Minä menen Burmaan
Keskustelua 4/1992

Jaakko Anhava

Minä menen Burmaan

Missä päin maailmaa, ja mitä ylipäänsä, ovat Misr, Bharat, Choson, Zhongguo ja Nippon? Entä Shqipëria, Crna Gora, Sakartvelo ja Hajastan?

Nipponin tietänevät useimmat Japaniksi; ja sen verran on viime vuosina lehdissä esiintynyt sellaisia nimiä kuin Deng Xiaoping ja Zhao Ziyang, että Zhongguon saattavat muutkin kuin asiantuntijat arvata olevan Kiina omakielisellä nimellään.

Mutta muut mainitut nimet ovat tavallisen lehdenlukijan tietopiirin ja jopa arvauskyvyn ulkopuolella; jos jokin niistä tulisi tekstissä vastaan, ei olisi välttämättä edes helppo hoksata kyseessä olevan maan nimi, vaikka jokainen tarkoittaa joko hyvin tunnettua tai ainakin viime aikoina usein lehdissä esiintynyttä maata. Kolme niistä jopa on Etykin uusia jäsenmaita – Shqipëria (ääntyy štšiperia) ei ole Siperiassa päinkään vaan Albania; Sakartvelo ja Hajastan ovat rakkaat naapurukset Georgia (sekin jo tutun Gruusia-nimensä vaihtanut) ja Armenia. Crna Gora, Misr, Bharat ja Choson (tai miksei yhtä hyvin suomalaisittain Tšoson?) taas ovat omalla (pää)kielellään Montenegro, Egypti, Intia ja Korea.

Mikään näistä maista ei ole ainakaan vielä vaatinut omakielistä nimeään kansainväliseen käyttöön. Mutta Bharatin ja Zhongguon naapurimaa Myanmar on – siis Intian ja Kiinan naapurimaa Burma.

Burma ei tunnetusti ole tällaisella asialla ensimmäisenä maana maailmassa – Iran esitti vastaavan vaatimuksen vuonna 1935 ja Thaimaa 1939, ja hitaasti mutta varmasti Persia ja Siam ovatkin käytöstä väistyneet. (Kuten näkyy, Thaimaasta ei käytetä varsinaista omakielistä nimeä vaan puolittaista käännöstä.)

Kuten monessa muussakin pahassa, niin tässäkin edelläkävijänä ja tienraivaajana oli entinen Neuvostoliitto – tiedossani ei ainakaan ole, että ennen kuin Venäjä tällaisen konstruoidun nimen otti, minkään maan hallitus olisi kantanut toimenpiteisiin asti ulottuvaa huolta siitä, että maata ulkomailla kutsutaan "oikealla" nimellä – Neuvostoliiton tapauksessa tosin ei alkukielisellä. (Eri asia sitten tietysti oli, että itsenäistyvän tai muutoin syntyvän uuden maan nimikin oli uusi, kuten Yhdysvaltain ja monien Etelä-Amerikan ja myöhemmin Afrikan valtioiden.)

En tietenkään käy vaatimaan mitään niin absurdia kuin esimerkiksi Persian tai Siamin palauttamista käytäntöön. Iran ja Thaimaa ovat vakiintuneet, ja kaikki, joiden tarvitsee, tietävät, mitä maita ne ovat. Kiinnitän kuitenkin huomiota haittoihin, joita tällaisten vakiintuneiden ja vanhastaan tuttujen nimien muuttamisesta on (niin vanhojen ja vakiintuneiden, etten tässä laske mukaan esimerkiksi Afrikan nuorten valtioiden nimiä).

Niin vakiintunut muoto kuin Iran nykyään on, vei nelisenkymmentä vuotta, ennen kuin Persia kokonaan syrjäytyi yleisestä viestinnästä. Vielä jonnekin 1970-luvun alkuun asti karttakirjoissa ja hakuteoksissa esiintyi nimipari Iran ( Persia), ja Persiasta puhuttiin usein lehdissäkin. Tämä jo kuvaa sitä, miten lujasti länsimaissa ennen käytetty nimi oli juuttunut ihmisten tajuntaan eikä ihme, sillä länsimaiden historiassa ja kulttuurissa Persialla ei ole ollut aivan vähäinen osa; sekä antiikin että Raamatun historiassa Persian valtakunta esiintyy monissa ratkaisevissa käänteissä. Ja sekä Raamatussa, uusimmassa käännöksessäkin, että koulun historiantunneilla yhä puhutaan kuten kaikkialla länsimaissa – Persian valtakunnasta ja kuninkaista.

Kuitenkin omalla kielellään tuo suurvalta jo antiikin aikana oli Iran; mutta nykykäytäntö synnyttää vaikutelman, että maa tällä vuosisadalla on ottanut uuden nimen. (Asiaa ei taatusti lainkaan selvennä se, että maan pääkieltä yhä nimitetään persiaksi.)

Jos Iran/Persia on länsimaiden kulttuuri ja sivistyshistoriassa suhteellisen paljon esillä ollut itäinen maa, niin sama pätee myös Egyptiin (joka ei antiikin aikana mikään ”itämaa” ollutkaan vaan osa yhteistä kulttuuripiiriä), Intiaan, Kiinaan, Koreaan ja Japaniin. Nämä kaikki maat ovat näillä nimillään osa länsimaisen kulttuurin sivistyksellistä ja mentaalista maailmankarttaa – Intia, Kiina, Japani ja Egypti herättävät jokaisen tajunnassa kokonaisen sarjan mielikuvia ja mielleyhtymiä (tietenkin yksityiskohdissaan hyvin erilaisia, mutta sehän kuuluu asiaan), joita Bharat, Zhongguo, Nippon ja Misr eivät mitenkään ja milloinkaan voi herättää, eivät sittenkään kun yleisesti alettaisiin olla perillä siitä, minkä maiden nimiä ne ovat.

Intia, Kiina, Japani ja Egypti eivät ole tyrkyttäneet omassa maassa käytettävää nimeään muille – ja tekee mieli lisätä: tähän asti on Herra meitä auttanut. Minä tuntisin itseni, niin kuin uskoakseni moni muukin, aika eksyneeksi maailmassa, jossa näitä maita ”ei enää olisi”; mutta näistä maista on Japani ainoa, jonka suhteen voi olla kutakuinkin varma, ettei siellä mikään tuleva hallitus äidy tällaiseen merkilliseen itsetunnon pönkitykseen.

Esitetäänkö jonakin päivänä, ettei käy laatuun, että koko ihmiskunnalle yhteisestä Maa-planeetasta ja yhtä yhteisestä Kuusta ja Auringosta käytetään eri maissa ja kielissä eri nimiä, jotka niin ollen on poistettava ja korvattava tähtitieteellisillä nimillä Tellus, Luna ja Helios? Tällainen muutos ei olisi paljon suurempi eikä järjettömämpi kuin Intian ja Kiinan omakielisten nimien käyttöönotto.

Burma ei tietenkään ole yleisessä tietoisuudessa siinä määrin tunnettu ja merkittävä maa kuin edellä mainitut. Mutta jos eivät kaikki ulkomaalaiset välttämättä tiedäkään edes, missä Burma on, useimmat kuitenkin tietävät, että sellainen maa kuin Burma jossakin on. Sen sijaan kolmen vuoden kuluttuakin Burman virallisesta nimenmuutoksesta useimpien ihmisten mielessä nimi Myanmar luullakseni herättää – kauniisti sanottuna – kysymyksen: ”Mikä ihmeen Myanmar?”

Onhan niin ikään maailmalla paljon ihmisiä, jotka eivät tiedä, missä on Finland, mutta tämän nimen kuullessaan he muistavat, että se on maan nimi, että tällainen maa on jossakin –”pohjoisessa” (eurooppalaiset) tai ”Euroopassa” (muut) ja että he ovat siitä joskus jotakin kuulleet – sauna, Sibelius, Paavo Nurmi ja Björn Borg. Mutta sanokaapa ulkomaalaiselle, että ”I am from Suomi”!

Niin kuin malaria, maan nimen muuttelukin on kehitysmaiden tauti. En usko, että suomalaiset, unkarilaiset tai kreikkalaiset pitäisivät hallituksiaan aivan viisaina, jos nämä rupeaisivat vaatimaan ulkomaalaisilta nimien Suomi, Magyarország ja Hellas tuntemusta ja käyttöä. Sen sijaan jos kyseessä ovat ns. kolmannen maailman maat, tällainen toiminta ilmeisesti mielletään jonkinlaiseksi kolonialismin pyykinpesuksi – väliäkö sillä, etteivät esimerkiksi Iran ja Thaimaa koskaan ole olleet siirtomaina. Oletan, että kansainvälisessä nimistökäytännössä nimenomaan kehitysmaat ovat olleet vaatimassa, että ”maa saa itse määrätä kansainvälisen nimensä käytöstä”.

Miten niin? Mikä juridinen oikeus minkään ulkomaan hallituksella on vaatia minua omalla kielelläni (tai muulla kielellä, joka ei ole kyseisen maan oma) käyttämään maasta äkkiä eri nimeä kuin millä se sukupolvien ajan on täälläpäin tunnettu – kun ei tällaisia valtuuksia kielenkäytöstäni määräämiseen ole edes oman maani hallituksella, jonka lakien alainen olen?

Päätän kirjoitukseni konkreettiseen ehdotukseen kaikille toimittajille ja ylipäätään kirjoittaville ihmisille: jos olemme jonkin maan oppineet jollakin vakiintuneella nimellä tuntemaan, sen yleensä poliittisesti motivoidut ”nimenmuutokset”, jotka ovat vain kyseisen maan hallituksen päätöksiä, eivät meitä koske. Valtioiden välinen ja muu virallinen kanssakäyminen, jossa eri osapuolten vaatimaa nimikäytäntöä tietenkin on noudatettava, on yksi asia; tavallinen arkinen kielenkäyttö – puhe, lehtikirjoitukset, useimmat kirjatkin – on toinen.

Ehdotukseni ei edes ole niin outo ja mullistava kuin ensi näkemältä voi tuntua. Täällä Euroopassa niin me suomalaiset kuin muutkin tulemme mainiosti toimeen, vaikka yhdestä ja samasta maasta käytetään eri virallisuusasteen mukaisia nimiä Englanti, Iso-Britannia ja Yhdistynyt kuningaskunta; niin ikään me tavalliset pulliaiset iloisesti käymme Hollannissa, vaikka päämiehemme tapaisikin Alankomaiden hallitsijan.

Summa summarum: käyköön Suomen ulkoministeri neuvottelemassa Myanmarin hallituksen kanssa kauppasopimuksista; jos minulla joskus on rahaa tarpeeksi ja ulkomaalaisia aletaan maahan päästää, minä menen Burmaan.

Jaakko Anhava
hum. kand.
Jaakko Anhava