Mitä laki sanoo kielestä?
Artikkeli 3/2017

Eeva Attila

Mitä laki sanoo kielestä?

Moni lienee arjessaan tavalla tai toisella törmännyt kieltä koskevien lakien käytännön sovelluksiin. Usein ei ehkä kuitenkaan tule ajatelleeksi sitä, millaista tuo lainsäädäntö oikeastaan on.

Kieltä koskevia säännöksiä on lainsäädännössä yllättävänkin paljon – jopa niin, että kokonaiskuvan muodostaminen asiasta ei pykäliin sisätyvine lukuisine viittauksineen ole ihan yksinkertaista. Tässä artikkelissa luodaan yleissilmäys asiaan. Suuria paljastuksia ei kuitenkaan ole luvassa.

Kieltä eri tavoin koskevia säännöksiä löytyy monista eri laeista. Suurin osa kielisäännöksistä koskee yksilöiden kielellisiä oikeuksia – siis toiselta puolelta katsottuna viranomaisten kielivelvoitteita. Kansallisen lainsäädännön lisäksi Suomi on sitoutunut useisiin kansainvälisiin sopimuksiin, jotka sisältävät kielellisiä oikeuksia koskevia säännöksiä. Tällaisia ovat esimerkiksi YK:n ja Euroopan neuvoston säädökset sekä EU-oikeus.

Perustuslaki ja kielilaki turvaavat kielelliset oikeudet

Kansallisessa lainsäädännössä yksilön kielelliset oikeudet on turvattu perustuslain tasolla. Perustuslain (731/1999) 17 §:n mukaan Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Pykälässä säädetään myös saamelaisten ja romanien sekä viittomakielisten kielellisistä oikeuksista.

Kielilaki (423/2003) on kielilainsäädännön yleislaki, ja se koskee suomea ja ruotsia. Kielilaissa säädetään yksilöiden kielellisistä oikeuksista ja niiden turvaamisesta sekä vastaavasti viranomaisten kieleen liittyvistä velvollisuuksista. Kielilaissa on säännökset yksi- ja kaksikielisistä kunnista, viranomaisten kielellisestä asemasta, asian käsittelykielestä viranomaisissa, viranomaisten työkielestä, asiakirjojen kielestä sekä lainsäädännössä ja yleisessä tiedottamisessa käytettävistä kielistä samoin kuin kielellisten oikeuksien edistämisestä ja seurannasta.

Kielilaki on siten kattava, että se koskee lähtökohtaisesti kaikkea julkisen vallan käyttöä. Siksi erityislainsäädännössä ei yleensä säädetä enää erikseen suomen ja ruotsin kieltä koskevista kielellisistä oikeuksista. Joissain asiaryhmissä on kuitenkin kielellisiä oikeuksia koskevaa erityissääntelyä. Erityissääntelyllä ei kuitenkaan voida heikentää kielilaissa ja perustuslaissa säädettyjä kielellisiä oikeuksia.

Erityislainsäädäntö täsmentää ja täydentää

Erityissääntelyä on muun muassa koulutusta koskevassa lainsäädännössä, jossa säädetään muun ohella oppilaitosten opetus- ja tutkintokielestä sekä kielestä oppiaineena. Esimerkiksi perusopetuslaissa (628/1998) säädetään, että peruskoulun opetuskieli on lähtökohtaisesti joko suomi tai ruotsi – kaksikielinen koulu ei siis ole mahdollinen. Peruskoulun käyneet ovat lukujärjestyksensä myötä perehtyneet myös siihen lain säännökseen, jonka mukaan peruskoulun oppimäärä sisältää äidinkieltä, toista kotimaista kieltä ja vieraita kieliä.

Erityissääntelyllä ei voida heikentää kielilaissa ja perustuslaissa säädettyjä kielellisiä oikeuksia.

Myös sivistystoimintaan liittyvistä kielellisistä oikeuksista on erityissääntelyä. Tällaista on vaikkapa yleisistä kirjastoista annetussa laissa (1492/2016), jossa kaksikieliset kunnat velvoitetaan ottamaan kirjaston toiminnan järjestämisessä huomioon molempien kieliryhmien tarpeet samanlaisten perusteiden mukaan.

Terveydenhuolto- ja sosiaalilainsäädännössä puolestaan on säännöksiä potilaan ja sosiaalihuollon asiakkaan kielellisistä oikeuksista. Esimerkiksi terveydenhuoltolaissa (1326/2010) säädetään – ei taaskaan kovin yllättävästi – kaksikielisen kunnan velvollisuudeksi järjestää terveydenhuoltopalvelunsa kummallakin kansalliskielellä siten, että potilas saa palvelut valitsemallaan kielellä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapautta sekä maakuuntien perustamista koskevassa lainvalmistelussakaan kieltä koskevia säännöksiä ei ole unohdettu: tarkoituksena on säätää niin palvelujen kielestä niin sanotuissa suoran valinnan palveluissa (HE 47/2017 vp) kuin maakuntia koskevista kielellisistä velvoitteista (HE 15/2017 vp). Lakiesitysten lopullisesta kohtalosta ei toki ole kirjoittamishetkellä vielä varmuutta.

Hallintolaissa on hyvän kielenkäytön vaatimus: viranomaisen on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä.

Omat erityissäännöksensä koskevat niin ikään esitutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja ulosotossa käytettävää asian käsittelykieltä.

Lisäksi virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta säädetään erillisessä laissa eli julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetussa laissa (424/2004). Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa monelle varmasti työnhausta tuttu säännös siitä, että korkeakoulututkintoa edellyttävässä valtion virassa tulee virkamiehellä olla virka-alueen väestön enemmistön kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä toisen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.

Kielilain soveltamisalan ulkopuolelle on rajattu yliopistot sekä evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko, joiden osalta kieltä koskevat säännökset sisältyvät näitä koskeviin lakeihin eli yliopistolakiin (645/1997), evankelista kirkkoa koskevaan kirkkolakiin (1054/1993) ja ortodoksisesta kirkosta annettuun lakiin (985/2006). Kielilaki ei koske myöskään Ahvenanmaata, vaan sitä koskevat kielisäännökset sisältyvät Ahvenanmaan itsehallintolakiin (1144/1991), jossa säädetään perustuslain 17 §:stä poikkeavasti Ahvenanmaan kielellisestä asemasta. Ahvenanmaalla toimivat tuomioistuimet ja muut valtion viranomaiset ovat ruotsinkielisiä.

Muut kielet ja muu kieltä koskeva lainsäädäntö

Saamen kielestä on oma lakinsa, saamen kielilaki (1086/2003), jolla turvataan perustuslaissa säädetty saamelaisten oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Oma lakinsa on niin ikään viittomakielestä. Viittomakielilaki (359/2015) sisältää myös runsaasti viittauksia sellaisiin yleis- ja erityislakien säännöksiin, jotka koskevat viittomakieltä käyttävän kielellisiä oikeuksia.

Lakeja joihin sisältyy kieltä koskevia säännöksiä

Suomen perustuslaki (731/1999)
Kielilaki (423/2003)
Saamen kielilaki (1086/2003)
Viittomakielilaki (359/2015)
Ahvenanmaan itsehallintolaki (1144/1991)
Hallintolaki (434/2003)
Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (424/2004)
Kirkkolaki (1054/1993)
Laki ortodoksisesta kirkosta (985/2006)
Yliopistolaki (645/1997)
Perusopetuslaki (628/1998)
Laki yleisistä kirjastoista (1492/2016)
Terveydenhuoltolaki (1326/2010)
Laki väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista (661/2009)

Kieltä koskevat myös säännökset tulkitsemisesta ja kääntämisestä, joita löytyy lukuisista eri laeista, esimerkiksi hallintolainkäyttölaista (586/1996), jota sovelletaan viranomaisen päätöksestä valitettaessa.

Lisäksi lainsäädäntöön sisältyy säännöksiä muistakin kieleen liittyvistä asioista kuin kielellisistä oikeuksista. Esimerkiksi Väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetussa laissa (661/2009) säädetään siitä, että väestötietojärjestelmään tallennetaan henkilön ilmoittama äidinkieli – kyseessä on siis ilmoituksenvarainen asia – ja asiointikieli.

Omat säännöksensä on myös siitä, miten kielilainsäädännön soveltamista valvotaan: kielilaissa velvoitetaan valtioneuvosto antamaan vaalikausittain eduskunnalle kertomus asiasta. Seuraava kielikertomus ilmestyy myöhemmin tänä vuonna.

Entäpä sääntely siitä, millaista – ei vain mitä – kieltä viranomaisten tulee käyttää? Viranomaisten toimintaa koskevan yleislain, hallintolain (434/2003), 9 §:ssä on hyvän kielenkäytön vaatimus: viranomaisen on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Tällä lainsäätäjä on tarkoittanut sekä kielellistä selkeyttä että sisällöllistä ymmärrettävyyttä ja muun ohella sitä, ettei viranomainen käytä loukkaavia tai väheksyviä sanontoja.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä: laissa säädetään tietenkin myös lainsäädännön kielestä: perustuslain 79 §:n 4 momentin mukaan lait säädetään ja julkaistaan suomen ja ruotsin kielellä. Laeissa käytettävää kieltä koskee tietysti myös äsken mainittu hallintolain vaatimus asiallisesta, selkeästä ja ymmärrettävästä kielestä. Siitä, millaista lakikielen muutoin tulee olla, ei ole tarkemmin säädetty. Toki siitä on muualla paljon kirjoitettu. Tämä on kuitenkin jo ihan toinen tarina.

Lähteet:

Finlex-lakitietokanta. www.finlex.fi

Lainkirjoittajan opas. Oikeusministeriön julkaisu 37/2013, Selvityksiä ja ohjeita. http://lainkirjoittaja.finlex.fi/ Oikeusministeriön verkkosivut. www.om.fi

Valtioneuvoston kertomus kielilainsäädännön soveltamisesta 2013. Oikeusministeriö. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-308-5

Eeva Attila
Kirjoittaja on juristi ja suomen kielen opiskelija.