Pienellä päätteellä saadaan paljon vivahteita aikaan – aina päivittelystä paheksuntaan. Suomen kielessä sanan vartaloon voidaan liittää erilaisia päätteitä ja muita elementtejä, joita kutsutaan affikseiksi. Yksi affiksien tyyppi on liitepartikkelit, jotka ovat epäitsenäisiä, sanan loppuun liittyviä partikkeleita, esimerkiksi -han, -kin, -pa, -pä ja -s. Ison suomen kieliopin mukaan liitepartikkelit -pa ja -s ovat tarkemmin ottaen sävypartikkeleita. Niiden tehtävä on tuoda käyttöyhteyteen jokin lisämerkitys eli sävy, esimerkiksi lieventävä tai toteava vivahde.
Sävypartikkeleita on kahdenlaisia: itsenäisiä ja kliittisiä eli sanaan kiinnittyviä. Itsenäisiä sävypartikkeleita ovat esimerkiksi aina, sitten, vasta, vaan, vain, kyllä, oikein ja oikeastaan. Kliittiset sävypartikkelit taas ovat liitepartikkeleita, joten ne liitetään osaksi sanaa, esimerkiksi mene-pä-s ja oli-pa-s. Kliittisiä sävypartikkeleita ovat Ison suomen kieliopin mukaan -pa, -s ja -han. Sanassa olipas onkin siis itse asiassa kaksi kliittistä sävypartikkelia: -pa ja -s.
Sävypartikkeliluokitus on verraten uusi. Nykysuomen sanakirjassa ja Kielitoimiston sanakirjassa -pa ja -s luokitellaan liitepartikkeleiksi. Niiden, erityisesti -pa-partikkelin, merkityksiä kuvaillaan sanakirjassa kuitenkin varsin monipuolisesti.
Kukas sinä olet?
Liitepartikkeli -s liittyy lauseen ensimmäiseen vokaaliloppuiseen sanaan ja usein lauseenalkuiseen kysymyssanaan, kuten sanoissa kukas, koskas, missäs ja minnekäs. Kukas sinä luulet olevasi? Minnekäs te olette menossa? Sävyltään -s-liitepartikkelia luonnehditaan ensinnäkin kehottavaksi tai käskeväksi. Muutama esimerkki:
Sanos vielä kerran, Miguel, mistä sinun sukusi olikaan kotoisin. | Antakaas kuulua, missä sitä on luuhattu koko yö!
Toisaalta -s voi antaa lausumalle puhekielenomaisen tai tuttavallisen sävyn – näin etenkin silloin, kun sitä edeltää liitepartikkeli -ko tai -pa.
Oletkos sinä aivan järjiltäsi? | Tehdäänpäs nyt niin kuin rouva ylijohtaja käskee.
Siinäpä vasta nainen!
Myös -pa-liitepartikkelilla on toisinaan samanlainen puhekielistävä tai tuttavalliseksi tekevä vaikutus kuin liitepartikkelilla -s. Usein -pa ja -s esiintyvätkin yhdessä, kuten edellä. Liitepartikkelilla -pa on mahdollista ilmaista jos jonkinlaisia sävyjä ja merkityksiä, joista tässä yhteydessä mainitaan vain muutamia yleisimpiä. Nykysuomen sanakirjan mukaan -pa voi ilmaista ihmettelyä, ihastusta tai harmittelua huudahduksen luonteisissa toteamuksissa. Liitepartikkeli -pa lisää siis lausumaan usein toteavan sävyn.
Fanny Ardant – siinäpä vasta nainen minun makuuni! | Olipa tökerö tarjoilija! | Kylläpä pikkusiskosi on rohkea!
-pa voi ilmaista myös jotakin vasta havaittua tai mieleen tullutta. Tietynlaisesta ihmettelystä on siis kyse seuraavissakin esimerkkilauseissa.
Kylläpä aika rientää. | Osasitpa tehdä hyviä tuulihattuja! | Olipa(s) se juoksu!
-pa-partikkelia käytetään kehotuksissa ja varoituksissa usein lausumaa lieventävänä. Liitepartikkeleista on siis hyötyä, jollei halua leimautua komentelijaksi!
Olkaapa hetki hiljaa! | Katsopa nyt vähän eteesi, tallasit juuri varpailleni! | Kuuntelepa, mitä tämän päivän lehdessä taas väitetään!
Lieventävästä sävystä on kyse myös seuraavissa virkkeissä, joissa halutaan lieventää arvelua tai varovaista väitettä.
– Saapa nähdä, tuleeko tästä artikkelista koskaan valmista.
– Tuskinpa tulee, jos asenteesi on tuo.
Ehkäpä voisit tarjoutua avuksi syöttämiseen, nukuttamiseen ja vaipan vaihtoon, olet kuitenkin vauvan isä.
Toisaalta viestiinsä pontta hakeva turvautuu samaiseen liitepartikkeliin tukeakseen vastaväitettään:
– Olen ihan surkea tietokoneen käyttäjä!
– Etpä(s) ole, ukki rakas! Tämä vaatii vain hieman harjoitusta.
– Älä tule tänne!
– Tulenpas!
Toisen kanssa samaa mieltä oleva tai myönteisesti jonkun kysymykseen vastaava voi liitepartikkelin käytöllä vahvistaa samanmielisyyttään.
– Joulupukkiako esität?
– Joulupukkiapa hyvinkin.
– Ajattelit, että pukki on tänä vuonna parraton?
– Parratonpa hyvinkin! Etpä paremmin olisi voinut arvata!
Muita tapauksia, joissa liitepartikkeli -pa livahtaa kielenkäyttöön, ovat esimerkiksi toiveen esittäminen (Saataisiinpa maailmaan rauha!), väheksynnän tai välinpitämättömyyden ilmaiseminen – usein yhdessä -han-liitepartikkelin kanssa – (ajattelinpa(han) vain) sekä vakiintuneet sanonnat, fraasit ja muut kiteytymät (olipa miten oli, olipa kerran, jopa, vieläpä, heipä hei, joopa joo, tervepä terve).
Joskus voi olla mahdoton sanoa, minkä yhden sävyn tai merkityksen liitepartikkeli lausumaan lisää – ja toisaalta, missä osassa lausumaa sävy piilee. Usein liitepartikkelit esiintyvätkin ketjuna (Mene-pä-s kotiisi!, Oli-pa-s se juoksu!). Ei ole myöskään välttämättä selvää, onko kehotus Tulepas sisälle sieltä! tuttavallinen kutsu vai sittenkin käsky, jota puhuja pehmentää lisäämällä loppuun sävypartikkelin.
Paljon on merkitystä myös äänenkäytöllä: liitepartikkelin voi liittää lausumaan lausahtamalla sen liehitellen tai huutamalla hurjasti. Muistakaapas siis tämä: yksin esiintymään kykenemätön liitepartikkeli saa merkityksensä aina yhteydestä, jossa se esiintyy, eikös juu?
Lähteet
Auli Hakulinen, Maria Vilkuna, Riitta Korhonen, Vesa Koivisto, Tarja Riitta Heinonen ja Irja Alho 2004: Iso suomen kielioppi. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Verkkoversio (http://scripta.kotus.fi/visk/etusivu.php(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)), viitattu 27.8.2013.
Kielitoimiston sanakirja 2012
Nykysuomen sanakirja 1951–61.
Jatkolukemista
Heinonen, Tarja Riitta: Kieliopin peruskäsitteitä: sanaluokat. – Kielikello 3/2006.
Korhonen, Riitta: Kokoaan suuremmat -kin ja -kaan. – Kielikello 1/2013.