Suomen yleiskielessä tiedetään olevan vain muutamia virolaisia lainasanoja. Näitä ovat koostua, lavastaa, viron mallin mukaan muodostettu lennokki sekä todennäköisesti siili ja mahdollisesti kullero (viroksi koostuma, lavastama ’ohjata; (kuv.) lavastaa’, lennuk ’lentokone’, siil ja kullerkupp). Vanhassa kirjasuomessa on myös jonkin verran todennäköisiä tai mahdollisia virolaislainoja (esim. nuhdella merkityksessä ’rangaista’, viroksi nuhtlema ’rangaista’).
Murteissa virosta lainattuja sanoja on kuitenkin paljon enemmän. Nämä lainat keskittyvät Suomenlahden itäosaan alueille, joilla perinteisesti on ollut tiiviit yhteydet virolaisiin: Kymenlaaksoon, Karjalan kannakselle ja Suomenlahden ulkosaarille. Näillä alueilla virolaiset ovat menneinä vuosisatoina käyneet vaelluspyynnissä, ja toisaalta viime sotiin asti erityisesti itäisen Suomenlahden saarten asukkaat kävivät virolaisten kanssa niin kutsuttua seprakauppaa. Inkerin suomalaismurteissakin on virolaislainoja sekä Viron läheisyyden vuoksi että Inkerissä asuneilta virolaisilta saatuina.
Muutamien lainasanojen esiintymispitäjien sekä aineellisen kansankulttuurin perusteella myös kansatieteilijä Ilmar Talve on osoittanut, että Viron pohjoisrannikon asukkailla on ollut tiiviit kosketukset Kaakkois-Suomen länsiosaan. Nämä yhteyksistä kertovat sanat olivat Kannaksella ’rukkia’ merkinnyt vokki sekä Kymenlaaksossa ’karstaa’ ja ’hametta’ merkinneet raasi ja sielikko. Ne on lainattu viron samanmerkityksisistä sanoista vokk, kraas ja seelik.
Kymenlaaksossa suunnat sekaisin
Kymenlaakson murrealueeseen kuuluvat mantereen lisäksi Haapasaari ja Suomenlahden ulkosaarista Suursaari. Tässä esitettävät sanat esiintyvät saariston lisäksi nimenomaan Kymenlaakson mantereella.
Kahden ilmansuunnan, etelän ja lounaan, nimitykset ovat Kymenlaaksossa yleiskielen puhujan näkökulmasta käytännössä vaihtaneet merkitystään viron merkitysten mukaisesti. Sana etelä ’lounas, lounainen’ on lainattu Kymenlaaksoon viron sanasta edel (genetiivissä edela), joka merkitsee juuri ’lounasta’. Viron kielessä lõuna tarkoittaa puolestaan ’etelää’, ja tämäkin sana on lainattu alueelle muodossa lounat ’etelä’.
Hieman vastaavanlainen ilmiö on sanan otsa lainautuminen virosta. Sen merkitys Kymenlaaksossa on suunnilleen sama kuin viron sanan ots: ’jonkin esineen tai asian pää, reuna’ (virossa ots ’pää, pääty, puoli, kärki; loppu; otsa’). Kieleen voidaan siis lainata myös sana, jolta näyttävä mutta muuta merkitsevä sana siinä jo tunnetaan.
Meri, rumalukset ja seprat
Virolais-suomalaisten kontaktien maantiede näkyy siinä, että lainatuissa sanoissa on selvästi mereen liittyvää ainesta. Kymenlaakson sana hatru ’ruskolevä; tumma merenpohjassa oleva levä’ on laina viron samanasuisesta ja -merkityksisestä murresanasta.
’Uimista’ on merkinnyt ujua, virossa ujuma. ’Siivoamista’ ja ennen kaikkea ’perkaamista’ merkitsevä viron rookima on lainattu Kymenlaaksoon muodossa ruokkia, joka on sinänsä jo suomen yleiskielessä tunnettu sana, kuten edellä mainitut ilmansuuntien nimitykset ja otsa.
Viron koillisrannikon murresanasta puost(as) ’jäälohkare, jääröykkiö’ on saatu puosta ’rannalle keväällä ajautunut paksu jääkerros; vaahto rannalla, rannalle ajautunut roska’. Yhteen pitäjään, Kymiin, on lainattu tietynlaista alustyyppiä merkitsevä ryyspiikki. Tämä laina on saatu virolaisesta murresanasta rüüspiik, joka on puolestaan lainasana ruotsista.
Oma lainasanaryhmänsä ovat aikansa elinkeinoihin ja kulttuuri-ilmiöihin liittyvät termit. Rumalukset, rumannukset tai rumennukset tarkoittavat ’jossain työssä tai matkalla ensimmäistä kertaa olevan muille tarjoamaa kestitystä’. Näiden murresanojen takana ovat viron sanat rumal ’tyhmä’ ja rumalus ’tyhmyys’: tästä ominaisuudestaan ensikertalainen pääsi kestitsemällä. Kyse oli useimmiten hylkeenpyynnissä tai nuotanvedossa tarjotusta kahvista tai viinasta.
Viinan tarjoamisen tavan tunsi myös jokainen sepra ’kauppatuttava, ystävä’. Sana on tuttu käsitteestä seprakauppa, joka oli periytyviin kumppanuussuhteisiin perustunutta kalan ja viljan vaihtokauppaa. Sepra on laina viron ’ystävää’ merkitsevästä sanasta sõber, todennäköisimmin sen murteellisesta muodosta sepr(a). Sanalla sõber on viron yleiskielessäkin historiallinen merkitys ’pysyvä kumppani tietyissä molemminpuolisissa kauppasuhteissa’.
Aatti, vanataati!
Vanhoista sukulaisista – tarkemmin sanottuna isoisästä – on käytetty virosta lainattuja nimityksiä suurisä ja suurtaati, viron murteissa suurisa, suurtaat. Sana taati tarkoittaa Kymenlaaksossa ensisijaisesti ’isää’, mutta se voi tarkoittaa myös ’isoisää’. Yleisvirossa isoisä on puolestaan vanaisa, ”vanhaisä”, ja onpa myös ’vanhaa’ merkitsevä vana lainautunut Kymenlaaksoon ja ulkosaarille. Viron sanasta aitäh ’kiitos’ on taas lainattu lastenkielinen aatti, aitti.
Nyt jo unohtuneen tilavuusmitan nimitys kylmetty on saatu Kymenlaaksoon viron sanasta külimit, murteessa külmet. Jokapäiväisten vaatekappaleiden nimityksistä ovat lainautuneet särkki ’paita’ sekä jo mainittu sielikko ’hame’, virossa särk ja seelik, murteissa myös sielik.
Mielenkiintoinen on viron partikkelin ära lainautuminen. Virossa tämä partikkeli on hyvin yleinen, ja sillä on paljon eri merkityksiä, mm. ’irti, pois’. Kymenlaaksoon ära on lainautunut muodossa erään ja merkityksessä ’irti, pois’. Sana erään on esiintynyt myös vanhassa kirjasuomessa.
Kymenlaaksossa pelkästään mantereella esiintyviä lainoja on kuitenkin vähän, sillä useimmat sanat on tunnettu myös saarilla. Vain kaksi viimeksi mainittua lainasanaa, sielikko ja erään, on merkitty muistiin ainoastaan mantereelta eikä lainkaan saarilta.
Toropilli soi Karjalan kannaksella
Kannakselaisessa elotuvassa ’suuri väentupa, jossa oleskellaan; asuintupa’ saatettiin syödä kartoolia ja saijaa, siis ’perunaa’ ja ’vehnäleipää’, viroksi elutuba, kartul ja sai (genetiivissä saia). Saatettiinpa siellä myös jampsia ’kinastella, ärsyttää, jankuttaa’, polkea vokkia eli rukkia, heittää pukerpallia, kuperkeikkaa, tai puhallella toropilliin, ruokoiseen paimenpilliin, jossa on neljä reikää ja tuohesta tehty suukappale. Sanat ovat lainautuneet viron samaa merkitsevistä sanoista jampsima, vokk, kukerpall ja torupill. ’Kuperkeikkaa’ merkitsevän sanan muoto kuukerpalli esiintyy laajemmin Kymenlaaksossa.
Helluntaista käytettiin nimitystä neljät pyhät, Kivennavalla jopa nelipyhä, viroksi nelipühad. ’Perhosta’ merkitsevä lipilintu on todennäköisesti virolaisvaikutusta sanasta liblikas. Kotieläimiä Kannaksella pidettiin koppelissa, siis ’pienellä aidatulla peltotilkulla, haassa’. Se on mahdollinen laina viron sanasta koppel ’haka, laidun’.
Runni ja muuta Kannaksen rannikolle ajautunutta
Meren läheisyydestä Kannaksella kertovat pirkkeli ’mastosta haarautuva, purjetta levittävä puu’, runni ’ahtojää, matalikolle ajautunut jääröykkiö’ ja tepuska ’pitkävartinen nuottarukkanen’. Sanat on lainattu viron samanmerkityksisistä murresanoista pirkel, (k)runn sekä tääbusk, joka on alkujaan venäläinen laina.
Adjektiivia tihti ’tiivis, tiukka, tiheä’ (virossa tiht, tihi ’tiheä’) voi helposti ajatella käytetyn esimerkiksi veneen tiiviydestä, ja kalastajasta on voinut tulla ärevä ’käreä, karhea; vihainen, suuttunut’ (virossa ärev ’levoton’), ellei hänen veneensä ole pysynyt tiiviinä. Samanmerkityksinen sana on lainattu toiseenkin suuntaan: Koillis-Viron rannikolla puhutuissa viron murteissa tunnetaan suomalaislaina tiivis. Virolaislaina tihti taas on myös Kymenlaakson saariston sana.
Erikoista käskymuotoista partikkelia las ’anna(s), annahan’ (esim. las kattoo ’katsotaanpas’) käytettiin Kannaksella ja Inkerissäkin erityisesti puheenvuoron alussa. Virossa taas merkitykseltään hieman laajempi las on aivan tavallinen ja paljon käytetty apuverbi. Se, että tämä sana esiintyy suomessa vain kaakkoismurteissa, kertoo ilmeisestä laina-alkuperästä.
Substantiivin läkki ’lähtö’ levikki taas rajoittuu ainoastaan Kannakselle. Sen alkuperä on todennäköisesti viron sanassa läki ’lähdetään!’, joka ääntyy kutakuinkin [läkki].
Ruokatavaroita Suomenlahden ulkosaarille
Erityisen paljon virolaislainoja on Suomenlahden ulkosaarilla puhutuissa murteissa. Suursaari kuuluu asutushistoriansa vuoksi Kymenlaakson murrealueeseen, kun taas Tytärsaari, Lavansaari ja Seiskari kuuluvat Etelä-Karjalan murrealueeseen, kuten Karjalan kannaskin.
Seprakaupasta ja perunanmyynnistä kertovat ulkosaarten ’perunaa’ merkitsevät lainat kartuli ja tuhli, viron yleiskielessä kartul ja viron joissakin murteissa tuhli. Yhteiseen työntekoon viittaa seltsi ’joukko, seura’, joka on laina viron sanasta selts ’seura, seurue; yhdistys; yhtiö; laji; seuralainen’.
’Ruoan’ merkityksessä on lainattu toitto, virossa toit (gen. toidu [toitu]) ’ruoka, ravinto’. Ruokatavaroiden lainanimityksiä Suomenlehden ulkosaarilla ovat tanko ’ryyni’, otratanko ’ohraryyni’ ja sepikki ’hiivaleipä, vehnänen’. Ne on saatu viron sanoista tang (gen. tangu [tanku]) ’ryyni, suurimo’, odratang ’ohraryyni, -suurimo’ ja sepik ’hiivaleipä’.
Paikoin Kaakkois-Hämeessäkin tunnettu putti merkitsee ’leivänpaloista, maidosta yms. tehtyä puuromaista lastenruokaa’, ja se on lainattu viron sanasta pudi ’puuro, leipäkeitto; mitätön, laho, murentunut’. Toisaalta samasta sanasta saatu puti tarkoitti ’moskaa, (keitto)jätettä; roskaa, sohjoa’.
Kansanlääkinnässä käytetyn kangasajuruohon (Thymus serpyllum) nimitys kaipooheinä on lainattu samaa merkitsevästä viron murresanasta kaiba(j)usrohi, kaibasrohi. Tämän yhdyssanan jälkimmäinen osa on saatu ulkosaarille käännöslainana, sillä viron rohi merkitsee ’ruohoa’, kasvinnimissä myös ’heinää’.
Esineet ja kepposet
Esineiden nimet saadaan usein itse esineiden mukana. Viron sanoista karp ’kotelo, rasia, lipas’ ja vaat ’tynnyri’ on lainattu Suomenlahden ulkosaarille karppi ’puinen laatikko, rasia’ ja vaatti ’tynnyri; iso pytty, tiinu’. Virolaisista nimityksistä sekk ’säkki’ ja riist ’työkalu; instrumentti; astia’ taas on saatu saarille sekki ’säkki’ ja riista ’astia, kala-astia’. – Viron sanat lainautuvat suomeen usein omistusmuodostaan eli genetiivistä, sillä suomen äännerakenne on sellainen, että sanat päättyvät tavallisesti vokaaliin. Näiden esineitä merkitsevien viron sanojen genetiivimuodot ovat karbi, vaadi, seki, riista, ja ne ääntyvät suunnilleen [karpi], [vaati], [sekki], [riista].
Suomenlahden saarten ja Inkerin sana tykky on mitä ilmeisimmin juuri viron kautta saatu laina siksi, että sen merkitys on paitsi ’kappale, pala’, myös ’temppu, kepponen’: viron sanalla tükk onkin juuri nämä merkitykset. Suomen murteisiin lainattu sana tykky on lisäksi alkanut tarkoittaa ’maapalasta, jäälauttaa’. Tällainen merkityksen erikoistuminen on tavallista lainasanoille.
Kepposia kurjempia asioita merkitsi Kymissäkin tunnettu kiusta ’uhma, kiusa’, joka on lainaa viron sanasta kiust(e) ’uhma, uhittelu, kiusailu’. Sanojen kahju, kahjo merkitystä nykysuomalainen taas ei arvaa, sillä ne on lainattu viron sanasta kahju ’vahinko, haitta, tappio; sääli’ ja ne tarkoittavat Suomenlahden saarilla vallankin ’vahinkoa’.
Mereen liittyvää sanastoa on lainautunut tietysti saarillekin. ’Hiekkarantaa, (hienoa) hiekkaa ja hietikkoa’ merkitsevä liiva on lainattu viron sanasta liiv ’hiekka’. Kymenlaaksossa tunnettu levää tarkoittava hatru on myös ulkosaarten sana.
Paljon lainaa Inkerissä
Useat edellä esitetyt sanat tunnetaan myös Inkerissä puhutuissa suomen murteissa. Inkerinmaalta tallennettuja suomen virolaisia lainasanoja ovat esimerkiksi aitti, puosta, elotupa, jampsia, vokki, ’kuperkeikka’ muodossa kukkerpalli, neljät pyhät, koppeli, tihti, ärevä, las, seltsi, toitto, putti, karppi, riista, vaatti, tykky ja liiva. Länsi-Inkerin kielitilanne on ylipäätään ollut erityinen. Siellä on puhuttu rinnan neljää itämerensuomalaista kielimuotoa: suomen murteita, inkeroismurteita, vatjaa ja viroa. Tämä on aiheuttanut sen, että kaikissa näissä kielissä on paljon lainaa toisistaan.
Entä Lounais-Suomi?
Lounais-Suomessa esiintyy joitakin sanoja, joita on pidetty mahdollisina virolaislainoina. Tämän lainautumisen tutkiminen on kuitenkin vaikeaa muun muassa siksi, että Lounais-Suomen ja Viron välisistä kontakteista ei ole sellaisia historiallisia tietoja, joita nuoremmista Suomenlahden yhteyksistä on.
Jo mainittu, Suomenlahdellakin tunnettu kahju tarkoittaa Lounais-Suomessa puolestaan ’vääryyttä, vilppiä’. Mahdollisesti viron sanasta kakk ’pöllö’ (genetiivissä kaku) lainattu kako merkitsee ’pöllöä’ ja myös laajemmin ’hölmöä, tyhmää’, vaikka virossa sanalla tällaista merkitystä ei ole.
Lounaissuomalainen linnunnimitys hakki, hakkinen ’naakka’ (Corvus monedula) saattaa olla lainaa viron samaa tarkoittavasta sanasta hakk (genetiivissä haki [hakki]). Toisaalta hakkinen merkitsee muutamissa pitäjissä myös ’kuhilasta’, kuten vironkin hakk.
Tietynlaisen tilapäisrakennelman nimitys hakeri ’riu’uista navetan tai ladon seinustalle tehty heinäsuoja; hökkeli’ lienee laina viron sanasta hagerik, joka merkitsee ’asuinrakennuksen viereen tehtyä suojaa; hökkeliä’.
Ainutlaatuinen aineisto
Useimmat esitellyistä virosta lainautuneista suomen murresanoista tuskin ovat enää aktiivisessa käytössä, sillä osa niistä liittyy vanhaan kansankulttuuriin. Toisaalta Karjalan kannaksen ja Suomenlahden ulkosaarten asukkaat evakuoitiin viime sotien aikaan, ja osa uudelle seudulle asettuneista ihmisistä on myös vaihtanut kielimuotoaan. Yhdennellätoista hetkellä tehdyllä suomen murteiden sanastonkeruulla on kuitenkin pystytty tallettamaan ainutlaatuinen merenylisistä suhteista kertova sanaston kerrostuma.
Tässä artikkelissa on esitetty lihavoituina tarkasteltavat suomen sanat silloin, kun ne esiintyvät ensimmäisen kerran.
Keskeiset lähteet
Aapala, Kirsti 2008: Siili ja kullero – Viron tuomisiako? – Kielikello 2/2008.
Björklöf, Sofia 2018: Uusia lainaetymologioita viron koillisrannikon rantamurteen länsiryhmässä. – Sampsa Holopainen & Janne Saarikivi (toim.), Peri orthotētos etymōn. Uusiutuva uralilainen etymologia. Uralica Helsingiensia 11. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura. 357–487.
Grünthal, Riho 1998: Suomalais-virolaisia meriyhteyksiä ja seprakaupan kielellisiä sivutuotteita. – Riho Grünthal & Johanna Laakso (toim.), Oekeeta asijoo. Commentationes Fenno-Ugricae in honorem Seppo Suhonen sexagenarii 16.V.1998. SUST 228. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura. 106–120.
Hakulinen, Lauri 1979: Suomen kielen rakenne ja kehitys. 4., korjattu ja lisätty painos. Helsinki: Otava.
Ojansuu, Heikki 1916: Suomalais-virolaiset kielelliset kosketukset. – Heikki Ojansuu, Suomen kielen tutkimuksen työmaalta. Sarja esitelmiä I. Jyväskylä: K. J. Gummerus osakeyhtiö. 98–202.
Punttila, Matti 2000: Virolaisia lainoja Kymenlaakson murteissa. – Jüri Viikberg (toim.), Inter Dialectos Nominacue. Pühendusteos Mari Mustale 11. novembril 2000. Eesti Keele Instituudi toimetised 7. Tallinn: Eesti Keele Instituut. 268–277.
Talve, Ilmar 1972: Suomen kulttuurirajoista ja -alueista. – Suomalainen Tiedeakatemia. Esitelmät ja pöytäkirjat 1971. Helsinki. 185–232.
Äimä, Frans 1901: Äänneopillinen tutkimus Tytärsaaren murteesta. Vähäisiä kirjelmiä XXXI. Eripainos aikakauskirjasta Suomi (IV: 1). Helsinki: SKS.