Mitä tehdä kuluneille kielikuville?
Artikkeli 4/1989

Matti Sadeniemi

Mitä tehdä kuluneille kielikuville?

Kieli on niin kuin yleensä sosiaaliset ilmiöt alttiina muodin vaihteluille: jokin sanonta tulee yhtäkkiä suosioon, vähän aikaa sitä kuulee ja näkee kaikkialla, Sitten se painuu unohduksiin – tai jää. Sodan jälkeen esim. oli muodissa vahvistaa vastaus ”takuulla”. Nyt sitä ei onneksi enää juuri kuule. Sen sijaan sanomme yhä ”näkemiin”, niin kuin opimme sanomaan sodan aikana – siihen asti oli yleinen erojaistervehdys ollut ”hyvästi”. Puhelimessa sanottiin ennen ”odottakaa vähän”. Sitten ruvettiin sanomaan ”hetkinen” – ja nyt tuntuu olevan muodissa ”pieni hetki”.

Kielikuva on pahimmassa iässään silloin, kun se on jo niin yleinen, että uutuuden viehätys on kadonnut, mutta ei vielä niin vanha, että kuvaa ei tajuttaisi kuvaksi. Sellaisten kuvien käytössä on paras olla hyvin varovainen. ”Julkinen sektori” ja ”yksityinen sektori” ovat näitä: tämä kuva on tietysti peräisin taloudellisista katsauksista, joissa esitystä on havainnollistettu sektoreihin jaetulla ympyräkuviolla. Sellaisenaan ilmauksella tietysti on täysi olemassaolon oikeus. Mutta kun kaupunginjohtaja haastattelussaan puhumatta valtion osuudesta mitään toteaa, että kaupungin teollisuuslaitokset ovat enimmäkseen ”yksityisen sektorin hallussa”, tämä kuva ei selvennä, päinvastoin se tekee ilmauksen epähavainnolliseksi. ”Yksityinen sektori” on vain klisee, johon on tullut tartutuksi sen enempää ajattelematta. Parempi olisi ollut sanoa yksinkertaisesti ”yksityisten hallussa”.

”Suuruusluokka” on toinen tällainen klisee. Se on peräisin tähtitieteestä: tähdet jaetaan kirkkautensa mukaan suuruusluokkiin. Mutta kun sanotaan, että asia on ”sitä suuruusluokkaa, ettei sitä voida sivuuttaa”, tarkoitetaan vain, että asia on tärkeä – ja koko kuva pelkästään heikentää ilmaisua, koska se on toisaalta mahtipontinen, toisaalta kulunut.

”Tiet on suunniteltava pitkällä tähtäimellä.” Tämä kuva perustuu itse asiassa väärään käännökseen: ”på lång sikt” ei merkitse ”pitkällä tähtäimellä”, vaan ”pitkällä maksuajalla” – sanat ”sikt” ja ”sikte” ovat sekaantuneet. Sanonta on kuitenkin olemassa, ja se liittyy varsin luontevasti ammuntaan: kun ampumaetäisyys on 300 m, ei luoti kanna perille, jos käytetään 100 m:n tähtäintä, tähtäimen on oltava tarpeeksi ”pitkä”. Käännöksen maku tässä ilmauksessa kuitenkin on. Sitä on koetettu korjata rupeamalla puhumaan ”pitkästä tähtäyksestä”. En pidä ratkaisua hyvänä: eikö ”pitkä tähtäys” merkitse likinnä kauan kestävää tähtäystä? ”Tiet on suunniteltava pitkälle tähdäten” olisi luontevampi ilmaus. Usein on kyseessä aivan kliseenomainen, ajattelematon käyttö: ”Pitkällä tähtäimellä rahan arvo kuitenkin laskee” – miksei esim. ”aikaa myöten”?

”Julkisuuden valokeila” on jo ehtinyt himmetä siksi pahasti, ettei sitä juuri pitäisi mihinkään suunnata.

”Saneleminen” ”määräämisen” tai ”vaatimisen” merkityksessä on usein hyvin epäluonteva kuva. ”Käytännölliset seikat ovat sanelleet ratkaisun” olisi paremmin ”Käytännölliset seikat ovat määränneet ratkaisun”. Eivät seikat ”sanele” – määrätä ne voivat, koska ”määrätä”-sanan tällainen käyttö on jo niin vanha, ettei sitä kuvalliseksi käsitetäkään.

”Puitteissa” voi tietysti tapahtua yhtä ja toista. Jokin asia voidaan hoitaa ”määräajan puitteissa” eli niissä rajoissa, jotka käytettävissä olevat varat asettavat. Mutta tähän ilmaukseen turvaudutaan liikaakin. On turhaa sanoa, että opetus tapahtuu ”luokan puitteissa”, kun se tapahtuu ”luokassa” tai ”luokittain”.

Muotisanonnat eivät tietysti aina ole kielikuvia. ”Tiimoilta” on tyypillinen muotisana, johon ei liity tajuttua kielikuvaa. Se on kansanomaista perua: Itä-Suomen murteissa tunnetaan ”tiimalla”, ”tiimalta” hiukan samaan tapaan käytettynä. Joku voi käydä talossa ”tyttären tiimalla”, tyttären tähden, haluten nähdä häntä. Mutta tästä käyttö on nykyisessä lehtikielessä avartunut, niin että eduskunnassa jo ”keskustellaan metsäpalkkojen tiimoilta” sen sijaan, että yksinkertaisesti puhuttaisiin ”metsäpalkoista”. ”Toimesta” on toinen tällainen muoti-ilmaus. Nykyään poliisi harvoin pidättää varasta, hänet ”pidätetään poliisin toimesta”. Usein passiiviin turvautuminen on joutavaa mutkikkuutta. Sen sijaan on tietysti oikein sanoa, että varas ”pidätettiin poliisimestarin toimesta”, jollei poliisimestari itse suorittanut pidätystä. Mutta silloinkin voitaisiin sanoa: ”Poliisimestari pidätytti varkaan.”

Mainitut käänteet ovat olleet sinänsä kelvollisia, vaikka kuluneisuutensa vuoksi tai luonnollisten rajojensa yli levinneinä varoen käytettäviä. Mutta meillä on sellaisiakin kliseitä, jotka olisi saatava kokonaan lukkojen taakse. Ei pitäisi käydä ”paikan päällä”, vaan ”tapahtumapaikalla”, ”itse paikalla” tai vain ”paikalla”. Entä miksi mikään olisi ”asia erikseen” (= en sak för sig), kun se voisi olla ”eri asia”? On turhaa lausua mitään ”asiantuntijan ominaisuudessa”, kun voi sanoa sen ”asiantuntijana”.

(Suomen Kuvalehti nro 11–12/1963)
Matti Sadeniemi