Mitä Kata ja Tane tänään? Lyhennesanojen suosiosta ja ymmärrettävyydestä
Artikkeli 4/2000

Raija Lehtinen

Mitä Kata ja Tane tänään? Lyhennesanojen suosiosta ja ymmärrettävyydestä

Valtava, Lumo, toko, sava ja tupo – ilman lyhennesanoja emme ilmeisesti tule toimeen. Onkohan enää ylipäätään mahdollista aloittaa uutta hanketta nimeämättä sitä iskevällä kirjainyhtymällä? Parhaimmillaan lyhennesanat ovat käytännöllisiä ja hauskojakin, mutta lyhyyden kääntöpuoli on merkityksen hämärtyminen.

ULA (ultralyhyet aallot) on suomen yleiskielen vanhoja lyhennesanoja. Ilmaus on mukana Martti Airilan ja Yrjö Paalasen vuonna 1953 ilmestyneessä Lyhennyssanastossa. Kirjasessa on runsaat 3 700 lyhennettä, ja niistä yli 70 on sanoiksi luettavia lyhenteitä eli lyhennesanoja. Näistä yli puolet on kotimaisten yritysten ja järjestöjen nimien lyhenteitä – sellaisia kuin Heteka (Helsingin Teräshuonekalutehdas) ja ESO (Eteläsuomalainen Osakunta) – ja reilu kymmenesosa hallintoelinten nimien lyhenteitä. Ajastaan kertoo esimerkiksi vuonna 1944 asetetun sotakorvausteollisuuden valtuuskunnan ja sen työtä hoitaneen viraston nimi Soteva.

Lähes kolmannes Airilan ja Paalasen kirjan lyhennesanoista on vieraskielisistä sanoista syntyneitä ulkomaisten yritysten, järjestöjen ja hallintoelinten nimien lyhenteitä, kuten ASEA (Allmännä svenska elektriska aktiebolaget), Gestapo (Geheime Staatspolizei), ILO (International Labour Organization). Muutamat näistä nimistä ovat peräisin jo 1900-luvun vaihteesta. Näyttääkin uskottavalta, että suomeen lyhennesanojen malli on saatu muista kielistä.

Yksityisen liike-elämän erisnimien lyhentäminen on ilmeisesti tullut Suomessa muotiin ensin, hallintoelinten lyhennenimet ovat seuranneet perässä ja yleisnimiä korvaavat lyhennesanat ovat runsastuneet vasta näiden vanavedessä. Vanhoissa yritysten nimissä on sellaisia kuin Abloy (Ab Låsfabriken Lukkotehdas Oy), Kulo (Kurikan Lakkitehdas Oy), Neli (Naisten Erikoisliike), OKA (OY Kahvi AB), Slev (OY Sähkö-Lämpö-Elektro-Värme AB), Tampella (Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy) ja Tiklas (Lassila & Tikanoja osakeyhtiö).

Urheiluseurojen ja osakuntien nimet ovat olleet vanhastaan erityisen otollisia saamaan varsinaisen nimensä rinnalle lyhennenimen. Kirjoitettaessa on tietysti sama, vaikka seuran nimi lyhenisi muotoon KäTa (Kälviän Tarmo), LäU (Längelmäen Urheilijat) tai OuHS (Oulun Hiihtoseura), mutta hyödyllisimmiksi ovat osoittautuneet ne nimilyhenteet, jotka ovat olleet käyttökelpoisia myös puhuttaessa – eli juuri lyhennesananimet. Tätä tyyppiä ovat esimerkiksi HIFK (Idrottsföreningen Kamraterna i Helsingfors), KuPS (Kuopion Palloseura), TuTo (Turun Toverit) ja monet muut.

Vanhemmista julkisen hallinnon elinten nimistä muistetaan vielä hyvin Arava (asuntorakennustuotannon valtuuskunta), Suopo (suojelupoliisi; nykyisin Supo) ja sen edeltäjä Valpo (valtiollinen poliisi). Muunmerkityksisiä yleisnimiä kuin julkisen hallinnon elimet ei tarkastelemani 1950-luvun lyhennesanasto sisälläkään: ULA on uniikkitapaus.

Tasaista kartuntaa

Kaiken kaikkiaan lyhennesanojen määrä on suomen kielessä viime vuosikymmeninä lisääntynyt. Näitä sanoja on Otavan Ison tietosanakirjan vuosina 1931 ja 1932 ilmestyneiden osien a- ja h-alkuisissa hakusanoissa 7: niistä 3 on ruotsinkielisistä, 2 saksankielisistä ja 2 englanninkielisistä lähtösanoista muodostettuja. Lyhennesanojen osuus kaikista hakusanoista on 0,07 %. WSOY:n vuonna 1995 ilmestyneen Ison Tietosanakirjan vastaavassa jaksossa on 27 lyhennesanaa. Näistä 15 on englannin- ja 7 suomenkielisistä lähtösanoista; 5 muuta ovat jokainen jostakin muusta kielestä. Lyhennesanojen osuus koko jakson hakusanoista on 0,27 %. Sanatyypin määrä on tietosanakirjojen hakusanoista laskettuna 60 vuodessa kolminkertaistunut.

Samansuuntaiseen tulokseen päätyy, jos vertaa eri aikoina julkaistuja lyhenneluetteloita. Alussa mainitun Lyhennyssanaston (1953) lyhenteistä lyhennesanoja on runsaat 2 %, Jouko Vesikansan Lyhenteet-kirjan (1979) hakusanoista niitä on lähes 7 % ja Kielikellon lyhenneaiheisten numeroiden 1/1987 ja 4/1995 lyhenteistä yli 8 % ja runsaat 10 %. Lyhennesanat taitavat olla valloitusretkellä sekä lyhenteiden että kielen muun sanaston alueella.

Suosion syitä

Lyhennesanojen suosion syitä voi arvailla. Ehkäpä 1940-luvulla sotien jälkeen tuntui modernilta kokeilla tällaista muissakin kielissä käytettyä sananmuodostustapaa. Lisäksi tapaa oli helppo soveltaa, vaikka suomen kielen rakenteeseen syvemmälle ulottuvia piirteitä on yleensä työlästä omaksua toisenrakenteisista naapurikielistä. Kielestä riippumatta kuka tahansa voi poimia sanojen tai yhdyssanan osien alkukirjaimia tai alkukirjainryhmiä ja muovata niistä oman kielensä sanojen hahmoisia uudissanoja. Kun vaikkapa liikeyrityksille tai tuotteille on joka tapauksessa pitänyt keksimällä keksiä nimiä, tämä tapa on tarjoutunut helposti kokeiltavaksi.

Jotakin ryöpynomaista ja liikanaista lyhennesanojen suomeen tulossa tuntuu kuitenkin olleen. Siitä kertovat Uuden Suomen Ollin pakinat 1940-luvun lopulta ja 50-luvun alusta. Kun Mustapartainen mies menee tapansa mukaan taas kerran virastoon, ovessa lukee KOLIANVATELAJOVAKATYLEDUTAR. Kyseessä on Komitea lisenssien antamista varten teknillisille laitteille, joiden valmistaminen katsotaan yleiselle edulle tarpeelliseksi. Eturientolan erikoisuuskirjeenvaihturi puolestaan ”uudisoi” hra Vehteri Hyllyn ruvenneen lyhentämään runoja ja odottavan tästä Noopelin kirjailiapalkkiota. Uusintarunoiltuna esimerkiksi Topeliuksen Kesäpäivä Kangasalla alkaa näin: Mäoky,/ oohase./ Nikakusisi/ Näjäla! Hra Hylly on paikkaseudun merkkihenkilöitä, mm. Kahun (Kansallishuoltolautakunnan), Kuverlakun (Kunnallisverolautakunnan) ja Sekupen (Sekakuoro Peipposen) jäsen.

Totta kai lyhennesanojen suurin etu on alusta asti ollut niiden lyhyys. Talja on aikanaan voittanut huokeasti Tapaturmatorjuntayhdistyksen liikenneturvallisuusjaoston ja KYMRO kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön rakennusasiain osaston. Yhtä lailla AKAVA, HYY tai Stakes ovat nykyäänkin etusijalla, jos vaihtoehtona on sanoa Suomen akateemisesti koulutettujen ammatillinen keskusjärjestö, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta tai Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Ihminenhän on taloudellinen myös kieltä käyttäessään.

Usein jonkin työpaikan tai järjestön omat työntekijät käyttävät työnantajastaan lyhennenimeä, koska he joutuvat käyttämään nimeä paljon. Myöhemmin käy ehkä niin, että kutsumanimi saa julkistakin käyttöä. Esimerkiksi Kansaneläkelaitoksen lyhennenimi KELA näkyy siellä täällä katukuvassa ja Kotus alkaa olla yhä tunnetumpi Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimenä muidenkin kuin talon oman väen ja lähipiirin keskuudessa.

Erityissuosiossa

Kela ja Kotus käyvät esimerkeiksi myös siitä lyhennesanojen ominaisuudesta, että nämä sanat monesti – ja nykyään ehkä entistäkin useammin – ovat ääntö- ja kirjoitusasultaan identtisiä jonkin kielessä jo olemassa olevan sanan kanssa: ne ovat toisin sanoen homonyymejä. Mutta jos Kela on alkuun jotakuta ihmetyttänyt, hän on jo aikaa sitten oppinut, ettei tällä erisnimellä ole tekemistä yleisnimen kela kanssa. Harvojen tuntema kotuksen merkitys ’tilapäinen metsästyskatos, ‑maja’ ei sekään häirinne sanan käyttöä erisnimenä.

Pikemminkin lyhennesanojen kaksoismerkityksestä tuntuu olevan iloa: niin suuressa suosiossa homonyymit ovat muun muassa erilaisten työryhmien, hankkeiden ja ohjelmien niminä. LUMO on luonnon monimuotoisuuden tutkimusohjelma, hepo-ohjelma henkilöstöpoliittinen ohjelma ja ILVES ilman ja vesien tutkimusprojekti. Kupoli tarkoittaa kulttuuripolitiikan linjoja, Otto oppilaitoksen tuloksellisuus- ja tulosohjaushanketta; ELMA-ohjelmalla pyritään elävään maaseutuun, ja KYLVI (kylien virtuaalinen toimintakeskus) tähtää samaan.

Tietojärjestelmien nimet ovat tyypillisesti lyhennesanoja ja usein juuri tätä homonymiatyyppiä. Puolustushallinnon tietojärjestelmistä muutama esimerkiksi: HETI (henkilöstötietojärjestelmä), MAHA (materiaalihankintojen tietojärjestelmä) ja VARTTI (varusmiestoimintojen tietojärjestelmä).

Suomen itsenäisyyden juhlarahastolla on lyhennenimi Sitra, ja niin on myös monilla kuntien yhteistyöelimillä ja ‑työmuodoilla. AMPU-projekti edistää Artjärven, Myrskylän ja Pukkilan asioita, RaJuPuSu puolestaan Etelä-Savon kuntien Rantasalmen, Juvan, Puumalan ja Sulkavan hyvinvointia. Hallituksen kokouksella on lyhennenimitys halko, ja kansainvälisillä sopimuksillakin on tämäntyyppisiä nimiä: esimerkiksi käy tavanomaisten aseiden vähentämisestä Euroopassa tehty TAE-sopimus.

Homonyymilyhenteillä on vanhoja esikuvia. Kreikan kielen kalaa merkitsevä sana ikhthys tarkoitti varhaiskristityille myös kreikan ’Jeesus, Kristus, Jumalan, Poika, Pelastaja’ ‑merkityksisten sanojen alkukirjaimia. Kaksoismerkityksestä oli vainotuille uskoville hyötyä. Mutta homonymiasta on helppo löytää ulkomaisia esimerkkejä edelleenkin: Fiat (aik. Fabbrica Italiana Automobili – Torino SpA; toisaalta latinan ’tulkoon, tapahtukoon’), Salt (Strategic Arms Limitation Talks), Start (Strategic Arms Reduction Talks), SHAPE (Supreme Headquarters Allied Powers).

Lyhennesanojen rakenne

Lyhennesanojen kirjoitusasu koostuu yhdyssanojen yhdysosien tai sanaliiton sanojen (tai näiden molempien) ensimmäisistä kirjaimista: joko pelkistä alkukirjaimista tai yhtä useammista aloituskirjaimista. Verrattakoon vaikka sanoja aids (acquired immunodeficiency syndrome), atari (ammatti- ja taparikollinen) ja luomu (luonnonmukainen). Toisinaan alkukirjainjaksot ovat lähtösanan tai ‑sanojen alkutavuja kuten sanassa tupo (tulopoliittinen). Harvemmin mutta joskus kuitenkin lyhennesana sisältää lähtösanojen loppukirjaimia, niin kuin nimet Kotus (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus) ja Teosto (Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto).

Lyhennesanoissa pyritään kuitenkin niin vahvasti kielessä jo olevien sanojen hahmoon, että niihin valitaan kirjain sieltä täältä muualtakin, jotta päästään jonkin merkityksellisen sanan asuun, kuten Tasku (Taloudellinen suunnittelukeskus) tai SHAPE (ks. edellä). Pyrkimys voi johtaa jopa siihen, että sanoihin lisätään kirjaimia, joita ei lähtösanoissa ole ollenkaan. Esimerkiksi lyhennesanan löpö (lämmityspolttoöljy) varhaisempi lyhenne on ollut LPÖ. Konsulttien nimitysten sarjassa ESKO, SISKO ja USKO (esimieskonsultti, sisäinen konsultti ja ulkoinen konsultti) viimeisen jäsenen USKON s-kirjain on epäilemättä lisätty vain sarjan yhtenäisyyden takia.

Hyvin selvältä lyhennesanoissa näyttää myös pyrkimys yhdestä konsonantista ja yhdestä vokaalista koostuviin tavuihin. Tämä tavurakenne on sanahahmoisuuden universaaleja piirteitä niin suomessa kuin muissakin maailman kielissä. Kaksitavuiset tavalliset TIKO- (tietojenkäsittelykoordinointityöryhmä) ja TOKO (tottelevaisuuskoe) ‑tyyppiset lyhennesanat noudattavat juuri tätä rakennetta.

Tässä mielessä on kiintoisaa, että esimerkiksi Kela ja Haka (entinen Helsingin Asuntokeskuskunta) ovat aikaisemmin lyhentäneet nimensä KEL ja HAK. Loppuvokaalien lisäys on antanut nimille sekä kaksoismerkityksen että helpon tavurakenteen. Mutta konsonantti + vokaali ‑tavutyyppiä voi käyttää pitempienkin sanojen aineksena: neljään tavuun yltää mm. Helsingin kaupunginosien Malmin, Tapanilan, Puistolan ja Pukinmäen aluelehden nimi MaTaPuPu.

Ei kuitenkaan ole niin, että kaikki tavusanat olisivat matapupu-rakenteisia. Monet ovat konsonanttiloppuisia yksitavuisia sanoja kuten edellä mainitut aids ja Salt tai ASP (asuntosäästöpalkkio(tili)) ja Etyk (Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous).

Lyhennesanoiksi on luettava nekin sanat, jotka ovat pitempien sanojen sanahahmoisia alkuosia, sellaisia kuin ale (alennusmyynti), Yle (Yleisradio), Alko (Alkoholiliike) ja info (informaatio), tai sanat, jotka pyrkivät Hokki-, Tulli-muotoiseen rakenteeseen yksitavuisesta lyhennesanatyypistä HOK ja TUL. Varsinkaan erisnimilyhenteeseen ei tällaista loppukonsonantin ja ‑vokaalin lisäystä voi noin vain tehdä. Monesti tämäntapaiset nimien käyttömuodot elävät vain puhunnassa – tai vaikkapa yritysten tai järjestöjen lehtien niminä.

Suosio siellä vetelä täällä

Tuntee itsensä ilonpilaajaksi, jos sanoo lyhennesanoista jotakin vastakarvaista. Uusien sanojen luominen tuottaa keksijäniloa siinä missä muidenkin oivallusten tekeminen. Kaksimerkityksisten lyhennesanojen keksiminen tarjoaa varmaan kaksinkertaisen ilon jo keksijälleen, ja sen lisäksi sanat ilahduttavat muitakin kielenkäyttäjiä.

Silti voi käydä niin, ettei keksitty sana ole esimerkiksi tyyliltään kaikkien korvaan korrekti. Jolloinkin ehdotettiin sanaa tersalogia terveyden ja sairaudenhoitotieteen nimitykseksi. Kielitoimiston puhelinneuvonta vastusti nimitystä. Samoin keksittiin sana kalso ja perustettiin Kalso-niminen projekti pohtimaan koulunkäynnin aloittamisesta lykkäystä saaneiden oppilaiden asioita. Hankkeessa toimivat halusivat tietää, onko sanalla kielessä jokin merkitys ennestään, ja onhan sillä: ’tylsä; tylsä kirves, puukko’. Eipä silti, tuskin esimerkiksi ESY sen ymmärrettävämpi sana on, vaikkei sillä tiettävästi ole kielessä mitään kaimasanaa. ESY-oppilas on erityisopetuksessa sopeutumattomien opetusryhmässä ja opiskelee yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaan. Melkoisia salasanoja nämä lyhennesanat ainakin ovat. – Koulumaailmasta taisivat muuten lähteä myös käsitteet ja sanat mutu-tieto ja hira-selitys, kun perusteluna oli vain ”musta tuntuu” tai selitys oli hihasta ravistettu. Mutta minun korvaani kuulostaa maahanmuuttajille annettavan mamu-opetuksenkin nimitys ilmeisesti näiden sanojen vaikutuksesta jotenkin huvittavalta tai epäasialliselta.

Ymmärtämisvaikeuksia ja väärinymmärtämisen torjumisen vaivaa lyhennesanat kielenkäyttäjille aiheuttavat. 1980-luvun alun ilmiöitä oli esimerkiksi VALTAVA. Sanaa alettiin sittemmin kirjoittaa asussa Valtava, ja lopulta sitä näki myös muodossa valtava, jolloin se sekoittui samannäköisen adjektiivin kanssa. Voidakseen vastata asiakkaidensa kysymyksiin Kielitoimiston puhelinneuvonta tiedusteli sosiaalihallinnon virkamiehiltä lyhennesanan syntyä ja tarkkaa merkitystä, ja on myönnettävä, että selitykset muistuttivat aika paljon toisiaan. Valtionosuuksien tasauksen vaikutuksia selvittävästä hankkeesta ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä oli kysymys.

Luettuani joku vuosi sitten laajahkoa yliopistollista opinnäytettä, joka oli tehty MAVERO-hankkeen materiaalista, kysyin opiskelijalta, mitä nimilyhenne tarkoitti, kun se ei selvinnyt itse tutkielmasta. Kuukausia asian parissa työskennellyt opiskelija ei tiennyt selitystä. Olen myöhemmin kerran elämässäni tavannut ihmisen, joka tiesi lyhenteen selityksen. Hänet tapasin TYTissä, mutta muistilippunen on kadonnut. (TYT sen sijaan tarkoittaa Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskusta.)

Oma tyttäreni kävi peruskoulun yläasteensa TOMU-koulussa. Koulun ja vanhempien yhteistyö oli vilkasta, mutta kolmeen vuoteen en kuullut enkä keksinyt TOMUlle mitään selitystä; jotakin hyvää se kaiken aikaa kuitenkin oppilaille tarjosi. Rohkaisin itseni ja soitin Helsingin kouluvirastoon asian selvittämiseksi. Puhelu siirtyi virkailijalta toiselle. Hyllystä löydettiin lopulta painate, jonka nimi oli valaiseva: ”Helsingin peruskoulun toiminta- ja työmuodot ja niiden kehittäminen”. Olisihan tuo nyt pitänyt kysymättäkin ymmärtää.

Kyllin monta kertaa kaksimerkityksisiin sanoihin törmättyään alkaa uskoa, että sana kuin sana onkin ehkä lyhennesana. Luulin tomu-kokemuksen jälkeen, että varmaan myös AKVAARIO-koulujen nimitys on lyhenne joistakin varsinaisista sanoista. Niin ei kuulemma kuitenkaan ole, vaan nämä koulut ovat malliksi ja katseltavaksi sopivia.

Sekin mahdollisuus on vielä otettava huomioon, että samanlaisilla lyhennesanoilla voi olla useita lyhennesanamerkityksiä. Heli voi tarkoittaa Helsingistä itään suunniteltua rautatietä mutta olla myös Hengitysliiton lyhennenimi; sava tarkoitti aikanaan sanomalehtien varhaisjakelusuunnitelmaa mutta on toisaalta käytössä myös sairausvakuutuksen lyhenteenä. ETAlla on tunnetusti Euroopan talousalueen lisäksi sekä baskien vapautusjärjestön että Viron tietotoimiston merkitykset.

Kielenhuollon suhtautuminen lyhennesanoihin

Kielenhuoltokirjallisuus ei ole lyhennesanoja juuri kiitellyt. Esimerkiksi E. A. Saarimaan Kielenopas (1947) varoitteli suosimasta alkukirjaimista koottuja ”kirjainsanoja” äänneasultaan ja taivutukseltaan epäsuomalaisina. Vielä tylymmin kirja suhtautui ”tynkä-” eli ”typistesanoihin”, mm. sellaisiin kuin akku, desi tai tubi. Nyt tiedämme, että esimerkiksi nämä sanat ovat saaneet vuosikymmenten mittaan asiallisemman tyyliarvon kuin niillä on aluksi ollut ja että uusia samantyyppisiä sanoja on syntynyt: reuma muun muassa toimii hyvin reumasairauksien nimenä entisen reumatismin sijasta.

Tyyliltään arkisina ja selitystä vaativina lyhennesanoja on pidetty nykyisissäkin kielenkäytön oppaissa ja käsikirjoissa, mutta niiden torjumiseen ei enää ole sivuja käytetty. Turhaa se olisikin: sanatyyppi on jo osoittanut suosittuutensa ja menestyksensä.

Silti sopinee kysyä, haluammeko asioida KATissa, KATTIssa, Kivissä ja Ratassa ja tiedämmekö, mitä asioita KATA ja Tane puolestamme hoitavat. Virastoihin on ehkä harmaatukkaisena ja ‑partaisena parasta mennä Kielikellon tuorein lyhennenumero kädessään.

 

Edellisen selitykseksi: KATA on sosiaali- ja terveysministeriön alainen kemiallisten aineiden terveysvaaran arviointineuvosto; muut lyhenteet on selitetty tämän lehden lyhenneluettelossa.

 

Raija Lehtinen on Kielitoimiston pitkäaikainen työntekijä; nykyisin hän on Helsingin yliopiston suomen kielen lehtori.

Raija Lehtinen