Riitta Eronen
Minäkertoja vai minä-kertoja?
Kysymys: Tarvitaanko yhdysmerkkiä sellaisissa kirjallisuudentutkimuksen termeissä, joissa kertoja-sanaan yhdistetään persoonapronomini hän tai minä?
Vastaus: Kirjallisuudentutkimuksessa on käytetty yhdysmerkitöntä sanaa minäkertoja, kun on puhuttu minämuodossa kirjoitetusta tekstistä. Kolmannessa persoonassa etenevästä kerronnasta on kirjallisuustieteen näkökulmatekniikan analyysin lisääntyessä otettu käyttöön termi hän-kerronta (ja vastaavasti hän-kertoja). Niissä on tavallisesti yhdysmerkki, joka auttaa hahmottamaan yhdyssanaa. Sekä yhdysmerkillinen että ‑merkitön kirjoitustapa ovat molemmissa termeissä mahdollisia, mutta johdonmukaisuuden vuoksi yhdessä tekstikokonaisuudessa kannattaa käyttää vain jompaakumpaa. Yrjö Hosiaisluoman Kirjallisuuden sanakirjassa (2003) käytetään viivaa: minä-kerronta, minä-kertoja, hän-kerronta, hän-kertoja. Joskus nimetään myös me-muotoinen kerronta ja kertoja, ja tällöin ainoa selvä merkintätapa on viivallinen: me-kertoja (ei: ”mekertoja”).
