Urheilukisoja seuratessaan tulee joskus miettineeksi urheiluun liittyviä termejä. Mitä esimerkiksi välierä ja semifinaali tarkoittavat, ja kumpaa niistä pitäisi käyttää? Nämä varsinkin urheilutermeinä suunnilleen samaa tarkoittavat sanat on Suomen kielen perussanakirjassa selitetty seuraavasti:

semifinaali5 kilpailun välierä. 100 metrin juoksun semifinaali. Laulukilpailun semifinaaliin selvinneet.

välierä urh. alkuerien ja loppukilpailun t. -ottelun välinen erä, semifinaali.

Esimerkiksi kevään 1995 jääkiekon MM-kisoissa joukkueiden paremmuus ratkaistiin systeemillä, jossa alkusarjan otteluiden jälkeen kahdeksan parhaiten sijoittunutta pääsi pudotuspeleihin. Jatkoon päässeet joukkueet pelasivat ensin puolivälieräottelut, joiden voittajat jatkoivat välieriin. Neljästä välieräjoukkueesta kaksi selvisi loppuotteluun.

Suomen kielessä on käytössä kaksi erillistä urheilukilpailujen vaiheita kuvaavaa termisarjaa: suomenkielinen sarja neljännesvälierä, puolivälierä, välierä, loppuottelu tai loppukilpailu sekä vierasta alkuperää oleva sarja kahdeksasosafinaali, neljännesfinaali, semifinaali ja finaali. Sarjojen termit tuntuvat olevan melko tasapuolisessa käytössä. Seuraavassa kuviossa, joka voisi kuvata vaikka kevään jääkiekkokisojen pudotuspelejä, sarjojen toisiaan vastaavat termit on esitetty pareittain.

puolivälierät
(”puolet välieriin”) eli
neljännesfinaalit
(’neljännes finaaliin’)

välierät
eli
semifinaalit

loppuottelu tai
-kilpailu
eli
finaali

Millaisia termejä muissa kielissä?

Englannin kielessä, josta useimmat urheilukielemme lainasanat ovat peräisin, näistä urheilukilpailujen vaiheista käytetään termejä quarter-final (eli neljännesfinaali), semi-final ja final. Esimerkiksi pikajuoksun alkueriä seuraavista välieristä voidaan kuitenkin käyttää myös termiä heat (second heat jne.); heat-sanan avulla voidaan muodostaa myös finaalin vastine final heat eli loppukilpailu.

Myös ruotsin kielessä on suomen ja englannin sarjoja vastaavat kvartsfinal, semifinal ja final. Kaikista alkuerien ja loppukilpailun välisistä kilpailuista voidaan käyttää yhteisnimitystä mellanheat; semifinal-termillä tarkoitetaan nimenomaan viimeistä välierää ennen loppukilpailua. Suomen finaalille, loppuottelulle tai loppukilpailulle on ruotsissa useita omakielisiä vastineita, joiden käyttö vaihtelee urheilulajin mukaan: slutheat, finalomgång, slutomgång, sluttävling ja sluttävlan.

Saksan kielessä on termeille tarjolla omakielisiä vastineita hieman enemmän kuin ruotsissa – tosin puolivälierille ei saksankielisistäkään lähteistäni löytynyt muuta käännöstä kuin Viertelfinal. Välierän vastineeksi ovat saksassa tarjolla Vorendlauf, Vorentscheidung, Zwischenlauf ja Zwischenrunde sekä Halbfinal, joka vastaa suomen semifinaalia. Loppuottelu tai loppukilpailu voi saksan kielessä olla Finalen lisäksi Endspiel, Endscheidung, Entscheidungsspiel, Schlussspiel, Endlauf, Sclusslauf tai Endkampf.

Kahden sarjan käytöstä

Suomen kielessä käytettäville finaali-loppuisille sanoille on siis vastineensa monessa muussakin kielessä. Nämä lainapohjaiset sanat muodostavat oman loogisen kokonaisuutensa ja vastaavat suomalaiset termit omansa. Hämmennystä saattaa kuitenkin aiheutua, kun eri sarjojen termejä käytetään samassa tekstissä lähellä toisiaan.

Heikkinen puolivälierissä, Miettinen semifinaalissa.

Suomi ja Ruotsi kamppailevat tänään neljännesvälierissä pääsystä neljännesfinaaleihin.

Ensimmäisen esimerkin luettuaan voi ainakin hetken joutua miettimään, kumpi kilpailijoista on lähempänä loppukilpailuun selviytymistä. Toisessa esimerkissä saattaa luulla kirjoittajan vahingossa toistaneen saman kilpailuvaiheen nimityksen, vaikka kyseessähän on kaksi peräkkäistä vaihetta.

Eri kilpailuvaiheita kuvaaville termeille on joskus yritetty keksiä uusia, yksiselitteisiä vastineita, mutta ainakaan mitään yleiseen käyttöön vakiintuneita uutuustermejä ei ole vielä näkynyt. Nykyiset lähes kokonaan yhdyssanoista muodostuvat termisarjat ovat loogisuutensa lisäksi hyviä myös siksi, että niillä voidaan kuvata monen eri lajin vaiheita. Semifinaaleista finaaliin voi yhtä hyvin selvitä niin uinnissa, tenniksessä, pikajuoksussa kuin jalkapallossakin, vaikka osanottajien määrä vaihteleekin lajeittain. Urheilutapahtumista kertova hyötyy myös kahden rinnakkaisen termisarjan antamasta vaihtelumahdollisuudesta – kunhan muistaa pitää eri sarjojen termit riittävän kaukana toisistaan.