Mitä on selkokieli?
Artikkeli 3/2002

Ari Sainio

Mitä on selkokieli?

Selkokieli on yleiskieltä helpompaa kieltä, jonka rakennetta ja sisältöä on tietoisesti muokattu yksinkertaisemmaksi. Tämä kielimuoto on suunnattu sellaisille lukijaryhmille, joiden on vaikea ymmärtää yleiskielistä tekstiä.

Selkokieltä on Suomessa kehitetty 1970-luvulta alkaen. Tällöin kiinnitettiin huomiota siihen, että monet erityisryhmät kamppailivat kielellisten vaikeuksien kanssa. Selkokielen kehityksen taustalla on ajatus yhteiskunnallisesta tasa-arvosta ja tasavertaisista oikeuksista toimia ja vaikuttaa yhteiskunnassa: erityisryhmille on tarjottava tietoa – ja myös elämyksiä – heidän lähtökohdistaan ja heille mukautetussa muodossa.

Selkokielen määritelmä

Selkokielestä on esitetty määritelmiä 1980-luvun alusta lähtien. Kielentutkijoilta saadun palautteen perusteella määritelmiä on tarkistettu viimeksi vuonna 2001. Nykyisin käytössä olevan määritelmän lähtökohtana on yleiskielen määritelmä.

Yleiskieli voidaan määritellä esimerkiksi seuraavasti (Esko Koivusalon mukaan): yleiskieli on kieliyhteisön eri ikä- ja ammattiryhmille yhteinen kielimuoto, joka on muotoasultaan kirjakielen normien mukaista, käyttää yleisesti tunnetuksi tiedettyä sanastoa (tai ainakin selittää käyttämänsä erikoistermit) ja on virkerakenteeltaan yksinkertaista.

Jo yleiskieleen kuuluu joitakin kielen selkeyteen viittaavia vaatimuksia. Selkokielen tulisi kuitenkin olla yleiskieltäkin helpommin ymmärrettävää. Selkokeskus määrittelee selkokielen seuraavasti: selkokieli on sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi mukautettua kieltä niitä ihmisiä varten, joilla on vaikeuksia lukemisessa tai ymmärtämisessä (tai molemmissa).

Selkokielen tarve

Selkokielen tarpeen arvioinnissa on käytetty hyväksi tuoreita lukutaitotutkimuksia ja eri käyttäjäryhmistä saatavilla olevia tilastotietoja. Koska tarkasti kohdennettu tutkimustieto puuttuu, selkokielen tarpeesta voidaan esittää vain likimääräisiä arvioita. Selkokeskuksen arvion mukaan selkokieltä tarvitsevia on eri ikäryhmissä seuraavasti:
• lapset ja nuoret 4–8 %
• työikäiset 4–6 %
• yli 65-vuotiaat 10–20 %.

Siten selkokielen kohderyhmiin kuuluu Suomessa yhteensä noin 200 000–350 000 (4–7 %) suomalaista. Uusien lukutaitotutkimusten perusteella voidaan todeta, että Suomessa ei niinkään pitäisi olla huolissaan lasten ja nuorten lukutaidosta vaan ikääntyvien.

Selkosovelluksista hyötyvät
• eri vammaisryhmiin kuuluvat henkilöt (mm. kehitysvammaiset, autistit, afaatikot, dysfaatikot, syntymäkuurot)
• henkilöt, joilla on lukemis- ja kirjoittamisvaikeus (dysleksia), erilaiset oppijat
• vanhukset (erityisesti dementiaa sairastavat, hyvin iäkkäät)
• henkilöt, joiden äidinkieli ei ole suomi.

On syytä korostaa, että vain osa jonkin mainitun ryhmän jäsenistä tarvitsee selkokieltä. Osalle selkotekstit ovat liian helppoja, osalle liian vaikeita. Selkosovelluksia on käytetty myös mm. koulujen yleisopetuksessa. Koululaiset ovat kuitenkin toissijainen kohderyhmä – ensisijaisesti selkosovellukset palvelevat erityisryhmiä.

Selkokielen ohjeet

Selkotekstin kirjoittaminen on aina mukauttamista. Jos tekstiä ei kirjoiteta lähtötekstin pohjalta, se mukautetaan suhteessa yleiskieleen.

Selkokielestä on julkaistu kaksi kansainvälistä ohjeistoa. Toisen on julkaissut YK:n alainen kansainvälinen kirjastojärjestö IFLA ja toisen Euroopan unionin maissa toimiva kehitysvammaisten ja heidän omaistensa kansalaisjärjestö European Association of Inclusion International. Molemmat ohjeistot ovat varsin yksimielisiä selkokielen periaatteista, ja niitä on käytetty apuna, kun on laadittu ohjeisto suomenkielisen selkomateriaalin tuottajille.

Selkokielessä ei ole sellaisia omia sääntöjä, jotka poikkeaisivat suomen kielen kielioppisäännöistä. Selkokieleen pätevät kaikki yleisen kielenhuollon ohjeet, joiden perusteella tekstiä voidaan selkiinnyttää. Sen lisäksi selkokielessä kiinnitetään erityistä huomiota joihinkin luettavuutta ja ymmärrettävyyttä lisääviin asioihin, kuten sanastoon ja rakenteeseen. Myös tekstin suuntaaminen tietynlaiselle lukijaryhmälle on tärkeää.

Selkokielessä pyritään mm. käyttämään tuttuja ja lyhyitä sanoja ja lyhyitä ja rakenteeltaan yksinkertaisia lauseita sekä välttämään vaikeita sijamuotoja ja verbimuotoja. Tärkeää on kiinnittää huomiota tekstin sidosteisuuteen, jotta lukijan on helppo muodostaa käsitys tekstistä kokonaisuutena. Tarkempia tietoja käytännön ohjeista saa esimerkiksi tuoreesta kirjasta Selko-opas (toim. Hannu Virtanen, Kehitysvammaliitto Oppimateriaalikeskus 2002). Oppaassa annetaan ohjeita selkokielen tuottamisen lisäksi kuvituksen käytöstä ja julkaisun ulkoasun selkeyttä parantavista tekijöistä sekä selkokielen käytöstä verkkosivuilla.

Selkokielen tuottaminen ei tarkoita kielen köyhdyttämistä, vaan selkokielikin voi olla kirkasta, elävää ja ilmaisuvoimaista. Selkokielen vaikeusaste voi myös vaihdella esimerkiksi aiheen tai kuvitellun lukijakunnan mukaan. Kirjoittaminen on ajattelua ja kommunikaatiota. On hyvä muistaa, että kaiken selkeän tekstin edellytyksenä on selkeä ajattelu.

Selkosovellukset tunnistaa usein myös jo ulkoasun perusteella. Julkaisussa selkoteksti asetellaan yleensä kapealle palstalle eikä sitä tavuteta. Taitossa pyritään yksinkertaiseen, ilmavaan ja selkeään muttei toki tylsään ulkoasuun. Kuvien käyttö tekstin tukena on tärkeää.

Esimerkki selkokielisestä tekstistä

Seuraavassa on esimerkki selkokielistämisestä. Yleiskielinen esimerkki on otettu sosiaali- ja terveysministeriön oppaasta Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet ja selkokielinen esimerkki saman oppaan selkokielisestä versiosta. 

Selkosovellukset

Selkokielellä on julkaistu aikuisille ja lapsille kauno- ja tietokirjallisuutta sekä tiedotusmateriaalia eri aiheista, esimerkiksi euron käyttöönotosta ja uudesta perustuslaista. Selkokielelle on mukautettu mm. joitakin klassikkoja, kuten Kalevala ja Seitsemän veljestä. Mukauttamistyössä alkuperäistekstiä yleensä lyhennetään ja muokataan niin paljon, että mukautettua selkokirjaa voidaan pitää itsenäisenä tulkintana alkuperäisteoksesta. Mukautusten lisäksi on ilmestynyt alun perin selkokielelle kirjoitettuja kirjoja. Kirjailijoiden joukossa ovat olleet mm. Tuula Kallioniemi, Raili Mikkanen, Pertti Rajala ja Märta Tikkanen.

Muita sovelluksia ovat olleet esimerkiksi selkokieliset radio-ohjelmat, ja selkokieltä on käytetty verkkosivuilla (esimerkiksi www.papunet.net/selko).

Selkojulkaisut tunnistaa S:n muotoisesta nuolimerkistä. Tunnus toimii myös selkokielisyyden takeena. Selkotunnuksen myöntää kirjoille opetusministeriön selkokielityöryhmä ja muille julkaisuille Selkokeskus. Opetusministeriö myöntää myös avustuksia selkokirjojen kirjoittajille, kuvittajille ja kustantajille.

Selkokeskus

Kaikissa selkokieleen liittyvissä asioissa palvelee Selkokeskus. Se edistää selkokielistä tiedotusta ja kulttuuria, mm. julkaisee ajankohtaislehti Selkouutisia, toteuttaa tiedotushankkeita ja järjestää koulutusta. Selkokeskus on osa Kehitysvammaliiton toimintaa, mutta se palvelee kaikkia selkokielestä kiinnostuneita ja sitä tarvitsevia. Keskuksen tukena toimii Selkokeskuksen neuvottelukunta, johon on nimennyt edustajansa lähes 40 yhteisöä.

Ari Sainio toimii oppimateriaalin suunnittelijana Kehitysvammaliiton Oppimateriaalikeskuksessa.

Kirjallisuutta

Kulkki-Nieminen, Auli: Merkitykset tekstissä ja kontekstissa. Selkotekstien ja niiden lähtötekstien merkitysprosesseista. Suomen kielen lisensiaatintyö. Tampereen yliopisto 2001.
Sainio, Ari (toim.): Teksti, joka rakastaa lukijaansa. BTJ Kirjastopalvelu 2000.
Virtanen, Hannu (toim.): Selko-opas. Kehitysvammaliitto 2002.

Lisätietoja

Selkokeskus, Viljatie 4 B, 00700 Helsinki
puh. (09) 3480 9240
selkokeskus@famr.fi

Ari Sainio