Kysymys: Joskus voi kuulla sentapaista etunimien taivutusta kuin ”Riittan” tai ”Sirkkan”. Mistä tällainen taivutus johtuu?
Vastaus: Suomen kielen ns. astevaihtelu on kk-, pp- ja tt-tapauksissa varsin säännöllistä. Samoin kuin taivutetaan vaikkapa mitta : mitan ja markka : markan, taivutetaan myös Riitta : Riitan ja Sirkka : Sirkan. Eräissä murteissa tilanne on kuitenkin toinen. Vaihtelun ulkopuolelle jää varsinkin tt-yhtymä, eikä vaihteluttomuus kaikilta osin ole ominaista yksinomaan erisnimille.
Erityisen usein vaihtelematon on suomen murteissa sana lautta. Laajalti hämäläismurteissa ja niiden ympäristössä taivutetaan lautta : lauttan. Pertti Virtaranta mainitsee länsiyläsatakuntalaisia murteita käsittelevässä tutkimuksessaan useita muitakin vastaavia tapauksia, mm. aitta : aittan, kantti : kanttilla, raitti : raittilla. Esimerkiksi Vesilahdessa on sanottu meniv vallan kuittiks, ja Suomen murteiden sanakirja mainitsee Hollolasta kartta-sanan esimerkin karttashan ne rajat on, ei sit tartte epäilläkses.
Pertti Virtarannan mukaan lauttalla-taivutuksen mallina on ollut hämäläismurteille ominainen ts:llisten sanojen taivutustapa. Hämäläismurteissa nimittäin ts-yhtymä korvautuu tt:llä, joka on vaihtelematon; sanaa metsä vastaa murteessa siis mettä, joka taipuu mettän. Samalla lailla on ruvettu taivuttamaan muitakin sanoja, joissa on tt.
Kaksoiskonsonantin vaihteluttomuutta esiintyy suomen murteissa myös muualla kuin hämäläismurteissa, ja vaihteluttomuus voi koskea paitsi tt:tä myös kk- ja pp-tapauksia. Paavo Suihkosen tutkimuksen mukaan kk, pp ja tt voivat jäädä astevaihtelun ulkopuolelle eräissä keskipohjalaisissa murteissa, varsinkin erisnimissä: esimerkiksi Alavieskassa on sanottu Marttaj ja Laurin tyttö, Himangalla Samppalle, Kerttun, Kalajoella Koulu-Anttiksi sanottihi, Alavieskassa Arttullet tuli hätä.
Myös eräät yleisnimet voivat taipua samoin: pappan keppi (Sievi), pappaj ja mummum peräsä (Rautio), lapsi on kakkalla (Alavieska), pelekäsimmä siinä pirttin kohalla (Alavieska), sitä kauppan tekua (Lestijärvi), hamppun keheryy (Lohtaja), nuok korpput on niim palaneem makusia (Kalajoki).
Näissä keskipohjalaisissa tapauksissa on usein kyse jossain mielessä poikkeavasta sanastosta: erisnimistä, lastenkielen sanoista (heppa, kakka), nuorehkoista lainasanoista (tratti, troppu) tai deskriptiivisanoista.
Pappa-sanaa taivutetaan vaihteluttomana pappa : pappan myös lounaismurteista yläsatakuntalaisiin murteisiin ulottuvalla alueella; rinnalla tosin on myös taivutusta papa : papan. Lastenkieli lienee tässä ainakin yhtenä vaikuttimena. Lounaismurteissa ja lounaisissa välimurteissa esiintyy vaihteluttomuutta myös erisnimissä, esimerkiksi Laitilassa Riittan kans, Eurassa Erkkin tytär, Loimaalla Jukkan.
Paavo Suihkosen mukaan sekä lounaisissa että keskipohjalaisissa murteissa vaihteluttoman taivutuksen syntyyn on vaikuttanut ruotsin kieli. Kaksikielisten on ollut vaikea oppia suomen kielen astevaihtelusysteemiä, ja aikojen kuluessa tällaiset alkuaan kaksikielisyydestä syntyneet ilmiöt ovat muotoutuneet osaksi yksikielistenkin puhujien kielijärjestelmää. Toisena syynä vaihteluttomuuteen on tt-tapauksissa ollut mettä : mettän ‑taivutuksen malli.
Muista kielihistoriallisista syistä taas johtuvat sellaiset tapaukset kuin kukko : kukkon (tietoja Lounais-Suomesta ja Keski-Pohjanmaalta) ja puukko : puukkon.
Kirjoittaja on Suomen murteiden sanakirjan päätoimittaja.
Kirjoitus perustuu Paavo Suihkosen teokseen Klusiilien vaihtelusuhteet Kala- ja Lestijoen murteissa (SKS 1992) ja Pertti Virtarannan teokseen Länsiyläsatakuntalaisten murteiden äännehistoria (osa I, SKS 1946).