Aktiiviset kielenkäyttäjät ja -tarkkailijat ovat lähettäneet Kielitoimiston yleiskielitalkoisiin havaintoja poikkeavista taivutusmuodoista, joita on nähty paitsi verkon juttelufoorumeilla myös esimerkiksi uutisissa tai muissa toimitetuissa lähteissä. Erään havainnon lähettäjä arvelee, että poikkeavia muotoja sisältävä ”sanomalehtien toimittajien kielen jälki lienee kiireen ja omituisten oikolukuohjelmien syytä”.
Syytä on kyllä myös siinä, että kieli itsessään mahdollistaa useammanlaisia taivutusmuotoja kuin on ollut hyväksyttyä yleiskielessä. Esimerkiksi ”muumejen” ja ”saareja” eivät siis ole mitä tahansa satunnaisia muotoja. Tietynhahmoisen sanan vartalossa (eli runko-osassa) voi taivutuspäätteen edellä nimittäin esiintyä vain tietyntyyppistä äännevaihtelua. Ei muuminkaan vartalo siedä mitä tahansa vääntelyä.
Tässä kirjoituksessa tarkastellaan mm. sellaisia i-loppuisia sanoja kuin uusi, suuri, lohi, liemi, nimi ja lasi, jotka taipuvat yleiskielessäkin osittain eri tavoin sanojen perusmuodon samanhahmoisuudesta huolimatta. Yhteisenä tekijänä tässä jutussa toimii myös näiden sanojen joihinkin taivutusmuotoihin sisältyvä e. Lisäksi taivutusmuotojen e:n kautta löytyy yhteys e-loppuisiin sanoihin, kuten drone ja psyyke mutta myös kone ja turnee.
Jutussa kuvaillaan siis kielenkäytössä havaittuja taivutusmuotoja, ei esitellä yleiskielen normien muutoksia. Tarkastelun kohteena on lähinnä kaksitavuisia sanoja, eikä niistäkään käsitellä kaikkea muotovaihtelua. Pääpaino on talkoisiin lähetetyissä havainnoissa.
Kirjoituksen osat ovat seuraavat:
Monenlaisia i-loppuisia sanoja
Hiisit ja renget: i ja e kilpasilla
Pieneä lohea: e viekoittelee yksikön partitiivissa
Uuseja saareja: e valloittaa monikon partitiivia
Tautejen kourissa: e iskee monikon genetiiviin
Lisää e-suhteita: droneita, psyykettä ja ruiksea
Yleiskieleen on pitkä matka
Monenlaisia i-loppuisia sanoja
Kaksitavuiset i-loppuiset sanat aiheuttavat toisinaan päänvaivaa muillekin kuin suomenoppijoille, koska nuo perusmuodoltaan samantapaiset sanat eivät taivu yhdenmukaisesti. Ne ovatkin kielessä eri-ikäisiä ja eritaustaisia. Vanhimmissa sanoissa, kuten vesi ja suuri, on taivutusmuodoissa monia äännevaihteluita (vesi, veden, vettä, vesiä; suuri, suuren, suurta, suuria) ja tuoreimmissa vähiten (lasi, lasin, lasia, laseja). Seuraavassa taulukossa on kootusti i-loppuisten sanojen taivutustyyppejä yleiskielisissä muodoissaan (Kielitoimiston sanakirjan mukaisesti esitettynä):
Taulukko 1. i-loppuisten sanojen taivutus yleiskielessä
(Taulukko 1 PDF-muodossa(avautuu uuteen ikkunaan))
| Yksikön genetiivi | Yksikön partitiivi | Yksikön illatiivi | Monikon partitiivi | Monikon genetiivi | ||
|---|---|---|---|---|---|---|
| A. | vesi, käsi, reisi, uusi, vuosi, paasi | veden, uuden | vettä, uutta | veteen, uuteen | vesiä, uusia | vesien (~ vetten), uusien (~ uutten) |
| B. | suuri, lumi tiili, lohi | suuren, lumen tiilen, lohen | suurta, lunta tiiltä, lohta | suureen, lumeen tiileen, loheen | suuria, lumia tiiliä, lohia | suurien ~ suurten, lumien (~ lunten) tiilien, lohien |
| C. | hanhi, henki, hauki, nimi, järvi, lehti | hanhen, nimen, lehden | hanhea, nimeä, lehteä | hanheen, nimeen, lehteen | hanhia, nimiä, lehtiä | hanhien, nimien, lehtien |
| D. | lasi, kani, siili, vauhti, stressi | lasin, vauhdin | lasia, vauhtia | lasiin, vauhtiin | laseja, vauhteja | lasien, vauhtien |
Erot sanaryhmien välillä ovat osin hyvin vähäisiä. Ryhmien A–C sanoissa on yksikön useissa taivutusmuodoissa e ennen taivutuspäätettä (vede+n, suure+n, hanhe+en jne.), mutta lasi-tyypissä eli ryhmän D sanoissa loppu-i säilyy (lasi+n, lasi+in).
Toiseksi A- ja B-ryhmien sanat ovat kaksivartaloisia, eli niillä voi taivutuspäätteen edellä olla paitsi e-loppuinen vokaalivartalo (suure+n) myös konsonanttiin päättyvä konsonanttivartalo – yksikön partitiivissa (suur+ta) ja osin monikon genetiivissä (suur+ten).
Kaikkiaan ryhmien A–C sanoja on rajallinen määrä. Vähiten sanoja on A-ryhmässä.
Eniten i-loppuisia sanoja on D-ryhmän lasi-tyypissä, joka edustaa tuoreinta sanastoa ja johon myös tulee jatkuvasti uusia sanoja varsinkin lainoina, esimerkiksi maski, pleksi, tviitti, botti. Tässä ryhmässä sanan vartalo on taivutuspäätteen edellä yksikössä aina samanlainen – lukuun ottamatta astevaihtelua, kuten tt–t: tviitti, tviitin. Monikkomuodoissa on pääosin e (laseja, laseissa), mutta nominatiivissa (lasit) ja genetiivissä (lasien) on i.
Sanojen perushahmon ja taivutuksen samankaltaisuuden takia eri taivutustyypit siis sekoittuvat käytössä, eivätkä kaikki näin syntyneet ”syrjähyppyjen” tyypit näytä järjestelmän kannalta vain yksinkertaistuksilta. Seuraavassa tarkastellaan kutakin talkoisiin lähetettyä hypähdystyyppiä erikseen ja lopuksi ryhmäkuvassa. Luvassa on monimuotoisuutta sanan varsinaisessa merkityksessä.
Hiisit ja renget: i ja e kilpasilla
Joitain vanhoja i-loppuisia – A- ja B-ryhmien – sanoja näkee usein taivutettavan tavallisimman lasi-tyypin mukaisesti. Talkoohavaintoina on lähetetty sanomalehdistä poimittuja tapauksia esimerkiksi sellaisista vanhoista sanoista kuin paasi, hiisi, riihi sekä tiili, joista etenkään ensimmäiset eivät kuulu monenkaan kielenkäyttäjän aktiivisanastoon.
Arkeologit uskovat löytäneensä Stonehenge-kivipaasin rakentajien asumuksia (yle.fi) (Yleiskielessä: kivipaaden)
Uskomustarinoissa aiheina ovat hiisit, joita myös jättiläisiksi, peikoiksi ja maahisiksi on kutsuttu. (esite) (Yleiskielessä: hiidet)
Torstaina esitellyn budjettiriihin päätökset ovat herättäneet keskustelua. (etlehti.fi) (Yleiskielessä: budjettiriihen)
Vanhojen sanojen e-vartaloinen muoto (paaden, riihen) on siis hävinnyt i:n sisältävälle (”paasin”, ”riihin”). Kuva ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Nimittäin myös joitain lasi-tyypin sanoja näkee taivutettavan vanhempien i-loppuisten mallin mukaan: mm. sanaa renki tapaa joskus vanhemman henki-sanan mallin mukaisesti asussa ”renget” (pro rengit).
Pieneä lohea: e viekoittelee yksikön partitiivissa
Yleiskielitalkoisiin on lähetetty havaintoja senkaltaisista taivutusmuodoista kuin ”pieneä”, ”lohea” ja ”käteä” (pro konsonanttivartaloiset pientä, lohta, kättä). Näitä e-loppuisen vokaalivartalon sisältäviä muotoja tapaa entistä useammin asiateksteistäkin:
Lukijan lähettämässä videossa väsytetään komeasti hyppivää lohea Lainiojoella. (kaleva.fi) (Yleiskielessä: lohta)
Osista saarea löytyy koskematonta luontoa vailla merkkiäkään massaturismista. (ebookers.fi, blogi) (Yleiskielessä: saarta)
Budjettiriiheä varjostavat asiantuntijoiden mukaan talouden alamäki ja valtion velkaantuminen. (kaleva.fi) (Yleiskielessä: budjettiriihtä)
Julkisivumateriaaleina on käytetty maalattua lautaa, punatiileä ja paikoittain laattoja. (jultika.oulu.fi) (Yleiskielessä: tiiltä)
Masennusta ei varmasti helpottanut oikeaa käteä vaivannut hermovaurio, joka vaikeutti hänen soittamistaan. (soundi.fi) (Yleiskielessä: kättä)
Eräs talkoohavaintojen lähettäjä toteaa taivutustavan yleistyneen myös Ylen toimittajien kielessä ja esittää kielenhuollolle toiveen: ”Ette aina antaisi periksi kielitajuttomille, kuten esimerkiksi alkaa-verbin kanssa teitte!”
Taivutus pieni, ”pieneä” ja lohi, ”lohea” edustaa hahmoltaan samaa vaihtelua kuin vaikkapa – C-ryhmän – sanoissa hanhi, hanhea tai joki, jokea esiintyvä i–e-vaihtelu. Perushahmonsa pohjalta ”pieneä” ja ”lohea” ovatkin kielen kannalta mahdollisia, mutta ne ovat silti yleiskielen näkökulmasta vääriä valintoja. Kyseessä ei ole mikään uutuus, eikä myöskään kaikkiin kyseisten taivutustyyppien sanoihin levinnyt piirre. Tätä e-muotojen yleistymistä konsonanttivartaloisten muotojen kustannuksella onkin Heikki Paunosen (1976, 2003) mukaan tapahtunut lähinnä sanoittain.
Näihin sanoihin kuuluvat myös mm. -mi-loppuiset liemi ja lumi, joiden e-muodot ”liemeä” ja ”lumea” eivät ole mediassakaan aivan harvinaisia:
Parsan kannat voi käyttää sosekeittoon tai parsarisoton liemeä maustamaan. (satokausi.fi) (Yleiskielessä: lientä)
Lumea kuvaavat sanat (kinos, nietos, kide, hiutale) ovat varsin osuvia. (suomenluonto.fi) (Yleiskielessä: lunta)
Koska konsonanttivartaloiset muodot lientä ja lunta poikkeavat näiden sanojen muista taivutusmuodoista (kuten liemen, lumessa), ei e-muotojen ”liemeä” ja ”lumea” yleistyminen niiden sijaan yllätä. Yritämmehän kielenkäyttäjinä kaihtaa poikkeuksia ja pyrkiä kohti yhdenmukaisia taivutussarjoja, kuten Paunonen (1976, 2003) on todennut.
Konkreettista yhdenmukaisuuden mallia muodoille ”liemeä” ja lumea” tarjoavat tietysti myös sellaiset samanhahmoiset – C-ryhmän – sanat kuin nimi ja suomi, jotka taipuvatkin vain vokaalivartaloisina (nimeä, suomea). Mallia e-muodoille tulee lisäksi muutamasta sellaisesta -mi-loppuisesta sanasta, joilla on vanhastaankin ollut kaksi yleiskielistä muotoa: toimi, toimea ~ tointa; niemi, niemeä ~ nientä. Jos on siis toimea ~ tointa, miksi ei voisi olla myös ”liemeä” ~ lientä? (Periaatteessa myös vaihtelu tuomi, tuomea ~ tuonta on yleiskielen mukaista, mutta tuonta tuntuu jo monista kielenkäyttäjistä nykyään virheelliseltä.)
Samanhahmoisten sanojen vaikutus ja samankaltaisuuksien suosiminen näkyy Paunosen mukaan vahvasti myös lapsenkielessä: sanan entuudestaan tutut taivutusmuodot voivat vaikuttaa uuden muodon valintaan. Esimerkiksi sellaiset lapsen tuntemat taivutusmuodot kuin pienen ja käteen tarjoavat e-vihjettä näiden sanojen muillekin taivutusmuodoille, kuten juuri vaihtoehdoille ”pieneä” ja ”käteä”. Lapsihan tavallaan tekee kielestä loogisia päätelmiä ja tuottaa lähinnä sellaisia muotoja, jotka ovat kielessä periaatteessa mahdollisia.
Usein ihastelemmekin tätä lapsen kekseliäisyyttä ja huvitumme viehättävinä pitämistämme omaperäisistä taivutusmuodoista. Itse asiassa lapsenkieli loogisuuksineen voi paljastaa monenlaisia kielen järjestelmään kätkeytyviä ”muotojen välisiä jännitteitä ja piilotendenssejä”, kuten Klaus Laalo (2011) on todennut. Monet jännitteet eivät enää ole vain piileviä, eivätkä lukijatkaan välttämättä ihastele ainakaan kaikkia näkemiään poikkeavia taivutusmuotoja.
Uuseja saareja: e valloittaa monikon partitiivia
Samanhahmoisten muotojen suosiminen voi johtaa taivutussarjojen yhdenmukaistumiseen osin eri kohdista. Esimerkiksi sellaiset muodot kuin ”uuseja”, ”saareja” ovat yleistyneet yleiskielisten muotojen uusia, saaria sijaan. Mistä e on niihinkin ilmestynyt?
Lasi-tyypin sanojen monikkomuodoissa on e, esim. laseja, laseissa (paitsi ei muodoissa lasit, lasien). Sen sijaan vanhojen i-loppuisten sanojen yleiskielisissä monikkomuodoissa ei ole e:tä: pieniä, saarissa. Kuitenkin lasi-tyyppisten sanojen monikon e-malli saattaa vaikuttaa muihinkin i-loppuisiin sanoihin, jopa taajaan käytettyihin vanhoihin sanoihin, kuten uusi, pieni tai lehti. Eräskin talkoohavaintojen lähettäjä toteaa, että ”lehtejä-tyyppisiä taivutusmuotoja näkee ja kuulee nykyisin lähes päivittäin”:
Vantaalla rakennetaan uuseja koteja nyt enemmän kuin vuosiin. (vantaansanomat.fi) (Yleiskielessä: uusia)
Mykonos on pinta-alaltaan aiemmin mainittuja saareja pienempi. (euroopanlentokentat.fi) (Yleiskielessä: saaria)
Prosentuaaliset erot kannatusten välillä eivät ole suureja ja kielivätkin – –. (ulkopolitist.fi) (Yleiskielessä: suuria)
Lisäksi e-muotojen valintaan saattaa lauseessa joskus vaikuttaa viereisen sanan malli (uuseja koteja), mutta se ei selitä läheskään kaikkea. Myös yksikön taivutusvartalon e-hahmo (saaren) voi vahvistaa muodon ”saareja” käyttöä, kun taivutusmuodot näin muistuttavat enemmän toisiaan.
Tällaisia muotoja tapaa joistain murteistakin. Tyyppiä ”lehtejä”, ”kivejä” esiintyy tai on ainakin esiintynyt esimerkiksi Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla:
sitte syyettiin ne kärryt täytee kivejä (Paavola, Digitaalinen muoto-opin arkisto)
aina kaks atriaa iltaa aamua annettiil lehtejä [lampaille] (Kalajoki, Digitaalinen muoto-opin arkisto)
Monikon e-muodot ovat tavallisimpia juuri monikon partitiivissa (”kivejä”, ”uuseja”), mutta e:tä näkee toisinaan muissakin monikon taivutusmuodoissa:
Monessa perheessä mietitään nyt kuumeisesti, kuka huolehtii pieneistä koululaisista koulujen sulkiensa ovensa. (yle.fi) (Yleiskielessä: pienistä)
Rauhallisemmat tilat sijaitsevat rakennuksen omissa siiveissä. (lappeenranta.fi) (Yleiskielessä: siivissä)
E-houkutukset eivät kuitenkaan lopu tähän.
Tautejen kourissa: e iskee monikon genetiiviin
Myös lasi-tyypin sanoissa on havaittavissa e-hakuisuutta muodoissa, joihin se ei entuudestaan ole kuulunut: ”tautejen”, ”muumejen”. Yleiskielessähän on monikossa muutoin e (tauteja, muumeja, muumeissa), mutta monikon genetiivissä ja nominatiivissa on i: muumien, tautien; muumit, taudit.
Tapausten ”muumejen” ja ”tautejen” kaltaiset e-muodot tuntuvat olevan yleistymään päin. Talkoohavaintoja on tullut mm. sellaisista tapauksista kuin ”kurssejen”, ”tenttejen”, ”kumejen” sekä ”kontaktejen”. Havaintojen lähettäjä arvelee, että näille on mallia tarjonnut nalle-tyyppisten sanojen taivutus nallejen. Näin varmasti onkin. Lisäksi ilmiötä vahvistaa lasi-tyypin oma e-hahmoisuus muissa monikon muodoissa (muumeja, muumeissa). Seuraavassa muutamia tekstiesimerkkejä:
Tässä kirjassa väreihin tutustutaan yhdessä muumejen kanssa. (satunurkka.fi) (Yleiskielessä: muumien)
Sairastuneet työntekijät pystytään lähettämään ajoissa kotiin. Tämä vähentää riskiä tautejen leviämiseen ja tuotannon kärsimiseen. (stkliitto.fi) (Yleiskielessä: tautien)
Ponejen vuokraaminen itsenäiseen ratsastukseen onnistuu tallillamme edullisesti. (alasakarintalli.fi) (Yleiskielessä: ponien)
Maskejen saatavuus on ollut välillä heikkoa. (pieksamakishopping.fi) (Yleiskielessä: maskien)
Tanskan finanssivalvonta valvoo tanskalaisten maksulaitosten ja pankkejen toimintaa. (clearhaus.com) (Yleiskielessä: pankkien)
Oluen ja mietojen alkoholijuomien verotusta korotettiin 15 %, väkevien ja viinejen 10 %. (docplayer.fi) (Yleiskielessä: viinien)
”Muumejen”-tyyppisiä muotoja näkyy satunnaisesti myös sellaisissa vanhemmissa sanoissa kuin nimi ja hanhi: ”nimejen”, ”hanhejen”.
Lisää e-suhteita: droneita, psyykettä ja ruiksea
Eri tavoin taipuvat i-loppuiset sanat saavat mallia toisiltaan mutta lisäksi myös muunhahmoisilta sanoilta sopivien taivutusmuotojen kautta. Yksi vaikuttajatyyppi ovat nalle-tyypin sanat, kuten edellä ilmeni. Nalle-tyypin sanat saavat kyllä itsekin ulkoisia vaikutteita: esimerkiksi vanhempi e-loppuinen sanatyyppi (kone, koneen, konetta) poikii niille rinnakkaismuotoja. Mallin tarjoajia on muitakin, eikä sopivan muodon valitseminen aina ole helppoa äidinkielisellekään suomen käyttäjälle – saati kieltä oppivalle.
Esimerkiksi jos törmäisimme itsellemme entuudestaan tuntemattomaan sanaan droneissa sellaisessa lauseessa kuin droneissa on valinnanvaraa, emme voisi varmuudella päätellä, onko sanan yksikön perusmuoto i- vai e-loppuinen saati miten se taivutetaan. Yhdistyisikö se taivutukseltaan sellaisiin sanoihin kuin kani, kone, turnee vai nalle, joilla kaikilla on samanhahmoisia monikon muotoja droneissa-sanan kanssa: kaneissa, koneissa, turneissa, nalleissa?
Seuraavassa taulukossa on noihin eri taivutustyyppeihin kuuluvia i- ja e-loppuisia sanoja, joiden monikon inessiivi eli -ssa-loppuinen muoto (laseissa jne.) on tämän tarkastelun lähtökohtana. Sanat on sijoitettu lokeroihinsa yleiskielen taivutussuositusten mukaisesti. Lainausmerkeissä on niistä poikkeavia muotoja, jollaisia näkee kirjoitetussa kielessä paitsi verkon keskustelufoorumeilla myös toimitetuilla sivuilla jonkin verran. Näitä poikkeamia voi pitää yleiskielen näkökulmasta syrjähyppyinä väärään taivutustyyppiin. Syrjähypyillä on usein monenlaisia seurauksia.
Taulukko 2. i- ja e-loppuisten sanojen yleiskielisiä ja yleiskielestä poikkeavia taivutusmuotoja
(Taulukko 2 PDF-muodossa(avautuu uuteen ikkunaan))
| Yksikön genetiivi | Yksikön partitiivi | Monikon genetiivi | Monikon partitiivi | Monikon inessiivi | Monikon illatiivi | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| lasi, kani, renki | lasin, kanin, rengin ~ ”rengen” | lasia, kania, renkiä ~ ”renkeä” | lasien ~ ”lasejen”, kanien ~ ”kanejen”, renkien ~ ”renkejen” | laseja, kaneja, renkejä | laseissa, kaneissa, rengeissä | laseihin, kaneihin, renkeihin |
| nalle, drone, psyyke | nallen, dronen, psyyken ~ ”psyykkeen” | nallea, dronea, psyykeä ~ ”psyykettä” | nallejen, dronejen ~ ”droneiden”, psyykejen ~ ”psyykkeiden” | nalleja, droneja ~ ”droneita”, psyykejä ~ ”psyykkeitä” | nalleissa, droneissa, psyykeissä ~ ”psyykkeissä” | nalleihin, droneihin, psyykeihin ~ ”psyykkeisiin” |
| kone | koneen | konetta | koneiden ~ koneitten | koneita | koneissa | koneisiin ~ koneihin |
| turnee | turneen | turneeta | turneiden ~ turneitten | turneita | turneissa | turneisiin ~ turneihin |
Jos siis mietimme sanan droneissa perusmuotoa, saattaa perusmuodoksi valikoitua jonkin tuntemamme toisen sanan samanhahmoisen taivutusmuodon kautta ”droni”, ”dronee” tai drone. Käytännössä dronen kaltaiset vierassanat ohjautuvat useimmiten juuri yleiskielen mukaiseen nalle-tyyppiin. Nalle vetää puoleensa, koska sillä on vankka perusvartalo: se pysyy samanhahmoisena kaikissa taivutusmuodoissaan. Osa e-loppuisista vierassanoista hypähtää kuitenkin myös kone-tyyppiin ainakin osassa taivutusmuotojaan. Tällainen on mm. psyyke, jota näkee paitsi yleiskielisen nalle-mallin taivutuksen mukaan asussa psyyken, psyykeä myös kone-sanan mallin mukaan asussa ”psyykkeen”, ”psyykettä”.
Sellaisten muotojen kuin laseissa, droneissa, ”lasejen”, dronejen jne. hahmot peilautuvat vähintäänkin epäsuorasti myös monien vanhojen i-loppuisten sanojen ”syrjähypyissä”. Seuraavassa taulukossa on vanhojen i-loppuisten sanojen yleiskielisiä ja – lainausmerkein varustettuina – ei-yleiskielisiä e-muotoja, jollaisia on tavattu asiateksteistäkin.
Taulukko 3. Vanhojen i-loppuisten sanojen yleiskielisiä ja puhekielisiä muotoja
(Taulukko 3 PDF-muodossa(avautuu uuteen ikkunaan))
| Yksikön genetiivi | Yksikön partitiivi | Monikon genetiivi | Monikon partitiivi | Monikon inessiivi | Monikon illatiivi | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| käsi, paasi | käden, paaden ~ ”paasin” | kättä ~ ”käteä”, paatta ~ ”paasia” | käsien (~ kätten), paasien (~ paatten) | käsiä, paasia ~ ”paaseja” | käsissä, paasissa ~ ”paaseissa” | käsiin, paasiin ~ ”paaseihin” |
| saari | saaren | saarta ~ ”saarea” | saarien ~ saarten | saaria ~ ”saareja” | saarissa ~ ”saareissa” | saariin ~ ”saareihin” |
| toimi, liemi | toimen, liemen | tointa ~ toimea, lientä ~ ”liemeä” | toimien ~ tointen, liemien (~ lienten) | toimia ~ ”toimeja”, liemiä ~ ”liemejä” | toimissa ~ ”toimeissa”, liemissä ~ ”liemeissä” | toimiin ~ ”toimeihin”, liemiin ~ ”liemeihin” |
| lohi | lohen ~ ”lohin” | lohta ~ ”lohea” | lohien ~ ”lohten” | lohia ~ ”loheja” | lohissa | lohiin |
| hanhi, nimi | hanhen ~ ”hanhin”, nimen | hanhea, nimeä | hanhien ~ ”hanhejen”, nimien ~ ”nimejen” | hanhia ~ ”hanheja”, nimiä ~ ”nimejä” | hanhissa ~ ”hanheissa”, nimissä ~ ”nimeissä” | hanhiin, nimiin ~ ”nimeihin” |
Esimerkiksi muodoista ”paasin”, ”liemejä”, ”saareissa” ja ”nimeihin” sekä osaltaan myös muodosta ”nimejen” on yhteys paitsi lasi-tyypin taivutusmuotoihin (vrt. yllä taulukossa 2: laseja, laseissa, laseihin, ”lasejen”) myös e-loppuisten sanojen sellaisiin muotoihin kuin nallejen, koneissa ja turneihin. Taivutusjärjestelmässä on siis toisaalta havaittavissa yhdenmukaistumista varsinkin lasi- ja nalle-tyyppien suuntaan mutta toisaalta myös monenlaista kirjavoitumista rinnakkaismuotojen lisääntymisen myötä.
Taulukot näyttävät sekavilta, mutta ei ilmiökään ole yksinkertainen. Kuten Paunonen (1976, 2003) on tähdentänyt, järjestelmän kuvaamista hankaloittaa sekin, että taivutussarjat sekoittuvat jatkuvasti, myös sanakohtaisesti.
Eikä tässä vielä kaikki. Lisäksi e-vartalon houkutus voi näkyä -kse-imuna, kuten talkoohavaintojakin lähettäneet ovat todenneet. Esimerkiksi s-loppuisissa sanoissa on tyyppi kannas, kannaksen, joka tarjoaa mallia sellaisille syrjähypyille kuin lammas, ”lammaksen” (pro yleiskielen lampaan), taivas, ”taivaksessa” (pro taivaan), nauris, ”naurikset” (pro nauriit) sekä ruis, ”ruiksen” (pro rukiin) ja jopa ”ruiksea” (pro ruista). Näkeepä -kse-ainesta ominaisuudennimissäkin: sairaus, ”sairauksen” (yleiskielessä sairauden).
Paunonen (1976) ennusti vokaalivartalon yleistyvän myös tulla-tyypin verbien sellaisiin muotoihin, jotka yleiskielessä ovat konsonanttivartaloisia: ”tulenut”, ”purenut”, ”surenut” muotojen tullut, purrut ja surrut sijaan (vokaalivartalossahan näillä verbeillä on e: tulen, menet, puree). Västi ja Palviainen (2019) ovatkin vahvistaneet näiden muotojen paitsi lisääntyneen varsinkin juttelupalstojen kielessä myös tulleen kielenkäyttäjien mielestä ylipäänsä hyväksyttävämmiksi.
Yleiskieleen on pitkä matka
Sanat taivutusmuotoineen muodostavat mutkikkaan suhteiden verkoston. Erilaisia vaihtelevia muotoja esimerkiksi i-loppuisille sanoille syntyy jo siksi, että kieli ylipäänsä tekee sen mahdolliseksi. Näin on ollut aina. Tietysti vain osa mahdollisuuksista jää laajempaan käyttöön, ja näistäkin vain pieni osa koskaan tulee osaksi yleiskieltä. Silti vaihtoehdot elävät käytössä ja tarjoavat mallia aina uusille käyttöyhteyksille.
Kirjoitetussa kielessä kirjoa näkee nykyään entistä enemmän varsinkin internetin keskustelupalstojen myötä. Joka tapauksessa kaikki näkemämme vaikuttaa ajan mittaan myös mielikuvaamme siitä, mikä on tavallista tai epätavallista ja mikä tuntuu oikealta tai väärältä. Tavalliselta vaikuttava vaihtoehto kulkeutuu herkästi myös yleiskieliseksi tarkoitettuun asiatekstiin.
Kirjavuus ja muutokset mietityttävät. Paunonen muistuttaa, että kielen muutokset eivät ole ”kielen epäjärjestyksen tiloja, häiriötiloja”; taivutusmuotojen moninaisuudessa ei olekaan kyse kaaoksesta eikä kielen rappeutumista (2003: 187–188). Kielentutkijan näkökulmasta noin voikin todeta. Kuitenkin jonkinlaisia häiriötiloja syntyy varmasti myös tutkijan mielessä, kun joskus joutuu uuden tai harvinaisen sanan edessä miettimään, mitenkäs sitä nyt taivuttaisi. Tavallista kielenkäyttäjää voivat ainakin joskus hämmentää ja häiritäkin nähdyt poikkeavat muodot.
Yleiskielisen asiatyylin toimivuuden näkökulmasta kaikki mahdollinen vaihtelu ei olekaan hyvästä. Suosituksen mukaisen muodon voi onneksi usein tarkistaa Kielitoimiston sanakirjasta. Jos näitä taivutussuosituksia sattuu vertaamaan 1900-luvun alkupuoliskon kielenkäyttöä kuvaavaan Nykysuomen sanakirjan taivutuskaavoihin, saattaa joskus hämmästyä. Monista sanatyypeistä oli nimittäin ennen tarjolla enemmän yleiskielisiä taivutusmuotoja kuin nykyisin. – Itse kukin voi miettiä, onko tämä hyvä vai vähemmän hyvä asia. Suomenoppijoillakin on tästä epäilemättä monenlaisia mielipiteitä.
Joka tapauksessa yksittäisten sanojen ja taivutustyyppien kohtaloa on aika ajoin syytä tarkistaa myös yleiskielen sanakirjan merkintöjen näkökulmasta. Hillitty muutos kuuluu yleiskieleen vahvuuksiin. Kovin heppoisin perustein normimuutoksia ei kuitenkaan tehdä.
Lue lisää
Laalo, Klaus 2011: Juoksetaan, lämpimää, tekenyt – lapsenkielen taivutusmuotoja. – Kielikello 3/2011. https://www.kielikello.fi/-/juoksetaan-lampimaa-tekenyt-lapsenkielen-taivutusmuotoja(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Paunonen, Heikki 1976: Allomorfien dynamiikkaa. – Virittäjä 80 s. 82–107. https://journal.fi/virittaja/article/view/36714(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Paunonen, Heikki 2003: Suomen kielen morfologisista muutosmekanismeista. – Lea Laitinen, Hanna Lappalainen, Päivi Markkola & Johanna Vaattovaara (toim.), Muotojen mieli. Kirjoituksia morfologiasta ja variaatiosta s. 187–248. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos.
Västi, Katja – Palviainen, Santeri 2019: Vokaalivartaloiden yleistyminen verbintaivutuksessa. XLVI Kielitieteen päivät, esitelmien abstraktit. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto. www3.uef.fi/documents/2124687/0/Abstraktikirja/714f18a6-aee9-41e2-9c07-439cd02185a6(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)