Mitä kaikkea voi rinnastaa?
Artikkeli 3/1997

Annastiina Viertiö

Mitä kaikkea voi rinnastaa?

Rinnastus tarkoittaa virkkeen osien esittämistä keskenään samanarvoisina. Hyvän tyylin ominaisuutena on pidetty sitä, että rinnastettavat ilmaukset ovat samanmuotoisia eli rakenteeltaan symmetrisiä. Symmetrian vaatimus ulottuu myös merkitykseen, käsitehierarkioihin. Epäsymmetriset ilmaukset aiheuttavat lukijalle ylimääräistä päänvaivaa, kun hän pyrkii rakentamaan tekstistä loogista ajatuskokonaisuutta. Tällöin kirjoittajalle kuuluva ajatustyö siirtyy lukijan tehtäväksi.

Anneli Räikkälä kirjoitti Kielikellossa 1/96 symmetriasta (ks. Lue myös). Hän keskittyi kirjoituksessaan erityisesti rinnastettavien ilmausten muotoon. Rinnastettavien ilmausten on oltava symmetrisiä niin, että sivulauseet voi rinnastaa keskenään, lauseenvastikkeet keskenään ja nominit keskenään mutta esimerkiksi lausetta ja sanaa ei voi rinnastaa.

Tämä rinnastettavien ilmausten samanmuotoisuus on tärkeää, mutta joskus rinnastus saattaa olla lukijalle hankala, vaikka se olisikin muodoltaan korrekti. Muotoseikkojen lisäksi rinnastamisessa on nimittäin otettava huomioon sanojen ja lauseiden merkitys. Myös rinnastettavien asioiden on oltava vertailukelpoisia.

Kun kirjoittaja esittää asiat rinnasteisina, lukija olettaa, että ne ovat samanarvoisia. Hän olettaa, että niille on olemassa jokin yhteinen yläkäsite, jonka suhteen ne ovat käsitehierarkiassa samalla tasolla. Onnahtelevat rinnastukset johtuvat usein siitä, että kirjoittaja on yrittänyt ilmaista asiat liian tiiviisti tai että hän ei ole ajatellut sanomaansa loppuun asti. Niinpä hän on esittänyt asiansa luettelona, jonka sisällön omaksumiseksi lukija saa nähdä paljon vaivaa.

Mikä ei kuulu joukkoon?

Merkitysten symmetriassa on oikeastaan kysymys ajattelun loogisuudesta ja siitä, miten hahmotamme ja luokittelemme asioita. Jos lukija ei pidä kirjoittajan luokittelua johdonmukaisena, hänen on ehkä vaikea seurata kirjoittajan ajatuksenjuoksua tai hän saattaa pitää tekstiä huvittavana.

Kirjailija Jorge Luis Borges kertoo esseessään John Wilkinsin analyyttinen kieli kiinalaisesta tietosanakirjasta, jossa eläimet on jaoteltu seuraaviin ryhmiin: 1) keisarille kuuluvat, 2) balsamoidut, 3) kesytetyt, 4) siat, 5) merenneidot, 6) tarunomaiset, 7) juoksukoirat, 8) tässä luokitellut, 9) ne jotka riehuvat kuin hullut, 10) lukemattomat, 11) hyvin hienolla kamelinkarvasiveltimellä piirretyt, 12) ja niin edelleen, 13) juuri nahkansa luoneet, 14) etäältä kärpästä muistuttavat.

Ryhmittely vaikuttaa varsin absurdilta. Eläimiä ei ole jaoteltu johdonmukaisesti, vaan luokitteluperuste vaihtelee miten sattuu. Rinnastuksen tasapainoisuuden perusedellytys näyttääkin olevan, että rinnastettavat asiat on luokiteltu johdonmukaisesti. Luokitteluperusteen on siis pysyttävä samana luettelon alusta loppuun asti. Tässä suhteessa seuraavat esimerkit eivät vaikuta kovin johdonmukaisilta:

Mielikuvia keskushermostoon synnyttää esimerkiksi kosketus fyysiseen ympäristöön, kuva, tarina ja uuden asian vertaaminen jo olemassa oleviin mielikuviin.

Luettelon osat eivät tunnu samanarvoisilta, koska kosketus, kuva ja tarina hahmottuvat ulkoa tuleviksi ärsykkeiksi mutta asian vertaaminen ei. Kun asiaa miettii tarkemmin, vaikuttaa siltä, ettei kirjoittaja ole ilmaissut asiaansa aivan täsmällisesti: mielikuvat kyllä syntyvät esimerkiksi kosketuksista, kuvista ja tarinoista, mutta synnyttääkö uuden asian vertaaminen jo olemassa oleviin mielikuviin uusia mielikuvia? Tuntuu todennäköisemmältä, että vertaaminen vaikuttaa siihen, millaisia ärsykkeistä syntyvät mielikuvat ovat.

Kun opiskelija hankkii aineistoa tutkielmaansa, ongelmana voi olla mm. huono kirjaston käytön taito, ajan riittämättömyys, kontaktien puute, puutteellinen kielitaito tai puutteellinen lähdekritiikki taltioinnista puhumattakaan.

Nämä kaikki ovat kyllä ongelmia mutta eivät samanaikaisesti. Neljä ensimmäistä ovat ongelmia silloin, kun opiskelija kerää aineistoa. Aineiston hankintaa voivat siis hankaloittaa opiskelijan taitojen puutteellisuus (huono kirjaston käytön taito ja puutteellinen kielitaito) tai olosuhteiden epäedullisuus (ajan riittämättömyys ja kontaktien puute). Sen sijaan puutteellinen lähdekritiikki ja taltiointi tulevat ongelmiksi vasta sitten, kun opiskelija on jo kerännyt aineiston. Ne ovat siis virheitä, joita opiskelija voi tehdä kerätessään aineistoa. Neljästä ensimmäisestä ehkä seuraa, että aineisto on epätäsmällistä, yksipuolista tai niukkaa. Nämä aineiston piirteet olisivat samantasoisia ongelmia kuin lähdekritiikin ja taltioinnin puutteellisuus.

Konkreettinen rinnastuu konkreettiseen

Anneli Räikkälä mainitsee kirjoituksessaan muun muassa seuraavat esimerkit:

Afrikassa ulkoministeri näki kolme leijonaa ja paljon vaivaa.

Se vaatii aikaa ja tupakkaa.

Pidämme tällaisia rinnastuksia pakinatyylisinä lähinnä siksi, että niissä on rinnastettu abstraktiudeltaan hyvin erilaisia asioita. Niissä toiseen vaakakuppiin on asetettu konkreettinen olento tai esine ja toiseen abstrakti käsite. Näyttää siis siltä, että abstraktiudeltaan kovin eritasoisia asioita ei voi rinnastaa luontevasti. Miten tätä abstraktiutta sitten voisi lähestyä?

Jonkinlaista osviittaa tarjoaa englantilainen kielitieteilijä John Lyons. Hän on jakanut substantiivit merkityksen abstraktiuden perusteella kolmeen luokkaan: 1) konkreettiset oliot, kuten tyttö, vesi ja joukkue, 2) teot, tapahtumat ja prosessit, kuten armahdus, ponnistus ja sade, sekä 3) tilat ja suhteet, kuten rakkaus, viha ja ikävä. Tästä luokittelusta on toki apua, mutta tyhjentävänä kuvauksena tai ehdottomana ohjenuorana sitä ei voi pitää, sillä rinnastuksen loogisuuteen vaikuttaa paljolti myös tekstiyhteys. Jossakin yhteydessä voi olla tarpeen vielä tarkempi jaottelu. Esimerkiksi ominaisuudet hahmottuvat yleensä melko selkeästi omaksi ryhmäkseen. Toisaalta eri abstraktioluokkiin kuuluvien rinnastus ei aina välttämättä häiritse. Useimmiten näin kuitenkin on:

Purojen ainesmääriä lisäävät mm. maanviljelyn ja karjanhoidon intensiivisyys, soiden ja metsämaan ojitus, asuma- ja kaatopaikkavedet sekä teiden suolaus.

Esimerkissä on esitetty samanarvoisina konkreettinen asuma- ja kaatopaikkavedet, toimintaa ilmaisevat soiden- ja metsämaan ojitus ja teiden suolaus sekä ominaisuutta ilmaiseva maanviljelyn ja karjanhoidon intensiivisyys. Asian ymmärtämistä vaikeuttaa se, että luettelon jotkin kohdat ovat hyvin tarkkoja, toisiin taas sisältyy laajoja kokonaisuuksia. Siksi asiaa tuntemattoman on tyydyttävä hyvin pintapuoliseen ehostamiseen:

Purojen ainesmääriä lisäävät mm. intensiivinen maanviljely ja karjanhoito, soiden ja metsämaan ojitus, teiden suolaus sekä sellainen toiminta, joka aiheuttaa asuma- ja kaatopaikkavesiä.

Seuraavassa esimerkissä on rinnastettu toimintaa ilmaiseva pienryhmien käyttö ja ominaisuutta ilmaiseva niiden toimivuus. Luultavasti kirjoittaja on itsekin huomannut, ettei rinnastus ole kovin onnistunut, sillä hän on yrittänyt tasapainottaa sitä lisäämällä toimivuuden eteen sanan niiden.

Yhteistyötaitojen kehittymistä luokassa auttaa pienryhmien käyttö ja niiden toimivuus.

Pelkkä pronominin lisääminen ei kuitenkaan riitä korjaamaan tasapainoa, vaan asia pitäisi ilmaista väljemmin.

Yhteistyötaitojen kehittymistä luokassa auttaa pienryhmien käyttö ja se, että pienryhmät ovat toimivia.

Virkkeen ajatus tuntuu kuitenkin vieläkin hieman hämärältä. Ehkä kirjoittajan alkuperäinen ajatuskaan ei ole kovin täsmällinen. Jos lukija yrittää tarkentaa kirjoittajan ajatusta, hänelle tarjoutuu useitakin vaihtoehtoja. Hän voi ensinnäkin ajatella, ettei pienryhmä voi toimia ilman yhteistyötaitoja. Tällöin niiden toimivuus olisi turha.

Yhteistyötaitojen kehittymistä luokassa auttaa pienryhmien käyttö.

Toisaalta lukija voi päätellä, että pienryhmien toimivuus on yhteistyötaitojen kehittymisen ehto.

Yhteistyötaitojen kehittymistä luokassa auttaa pienryhmien käyttö. Jotta yhteistyötaidot kehittyisivät, pienryhmien on oltava toimivia.

Miten ontuvia rinnastuksia voi tasapainottaa?

Jos rinnastus ontuu, on usein kyse siitä, ettei kirjoittaja ole miettinyt ilmaisutapaansa kyllin tarkkaan vaan hän on valinnut sanansa hieman huolimattomasti. Tällöin rinnastuksen korjaaminen on yleensä suhteellisen helppoa.

Tietojen arkistointia ja helppokäyttöisyyttä varten on kehitetty tietokonejärjestelmä.

Esimerkissä on rinnastettu toimintaa ilmaiseva tietojen arkistointi ja ominaisuutta ilmaiseva tietojen helppokäyttöisyys. Lukija voi tasapainottaa rinnastuksen esimerkiksi muuttamalla helppokäyttöisyyden toimintaa ilmaisevaksi käytöksi.

Tietojen arkistointia ja käyttöä varten on kehitetty tietokonejärjestelmä.

Todennäköisesti kirjoittaja haluaa kuitenkin painottaa sitä, että tietoja on helppo käyttää. Siksi se kannattaakin mainita omassa lauseessaan.

Tietojen arkistointia varten on kehitetty tietokonejärjestelmä. Kun tiedot ovat järjestelmässä, niitä on helppo käyttää.

On melko yleistä muutenkin kuin rinnastuksen yhteydessä, että määrite ja pääsana kiepsahtavat väärään järjestykseen.

He kritisoivat puuttuvaa opastusta ja ryhmätöiden vähäisyyttä.

Puuttuvassa opastuksessa ovat vain määrite ja pääsana vaihtaneet paikkaa. Kun parin kääntää toisin päin, onnahdus korjaantuu.

He kritisoivat opastuksen puutetta ja ryhmätöiden vähäisyyttä.

Ilmaus on kuitenkin vielä varsin tiivis. Lukijalle voisi jättää enemmän aikaa asioiden nieleskelemiseen, joten rinnastetuista kohdista kannattaa tehdä kokonaisia lauseita.

He kritisoivat sitä, että opastus puuttuu ja ryhmätöitäkin tehdään vain vähän.

Jos epätasapainoinen rinnastus johtuu siitä, että kirjoittaja on yrittänyt ilmaista asiat liian tiiviisti, korjaaminen saattaa toisinaan olla hankalaa. Tällöin kirjoittaja on nimittäin saattanut jättää kertomatta jotain olennaista, jolloin lukija ei osaakaan täydentää kirjoittajan ajatusta.

Tieteellisten tekstien vaikeus, strategiat ja kritiikin puute saavat monen jättämään opiskelut sikseen.

Voidaan kyllä puhua tieteellisten tekstien vaikeudesta ja tieteellisten tekstien strategioista, mutta tarkoittaako kirjoittaja todella, että tieteellisistä teksteistä puuttuu kritiikki? Tämä hämmentää lukijaa ja saa hänet kyseenalaistamaan myös luettelon muut kohdat. Jotta asiat voisi rinnastaa, ne pitäisi ilmaista väljemmin, kokonaisina lauseina. Kohtien täydentäminen lauseiksi ei kuitenkaan onnistu helposti, koska lukijan on vaikea päätellä, missä suhteessa luettelon osat ovat toisiinsa. Ovatko ne samantasoisia, vai ovatko strategiat ja kritiikin puute ehkä perustelua sille, miksi tieteelliset tekstit ovat vaikeita?

Lauseetkin tasapainoon

Olen edellisissä esimerkeissä käsitellyt lähinnä sanojen rinnastamista ja todennut monessa kohdin, että asiat pitäisi ilmaista väljemmin, omina lauseinaan. Symmetrian vaatimus koskee kuitenkin myös lauseita. Myös rinnastettavien lauseiden on oltava sellaisia, että lukija hahmottaa niiden sisällön saman tason asioiksi.

Nämä sulkeumat eroavat muodoltaan linssimäisistä ja suikalemaisista amfiboliiteista, joita on yleisesti väliraitoina useissa kivilajeissa ja joita kuvattiin edellisessä luvussa.

Esimerkissä on rinnastettu kaksi joka-lausetta, joista toinen kuvailee aihetta ja toinen kommentoi tekstiä. Lauseet ovat merkitykseltään niin kaukana toisistaan, ettei niiden sisältöä voi verrata keskenään. Siksi asia pitäisi ilmaista toisella tavalla niin, että lauseiden eri tehtävät korostuvat.

Nämä sulkeumat eroavat muodoltaan linssimäisistä ja suikalemaisista amfiboliiteista, joita on yleisesti väliraitoina useissa kivilajeissa. Näitä amfiboliitteja kuvattiin edellisessä luvussa.
Annastiina Viertiö