Majoneesisota
Julkaisuja 1/1989

Olli Nuutinen

Majoneesisota

Tanskassa käytiin kesällä 1985 lehdissä kiivasta mielipiteidenvaihtoa, taistelua, joka jäi historiaan majoneesisodan nimisenä. Nimi johtuu kiistan aiheesta: pitäisikö majoneesia merkitsevä sana kirjoittaa mayonnaise vai voidaanko hyväksyä tanskalaistettu asu majonæse. Myrsky oli vesilasissa melkoinen; tunteet kuohuivat kolme neljä kuukautta. Kielilautakunnan puheenjohtaja Erik Hansen totesi sodan laannuttua, että tämänkaltaista todellista kansakunnan tulevaisuuteen ja hyvinvointiin liittyvää aitoa koko kansan mielipiteiden vaihtoa ei ollut nähty sitten vuosien 1972–73, jolloin oli otettava kantaa Tanskan liittymiseen EY:hyn.

Sodassa ei ollut kyse aivan pelkästään majoneesista. Keskustelun aiheutti Tanskan kielilautakunnan uusi Retskrivningsordbog, normia antava oikeinkirjoitusopas, joka korvasi aikaisemman, vuodelta 1955 olevan laitoksen. Ohjeistoon otti voimakkaasti kantaa muiden muassa opetusministeri Bertel Haarder, joka oli sitä mieltä, että lautakunta oli mennyt liian pitkälle hyväksyessään vanhojen kirjoitusasujen rinnalle runsaasti tanskalaistettuja arkipäiväisiltä tuntuvia muotoja, muun muassa juuri majonæsen. Niin tanskalaista, tuiki tanskalaista oli, että kiistan keskeisimmiksi asioiksi nousivat ruokasanat mayonnaise, remoulade ja creme.

Tanskassa oikeinkirjoitusongelmat ovat jokapäiväisiä. Syynä on perinteisiin sidottu monimutkainen oikeinkirjoitusjärjestelmä, jota on vaikea omaksua ja jonka yksityiskohtia on vaikea pitää mielessä. Kouluissa kulutetaan huomattavan paljon aikaa kirjoituksen oppimiseen. Tanskan tilanne on kaukana suomen lähes ihanteellisen helposta kirjoitustilanteesta.

Lainasanojen mukauttaminen kieleen on ongelma kaikkialla. Tanskassa lainasanat on vanhastaan säilytetty hyvinkin kauan alkukielen kirjoitusasussa. Tämä on ollut omiaan mutkistamaan muutenkin hankalaa tilannetta. Vanhat kielenkäyttäjät ovat tottuneet liittämään kirjoitustapoihinkin omat kauneus- ja tyyliarvonsa, ja on ymmärrettävää, että heidän on vaikea hyväksyä muutoksia. Kun kielilautakunta suosittaa uudistuksia, he heräävät päivittelemään maailman vulgaaristumista: eihän nyt hyvänen aika resurssia voi kirjoittaa niin kuin se äännetään resurse, kun se nyt kerran kirjoitetaan ressource! Kaikkihan sen tietävät, kyllä ennen vanhaan jo kansakoulussakin – –.

Tanskan oikeakielisyyssanakirjoissa on aina ollut rinnakkaisvaihtoehtoja, mutta nyt niitä on entistä enemmän, peräti 1 650 sellaista sanaa, joissa voi valita kahden tai useamman muodon tai kirjoitustavan välillä. Joukossa on hyvinkin tavallisia sanoja: bror tai broder ’veli’, f. eks. tai fx ’esim.’, Ægypten tai Egypten, miljø tai milieau. Suurin osa on kuitenkin harvinaisempia vierassanoja. Perusajatuksena on se, että elinkelpoisimmaksi osoittautuva muoto luonnollisella tavalla vakiintuu ainoaksi.

Uutta kirjoitusnormistoa ja muita tanskan kielen ajankohtaisia asioita esitellään Tanskan kielilautakunnan vuonna I988 julkaisemassa laajalle yleisölle tarkoitetussa artikkelikokoelmassa Sproget her og nu. Kirja käsittelee nimensä mukaisesti ”kieltä tässä ja nyt”, tanskan kielen tämänhetkistä tilannetta. Sen 13 artikkelia käsittelevät uutta sanastoa, murteiden ja kirjakielen suhdetta, naisten ja miesten kieltä, virallista kieltä, peruskoulun kielenopetusta ja muita ajankohtaisia teemoja.

Oman laajan lukunsa saa luonnollisesti tanskan ääntämys, joka skandinaavinaapureidenkin mieliharmiksi liukuu yhä kauemmaksi kirjoituskuvasta. Artikkelin kirjoittajan Lars Brinkin mukaan suurin tällä hetkellä näkyvä muutos on jo ennestäänkin heikosti äännetyn r:n katoaminen kuulumattomiin. Vain jotkut harvat ääntävät enää r:n sellaisissa sanoissa kuin hær ’sotajoukko’ tai år ’vuosi’. Sellaisissa muodoissa kuin året ja paraply voi vielä kuulla vanhempien kielessä jotakin r:n sukuista, jos he oikein ponnistelevat sunnuntaiääntämystä.

Tanskan ääntämys on ollut voimakkaassa muutostilassa jo kauan. Sukupolvien ero kuuluu aivan selvästi radioäänitteissä ja vanhojen filmien kielessä. Vanha ääntämys vaikuttaa samalla tavalla koomiselta ja keinotekoiselta kuin Suomen 1950-luvun filmien teennäiseltä tuntuva kieli.

Se että tanskankin murteet tasoittuvat, ei ole mikään uutinen, ei myöskään se, että naiset ovat taipuvaisempia kuin miehet noudattamaan normeja, puhumaan hienommin. Lars Brinkin selitys on se, että naiset ovat snobbailevampia, sosiaalisia kiipijöitä – ja yleensä kielellisesti lahjakkaampia.

Kielilautakunnan puheenjohtajan Erik Hansenin artikkeli käsittelee tanskan taivutusta ja lauseoppia. Hän esittelee muutamia tällä hetkellä näkyvissä olevia kehityslinjoja, jotka ovat ensin alkaneet nousta esiin ns. kielivirheinä. Hän analysoi ja selkeyttää muun muassa eräiden pronominien objektikäyttöjen muutosta, jonka vanhemmat kielenkäyttäjät leimaavat virheelliseksi. Hän toteaa, että järjestelmien muutoksen siirtymäkautena on hyväksyttävä kahden järjestelmän eläminen rinnakkain.

Artikkelin yleissävy on rauhoitteleva. Lainattakoon loppulausetta: ”Olen todistanut, että tanskan kieli on rauhassa taivutuksen ja lauseopin alalla. – – Kielemme rakennetta eivät uhkaa sen enempää sisäiset systeemikonfliktit kuin vaaralliset ulkoa tulevat vaikutteetkaan.”

Kieli elää ja toimii yhteiskunnassa ja heijastaa sen muutoksia. Monet teoksen artikkeleista kohdentavat huomion yhteiskunnan muutosten ja kielen muutosten yhteenkuuluvuuteen. Selvimpiä esimerkkejä ovat uusi sanasto ja uuden termistön tarve. Yhteiskunnan muutokseen liittyy myös sinuttelun ja teitittelyn suhteiden muutos. Henrik Hagemannin artikkeli Tanskan sinuttelujärjestelmästä on suomalaisiakin kiinnostava: kehitys on kulkenut monella tapaa rinnakkaisesti.

Sinuttelussa ja teitittelyssä ja yleensä puhuttelussa on kyse symmetriasta. Puhuja arvioi tilanteen ja ottaa arviossaan huomioon monia tekijöitä, ennen kaikkea iän, tuttuuden ja sosiaalisen aseman. Aikaisempi selkeä erottelu vastasi vahvasti eriytettyä sosiaalista jakoa. Sosiaaliset erot ja niiden kokeminen alkoivat muuttua eritoten 1960-luvulla, ja tilanne on nyt monimutkaisempi ja epäselvempi. Kielen muutos liittyy koulutuksen muutokseen, korkeakouluopiskelun laajentumiseen, työpaikkojen ryhmätyöajatteluun, hierarkioiden yleiseen tietoiseen vähentämiseen, tasa-arvoajatteluun ja moniin muihin samankaltaisiin viime vuosikymmenten ilmiöihin.

Sinuttelu- tai teitittelymuodon valinta on tanskassa ja suomessa pitkälti samansuuntaista. Tärkein ero on ehkä se, että tanskassa tittelit ovat jokseenkin kokonaan hävinneet puhuttelusta. Huomattava ero on myös se, että suomessa joudutaan ottamaan kantaa puhuttelumuotoon nopeammin kuin tanskassa, puhtaasti kielellisistä syistä. Kun suomalainen ojentaa toiselle jotakin, hänen on sanottava joko ole hyvä tai olkaa hyvä, ja hän varmuuden vuoksi helposti käyttää teitittelymuotoa, kun taas tanskalainen pystyy välttämään valintatilanteen: vær så god kelpaa molemmille. Hänelle jää aikaa kuulostella ja tarkkailla tilannetta.

Kieli on jokaisessa yhteisössä osa sosiaalista perintöä. Se elää ja muuttuu hyvin samankaltaisin liikkein kaikkialla. Kielen normittajienkin ongelmat ovat pohjaltaan kaikkialla samoja: on yritettävä pitää kieli yhtenäisenä, mutta samalla on huolehdittava siitä, että virallinen normitettu kieli ei pääse jäykistymään jälkijättöiseksi ja loittonemaan liikaa elävästä kielestä. Tanskalla on vähän toisenlaiset elinehdot kuin suomella mutta ei kuitenkaan kovin erilaiset: samalla tavalla muuttuvassa maailmassa eletään.

Sproget her og nu. Redigeret of Erik Hansen og Jørn Lund. Dansk Sprognævns skrifter 14. Gyldendal 1988.
Olli Nuutinen