Vanhan kirjasuomen sanoista nykykielen puhuja löytää sekä jotain tuttua että jotain vierasta.

Mikael Agricolan tuotannosta (1543–1552) alkaa vanha kirjasuomi, jonka aika jatkuu aina 1800-luvun ensi vuosikymmenelle asti. Tuona aikana painettujen teosten – ja joidenkin keskeisten käsikirjoitusten – sanastoa kuvaa Vanhan kirjasuomen sanakirja (valmiina aakkosväli A–K) jota toimitettaessa käytettävästä aineistosta on poimittu tässä esiteltävät sanat.

Mettinen

Sanan kyyhkyläinen tunnistaa nykykielen puhuja yhä rakastetun hellittelynimeksi. Samassa tarkoituksessa käytti Agricola noin 460 vuotta sitten sanaa mettinen:

Nouse sis ia tule minun Armahan / minun caunihin tule tenne / Minun Mettisen wordhein rotkoisa / kiuein rauoisa / Osota minulle Casuos / ia anna minun cwlda sinun ändes.
Nouse siis ja tule, minun armahan, minun kaunihin, tule tänne, minun mettisen vuortein (= vuorten) rotkoisa, kivein ravoisa (= raoissa), ja anna minun kuulta (= kuulla) sinun  ääntäs
(Käsikiria Castesta ia muista Christikunnan Menoista, 1549).

Mettisen yleisin merkitys vanhassa kielessä onkin ’metsäkyyhkynen’ tai ’kyyhkynen’. Agricola käyttää sanaa usein, onhan kyyhkynen Raamatun ajan uhrieläimiä ja keskeisiä kristinuskon symboleja.

Jesus sisellekeui Templijn / Ja rupesi vlosaiaman Caupitzijat ia Ostaiat Templis / ia Waiechtaian Peudhet / ia Mettisten Myien istuimet hen cukisti
Jeesus sisälle kävi templiin ja rupesi ulosajamaan kaupitsijat ja ostajat templis, ja vajehtajain (= rahanvaihtajien) pöydät ja mettisten myyjän istuimet hän kukisti (= kaatoi maahan, kumosi)
(Uusi testamentti, 1548).

Teme Propheta Jonas tulkitan Mettisexi / iolla se Pyhe Hengi Ramatuis vsein merkiten / ioca alati meiden cansan olcoon
Tämä profeetta Joonas tulkitaan mettiseksi (= profeetan nimi tarkoittaa mettistä), jolla se Pyhä Henki Raamatuis usein merkitään, joka alati meidän kanssan (= kanssamme) olkoon
(Weisut ja Ennustoxet, 1551).

Mettinen yhdistetään myös viattomuuteen:

mine lehetten teiden / ninquin lambat swttein keskelle. Olkat sentehden taitauat / ninquin kermet / ia yxikerdhaijset ninquin mettiset
minä lähetän teidän (= teidät) niin kuin lampaat suttein (= susien) keskelle. Olkaat sen tähden taitavat niin kuin käärmeet ja yksikertaiset (= viattomat) niin kuin mettiset
(Uusi testamentti, 1548).

Lindu pieni Mettinen, Lendi tämä Sieluinen Ilo-Arckijn ijäiseen
Lintu pieni mettinen, lenti tämä sieluinen, iloarkkiin iäiseen (= taivaaseen)
(ruumissaarna lapsivainajasta, 1768).

Mettisellä tarkoitetaan vanhassa kirjakielessä myös mehiläistä. Molemmissa merkityksissä sitä käyttää Eerik Sorolainen vuonna 1621 ilmestyneessä Postillassaan, jossa hän toisaalla puhuu kyyhkysistä uhrieläiminä:

[Jumala on käskenyt] erinomaisesta uffrata mettisen ja kyhkyläiset
erinomaisesta (= erityisesti; erikseen) uhrata mettisen ja kyhkyläiset,

ja toisaalla havainnollistaa enkelten toimintaa mehiläisten avulla:

ninquin saagu kimalaiset ia paha haju mettiset poisaja / nijn mös syndi / ne pyhät Engelit meidän tyköm poiscarcotta
niin kuin savu kimalaiset ja paha haju mettiset pois ajaa, niin myös synti ne pyhät enkelit meidän tykööm pois karkottaa.

Vuoden 1766 almanakkakin mainitsee hyödylliset mehiläiset:

[Raidan] kukat andawat elatuxen mettisille, ja lehdet ajwan terwellisen rawinnon lambaille ja mujlle eläimille
kukat antavat elatuksen mettisille ja lehdet aivan terveellisen ravinnon lampaille ja muille eläimille.

Myristä

Nykykielisessä psalmissa 38 kärsivä rukoilija valittaa: ”sydämeni huutaa tuskasta.” Agricolan käännöksessä huutamisen paikalla on nykyisessä kirjakielessä tuntematon verbi mäyrätä:

mine mäyren minun Sydhemeni kiwun tedhen
minä mäyrään minun sydämeni kivun tähden
(Dauidin Psaltari, 1551).

1600- ja 1700-lukujen raamatunkäännöksissä on verbi myristä:

minä myrisen minun sydämeni kiwusta

Vanhassa kirjakielessä myriseminen on valitusta, parkumista, murinaa, ärinää:

myrisemme caicki nijncuin Carhut, ja waikeroidzemme nijncuin mettiset
myrisemme kaikki niin kuin karhut ja vaikeroitsemme niin kuin mettiset
(Biblia 1642).

Lutherin ja hänen katekismuksensa suomentajan Jacobus Raumannuksen mielestä turhanaikaista ja ajatuksetonta murinaa tai ääneen valittamista harrastavat rukoillessaan katoliset papit,

jotca Yötä ja Päiwä itzens paljo waiwawat / ulwowat ja myrisewät
jotka yötä ja päivää itseens paljo vaivaavat, ulvovat ja myrisevät
(1674).

Hyvästä syystä sen sijaan pitävät ääntä helvettiin joutuvat ihmiset Juhana Wegeliuksen postillassa (1749), kun he

parcuwat, myrisewät ja ulwowat ilman lackamata
parkuvat, myrisevät ja ulvovat ilman lakkaamata.

Mysteeri

Voisi kuvitella, että mysteeri olisi vanhassa kirjakielessä tiuhaan käytetty sana, kun kerran suurimmaksi osaksi uskonnollisista teksteistä on kyse. Sana esiintyy aineistossa kuitenkin vain kahdesti, kreikankielisessä äänneasussa ja antiikvalla painettuna, kuten antiikin kielten sanat fraktuuratekstin keskellä painettiin. Sanaa alettiin käyttää suomessa 1800-luvun lopulla ja nykyisessä asussaan vasta viime vuosisadan alussa. Jo Agricola selvittää mysteerin merkitystä Uuden testamentin käännöksessään:

Sacramenti eli Mysterion cutzutan Salaus / taica iocu werhottu cappale / iolla quitengin ombi wlcopein oma tydhi eli toimitos. Nin on mös Christus ia henen Seurakundans yxi Salaus / yxi swri / ialo / ia pyhe Salattu cappale / ioca Uskotan ia ei nähde
Sakramentti (= sakramentiksi) eli Mysterion kutsutaan salaus (= salaisuus) taikka joku verhottu kappale, jolla kuitenkin ompi ulkoopäin oma tydi (= merkitys) eli toimitos. Niin on myös Kristus ja hänen seurakuntans yksi salaus, yksi suuri, jalo ja pyhä salattu kappale, joka uskotaan ja (= mutta) ei nähdä.

Kirjoittaja työskentelee Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimitussihteerinä.