Monimuotoiset yhdyssanat
Artikkeli 4/1996

Riitta Eronen

Monimuotoiset yhdyssanat

Adjektiivialkuisten yhdyssanojen taivutus

Yhdyssanoista herättävät usein hämmennystä adjektiivialkuiset eli sellaiset kuin vaikkapa nuoripari, isoäiti ja mustapippuri. Nehän ovat yhdyssanoja sen perussäännön mukaan, että niiden merkitys on erikoistunut: isoäiti ei ole kuka tahansa kookas äiti ja niin edelleen (vrt. artikkeliin Yhdyssanat, Kielikello 4/1996).

Kun on selvitty yhdestä ongelmasta ja osataan kirjoittaa sana yhteen, tuleekin vastaan uusi ongelma: miten näitä sanoja tulisi taivuttaa? Yksioikoista vastausta ei ole, sillä tällaiset sanat jakautuvat taivutukseltaan kolmeen eri tyyppiin: ensinnäkin niihin, joiden alkuosaa pitäisi aina taivuttaa, esimerkiksi nuorelleparille, toiseksi niihin, joiden alkuosaa ei koskaan taivuteta, esimerkiksi isoäidille, ja kolmanneksi niihin, joiden alkuosaa voi joko taivuttaa tai jättää taivuttamatta, esimerkiksi mustaapippuria tai mustapippuria.

Nykysuomalaisen kielitajussa tämäntyyppisten yhdyssanojen alku- eli määriteosan taivuttamattomuus alkaa olla yleisempää kuin taivuttaminen. Jotkin yhdyssanat, joiden määriteosaa on vanhastaan taivutettu, ovat alkaneet siirtyä kolmanteen eli taivutukseltaan vaihtelevaan ryhmään. Näin ollen esimerkiksi sanaa isosisko voidaan taivuttaa sekä perinteiseen tapaan isollesiskolle että uudemman mallin mukaan isosiskolle. Kielenhuolto ei ole voinut eikä halunnutkaan pitää kiinni vanhasta taivutustavasta, koska kieli on tässä suhteessa selvästi muuttunut.

Muutoksesta kertovat esimerkiksi oma-alkuiset yhdyssanat. Perinteisestihän on taivutettu omatunto : omaatuntoa jne., mutta uudissana omahoitaja taipuukin omahoitajan. Ja jotta käytäntö olisi mahdollisimman kirjavaa, on myös sellaisia oma-alkuisia yhdyssanoja, joiden alkuosaa voidaan joko taivuttaa tai jättää taivuttamatta; voidaan esimerkiksi puhua sekä taiteilijan omastakuvasta että omakuvasta.

Alkuosan taivuttamattomuus tuntuu tekevän sanasta termimäisemmän. Niinpä varsinkin luonnontieteen, vaikkapa lääketieteen tai biologian, termeissä määriteosa ei yleensä taivu, joten taivutetaan esimerkiksi ohutsuoli: ohutsuolen (ei ”ohuensuolen”). Alkuosaltaan taipuvia ovat kuitenkin termeinä yhteen kirjoitettavat aavameri ja syvämeri, siispä puhutaan esimerkiksi syvänmerenkalastuksesta. – Kokonaan erikseen kirjoitetaan liikennetekniikan ja kaupunkisuunnittelun käsite kevyen liikenteen väylä, joka joskus haluttaisiin korvata ”kevytväylällä”; myös raskas liikenne kirjoitetaan sanaliittona, joten molempia osia taivutetaan: siis raskaan liikenteen.

Adjektiivialkuisten nimien taivutus

Myös nimissä on paljon adjektiivialkuisia yhdyssanoja, ja niissäkin on sekä alkuosaltaan taipuvia että taipumattomia. Ritva Korhosen vuonna 1990 ilmestyneen opaskirjan ”Alastarolla, Ylistarossa, Suomen asutusnimet ja niiden taivutus” mukaan suuri osa ainakin Iso-, Uusi- ja Vanha-alkuisista asutusnimistä taipuu molemmilta osiltaan, siis esimerkiksi Isollakankaalla, Vanhallakirkolla. Sukunimien alkuadjektiivi on kuitenkin nykyään taipumaton, joten niistä puheen ollen taivutetaan esimerkiksi Uusivirralla, Vanhatalon.

Erityisen usein kysytään, miten pitäisi taivuttaa nimeä Uusimaa. Perinteisestihän sen alkuosa taipuu, eli taivutetaan Uudenmaan, Uudellamaalla (samoin kuin vaikkapa Uudessakaupungissa, Uudessakaarlepyyssä ja Uudessa-Seelannissa). Uudehkoissa nimissä alkuosaa ei kuitenkaan enää välttämättä taivuteta – eikä aina edes vanhojen nimien uusissa käyttöyhteyksissä. Näin ollen maakunnan osan nimeä Länsi-Uusimaa ja lehden nimeä Länsi-Uusimaa taivutetaan eri tavoin: Länsi-Uudellamaalla luetaan Länsi-Uusimaata.

Joskus sanaliitoksi eli erikseen kirjoitettava nimi on niin yhdyssanan oloinen, että siitäkin jätetään taivuttamatta määritteenä olevaa adjektiivia. Niinpä sellaisista nimistä kuin vaikkapa Hyvä Ystävä (ravintola) tai Tuttu juttu (televisio-ohjelma) kuulee taivutusmuotoja ”Hyvä Ystävässä” ja ”Tuttu jutusta”. Näissäkin nimien taivuttamattomuuteen liittynee nimien uutuus; vakiintuneiden nimien taivutus säilyy paremmin: enpä ainakaan vielä ole kuullut kenenkään tanssineen ”Vanha Maestrossa”!

Yhdysverbit ja yhdysadjektiivit – jo osa suomenkin sananmuodostusta

Kun suomen kirjakieltä aikanaan luotiin mm. kääntämällä Raamattua, lainautui ruotsista ja saksasta monenlaisia aineksia, mm. kansankielelle vieraita sanarakenteita. Tällaisia ovat vaikkapa tietynlaiset yhdysadjektiivit (esimerkiksi tyyppi järvirikas, vrt. ruotsin rik-loppuiset sanat) ja yhdysverbit (esimerkiksi ristiinnaulita).

Monet näistä varhaisen kirjakielemme sanoista ovat nykykielestä kadonneita, ja ne on korvattu sanoilla, joissa on suomen omia johdinaineksia tai jotka muuten ovat suomenmukaisempia, esimerkiksi poissulkea > sulkea pois. Joitakin on jäänyt elämään juhlallisina arkaaistyylisinä sanoina, joilla voidaan luoda tyylisävyjä (armorikas).

Koska tällaisia sanoja on pidetty svetisismeinä, niitä on yritetty kitkeä kielestämme. Siitä huolimatta niin yhdysverbit kuin yhdysadjektiivitkin ovat osoittautuneet elinvoimaisiksi, ja varsinkin tekniikan ja muidenkin erikoisalojen kielessä niillä on selvästi oma paikkansa suomessakin. – Yhdysverbien ja yhdysadjektiivien asemaa kielessämme on viimeksi tarkkaan puntaroitu Suomen kielen perussanakirjaa toimitettaessa, jolloin myös kielilautakunta käsitteli niitä. Ratkaisuista on kirjoitettu Kielikellossa 3/94, mutta kerrataan tässä kuitenkin vielä joitakin periaatteita.

Yhdysverbit

Osa yhdysverbeistä on täysin vakiintunut suomeen, eikä niiden ”muukalaisuutta” mitenkään huomaa. Tällaisia ovat mm. myötäelää, valokuvata ja yliarvioida.

Yhdysverbi on myös tarpeen, jos sitä on vaikea millään muulla ilmaisulla korvata. Tähän ryhmään kuuluvat mm. koeajaa ja peruskorjata sekä koko joukko sellaisia tekniikan sanoja kuin vaikkapa hiekkapuhaltaa ja kylmäpuristaa.

Osalla verbeistä on käytössä partisiippimuoto tai minen-johdos, mutta ei ensimmäistä infinitiiviä eikä finiittimuotoja. Tällaisia ovat esimerkiksi esitäytetty (ei kuitenkaan ”esitäyttää”) ja ennakkoilmoittautuminen (ei kuitenkaan ”ennakkoilmoittaudun”).

Yhdysverbien käyttö tekee ilmaisuista usein turhan tiiviitä. On ehkä näppärää puhua yrttimarinoidusta lihasta, mutta tuoreperattu kala on kyllä selvemmin sanottuna tuoreena perattua. Ylipäänsä jos asia on muuten ilmaistavissa selvemmin, ei kaikkea ole syytä puristaa yhteen sanaan (ks. artikkelia Yhdyssanat, Kielikello 4/1996). Esimerkiksi ilmauksessa ”häiriökäyttäytyvät lapset” (poiminta sanomalehdestä kesällä 1996) on turha käyttää termiä, kysehän on suomeksi sanottuna häiritsevästi käyttäytyvistä lapsista.

Yhdysadjektiivit

Yhdysadjektiiveistakin osa on vakiintunut ja lunastanut paikkansa suomessa: joskus niitä on vaikea korvata muilla ilmauksilla. Tällaisia ovat mm. sanat lähtövalmis, riskialtis, suhdanneherkkä; uudempana esimerkkinä vaikka eurokriittinen (’Euroopan unioniin kriittisesti suhtautuva’).

Osa yhdysadjektiiveista on kuitenkin helposti vaihdettavissa suomalaisen johdinaineksen sisältävään sanaan, joka usein on myös merkitykseltään tarkempi, esimerkiksi käyttäjäystävällinen > helppokäyttöinen; muotovapaa > vapaamuotoinen tai epämuodollinen. Joskus tarvitaan parikin selittävää sanaa: liikuntapassiivinen > vähän liikkuva tai liikuntaa harrastamaton.

Suuri osa päivittäin vastaantulevista yhdysadjektiiveista on aivan tilapäisiä (”asunnon perijät ovat tulevaisuudessa asunto-onnellisten luokkaa”). Niitä käytetään myös leikillisesti, vaikkapa puhumalla lajifanaattisesta urheiluyleisöstä tai energiapihistä laitteesta. Tilapäisillä yhdysadjektiiveilla enempää kuin muillakaan tilapäisillä yhdyssanoilla ei ole sijaa esimerkiksi sanakirjassa, mutta niiden runsaus kertoo osaltaan siitä, että yhdysadjektiiveilla, kuten yhdysverbeilläkin, on selvästi käyttöä: ne kuuluvat kiistatta jo suomenkin sanatyyppeihin.

Riitta Eronen