Merkityksen ydintä etsimässä viidellä vuosikymmenellä
Kieli työssä 3/2017

Eija-Riitta Grönros

Merkityksen ydintä etsimässä viidellä vuosikymmenellä

Kielitoimiston sanakirjan päätoimittaja Eija-Riitta Grönros jäi eläkkeelle kesän kynnyksellä 2017. Hän ehti työskennellä Kotimaisten kielten keskuksessa ja sen edeltäjäorganisaatioissa viidellä vuosikymmenellä ja työskennellä sanakirjantoimittajana, toimitussihteerinä ja päätoimittajana.

Eija-Riitta Grönros

Kuva: Ulla Onkamo

Eija-Riitta Grönrosin koko pitkä työura liittyy tavalla tai toisella sanakirjatyöhön eli leksikografiaan. Hän jäi eläkkeelle Kielitoimiston sanakirjan päätoimittajan tehtävästä. Työpäivät ovat täyttyneet sanojen, niiden merkitysten ja merkitysten selittämisen pohdinnasta. Myös kielenhuollon kysymykset ovat keskeisellä sijalla Kielitoimiston sanakirjan kaltaisissa normatiivisissa eli ohjeita antavissa sanakirjoissa. Sanakirjan päätoimittaja osallistuukin suomen kielen lautakunnan kokouksiin ja tuo tarvittaessa käsittelyyn sanakirjatyössä ja kielenhuollossa esiin tulleita kielenkäytön kysymyksiä.

Miten päädyit aikoinaan Kotukseen?

Tein opiskellessani 1970-luvulla harjoitustyön Kielitoimistoon, joka kuului siihen aikaan Nykysuomen laitokseen. Silloin oli suomen kielen opinnoissa mahdollista korvata perinteinen murteen keruu nykysuomen sanojen keruulla eli sanastamisella. Sain sen jälkeen tuntitöitä Kielitoimistosta. Tulin syksyllä 1975 sanastamaan ja toimitustyötä harjoittelemaan Suomen kielen perussanakirjan toimitukseen.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus (vuodesta 2012 Kotimaisten kielten keskus) perustettiin 1976, ja Kielitoimistosta tuli osa sitä. Olin siis ollut töissä jo ennen kuin Kotusta olikaan. Vakinaisen paikan sain tosin vasta myöhemmin. Olin toimittajana Suomen kielen perussanakirjassa ja CD-Perussanakirjassa, jotka ilmestyivät 1990-luvulla ja joiden jatkaja Kielitoimiston sanakirja on. – Perussanakirjan edeltäjä taas on vuosina 1951–61 ilmestynyt Nykysuomen sanakirja.

Mitä sanakirjan tekemiseen kuuluu sanojen keruun lisäksi?

Monilla tuntuu olevan se käsitys, että toimittajat vain poimivat sanoja, ja sitten ne ”tulevat” sanakirjaan. Tuo ”tuleminen” kuitenkin vaatii sen varsinaisen työn. Sanakirjantoimittajan on selvitettävä, mitä kaikkia merkityksiä sanalla on ja mitkä niistä ovat niin yleisiä ja keskeistä, että ne kuuluvat yleiskielen sanakirjaan. Entä milloin on kyse useasta merkityksestä ja milloin pohjimmiltaan yhdestä ja samasta? Lisäksi on selvitettävä, millaisissa yhteyksissä sanaa käytetään – minkä tyyppisissä teksteissä, missä tyylisävyssä, millaisten muiden sanojen yhteydessä ja niin edelleen. Selite ei saa olla liian suppea tai yksityiskohtainen, mutta ei toisaalta liian väljäkään. Selitteessä pitäisi olla kaikki olennaiset, muista erottavat seikat, mutta ei turhaa ja ylimääräistä. Tässä joitakin asioita; paljon lisääkin voisi luetella.

Miltä näyttää sanakirjojen tulevaisuus?

Sanakirjoja tehdään ja tarvitaan tulevaisuudessakin. Painettujen sanakirjojen tulevaisuus ei taida olla kovin valoisa, mutta sähköinen muoto sopii sanakirjalle hyvin: hakumahdollisuuksia on enemmän, muokkaaminen on helpompaa eikä tila aseta rajoituksia.

Sähköistyminen onkin ollut se merkittävin muutos vuosien varrella, sekä sanakirjan tekemisessä että julkaisemisessa.

Kielitoimiston sanakirjassa näkyy vielä se, että se on tehty alkuaan painetuksi kirjaksi. Sehän pohjautuu Suomen kielen perussanakirjaan ja on ilmestynyt myös painettuna, joten sitä ei ole räätälöity puhtaasti ja pelkästään sähköiseksi. Tätä puolta varmasti muokataan tulevaisuudessa, mutta ison kokonaisuuden muuttaminen ei ole yksinkertaista. Ylipäänsä tulevaisuudessa voi nähdä paljonkin uusia kehittämismahdollisuuksia, kunhan vain resurssit riittävät.

Kerro työurasi aikana kokemistasi muutoksista

Suurimmat muutokset liittyvät työympäristöön, menetelmiin ja tekniikkaan. Aika kauashan on tultu niistä ajoista, kun kirjoitettiin lyijykynällä ruutupaperille. Ei ollut nettiä eikä hakukoneita, tietoa etsittiin tietosanakirjoista ja eri alojen teoksista. Lisäksi soiteltiin ahkerasti asiantuntijoille.

Aluksi edes omia työpuhelimia ei ollut, vaan toimituksella oli yksi yhteinen puhelin eteisessä. Vasta kun eri puolilla Helsinkiä hajallaan ollut Kotus pääsi muuttamaan 1988 yhteisiin tiloihin Sörnäisiin, saatiin omat työhuoneet ja työpuhelimet, vähän myöhemmin myös tietokonepäätteet. Toisaalta nyt työurani lopussa oli palattu osittain vanhaan: työhuoneita ei ole, vaan kaikki ovat samassa avotilassa. Omat puhelimet on, mutta on etsittävä paikka, jossa voi soittaa ja puhua.

Mutta kynään ja ruutupaperiin ei sentään ole paluuta! Sähköistyminen onkin ollut se merkittävin muutos vuosien varrella, sekä sanakirjan tekemisessä että julkaisemisessa. Iso muutos koettiin myös 2014, kun sanakirja tuli vapaasti käytettäväksi verkkoon.

Mikä antoi voimia, mikä kuormitti?

Voimia on antanut mielenkiintoinen työ sinänsä. Olen aina pitänyt eniten itse perustyöstä: merkitysten ja vivahteiden selvittämisestä, selitteiden muotoilusta ja hiomisesta, ytimen etsimisestä.

Kuormittavaa on ollut usein kiire ja aikataulut. Tiiviissä päivitystahdissa aika menee myös suurelta osin uuden lisäämiseen, vaikka muutoksia vanhaankin on tehty kyllä joka kerralla paljon. Silti mieltä on painanut se, ettei vanhan aineiston perusteelliseen läpikäymiseen ja ajantasaistamiseen ole ollut koskaan riittävästi mahdollisuuksia.

Työhön kuuluu myös paljon muuta kuin sanakirjan tekemistä, kuten kysyjille vastaamista, lausuntojen antamista, selvitysten tekemistä, raportointia ynnä muuta. Lisäksi kirjoitetaan artikkeleita niin yleistajuisiin kuin tieteellisiinkin julkaisuihin, pidetään luentoja ja osallistutaan leksikografian kongresseihin. Tämäkin on kaikki tärkeää, mutta se aika on pois itse sanakirjatyöstä.

Eija-Riitta Grönrosin kirjoituksia Kielikellossa

Päivitetty Kielitoimiston sanakirja. – Kielikello 1/2016.
Sanakirjoja nykysuomesta. – Kielikello 4/2015.
Kielitoimiston sanakirja verkkoon. – Kielikello 4/2014.
Mitä uutta Kielitoimiston sanakirjassa? – Kielikello 1/2012.
Mies ja nainen sanakirjassa. – Kielikello 4/2007.
Ruoka-alan vierassanoja A–J ja K–Z. (Yhdessä sanakirjan toimituksen kanssa). – Kielikello 1/2007.
Arkikielestä yleiskieleen. – Kielikello 4/2006.
Kielitoimiston sanakirjasta painettu versio. – Kielikello 3/2006.
Kielitoimiston sanakirja. – Kielikello 4/2004
Sävyt ja vivahteet. Sanojen tyylilajin osoittaminen sanakirjassa. – Kielikello 3/1994.
Yhdysverbit. – Kielikello 3/1994.
Miten sanakirja syntyy? – Kielikello 3/1991.
Eräs muutos. – Kielikello 3/1989.
Ruoan valmistamista tarkoittavia sanoja. – Kielikello 2/1983.
Pitää olla, täytyy olla, tulee olla, on oltava. – Kielikello 2/1982.

Mikä merkitys työyhteisöllä on sanakirjan päätoimittajan työssä?

Sillähän on aivan ratkaiseva merkitys. Tämä on joukkuelaji, jossa jokaisen panosta tarvitaan. On tärkeää, että toimituksessa on erilaisia ihmisiä, erilaisia vahvuuksia ja näkemyksiä, jotka pyritään sitten yhdistämään yhteistä lopputulosta varten.

Työyhteisö on toisaalta toimitusta laajempikin eli koko Kotus. Kielitoimiston sanakirjan toimitus tekee tiivistä yhteistyötä muidenkin Kotuksen sanakirjojen toimitusten kanssa ja aivan erityisesti kielenhuoltajien kanssa.

Työyhteisöllä on tietysti myös iso merkitys työssä viihtymisen ja jaksamisen kannalta. Olen saanut tehdä kautta vuosien töitä hienojen työtovereiden kanssa. Toimituksessa on ollut myös aina hyvä henki ja sujuva tekemisen meininki – ja sitä paitsi mahdottoman hauskaa!

Pysyivätkö työ ja vapaa-aika erillään?

Tätä työtä on vaikea jättää kokonaan taakseen, kun sulkee työpaikan oven. Kieli on kaikkialla, ja sitä tulee väkisin ajateltua myös ammatin kannalta. Mutta eihän elämä voi eikä saa olla pelkkää työtä. Pitää olla muutakin tekemistä ja ajateltavaa, ja on sitä onneksi ollutkin.

Kysymykset on laatinut Kielitoimiston sanakirjan toimitus.

Eija-Riitta Grönros