”Aggressiivi hivuttautuu suomen kieleen” otsikoi Helsingin Sanomat räväkästi 13.12.2007. Toimittaja oli haastatellut suomen kielen tutkijaa Lari Kotilaista hänen väitöstutkimuksestaan, jonka yhtenä osana on aggressiiviksi leikillisesti kutsuttu rakenne.

Aggressiivi ei ole kielioppitermi vaan vitsinä liikkeelle lähtenyt sana. Internetissä on levinnyt hupimielessä laadittu aggressiivin kieliopillinen analyysi; vitsin mukaan aggressiivi olisi uusi puhekielen tapaluokka (esim. www.netikka.net/knuutti/Hupijutut/aggressiivi.htm).

”Aggressiivilla” tarkoitetaan lähinnä puhekielessä esiintyvää kieltorakennetta, josta puuttuu kieltoverbi (ei, et, emme jne.), esim. siellä mitään ole! Usein (mutta ei aina) rakenteessa on mukana kirosana kieltoverbin paikalla kieltoa vahvistamassa, esim. (Paskat) mä sitä tee! Rakennetta tutkinut Lari Kotilainen käyttää nimitystä kieltoverbitön kieltokonstruktio.

Kieltosanaton kielto ei ole mikään uusi ilmiö suomessa. Se on ollut tunnettu monissa murteissa: Suomen murteiden sanakirjan mukaan (hakusana ei) tällaisesta käytöstä on tietoja muualta paitsi eräistä itämurteista. Esimerkkejä: Tiärä täs mitään sanoo (Vihti). Olkoon kuinka tahansa, minä hällä väliä pirä (Ylöjärvi). Peijakaskan tätä syä, se on niv väkevää kun turkimpippuria (Kylmäkoski). Min oos sairastanum millonkaa (Lappajärvi). Elä aina utuuta, hevosen tarvihte aina juosta (Saarijärvi). Tääl olluk kelhääm paljom muuta ko pikku tilkut maapeltoja (Karunki).

Nykykielessä kieltosanatonta kieltoa käytetään puhutussa kielessä sekä tyyliltään hyvin epämuodollisessa kirjoitetussa kielessä, kuten Internetin keskustelupalstoilla. Esimerkiksi lehtitekstissä se on harvinainen. Lari Kotilaisen mukaan keskustelupalstojen kiellot ja murteiden kieltoverbittömät kiellot ovat tyypiltään erilaiset. Murteissa kyse on ollut lähinnä vaihteluilmiöstä, jossa varsinkin painottomassa asemassa ollut kieltosana on ollut mahdollista jättää pois. Nykykielessä sen sijaan rakenteella on tietty merkitys: sitä käytetään enimmäkseen sellaisissa yhteyksissä, joissa kieltäminen on tunnepitoista, affektiivista. Kieltosanan paikalla on usein kirosana ja rakenteeseen kuuluu tyypillisesti myös sana mikään tai mitään: (Paskat) se mikään uusi ole! Kotilainen selittää nykykäytön synnyn siten, että myös murteissa kieltosanatonta kieltorakennetta on joskus käytetty tunteen ilmaisuun. Vähitellen affektiivisuus on alkanut konventionaalistua eli siirtyä rakenteen merkityksen osaksi. Nykykielessä tämä merkitys on jo vakiintunut, ja meillä on käytössämme tunnepitoista kieltoa ilmaiseva kieltoverbitön kieltorakenne.

”Aggressiivia” voidaan käyttää tunteiden ilmaisemiseen myös ilman vihamielisyyttä, aggressiota: tässä mitään hätää ole! Näin ollen sana aggressiivi on tähän yhteyteen liian suppea merkitykseltään. Kuvaavampi voisikin olla affektiivi. Leikillisesti voitaisiin siis ehdottaa: suomen kielen modukset eli tapaluokat olisivat indikatiivi eli tositapa, imperatiivi eli käskytapa, konditionaali eli ehtotapa, potentiaali eli mahtotapa ja uutena affektiivi eli tuntotapa.

Aiheesta tarkemmin
Kotilainen, Lari: Kiellon lumo. Kieltoverbitön kieltokonstruktio ja sen kiteytyminen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki 2007.