Montaa-partitiivi
Artikkeli 2/1995

Maija Länsimäki

Montaa-partitiivi

Pronominin moni yksikön partitiivimuoto on monta. Säännönmukaisen monta-muodon asemesta esiintyy kuitenkin sekä puhutussa että kirjoitetussa kielessä kaksoispartitiivi montaa (< monta + a) etenkin seuraavantyyppisissä lauseissa:

1) Näyttelijän työn viehätys onkin saada elää rooliensa kautta montaa erilaista elämää (Ilta-Sanomat 1993).

2) Olisi aika jännittävää laskea, kuinka montaa ihmistä tämäkin viesti liikuttaa eri tavoin (Suomen Kuvalehti 1987).

3) Vihriälä myönsi pyydelleensä montaa EU-myönteistä Keskustan kansanedustajaa Pohjanmaalle turhaan (Helsingin Sanomat 1994).

4) Matalaan otsaan ei mahdu montaa laastaria (Helsingin Sanomat 1994).

5) Montaa kertaa ei runoilijalle ole tätä kunniaa osunut sitten Koskenniemen (Kauppa ja Koti 1983).

6) – – ylimmät [palkat], joita ei ole kovin montaa, kipuavat 10 000 markan tuolle puolelle (Suomen Kuvalehti 1975).

Lauseille 1–3 on tyypillistä, että niissä ilmaistu toiminta on jatkuvaa tai tulokseen johtamatonta, toisin sanoen se ei ole vielä päättynyt. Lauseille 4–6 on yhteistä kielteisyys.

Levinneisyys ja ikä

Montaa-partitiivi periytyy kansankielestä. Suomen murteiden sana-arkiston ja muoto-opin arkiston kokoelmien perusteella syntyy selvä eteläsuomalainen levikkikuva (ks. karttaa). Montaa-muodon aluetta ovat lounais- ja hämäläismurteet sekä osin eteläpohjalaismurteet. Lounaismurteissa esiintyvä muoto ääntyy montta(a) tai muntaa, muntta(a).

Montaa-partitiivista on myös Lauri Kettusen 1940 julkaisema kartta (Suomen murteet, kartta 99). Kettunen esittää koko Etelä-Pohjanmaan vaihtelualueena, mutta montaa näyttää arkistotietojen mukaan esiintyvän lähinnä alueen länsiosissa. Itämurteista kuuluvat Kettusen mukaan montaa-partitiivin alueeseen Virolahti, Miehikkälä ja Luumäki, siis kaakkoishämäläisten murteiden lähinaapurusto. Uudempia tietoja on Kannaksen eteläisimmistä pitäjistä asti. Näissä murteissa montaa-partitiivi on kuitenkin aivan myöhäinen, tarttunut sodan jälkeen siirtoväen kieleen länsisuomalaisilla asuinsijoilla.

Suomen kirjakielessä montaa-partitiivia ei voi varmasti seurata 1700-lukua varhemmas, koska 1500- ja 1600-lukujen teksteissä esiintyvä kirjoitusasu monta (tai monda) saattaa vastata yhtä hyvin ääntöasua monta kuin montaa. Esimerkiksi Antti Lizelius käyttää montaa-partitiivia: – – kaksi sataa penikulmaa pitkä ja yhtä montaa penikulmaa leviä (1776). Samoin Antero Varelius: Samalla lailla saanewat meitin lastemme lapset nauraa montaa epäluuloa, joita me wielä pidämme pyhinä (1848). Molemmat olivat kotoisin Satakunnasta, Tyrvään pitäjästä, joka kuuluu tämän kaksoispartitiivin ydinalueeseen.

Lausetyypit

Kuten todettua, montaa-partitiivi pyrkii tietyntyyppisiin lauseisiin. Alussa mainituille esimerkkilauseille on yhteistä jonkinlainen – ainakin avarasti ymmärrettävä – kielteisyys: joko kieltosanalla osoitettu (esimerkit 4, 5 ja 6) tai lauseesta ilmenevä toiminnan loppuun saattamattomuus, joko tulokseen johtamattomuus tai keskeneräisyys (esimerkit 1, 2 ja 3).

Kun sanotaan metsästäjä ampui metson, ilmaistaan toiminnan johtaneen tulokseen (metso kuoli). Kun sanotaan metsästäjä ampui metsoa, tuloksellisuuteen ei oteta kantaa. Lause 7a) metsästäjä ampui monta metsoa ilmaisee tuloksellista toimintaa. Avoimuus (se ettei toiminnan tuloksellisuuteen oteta kantaa) sen sijaan voidaan ilmaista vain kaksoispartitiivilla: 7b) Metsästäjä ampui montaa metsoa.

Eräät verbit ovat toiminnan luonteen kannalta kaksikasvoisia. Niiden merkitys määräytyy rektiosta eli sijanvalinnasta. Tällainen verbi on esimerkiksi lyödä: 8a) Hän löi (= voitti) monta miestä; 8b) Hän löi (= iski, läimäytti) montaa miestä. Samalla tavoin eriytynyt on iskeä: 9a) Tyttö iski (= valloitti) monta miestä; 9b) Tyttö iski (= löi, läimäytti) montaa miestä.

Lauseet Talossa on viisi poikaa ja 10a) Talossa on monta poikaa pyrkivät jäsentymään samalla tavoin, toisin sanoen monta käsitetään lukusanan veroiseksi, indefiniittiseksi lukusanaksi, joka siis hahmottuu subjektiksi. Kielteisessä lauseessa 10b) Talossa ei ole monta poikaa sana monta säilyy samanmuotoisena kuin myönteisessäkin lauseessa (on monta poikaa). Lukusanan yhteydessä sen sijaan on ero, vrt. on viisi poikaa, mutta ei ole viittä poikaa. Sama ero pyritään varmistamaan liittämällä monta-sanaan toistamiseen partitiivin pääte: 10c) Talossa ei ole montaa poikaa.

Montaa-partitiivin selvennystehtävää valaisee seuraava esimerkki: 11) Pankeissa montaa maksajaa odotti yllätys (Helsingin Sanomat 1994). Jos lauseessa esiintyisi säännönmukainen muoto monta, se pyrkisi ensiksi hahmottumaan subjektiksi (siis: monet maksajat odottivat), koska subjektin paikka lauseessa on yleensä ennen objektia. Kaksoispartitiivi montaa varmistaa heti oikean tulkinnan.

Monta-muodon hahmottuminen perusmuodoksi

Monta-muodon käsittämisestä nominatiiviksi on huomauttanut jo Artturi Kannisto (äänneopillinen tutkimus Urjalan, Kylmäkosken ja Akaan murteesta 1897, s. 30). Samoin Heikki Ojansuu pitää monta-muotoa ta-johtimen avulla muodostettuna uutena nominatiivina (Itämerensuomalaisten kielten pronominioppia 1922, s. 14). Nominatiiviksi hahmottamisesta ovat esimerkkeinä mm. seuraavat satakuntalaismurteiden lauseet, joissa monta on subjektina: Sen [kummittelun] oli kuullu nii monda muuta (Ahlainen). Siittä sai sittev vaikka kopalla pistelläj [kuoreita] ja monta tekiki niin (Lavia).

Monta-muodon tulkinnasta perusmuodoksi on vielä muutakin näyttöä. Osassa Varsinais-Suomea ja vähän Satakunnankin puolella esiintyy murteissa seuraavanlaista moni-pronominin taivutusta: kui montes paikka (Nousiainen), ei monten aikan (Hinnerjoki), ei monttem bäevä (Rauma), ei monte vuote (Sauvo), ei munteen aikaa (Koski Tl.), monteen kerttaan (Nakkila), montee otteeseen (Ulvila). Nämä sijat ovat sekamuotoja: ne on muodostettu perusmuodoksi tulkitun partitiivin pohjalta, mutta taivutusmuodot ovat kuitenkin säilyttäneet e-vartalonsa.

Entinen normi

Lauseessa Metsästäjä ampui montaa metsoa tai lauseessa Luin montaa kirjaa ei merkityksen muuttumatta voi esiintyä moni-pronominin säännönmukainen partitiivi monta. Montaa-partitiivi täyttää siis kielessä olevan aukon. Tietenkin ongelma voidaan myös kiertää käyttämällä esimerkiksi usea-pronominia.

Montaa-partitiivia on tähän asti pidetty yleiskielessä virheenä, koska se on epäsäännöllinen ja sotii siten kielen johdonmukaisuutta vastaan. Johdonmukaisuus onkin tärkeä yleisperiaate normitetussa kielessä. Normatiivinen kanta on esitetty kielioppaissa (esim. Cannelin, Kieliopas 1931, s. 76; Kettunen, Suomen kielen ohjesanastoa 1949, s. 81; Saarimaa, Kielenopas 1967, s. 37; Ikola, Nykysuomen käsikirja 1983, s. 28; Itkonen, Kieliopas 1991, s. 262), samoin Nykysuomen sanakirjassa ja Suomen kielen perussanakirjassa (artikkelissa moni). Montaa-muotoa on käsitelty myös kielilautakunnassa 25.2.1964 (asia jäi merkitsemättä pöytäkirjaan) eikä sitä tuolloin hyväksytty.

Kielessä, myös yleiskielessä, on kuitenkin historiallisista syistä erilaisia poikkeuksia säännönmukaisuudesta. Sitä paitsi säännönmukaisuus ei enää joka ainoassa yksityistapauksessa ole esimerkiksi johto- eikä taivutusopissakaan normatiivisuuden ehdoton kriteeri. Eräitä normeja on tarkistettu ottaen huomioon yleinen kielenkäyttö. Aikaisemmin on suositettu esimerkiksi säännönmukaisia johdoksia kattamus, maattaa ja mitätöntää, mutta kielilautakunta on hyväksynyt myös johdoltaan poikkeavat muodot mitätöidä (29.1.79) sekä kattaus ja maadoittaa (18.1.88). Myös synnyltään ”hämäräperäiseksi” ja siten kelvottomaksi aikoinaan luonnehditun (mm. Vesikansa, Johdokset 1978, s. 32) sanan aterimet on lautakunta päästänyt pannasta (18.1.88). Vastikään (4.10.93) lautakunta hyväksyi myös viive (: viipeen) ‑sanan astevaihteluttoman taivutuksen viiveen.

Montaa normikielessä

Montaa-partitiivi ei ole vain puhekielen ja sitä mukailevan kirjoitetun kielen sana. Sitä kuulee ja näkee myös huolitellussa kielessä, sellaisessa jossa on kiinnitetty erityistä huomiota norminmukaisuuteen. Tässä suhteessa valaiseva on suuren lehtiyhtiön sähköisen arkiston tekstimassasta saamani aineisto.¹

Helsingin Sanomissa on vuosina 1990–94 (ensimmäisen ja viimeisen vuoden aineisto hiukan vajaasta vuodesta) esiintynyt montaa-partitiivi 246 kertaa, karkeasti laskien siis 50 esiintymää vuodessa. Ilta-Sanomissa on vuosina 1993–94 ollut yhteensä 73 montaa-muotoa, vajaat 40 vuodessa.

Aineistosta ilmenee, että montaa-partitiivi on erityisen yleinen tietyissä yhteyksissä. Tammi-marraskuussa 1994 Helsingin Sanomien toimituksen teksteissä oli 48 montaa-esiintymää, joista valtaosa, 37, oli kielteisiä ei montaa ‑tapauksia. Vastaavat luvut Ilta-Sanomista vuosien 1993–1994 teksteistä ovat 73 ja 44. Erityisen yleisiä ovat sellaiset kollokaatiot (myötäesiintymät) kuin (ollaan, voidaan olla) montaa mieltä, ei montaa(kaan) kertaa, montaa lajia (sorttia jne.).

Monta- ja montaa-muodon esiintymäehtoja

Montaa-muoto ei yleisesti voi korvata monta-muotoa. Esimerkkejä: Niin tapahtui monta (ei: ”montaa”) kertaa. Saat niin monta (ei: ”montaa”) kirjaa kuin haluat. Siitä on kulunut monta (ei: ”montaa”) vuotta. Tästä asiasta vallitsee monta (ei: ”montaa”) käsitystä.

Montaa-muodon esiintymäympäristöt ovat edellä esitetyn perusteella kahdenlaisia:

1) Montaa-muotoa käytetään monta-muodon rinnalla seuraavantyyppisissä lauseissa:

– vahvistamassa kieltoa tai epäilyä

Monta (tai: montaa) uutta kirjaa ei enää ole varaa ostaa.

En ole käynyt siellä montakaan (tai: montaakaan) kertaa.

Tuskin meille monta (tai: montaa) vierasta tulee.

– vahvistamassa toiminnan avoimuutta (kun ei oteta kantaa toiminnan tuloksellisuuteen)

Pohdimme monta (tai: montaa) vaihtoehtoa.

Sovitin monta (tai: montaa) hametta.

2) Montaa-muotoa käytetään sellaisissa yhteyksissä, joissa sillä on monta-partitiivista poikkeava merkitys:

– ilmaistaessa lajien useutta

Pöydässä oli montaa juustoa.

Vrt. Pöydässä oli monta juustoa. (Ei kerrota, olivatko juustot samaa vai eri lajia.)

– tähdennettäessä toiminnan jatkuvuutta, keskeneräisyyttä, päättymättömyyttä

Luin montaa kirjaa.

Vrt. Luin monta kirjaa. (= Luin monta kirjaa kokonaan, loppuun asti.)

Lapset söivät montaa kakkua.

Vrt. Lapset söivät monta kakkua. (= Lapset söivät monta kakkua kokonaan.)

– ilmaistaessa rektion (sijanvalinnan) avulla verbin merkitystä

Tyttö iski (= löi) montaa miestä. Vrt. Tyttö iski (= valloitti) monta miestä. (Tyttö iski montaa miestä. Toinen tulkinta: ’yritti valloittaa’.)

Uusi normi

Partitiivi montaa on yleistynyt sekä puhutussa että kirjoitetussa kielessä. Koska se täyttää tietyn selvennys- ja ilmaisutarpeen, suomen kielen lautakunta päätti kokouksessaan 20.2.1995 hyväksyä sen myös yleiskieleen seuraavin ehdoin:

Montaa-muoto on hyväksyttävä

1) useaa-muodon rinnalla tapauksissa, joissa montaa-muodon korvaaminen monta-muodolla aiheuttaisi merkityksen muutoksen, esim. Pöydässä oli montaa juustoa, vrt. Pöydässä oli monta juustoa; Luin montaa kirjaa, vrt. Luin monta kirjaa; Tyttö iski (= löi) montaa miestä, vrt. Tyttö iski (= valloitti) monta miestä, ja

2) monta-muodon rinnalla tapauksissa, joissa se selventää niitä merkitystehtäviä, joita partitiivilla lauseessa halutaan osoittaa, esim. Monta (tai: montaa) uutta sopimusta ei enää tehdä; En ole käynyt siellä montakaan (tai: montaakaan) kertaa; Tuskin meille monta (tai: montaa) vierasta tulee; Liitto rankaisi monta (tai: montaa) urheilijaa.

Sama asia yleisluonteisemmin muotoiltuna: montaa-muoto hyväksytään yleensä silloin, kun partitiivisuuden osoittaminen on ymmärrettävyyden kannalta tarpeen.

¹ Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien sähköinen arkisto on normaalisti vain toimitusten sisäisessä käytössä. Sain montaa-aineksen käyttööni toimituspäällikkö Pekka Kukkosen ja päätoimittaja Hannu Savolan erityisluvalla.

Maija Länsimäki