Toisinaan kielentutkimuskin lähestyy salapoliisin työtä. Tutkijoita kiehtova kysymys on esimerkiksi se, mitä teki raamatunkäännöskomitea, jonka Kaarle IX asetti vuonna 1602. Komitea sai tehtäväkseen saattaa koko Raamatun suomen kielelle, sillä Mikael Agricolalta oli jäänyt suurin osa Vanhaa testamenttia suomentamatta. Saiko kuningas rahoilleen vastinetta?

Valmista, painettua raamatunkäännöstä ei ainakaan syntynyt, eikä varmaa tietoa suomennoshankkeen muistakaan tuloksista ole. Vanhan kirjasuomen tutkijat ovat tuon ajan tekstejä suurennuslasilla tarkastellessaan löytäneet merkkejä siitä, että komitean työ olisi kuitenkin ollut jollain lailla tuloksellista. Tutkimuksen lähteenä on käytetty muun muassa komitean jäsenen piispa Ericus Ericin eli Eerik Sorolaisen postillaa, jonka ensimmäisen osan ilmestymisestä tulee vuonna 2021 kuluneeksi 400 vuotta.

Sorolaisen postilla oli tarkoitettu ensi sijassa pappien käyttöön, mutta se vaikutti myös suomen kirjakielen kehitykseen. Eerik Sorolaisen ansiosta kirjakieli rikastui esimerkiksi sanoilla asianhaara, järjestys ja pakanallinen. Näitä ja muita postillaan sisältyviä uudissanoja sekä postillan kytköksiä aiempiin ja myöhempiin raamatunsuomennoksiin tarkastelee Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittaja Elina Heikkilä.

Tasapainoilua tradition ja nykykielen välillä

Piispa Eerik Sorolaisen kuten muidenkin tuon aikakauden kirjoittajien työ loi pohjan paitsi suomen kirjakielelle myös uskonnollisen kielen traditiolle, joka näkyy nykyisissäkin Raamatun käännöksissä. Nykylukijan näkökulmasta perinteinen Raamatun kieli on tyyliltään juhlavaa ja vanhahtavaa, ja uusissa käännöksissä kieltä onkin haluttu tuoda lähemmäs nykypäivää. Tuorein käännös on vain mobiililaitteilla luettavaksi suunniteltu Uusi testamentti UT2020. Käännöstyöstä ja siinä noudatetuista periaatteista kirjoittaa työryhmässä kielen asiantuntijana toiminut Hanna Lappalainen.

UT2020:n käännöksessä pyrittiin selkeään ja ymmärrettävään suomen kieleen, jota testattiin luomalla tekstille kuvitteellinen mallilukija, nuori aikuinen. Käännöksen sananvalinnoista on karsittu pois turhaa juhlavuutta, ja tilalle on tuotu oman aikamme sanastoa ja ilmauksia: nyky-Raamatussa voi jupista, jauhaa samaa ja ottaa paineita turhasta. On mahdotonta määritellä, milloin ilmaus on tarpeeksi asiallinen ja milloin taas se koetaan uskonnolliseen kontekstiin sopimattomaksi. Raja on hämärä, ja tulkinta on varmasti lukijakohtainenkin.

Slangi kertoo kielellisestä luovuudesta

Raamattu on tärkeä teos, ja niinpä sen osista on kehitelty myös slangiversioita, joissa Jeesus bamlaa ja hiffataan roska öögassa. Slangiasuinen Raamattu on yksi osoitus siitä, miten slangin arvostus on vuosikymmenten mittaan kääntynyt päälaelleen. ”Katupoikien” paheksutusta puheenparresta on tullut arvostettu kielimuoto, ja slangikirjallisuus sekä erilaiset slangitapahtumat kukoistavat.

Slangin sanasto kertoo kielikontakteista ja kielellisestä luovuudesta. Slangisanojen merkityksiä selitetään sanakirjoissa, mutta merkitysten lisäksi alati kiinnostava kysymys on myös sanojen alkuperä: mistä ovat peräisin tai miten ovat syntyneet vaikkapa sanat stiflat (’saappaat’), fitski (’tulitikku’), pätäkkä (’raha’) ja häiskä (’poika, nuorukainen; mies, kaveri’).

Slangisanojen alkuperää esittelevää teosta on kaivattu kauan, ja nyt kysyntään on vastattu. Ulla-Maija Forsbergin laatima Stadin slangin etymologinen sanakirja sisältää noin 2 600 sanaa äännevariantteineen ja johdoksineen, yhteensä noin 9 000 sanaa. Kielikellossa Forsberg erittelee slangisanaston taustaa ja syntytapoja, kuten lainautumista, johtamista, murteita ja salakieliäkin. Slangisanojen taustan selvittäminen vaatii tutkijalta paitsi monien kielten tuntemusta myös hyviä hoksottimia!

Vanhan slangin puhujat ja sanaston luojat ovat monesti olleet kielellisesti lahjakkaita ihmisiä. Kielellinen lahjakkuus ei siis tarkoita vain kykyä oppia ja käyttää vieraita kieliä, vaan lahjakkuus voi ilmetä myös kykynä käyttää omaa kieltään luovalla tavalla.

Lahjakkaita ja rohkeita kielenkäyttäjiä ovat olleet myös menneiden aikojen piispat, papit ja muut kynänkäyttäjät, jotka tarttuivat toimeen ja alkoivat kirjoittaa kieltä, jolle ei ollut olemassa valmista kirjoitetun kielen mallia. Uutta otetta ja rohkeutta murtaa traditiota ovat tarvinneet myös mobiiliraamatun kääntäjät. Parhaimmillaan erilaiset kokeilut ja luovat ratkaisut kehittävät kielen ilmaisukeinoja ja tekevät kielelle vain hyvää, mutta uudistusten vakiintumisen ratkaisevat kuitenkin lopulta kielenkäyttäjät.