Kun nykysuomalainen silmäilee EU-karttaa ja muistelee, mitä kieliä missäkin maassa puhutaan, hän löytää helposti uuden pikku aiheen kansalliseen alemmuudentuntoon: Suomi taitaa olla ainoa EU-maa, jonka pääkielessä ei ole kieliopillista artikkelia. Kielestämme siis puuttuisi se pieni sana tai liite, jolla ilmaistaan jokin viittauskohde tekstin tai tilanteen pohjalta tunnistettavaksi (the dog, hund-en, der Hund jne.) tai sitten vastaavasti kohteena uudeksi (a dog, en hund, ein Hund).

Tämmöiset määräiset tai epämääräiset (= definiittiset tai indefiniittiset) artikkelit ovat yleensä kehittyneet demonstratiivipronomineista (vrt. engl. this/that ja the; myös ruotsin -en, -et ja - na on tätä juurta ja tietenkin den/det/de) tai sitten ’yksi/eräs’-tyyppisistä indefiniittipronomineista, jotka ovat alkuaan yleensä lukusanoja (ei kylläkään suomen eräs). Jos kielessä ei ole artikkeleita, määräisyys tai epämääräisyys jää kuulijan tulkinnan varaan tai sitä ilmaistaan vaikkapa sanajärjestyksellä (vrt. Tuvassa oli ukko ~ Ukko oli tuvassa ’det var en gubbe där i stugan ~ gubben var i stugan).

Artikkelin kehitys

Artikkelikieliä on etenkin Länsi- ja Etelä-Euroopassa, mutta toisaalta sellaisia ovat myös unkari, turkki, arabia ja artikkelittoman venäjän keskellä sinnittelevä suomensukuinen mordva. Kaikissa Länsi-Euroopan artikkelikielissä on artikkeli kehittynyt historiallisena aikana.

Kun kieleen kehittyy määräinen artikkeli (esim. the), se valloittaa suuren lohkon demonstratiivipronomien (esim. this ja that) entistä aluetta. Näiden käyttö vähenee artikkelin käytön lisääntyessä. Englannissa – tyypillisessä artikkelikielessä – puhuja voi vaikkapa viitata kainalossaan tai kuulijan sylissä olevaan koiraan sanomalla the dog ’tietty, (tilanteessa) tunnistettava koira’ eikä this/that dog ’tämä/tuo/se koira’; esim. The dog is hungry koira on nälkäinen’ (suomennoksen paljas substantiivi olisi artikkelikielessä mahdoton). Toisaalta artikkeli luo oman, erityisen käyttöalansa entisen pronominien piirin ulkopuolelle. Syntyy muun muassa ainoutta ilmaiseva the sun ’aurinko, aurinkomme’ -tyyppi, jota on käytettävä, vaikka mistään auringosta ei keskustelijoiden kesken ole ollut puhe. Tavallinen on myös yleistävä (eli geneerinen) artikkeli: The lion is a beast leijona on peto’.

Kehityksen päätepisteessä artikkeli ilmaisee siis monenlaista määräisyyttä, mutta sen ydinmerkityksenä on puhdas definiittisyys eli se, että viittauskohde voidaan ja on tarkoitus tunnistaa asiayhteydessä samaksi jonkin tunnetun, (ehkä vain ainoaksi) tiedetyn, mainitun, pääteltävän tai havaittavan yksilön, lajin, luokan tai muun tarkoitteen kanssa.

Kääntäjän ongelma

Artikkelin oman, erityisen käyttöalan kehittymisestä on seurannut kieltenvälisesti katsoen sellainen tilanne, että kun artikkelikielestä, esimerkiksi ruotsista, kääntää artikkelittomaan kieleen, joutuu määräisen artikkelin usein kääntämään pronominilla (ruotsin -en _ viron see / venäjän etot), mutta usein se jää auttamatta kääntämättä, koska pronomini ei käy (vrt. esimerkkiin ”se aurinko”). Usein voi valita kumman tahansa tavan: Be careful, the dog bites! –> Varo, koira / tuo koira puree! (Toki myös artikkelikielen sisällä voi valita pronominillisen ja pronominittoman ilmaisumuodon välillä: Be careful, the/that dog bites!)

Artikkelikielestä toiseen voi kääntää lähes mekaanisesti artikkeli artikkelilta (esim. ruotsin -en/-et/-na –> englannin the). Mutta joitain artikkelien käyttöalaan liittyviä eroja myös artikkelikielten välillä on. Esimerkiksi ranskassa määräisen artikkelin käyttöala on laajempi kuin englannissa.

Artikkelin puolesta

Kuvitteellinen nykysuomalaisemme siis kokee orpoutta EU:n piirissä artikkelittoman äidinkielensä tähden. Lohtua on kuitenkin tarjolla. On esitetty olettamus, että suomen puhekielessä olisi määräinen artikkeli, jota vain emme ole perinteen sokeuttamina aiemmin huomanneet.

Keskeistä uudessa artikkelinäkemyksessä on, että suomen tekstiviitteinen (eli aiemmin sanottuun tai muuten tiedettyyn sitova) se-sana esiintyisi puheessa niin taajaan substantiivin edessä, että se olisi jo käsitettävä artikkeliksi (esim. se koira, ne Mutikaiset). Näkemykseen ei sen sijaan sisälly ajatusta, että tämmöinen se olisi sillä tapaa pakollinen tai automaattinen kuin vaikkapa englannin the tai ruotsin -en. Päinvastoin on perusteltu, että pakollisuus ei ole artikkelin välttämätön piirre (esim. Ritva Laury 1996: 168, ks. myös Laury 1997). Vaikka puhesuomen jokainen tekstiviitteinen se-tarkenne ja vastaava siellä tms. on oletuksen mukaan muuttunut artikkeliksi, vastaavat tämä, tuo, täällä, tuolla jne. jatkaisivat uudessa systeemissä elämäänsä pronomineina ja adverbeina.

Artikkelia vastaan

Artikkelioletusta vastaan on kuitenkin argumentoinut Irene Sundbäck ja nyttemmin perusteellisesti Päivi Juvonen väitöskirjassaan. Juvonen pohjaa tutkimuksensa laajaan yksi- ja kaksikielisten puhujien aineistoon. Juvonen myöntää, että puhesuomessa se-tarkenne (= substantiivia määrittävä se) on runsas, mutta kiinnittää huomiota siihen, että runsaus vaihtelee puhujittain ja että se-pronomini kilpailee samoista tehtävistä tämä-tarkenteen kanssa. Joskus tämä on runsaampi kuin se. Kuva se-tarkenteen käytöstä on tämä-määritteen käyttöön suhteutettuna kaikkiaan hyvin kirjava ja epäyhtenäinen.

Juvonen pohtii perusteellisesti myös sitä, onko se-pronomini kieliopillistunut artikkeliksi. Vaatiiko merkitykseltään määräinen substantiivilauseke aina tämän lisäkkeen? Eihän voi puhua kieliopillisesta artikkelista, ellei artikkeliehdokas ole säännöllisesti esiintyvä, pakollinen ja automaattisesti määrätehtäväisiin substantiiveihin liittyvä tarkenne. Pakollisuuden puute on niin ilmeistä, että Juvonen ei voi kuin torjua oletuksen se-pronominin muuttumisesta artikkeliksi.

Näkemystä tukee myös se, että suomen oletetulta se-artikkelilta puuttuvat ne tehtävät, jotka jokaiselle oikealle artikkelille yleensä kehittyvät pronominin kanssa yhteisten tehtävien lisäksi. Suomen se ei esimerkiksi ilmaise ainoutta eikä geneerisyyttä (= yleistettyyttä). Emmehän sano Sitä Maata kiertää se Kuu, ja se Maa kiertää puolestaan sitä Aurinkoa, ellemme halua korostaa taivaankappaleiden mainittuutta tai muuta tuttuutta (vrt. the Moon...the Earth...the Sun). Suomessa ei liioin sanota esimerkiksi Suunnitelma oli se typeryyden huippu, ellei moinen huippu ole ollut jo puheena. Emme voi myöskään sanoa Se ihminen on erehtyväinen, kun puhumme ihmisestä ylipäätään (vrt. the Man; esimerkit ovat omiani, eivät Juvoselta).

Ajatusta puhesuomen artikkelittomuudesta puoltaa vahvasti se (Juvoseltakin huomiotta jäänyt) seikka, että suomesta puuttuu tilanneviitteinen artikkelimainen se. Tämmöinen pronomini ohjaisi kuulijan ajatukset mihin tahansa puhetilanteessa havaittavaan tai läsnä olevaan (mutta ei siis tekstiin eli jo sanottuun; teksti- ja tilanneviitteisyydestä enemmän tämän lehden kirjoituksessani Tämä, tuo vai se?, ks. Lue myös).

Artikkelikielten määräiset artikkelit ovat kuitenkin aina sekä teksti- että tilanneviitteisiä. Jos suomen se olisi oikea artikkeli, sillä olisi myös tilanneviitteinen käyttönsä ja sillä voisi korvata muiden kielten vastaavia artikkeleita. Mutta näin ei selvästikään ole: Jag ligger till sängs, och jag har dragit filten över huvudet ei ole suomeksi (esim. puhelimessa puhekielisesti esitettynä) Mä makaan sängyssä, ja mä oon vetäny *sen filtin yli *sen pään (tähtimerkki osoittaa ilmaisun käymättömyyttä). Lisää lauseita vertailtaviksi: Vattnet är varmt ~ *Se vesi (jossa puhuja ui) on lämpöistä. The car is broken ~*Se auto (jossa puhuja istuu) on rikki.

Muuta artikkelimaisuutta

Vaikka suomessa ei ole oikeaa artikkelia, ei voi kieltää, etteikö puhesuomessa kuulisi edellä kuvaillun tekstiviitteisen se-runsauden lisäksi muunkinlaista artikkelimaisuutta. Erityinen artikkelimainen se esiintyy lausekkeissa, joihin sisältyy superlatiivi (suurin, vaikein tms.) tai muu ainoutta osoittava sana: Jos yritys haluaa säästää, niin kyllähän se helpoin tapa on säästää PC- puolella; Vaikka olisit se viimeinen mies maailmassa, en tule kanssasi kihloihin. Tällaisia lausekkeita vastaa vaikkapa ruotsissa miltei säännöllisesti artikkelillinen rakenne (esim. ”även om du var den sista mannen i världen, vill jag inte förlova mig med dig”). Mutta käänteinen ei pidä paikkaansa: ruotsin artikkelillisia superlatiivi- ym. lausekkeita ei vastaa aina se-tarkenteellinen ilmaus. Yhtä kaikki luultavaa on, että rakenteen käyttö juontuu suomessa juuri ruotsin mallista.

Kolmas puhesuomen taaja artikkelimaisuus on kaikentyyppisten tunnistuttavien ja uutta esittelevien demonstratiivien runsas käyttö. (Ks. sitä, mitä puhun ”diskursaalisista” demonstratiiveista tämän Kielikellon toisessa kirjoituksessani Tämä, tuo vai se?). Erityisen artikkelimaisen vaikutelman saa sellaisista esittelevistä tarkenteista, joilla puhuja sijoittaa kohteita yksipuolisesti omaan, muistelevaan mielenmaisemaansa: Meil kotona oli siin porstuan lattiassa se semmonen luukku, mistä mei päästiin sihe kellariin. Puhuja voi myös ikään kuin päinvastaisesti sijoittautua kuvittelemaansa kuulijan havaintopiiriin: Ja taas hyvää iltaa hyvät kuulijat! Ja pannaanpa sitä radiota nyt vähän pienemmälle, ettei se naapurin huonouninen mumma häiriydy.

Tämän tyypin se-pronominit kääntyisivät järjestään vaikkapa englantiin the-artikkelisiksi. Niitä ei kuitenkaan voi pitää artikkeleina, kuten ei muitakaan tunnistuttavia ja esitteleviä pronomineja, koska ne ovat kontekstissaan kaikkea muuta kuin pakollisia ja koska niillä on tietty erikoismerkitys, joka eroaa selvästi artikkelin yleisestä definiittisyysmerkityksestä.

Tulevaisuus

Puheena olleet kolme artikkelimaisuuden muotoa ovat keskenään niin erilaiset, ja niiden käyttötavat ovat kielessä oletettavasti jo sen verran vanhoja, etteivät ne edes yhdessä lupaa kielellemme artikkelia tulevaisuudessakaan. Ainoa kiistaton artikkelimaisuuksiin liittyvä muutossuunta on kirjasuomen vähittäinen vapautuminen vierasmallisten artikkelien vastineista.

Esteitä artikkelin mahdolliselle tulemiselle ei tietenkään ole. Mahdolliseen muutokseen ei aina tarvittaisi muualta tulevia sysäyksiäkään (mistä mordva on hyvä esimerkki). Tieteen on kuitenkin paha ruveta ennustajaksi asiassa, jonka syvimpiä lainalaisuuksia se ei vielä tunne.

Matti Larjavaara on Helsingin yliopiston suomen kielen professori.

Lähteet

Juvonen, Päivi 2000: Grammaticalizing the definite article. A study of definite adnominal determiners in a genre of spoken Finnish. Doctoral dissertation, Department of Linguistics, Stockholm University.

Laury, Ritva 1996: Sen kategoriasta – onko suomessa jo artikkeli? – Virittäjä 100.
– 1997 Demonstratives in interaction. The emergence of a definite article in Fin¬nish. John Benjamins Publishing Company, Amsterdan/Philadelphia.

Sundbäck, Irene 1995: Suomen kielessäkö artikkeli? – Kielikello 2/1995.