). Lautakunta on saanut väärän käsityksen parista uutuudesta. Hemuli ei ole peräisin muumikirjoista vaan englantiin espanjankielen kautta otettu laina eläimen intiaanikielisestä nimestä (guemul); olemme sijoittaneet nimen loppuun suomen kielessä tällaisissa tapauksissa useasti liitetyn i:n. Kusimanset taas ovat afrikkalaisia mangusteja, joiden englanninkielinen nimi on cusimanse. Lautakunnan mukaan ”yhdyssanan perusosan pois jättäminen tekee termistä epähavainnollisen”; esimerkkeinä ovat mm. juurirotat > myllikkäät, kultamyyrät > kultiaiset, kummituseläimet > kummittelijat, piikkisiat > piikikkäät). ”Juurirotat” eivät ole rottia, ”kultamyyrät” eivät ole myyriä tai edes jyrsijöitä, eivätkä ”piikkisiat” ole sikoja tai edes sorkkaeläimiä. Kultiainen on oiva nimi eläimille, joiden lähisukulaisia ovat päästäinen ja kontiainen. Kannanotossa korostetaan, että termin pitää olla ”selkeä ja läpinäkyvä” ja eräitä uudismuodosteita ei pidetä sellaisina. Minkälaisia eläimiä tulee mieleen sanoista rattu, hiiru ja myyry? Mielestämme nämä nimet viittaavat selkeästi sellaisiin jyrsijöihin, jotka muistuttavat (vaikka eivät ole) rottia, hiiriä ja myyriä.

Suomen kielen ilmaisu joustavuudessaan on moneen muuhun kieleen verrattuna erittäin eksaktia. Toivomme, että samaa voidaan soveltaa myös lajinimiin. Ei ole suotavaa, että lajinnimi johtaa lukijaa tai kuulijaa täysin harhaan lajin todellisesta olemuksesta.

Ystävällisesti tervehtien

Nisäkäsnimistötoimikunta

Ilkka Koivisto, FT, eläintieteen dosentti, tietokirjailija, Korkeasaaren eläintarhan ent. johtaja
Heikki Henttonen, metsäeläintieteen professori, Metsäntutkimuslaitos
Juhani Lokki, professori, Luonnontiet. keskusmuseon johtaja, ylioppilastutkintolautakunnan pj. Seppo Lahti, FL, HY:n ent. suunnittelupäällikkö
Petri Nummi, FT, dos., riistaeläintieteen yliopistonlehtori, HY / metsäekologian laitos
Erkki Pankakoski, FT, eläintieteen dosentti
Juha Valste, FM, erikoistoimittaja, tietokirjailija