Näkökulma eurooppalaisten kielten oikeinkirjoitukseen
Keskustelua 3/2008

Martti Kahla

Näkökulma eurooppalaisten kielten oikeinkirjoitukseen

Kielikellossa 2/2008 Erkki I. Kolehmainen kertoi uuden suomalaisen näppäimistöhankkeen etenemisestä SFS:n lausuntokierrokselle. Koska tällä standardiehdotuksella on suora yhteys eurooppalaisten kielten edelleenkin puutteelliseen oikeinkirjoitukseen sekä lehdistössämme että televisiossa, esitän joitakin käytännön näkökohtia aiemman, esim. Helsingin Sanomissa helmikuussa 2007 käydyn, keskustelun jatkoksi. Havaintoni liittyvät vain latinalaista kirjaimistoa käyttävien eurooppalaisten kansalliskielten asemaan kotimaisessa mediassamme.

Ulkomaisista viestimistä on saatu lukea suomalaisen Hamalaisen tai Haemaelaeisen menestyksestä ulkomailla, ja tästä kirjoitustavasta on syntynyt kotimaassa aiheestakin porua. Omaperäisimpiin kuuluu Hämäläinen-nimen venäjäksi siirrekirjainnetusta asusta takaisin suomeen muokattaessa luotu muoto Khiamialiajnen. Meikäläisiin nimiin muualla kohdistuva menettely on tietenkin vain peilikuva siitä tavasta, jolla itse suhtaudumme muiden kielten oikeinkirjoitukseen. Oma kansallinen aakkostommekaan ei tule toimeen pelkällä latinalaisella peruskirjaimistolla siten kuin esimerkiksi englannin oikeinkirjoitus. Euroopan kielissä esiintyvät erikoiskirjaimet ja ns. diakriittiset merkit eli tarkkeet eroavat toisistaan tunnettuutensa sekä käyttövalmiutensa ja ‑vaikeutensa perusteella.

Meillä tutuimpiin ja eniten käytettyihin tarkemerkkeihin kuuluu akuutti-aksentti eli ‑korkomerkki ˊ, johon on totuttu mm. painonmerkkinä sekä ruotsinkielisissä (Favén, Sirén) että espanjalaisissa, portugalilaisissa ja ranskalaisissa nimissä (Andalucía, Pyrénées, Setúbal). Akuutti-aksentti kuuluu kuitenkin myös monen muun eurooppalaisen kielen oikeinkirjoitukseen. Se esiintyy ensinnäkin slovakin, tšekin ja unkarin kielessä vokaalin pituuden ilmaisimena: esim. tšekin plat (lyhyt a) merkitsee ’maksua’, plát (pitkä a) taas ’levyä’, unkarin hat (lyhyt a) on ’kuusi’ (6), hát (pitkä a) ’selkä’. Jos vokaalin pituus jätetään merkitsemättä, menetetään näiden kielten yhteinen ja selkeä ääntämisohje: niissä, samoin kuin suomessa, sanan pääpaino on ensimmäisellä tavulla ja vokaalit ovat joko lyhyitä tai pitkiä. Akuutti-aksentti ei siis näissä kolmessa kielessä ole painonmerkki. – Toiseksi akuutti-aksentilla ilmaistaan kroaatissa ja puolassa konsonantin palataalisuutta (liudentuneisuutta), esim. paikannimissä Perković, Perušić (Kroatia), Gdańsk, Zamość (Puola). – Kolmanneksi voidaan puolan kielessä ilmaista ó:lla myös u-vokaalia: Łódź.

Gravis-aksentti eli ‑korkomerkki ` esiintyy italiassa loppupainon merkkinä (Niccolò) sekä ranskan vokaalien a, e ja u yhteydessä: à, è, ù, esim. Irène.

Kaksoisakuutti ˝ esiintyy yleisesti unkarin pitkissä vokaaleissa ő ja ű, esim. Győr. Käyttö on meillä vähäistä.

Eth ja thorn ‑kirjaimet islannissa (ð, þ): esim. Guðmundsson, Þórðardóttir. Käyttö vähäistä.

Varsin yleinen ja häiritsevä asia- ja kauneusvirhe on sekä lehdistössä että tv-ohjelmissa edelleenkin esiintyvä hatun eli ylösalaisen sirkumfleksin (háčekin) ˇ käytön vältteleminen. Lähes kaikissa Euroopan kielissä esiintyy suhu-s joko kielen omaan äännerakenteeseen tai vierassanoihin sisältyvänä, ja sen ilmaisemiseen käytetään kahtatoista eri merkintää: ch (ranska), s (unkari), sc (italia), sch (saksa), sh (albania, englanti), sj (hollanti, norja, ruotsi, tanska), sk ja skj (norja, ruotsi), stj (ruotsi), sz (puola), š (kroaatti, latvia, liettua, saame, slovakki, sloveeni, suomi, tšekki, viro) ja ş (s ja sedilji, turkki, aiemmin myös romania; nykyromaniassa suositus on s ja alapuolinen pilkku ). Kuitenkin kirjainmerkkiä š (samoin kuin ş:ää) käytetään meillä vain harvoin kyseisten kielten nimiä kirjoitettaessa; se korvataan s:llä tai englantilaisella merkinnällä sh. š:n kanssa rinnasteisia ovat hatulliset konsonanttimerkit č, ň, ř ja ž sekä vokaali ĕ, esim. Janáček, Plzeň. Kun joissakin julkaisuissa ja ohjelmissa on meillä osittain jo totuttu käyttämään š-kirjainta kyrillisen kirjaimiston ш:n siirrekirjainnuksessa, ei pitäisi olla esteitä kirjainmerkin hyväksymiselle myös latinalaista kirjaimistoa käyttäviin kansalliskieliin.

Kirjaimen yläpuolinen piste liettuassa e:n yhteydessä (ė) ja puolassa z:n yhteydessä (ż): Żyrardów. Meillä käytössä harvinainen.

Kirjain æ norjassa ja tanskassa: esim. norjan Jæren, tanskan Læsø. Käyttö satunnaista; korvataan usein ä:llä.

Konsonanttiin liittyvä heittomerkki tšekissä d:n ja t:n yhteydessä (ď, ť): esim. ďábel, drť. Meillä käytössä harvinainen.

Sedilji ¸ on käytössä latviassa konsonanttien g, k, l, n, r yhteydessä, albaniassa, portugalissa ja ranskassa konsonantin c yhteydessä (ç), esim. albanian Kuçovë, portugalin Bragança, ranskan français; nykyromaniassa kirjaimen alapuolinen pilkku s:n ja t:n yhteydessä: Constan a. Albanian ja romanian nimiä meillä kirjoitettaessa harvinainen.

Tilde eli aaltoviiva ~ esiintyy espanjan, portugalin ja viron kirjaimistossa, esim. espanjan Núñez, portugalin Sebastião, viron Tõnu. Merkin käytössä on parantamisen aihetta.

Treema (eli ä:n pisteet) ¨ on tuttu ruotsin ja suomen (ä, ö) lisäksi albanian, ranskan, saksan, slovakin ja viron kirjaimistosta, esim. albaniassa ë (paikannimi Durrës), ranskassa ë, ï, ü (Israël, Haïti), saksassa ja virossa ä, ö, ü (Ägypten, Thüringen; Gröönimaa, Ühendriigid) ja slovakissa ä. Käyttö on johdonmukaista vain saksan- ja vironkielisissä nimissä ja sanoissa.

Vino poikkiviiva l-konsonantissa puolassa (ł): Łódź, Wrocław ja o-vokaalissa norjassa ja tanskassa (ø): esim. Røros, København. Käyttö ei meillä ole vakiintunut varsinkaan puolalaisten nimien kirjoitukseen.

Vokaalin alapuolinen ogonek liettuassa a:n, e:n, i:n ja u:n sekä puolassa a:n ja e:n yhteydessä (ą, ę): Sącz, Oświęcim. Käyttö meillä vakiintumatonta.

Vokaalin yläpuolinen lyhyysmerkki ˘ (ylöspäin avautuva kaari) romaniassa a:n yhteydessä (ă): Bacău. Käyttö vakiintumatonta.

Vokaalin yläpuolinen pituusmerkki ˉ latviassa a:n, e:n, i:n ja u:n ja liettuassa u:n yhteydessä (latvian Liepāja, Kuldīga, Jūrmala). Käyttö vakiintumatonta.

Vokaalin yläpuolinen sirkumfleksi ˆ portugalissa (português) sekä ranskassa a:n, e:n, i:n, o:n, romaniassa (a:n ja) i:n ja slovakissa o:n yhteydessä: esim. ranskan Bâle, Rhône, romanian Romînia, slovakin Bôrka. Meillä käytössä etupäässä ranskalaisissa sanoissa ja nimissä.

Vokaalin yläpuolinen ympyrä norjassa, ruotsissa ja tanskassa (å) sekä tšekissä (ů): esim. Århus, Martinů. Meillä harvoin käytössä tšekkiläisissä nimissä.

Edellä esiteltyjä tarkkeita ja vieraita kirjaimia käytetään mediassamme välttävästi tai tyydyttävästi vain, kun on kyse pohjoismaisista ja länsieurooppalaisista kielistä. Aiemmin olivat tekniset vaikeudet tarkkeiden käytön esteenä, mutta nyt ei tekniikka enää aseta esteitä vieraiden kirjainten käytölle. Esimerkkinä käytännön horjuvuudesta on erään puolalaisen erisnimen oikeinkirjoitus: Lech Wałęsan toimiessa Puolan presidenttinä monet viestimemme siirtyivät käyttämään oikeaa puolalaista merkintätapaa, mutta presidentin toimenkuvan vaihduttua palattiin ennen pitkää Walesa-muotoon. Vuonna 2008 on ajoittain osittain omaksuttu hatun käyttö sloveenilaisissa ja tšekkiläisissä erisnimissä, mutta ei ole laajennettu käytäntöä esim. (serbo)kroaatin nimistöön (Karadžić, Priština).

Kansallinen näppäimistöstandardi on tärkeä hanke, jonka toteuttamisessa on pyrittävä voittamaan teknisten ongelmien ohella myös käyttäjien hitaasti muuttuvat asenteet. Euroopan unionin ja Euroopan neuvoston vuonna 2001 järjestämän Euroopan kielten teemavuoden tavoitteeksi asetettiin ”monikielisyyden ja monikulttuurisuuden arvostuksen lisääminen”. Sen jälkeen tiedonkäsittelytekniikan kehitys on luonut uuden tilanteen, jossa voi paremmin perustein jälleen vedota medioiden keinoihin ja valmiuteen muutosten aikaansaamiseksi. Tulisi muistaa myös E. I. Kolehmaisen viittaus asiaan liittyviin laillisuus- ja kohteliaisuussyihin. Lehdistö ja televisio voisivat yhdessä tehokkaasti vaikuttaa tekstin tuottajiin ja kielen käyttäjiin ja siten käynnistää prosessin, jolla edistettäisiin maanosamme pienten kielten oikeinkirjoitusta ja tuntemusta.

Tarkkeista on tietoa myös Kielikellossa 2/2006 sekä Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa.

Martti Kahla