Mittuine on sinun muamankieli?
Vähemmistökielet 2/2011

Leena Joki

Mittuine on sinun muamankieli?

Monille suomalaisille on uutta, että yksi Suomen vähemmistökielistä on karjala.

Karjalan kieltä on puhuttu Suomeen kuuluneilla alueilla yhtä kauan kuin suomea. Kuitenkin vasta vuonna 2009 presidentti antoi Euroopan neuvoston alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskevaan eurooppalaiseen peruskirjaan pohjautuvan asetuksen, jossa tunnustetaan karjalan kieli ei-alueelliseksi vähemmistökieleksi Suomessa. Nykyisin myös väestörekisteriin voi merkitä äidinkielekseen karjalan.

Suomea vai karjalaa

Luovutetun Karjalan evakot voi jakaa kielellisesti kahteen ryhmään: osa puhui äidinkielenään suomen kielen kaakkoismurteisiin kuuluvia kannakselaismurteita, osa suomen lähintä sukukieltä karjalaa. Kaakkoismurteista käytetään yleiskielessä usein nimitystä karjalan murre. Suomen kielen karjalan murre ei siis ole sama asia kuin karjalan kielen murteet, joita Suomessa ovat puhuneet lähinnä Laatokan Karjalasta talvi- ja jatkosodan yhteydessä siirtynyt ortodoksiväestö sekä Vienasta ja muualta Itä-Karjalasta jo tätä ennen paenneet karjalaiset.

Karjalan kielijaetaan kahteen päämurteeseen:varsinaiskarjalaan (= vienankarjala + eteläkarjala) ja livviin eli aunuksenkarjalaan – tai kolmeen: suomea lähinnä olevaan vienankarjalaan, eteläkarjalaan ja livviin. Helpoimmin erotettava piirre vienankarjalassa on soinnillisten konsonanttien b, d ja g ja z  puuttuminen ja livvissä sananloppuisten a:n ja ä:n muuttuminen usein u:ksi ja y:ksi. Vienassa ruisleipä on rukehini leipä, eteläkarjalassa rugehini leibä ja livvissä rugehine leiby.

Piilosta päivänvaloon

Talvi- ja jatkosodan jälkeen valtiovalta halusi sulauttaa karjalankieliset evakot suomenkielisiin ja nähdä karjalan kielen murteet suomen murteina. Toisaalta taas karjalan kielen puhujien uudet naapurit saattoivat luulla heidän kieltään venäjäksi ja pitää heidän tapojaan outoina. Ei siis ole ihme, että uuteen ympäristöön sopeutuessaan moni hylkäsi kielensä ja kulttuurinsa, ja karjalan kieli painui lähes unohduksiin. Paikoin se säilyi kuitenkin perheiden ja muiden pienyhteisöjen sisäisenä kielenä.

Parinkymmenen viime vuoden aikana kielelliset vähemmistöt ovat aktivoituneet eri puolilla Eurooppaa. Karjalan kieltäkin alettiin elvyttää 1990-luvulla sekä Suomessa että Venäjällä (Karjalan tasavallassa ja Tverin alueella). Suomessa aktiivisia ovat olleet muun muassa Karjalan Sivistysseura ja Karjalan Kielen Seura, jotka ovat tehneet ahkerasti työtä karjalan kielen ja karjalaisen kulttuurin elvyttämiseksi.

Erään selvityksen mukaan Suomessa on nykyisin viitisentuhatta karjalan kielen taitajaa. Osa heistä on opetellut kieltä aikuisena, esimerkiksi isovanhemmiltaan tai kielikursseilla, mutta monelle se on äidinkieli.

ELDIA – kielellistä monimuotoisuutta kaikille

Monikielisyyttä ja vähemmistökielten asemaa tarkastellaan Euroopan unionilta rahoituksensa saavassa laajassa monitieteisessä  ELDIA-hankkeessa (European Language Diversity for All). ELDIAssa tutkitaan 14:ää suomalais-ugrilaista vähemmistökieliryhmää, joiden joukossa on sekä Suomessa että Venäjällä puhuttava karjalan kieli. Hankkeen tutkimustuloksia voidaan soveltaa yleensäkin vähemmistökielten ja monikielisyyden tutkimiseen, ja tulosten avulla voidaan vaikuttaa kielipoliittiseen päätöksentekoon sekä Euroopassa että Euroopan ulkopuolella. Hanke käynnistettiin maaliskuussa 2010, ja se kestää vuoden 2013 syksyyn saakka.

Kauniit ja rohkeat

ELDIAssa on kerätty tutkimusaineistoa kyselylomakkeilla sekä haastattelemalla vähemmistökielten puhujia ikäryhmittäin. Suomen karjalankieliset asuvat etupäässä Itä- ja Etelä-Suomessa; pohjoisessa heitä on erityisen paljon Oulun seudulla, etenkin Muhoksella. Valtimolta Pohjois-Karjalasta haastateltavaksi löytyi jopa alle 20-vuotiaita nuoria, jotka ovat oppineet karjalaa useimmiten isovanhemmiltaan.

Pohjois-Karjalassa ja Savossa tehdyissä ryhmähaastatteluissa ja Etelä-Suomessa tehdyissä yksilöhaastatteluissa tiedusteltiin esimerkiksi haastateltavien kielitaitoa, karjalan kielen roolia suomalaisessa yhteiskunnassa ja suhtautumista karjalan ja muiden kielten tulevaisuuteen. Monet haastateltavat pitivät mahdollisena, että karjalan kielen asema vahvistuu ja karjalan sanastoa saadaan kehitettyä modernin yhteiskunnan tarpeisiin, mutta he totesivat kielen elvyttämisen vaativan paljon työtä – ja rahoitusta.

Varsinkin ryhmähaastatteluissa tuli vahvasti esiin halu yhteistyöhön Venäjän karjalaisten kanssa. Toivottiin esimerkiksi, että Suomessa perustettaviin kielipesiin1 ja kouluihin voitaisiin ainakin aluksi palkata karjalaa äidinkielenään puhuvia hoito‑ ja opetusalan ammattilaisia Karjalan tasavallasta. Kaavailtiin myös kieli‑ ja kulttuurikursseja, joihin osallistuisi väkeä sekä Suomesta että Venäjältä.

Kysymykseen ”Jos käytettävissänne olisi rajattomasti rahaa, mitä tekisitte karjalan kielen hyväksi?” eräs ryhmä vastasi muun muassa ideoimalla pilke silmäkulmassa karjalankielistä saippuasarjaa ”Čomat da rohkiet” (č = tš). TV-sarjoja kirjoitettaessa kieli kehittyisi ja tulisi tutuksi valtaväestöllekin.

Äidinkieltä ja kirjakieltä

Karjala oli pitkään vain puhuttu kieli. Sillä ei ole vieläkään vakiintunutta kirjakieltä, vaikka sen eri murteilla julkaistaankin kirjallisuutta. Monien karjalankielisten mielestä  murteet ovat niin kaukana toisistaan, ettei yhteistä kirjakieltä kannata edes yrittää saada aikaan. Heidän näkemyksensä mukaan ihmisiä on kannustettava kirjoittamaan omalla kielimuodollaan, muuten koko kieli häviää murteiden taistelussa.

Toisenlaisiakin näkemyksiä on. Eräs nuori ELDIA-haastateltava ihmetteli, miksei yhteisen kirjakielen luominen ja käyttö olisi mahdollista; eihän mikään kirjakieli tarkkaan ottaen ole kenenkään äidinkieli. Myös suomen kielen murre-erot ovat suuret, eikä kukaan haikaile omaa murrettaan kirjakielemme pohjaksi.

Tove Jansson: Varattavu Iivananpäivy, käännös livvinkarjalaksi Natalja Sinitskaja. Karjalan Kielen Seura 2010.

Päiväine laskih, ga nygöi kezäkuun aigah ei pidänyh varata pimiedy. Yö oli valpas da tiedovoittu, moizennu yönny on hyvä uneksie.

Kuuzien al läipähtih kyven da rubei palamah. Se oli havus da oksis luajittu pieni robľo, da ihan selgieh nägyi, kui pienet böbökät pyöritetäh kuuzenkäbyy tuleh.

– Heil on tuli Iivananpäivän kunnivokse, sanoi Ninnineidoi. (s. 65)

 

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus, suom. Laila Järvinen. Kahdeskymmeneskolmas painos. WSOY 2010.

Aurinko oli laskenut, mutta näin kesäkuussa ei pimeästä kannattanut puhua. Yö oli kalpea ja unelmoiva ja täynnä taikuutta.
Kuusien alla välähti kipinä ja tuli syttyi. Se oli havuista ja oksista tehty pikkunuotio, ja saattoi nähdä aivan selvästi, miten pienet otukset ja kummajaiset yrittivät vierittää kuusenkäpyä tuleen.

– Heillä on juhannuskokko, sanoi Niiskuneiti. (s. 59)

 

Karjalan kielen ja suomen kielen karjalaismurteiden puhuma-alueet ennen sotia

2_11_karjala.jpg

Kartta (BDF)

Kirjoittaja on sanakirjantoimittaja, joka on työskennellyt Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaiseman Karjalan kielen sanakirjan toimituksessa. Hän on osallistunut ELDIA-hankkeen kenttätyöhön yhdessä Kati Parppein (Itäsuomen yliopisto) kanssa.

Lisää aiheesta

Torikka, Marja: Karjala – kieli, murre ja paikka. http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk129/
Karjalan kielen verkkosanakirja: http://kaino.kotus.fi/cgi-bin/kks/kks_etusivu.cgi
ja kartta http://kaino.kotus.fi/kks/kkskartta.html
ELDIA-projektin etenemistä voi seurata tilaamalla projektin uutiskirjeen sivulta www.eldia-project.org.

1kielipesä päiväkoti, jossa uhanalaisen kielen omaksumista elvytetään kielikylvyn tapaan.

Leena Joki