null Lukutaitoa tarvitaan

Alkusanat 3/2022

Sari Maamies

Lukutaitoa tarvitaan

Kahvipöydässä syntyi keskustelua emojeista, varsinkin siitä tavallisesta hymynaamasta (​​​​​​​🙂). Meille vähintään keski-ikäisille tuo kuvahan kai tavallisimmin tarkoittaa sitä, miltä se näyttää: iloista mieltä ja positiivista reaktiota johonkin. Kahvipöydän nuoriso oli tiukasti eri mieltä: tuollaisella emojilla viestin lähettäjä ilmaisee ärsyyntymistä tai lähes passiivis-aggressiivista asennetta!

Emojeista on tullut osa arkipäivän viestintäämme. Ei ole harvinaista, että puhelimeen kilahtaa viesti, joka ei sisällä varsinaista tekstiä lainkaan, vaan informaatio on pakattu näihin pieniin kuviin. Tällaisten visuaalisten viestien tulkinta edellyttää uudenlaista lukutaitoa, jota kaikilla ei vielä ole. Lisäksi eri-ikäiset tulkitsevat emojeita eri tavoin, mistä voi syntyä väärinymmärryksiä. Emojien merkityksiä tutkineen Olli Tammisen mukaan nuoret kuitenkin ovat vanhempiensa lukutaidottomuudesta tietoisia ja osaavat siksi tulkita heidän emojiviestejään parhain päin.

Nyky-yhteiskunnassa selviämiseksi tarvitaankin yhä monipuolisempaa lukutaitoa. Pelkkä peruslukutaito ei enää riitä, vaan on osattava lukea, ymmärtää ja tulkita monimuotoisia tekstejä erilaisissa ympäristöissä ja erilaisin välinein; puhutaan monilukutaidosta. Suomalaisten lukutaidon ja lukuinnon edistämisestä kirjoittavat Leena Nissilä ja Pia Lumme. Vaikka suomalaisnuoret ovat kansainvälisesti verrattuna hyviä lukijoita, on merkkejä siitä, että heikkojen lukijoiden määrä kasvaa ja kiinnostus lukemiseen vähentyy. Yli puolet nuorista lukee vain, jos on pakko. Huolestuttavaa kehitystä pyritään ehkäisemään muun muassa tuoreen lukutaitostrategian keinoin.

Almanakkoja ja hengellistä kirjallisuutta

Monilukutaitoa on toki tarvittu ennenkin. Yksi esimerkki tästä ovat 1700-luvulla ilmestyneet kalenterit. Niiden aukeamille on tarkasti suunniteltuun järjestykseen sommiteltu tietoa muun muassa päivämääristä, viikonpäivistä, juhlapäivistä, tuulen suunnista sekä auringon, kuun ja planeettojen välisistä suhteista. Esitettiinpä kalentereissa myös sääennustuksia. Almanakan tekstien ja erilaisten symbolien ja lyhenteiden tulkinta on nykylukijalle vaikeaa, mutta on se vaatinut aikalaisiltakin opettelua. Vanhojen kalentereiden sisältöä avaa kirjoituksessaan Tanja Toropainen.

Aikoinaan kalentereiden lukeminen onnistui kuitenkin luultavasti myös vähän heikommalla lukutaidolla, sillä tutut, toistuvat merkintätavat auttoivat tulkinnassa. Lukutaidon harjoittelu ei muutenkaan ollut helppoa, sillä luettavaa ei ollut kovin paljon kaikkien saatavilla eikä kirjoitettu kieli ollut niin keskeinen osa ihmisten elämää kuin nykyisin. 1800-luvun mittaan erityyppisten tekstien määrä lisääntyi, mutta tavallisen kansan tavoitti tuolloinkin lähinnä uskonnollinen kirjallisuus. Tällä oli yllättävä vaikutuksensa muun muassa kirjakielen kehittymiseen.

Kirjakielen ja sen kirjoitusjärjestelmän eli ortografian kehityksessä elettiin aktiivista aikaa 1800-luvulla. Tuota ajanjaksoa tutkinut Petri Lauerma erottaa kirjakielen muotoutumisessa kolme aaltoa sekä tietoisia pyrkimyksiä tiettyjen kielenpiirteiden suosimiseksi tai karsimiseksi. Tuolloiset kielimiehet tekivät kielellisiä uudistuksia tunnetuiksi omissa julkaisuissaan. Uudet piirteet eivät kuitenkaan vakiintuneet käyttöön niin laajasti kuin oli toivottu, koska ne eivät lopulta saaneet tavallisen kansan tukea. Näin kävi muun muassa siksi, että kansa ei lukenut kielimiesten kirjoituksia vaan hengellistä kirjallisuutta, jonka kieleen omaksuttiin uusia kielenpiirteitä varoen.

Tilanteiden tulkintaa

Lukeminen sisältää aina tulkintaa, mikä näkyy siinäkin, että kutsumme lukemiseksi myös tilanteiden ja tapahtumien tulkintaa tai ennakointia: esimerkiksi taitava pelaaja lukee peliä hyvin. Omanlaistaan tilanteiden lukutaitoa tarvitaan myös muun muassa vuorovaikutuksen onnistumiseksi muiden ihmisten kanssa toimittaessa. Jeongdo Kim, Minnaleena Toivola, Leena Maria Heikkola ja Antti Saloranta kuvaavat kirjoituksessaan, mitä väärästä tilanteen tulkinnasta voi seurata. He pohtivat, miksi äidinkieliset suomenpuhujat niin usein vaihtavat kielen englanniksi keskustellessaan suomenoppijan kanssa. Näin tehdessään äidinkieliset puhujat tulkitsevat tilannetta toisen ihmisen ääntämisen ja ulkonäön perusteella ja tekevät niiden pohjalta päätelmiä vuorovaikutukseen sopivasta kielestä. Asetelmassa kielenoppijaa ei siis nähdä keskustelun tasaveroisena osapuolena.

Keskustelun kielenvaihdon syitä tarkastellaan Kohti tasa-arvoisempaa keskustelukulttuuria Suomessa ‑hankkeessa, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta kielen valinnan merkityksestä äidinkielisten ja suomenoppijoiden välisessä kommunikaatiossa. Pohjimmiltaan on kyse tasa-arvosta eli oikeudesta osallistua suomenkieliseen keskusteluun tasavertaisena toimijana ulkonäöstä ja kielitaidon tasosta riippumatta.

Sari Maamies

Kirjoittaja on Kielikellon vastaava toimittaja.

Takaisin ylös