Murresanakirjojen naiset ja miehet
Artikkeli 3/2007

Outi Toijanniemi

Murresanakirjojen naiset ja miehet

Suomessa on viime vuosina julkaistu useita kansanomaisia murresanakirjoja, jotka kuvaavat sekä laajempien murrealueiden että yhden pitäjän sanastoa. Näiden kirjojen sanat on valinnut kirjan tekijä oman tulkintansa mukaan. Mitä eteläpohjalaiset murresanakirjat kertovat ihmisistä – miehistä ja naisista?

Kielitieteellinen Suomen murteiden sanakirja on Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen laajoihin murreaineistoihin perustuva suurteos, josta on valmiina seitsemän osaa. Suuresta kiinnostuksesta murteisiin kertoo se, että Suomessa on viime vuosina ilmestynyt myös useita maallikoiden voimin laadittuja pienempien murrealueiden kieltä kuvaavia murresanakirjoja. Kansanomainen murresanakirja eroaa kielitieteellisestä monin tavoin. Sisältö on suppeampi ja usein viihteellinen.

Olen tarkastellut kansanomaisia murresanakirjoja Eheroon taharoon, Ei lisä pahoota, Johannyttoki Lapuan murteella ja Suunmuutetta – murresanoja Ilmajoelta siitä näkökulmasta, mitä ne kertovat Etelä-Pohjanmaan murteesta, sen käyttäjistä ja alueellisesta identiteetistä. Sanakirjoista poimin aineistoksi substantiivit ja adjektiivit, jotka määrittävät, nimeävät ja kuvaavat ihmistä. Tarkastelin murresanojen merkityksiä, äänne- ja muotorakennetta sekä niiden kuvaamaa heimostereotypiaa.

Ulkonäköön ja luonteeseen viittaamista

Eteläpohjalaisissa murresanakirjoissa ihmistä nimetään pääasiassa iän ja sukupuolen sekä fyysisten ja psyykkisten ominaisuuksien kautta. Sanakirjassa yhdelle sanalle on usein määritelty tarkka merkitys, joka on selitetty monisanaisesti. Esimerkiksi eri-ikäisiä kuvaavat sanat viittaavat yleensä myös sukupuoleen, ulkonäköön, luonteenpiirteeseen tai muuhun ominaisuuteen: knöösä ’pikkulapsi, tyttö; pikkuvanha’, mölömä ’poika; murrosikäinen, isoääninen poika’, törttänä ’isokokoinen hienosteleva nainen, teini-ikäinen tyttö’.

Sanakirja-aineiston mukaan naisia ja miehiä kuvataan Etelä-Pohjanmaan murteessa selvästi eri sanoin. Molempiin kuitenkin viitataan perhesuhteiden ja ulkonäön kautta. Naista nimetään myös käytöstä korostaen ja mieheen viitataan väheksyen: piekinä ’hienosteleva nuori nainen’, tipernakkeli ’liukasliikkeinen nainen’, miehoonen ’mies (väheksyen)’, kässytyynen ’vähätoiminen vanhempi mies’.

Ulkonäössä kiinnitetään huomiota etenkin tavallisuudesta poikkeaviin ja vastakohtaisiin piirteisiin, kuten lihavuuteen ja hoikkuuteen: mänkki ’lihavahko, tukeva’, tyränni ’isokokoinen ihminen; iso, romuluinen mies’, haamanni ’laiha ihminen’, krävelö ’laiha ruipelo’. Vastaavasti nimetään lyhyttä ja pitkää, kräpänä ’pienikasvuinen lapsi’, napataaroo ’pieni ihminen’, holiana ’pitkä’, koippurakräätäri ’pitkäjalkainen ja laiha ihminen’.

Sanoissa korostuvat myös olemus ja liikkuminen. Ihminen nähdään erityisesti kankeana ja kömpelönä: köhönäles ’kömpelö, kankea, hidas’, hainavaappoo ’heikko ja horjuva’, huuppoo ’epävarmasti liikkuva’. Ryhtiä kuvailevia sanoja tehostaa samankaltainen rakenne; ’huonoryhtinen’ on krykky, kräkky tai köykky ja ’hyväryhtinen’ on plohteva, pryhtevä tai tyrnevä.

Ulkoisen olemuksen rinnalla murteissa viitataan yleisesti luonteenpiirteisiin ja muihin psyykkisiin ominaisuuksiin. Etelä-Pohjanmaan murteessa tällaiset ominaisuudet ovat tärkeitä, sillä sanasto kuvaa pariakymmentä erilaista luonteenpiirrettä useilla eri sanoilla. Ominaisuudet ovat useimmiten vastakohtaisia, mutta kielteisiä piirteitä on selvästi myönteisiä enemmän. Tyypillisimmin sanat kuvaavat tyhmää (pölökkeströmmi), laiskaa (flatafyrry), vilkasta (huhuritoon), tosikkoa (nöppöönen), dominoivaa (promeetari), epärehellistä (falaski), ilkeää (ilikesteri) ja itsepäistä (junuunen). Huomattavasti harvemmin kuvataan ahkeraa (hapines), nokkelaa (nästi) ja hyväntuulista (henu).

Äännesymboliikkaa

Usein murresanat tuntuvat yleiskielen sanoja ilmaisuvoimaisemmilta, koska sana kuvailee tarkoitettaan omaleimaisesti äänne- ja muotorakenteen avulla. Eri murteissa ilmenee niille ominaisia ekspressiivisiä piirteitä ja sanoja. Äännevaihtelujen on myös katsottu leimaavan sanoja siten, että esimerkiksi etuvokaalit (y, ä ja ö) antavat sanaan kielteisen vivahteen.

Sanakirja-aineistossa tietynmerkityksisissä sanoissa toistuvat usein samat äänteet. Esimerkiksi ujoa tarkoittavat sanat ovat pääasiassa u-alkuisia: umppelo, uriu, urvelo, uruutes, uukkoonen. Epärehelliseen viittaavissa sanoissa tunnusomainen on i: luikki ’epärehellinen ihminen, salaileva’, fieskoollinen ’petollinen’, konffoijari ’huijari, kujeilija’. Vokaaleista etenkin ä ja ö tehostavat kielteistä merkitystä: kähäläs ’hidas, kankea’, kälttäri ’juonittelija’, plämppä ’suulas’, pössährös ’höhlä’, pöykäri ’typerys, nousukas’, möhörystin ’juro’, öökköönen ’huonokuntoinen’.

Aineistossani tunneväritteisissä sanoissa konsonanteista tavanomaisia ovat sananalkuiset j, l, m, n ja r. Äännesymboliikka ei kuitenkaan rajoitu tiettyyn tavuasemaan, vaan äänteet vahvistavat merkitystä myös jälkitavuissa: jumpsahros ’hidas liikkeissään’, liaputes ’mielistelijä’, lyöppäri ’epärehellinen’, nuikeli ’helposti suuttuva’, nuhuju ’laiska’, ryymääväänen ’etuilija, saalistaja’, promeetari ’määräilevä ihminen’.

Myös tietyt äänneyhtymät ja johdokset ovat omaleimaisia eri murteissa. Eteläpohjalaismurteissa ovat tyypillisiä sananalkuiset konsonanttiyhtymät. Ne ilmentävät myös muodon ja merkityksen yhteyttä. Esimerkiksi klip-alkuiset sanat kuvaavat puhumista ja nopeaa toimintaa: klipevä ’kielevä, lipeväliikkeinen’, klipotes ’liukaskielinen; vilkkaasti puhuva’, klippari ’nopealiikkeinen, vikkelä’. Pahantuulista tarkoittavissa sanoissa on usein kr-yhtymä: kräkkä ’pahansisuinen, riidanhaluinen, sairaalloinen’, kränkkä ’inttäjä, riidanhaluinen’, krätyynen ’kiukkuinen, kiukuttelija, marisija; pahantuulinen’.

Johtimillakin on paikoitellen selvä yhteys sanan merkitykseen. Ihmisiin viittaavissa sanoissa tyypillisiä johtimia ovat muun muassa ‑inen, ‑vA ja ‑es. Esimerkiksi ’tärkeilevää’ ja ’ylpeää’ ihmistä kuvaavat erityisesti ‑vA-johdokset, jotka ovat rakenteeltaan muutenkin samankaltaisia: plohteva, prohteva, pryhtevä, prökevä, prötevä, murneva, tyrnevä. Tyypillinen eteläpohjalaismurteiden piirre on ‑es-loppuisuus, joka ilmenee johtimissa ‑tes, ‑les ja ‑res. Rakenteeltaan muutenkin samantyylisillä sanoilla saattaa toisinaan olla samantapainen merkityskin: konkotes ’ontuva; hyppelehtijä’, kotkotes ’tyhjän intoilija’.

Heimostereotypioita

Murresanaston merkitys on monisyisempi kuin pelkkä sanojen merkityksen ja muodon tarkastelu antaa ymmärtää. Murre on vaikuttanut myös maakuntastereotypioiden syntymiseen, ja se ilmentää vahvaa alueellista identiteettiä. Koska murteet ovat leimautuneet samalla tavalla kuin ne alueet, joilla niitä käytetään, myös kansanomaiset murresanakirjat ilmentävät tällaista heimostereotypiaa ja asenteita.

Tutkimieni sanakirjojen ihmisiin viittaavat sanat kuvaavat pitkälti samoja ominaisuuksia, joita Etelä-Pohjanmaahan, sen väestöön ja murteeseen usein stereotyyppisesti yhdistetään. Näitä ovat muun muassa ahkeruus, suorapuheisuus, itsepäisyys, hitaus ja miehekkyys. Sanakirjat siis osaltaan ylläpitävät ja vahvistavat heimostereotypiaa.

Sanakirja-aineistosta muotoutuneet karkeat stereotyypit kuvaavat toisaalta saamatonta, toisaalta erityisen energistä ihmistä. Edellisen muodostavat psyykkiseen ja fyysiseen kömpelyyteen sekä puhumattomuuteen viittaavat sanat, kuten kökö ’hidas, saamaton’, nuhuju ’hidas, nahjus’, tossoo ’hidasjärkinen, huomiokyvytön’ ja hissutuunen ’ujo, hiljainen, saamaton, hidas, ressukka’. Jälkimmäistä puolestaan kuvaavat ripeyteen, terveyteen, dominoivuuteen ja ahkeruuteen viittaavat sanat, kuten klippari ’nopealiikkeinen, vikkelä’, nälli ’nokkela, teräväpäinen’, pritkotes ’vilkas ja iloinen ihminen’, tomotes ’toimelias, reipasotteinen, tomakka’, triiski ’terve ja reipas’.

Huumoria

Ihmisiin viittaava sanasto paljastaa, että Etelä-Pohjanmaan murteessa saatetaan vähätellä muuten yleisesti myönteisinä pidettyjä asioita ja piirteitä. Positiivisiakin ominaisuuksia kuvataan usein karkeahkosti siten, että äänne- ja muotorakenne sisältää sävyttyneitä piirteitä. Esimerkiksi rumanpulska tarkoittaa ’komeahkoa’, ja sanojen merkitykseen usein halventavan vivahteen tuovat äänteet ä ja ö ovat tavallisia myös myönteisiä piirteitä kuvaavissa sanoissa, kuten sanassa höyhkiä ’reipas, nuorekas’.

Murresanasto on arkista ja paikoitellen lähes karua, mutta silti humoristista ja leikittelevää. Nämä piirteet korostuvat etenkin vertauksissa ja metaforissa. Ihmistä voidaan kuvailla esimerkiksi eläimennimen kautta: hankisääski ’hontelo, heiveröinen’, lehemänkenkä ’pehmeänluonteinen’, punkkitoholo ’ymmärtämätön’ ja sokurirotta ’makeannälkäinen lapsi’.

Etelä-Pohjanmaan murretta kuvaavat kansanomaiset sanakirjat ilmentävät eteläpohjalaisuutta monin tavoin, vaikka tarkastelussa olivatkin pelkästään ihmisiin viittaavat sanat. Tämän perusteella sanakirjat myös täyttänevät tehtävänsä paikalliskulttuurin vahvistajina.


Artikkeli perustuu kirjoittajan pro gradu ‑työhön Ihmisiin viittaavat sanat eteläpohjalaisissa murresanakirjoissa, Jyväskylän yliopiston kielten laitos, suomen kieli 2007.

Lähteet

Karhu, Kerttu: Eheroon taharoon. Etelä-Pohjanmaan murteen sanakirja. Helsinki: WSOY 2001.

Karhu, Kerttu: Ei lisä pahoota. Etelä-Pohjanmaan murteen sanakirja. Helsinki: WSOY 2003.

Toijanniemi, Kaarina: Johannyttoki Lapuan murteella. Lapuan murteen sanakirja. Lapua-Seura ry 1997.

Tuomikoski, Laina – Tuomikoski, Aatto – Halme, Vaula – Luoma, Vesa ja Välimäki, Antti (toim.): Suunmuutetta. Murresanoja Ilmajoelta. Ilmajoki-seura ry 1988.

Outi Toijanniemi