Lehmän poikanen on vasikka
Artikkeli 4/1990

Esko Koivusalo

Lehmän poikanen on vasikka

Kielen rappeutumisesta ollaan yleisesti huolestuneita. Tällöin tarkoitetaan kielen käytössä ilmeneviä muutoksia, tapaa jolla ihmiset puhuvat esimerkiksi radiossa ja televisiossa. Kieli sinänsä, ulkopuolella puheen ja kirjoituksen, on niin henkinen ilmiö, ettei sen kunnosta oikein voi tehdä päätelmiä.

Nuoret puhuvat julkitilanteissakin vähän toisin kuin vanhempi väki, kaupunkilaiset toisin kuin takametsien juureva kansa, pitkälle kouluttautuneet toisin kuin suoritusportaan puurtajat. Jonkinasteinen muutos on koko ajan meneillään. Jos kaikkea muutosta sanotaan rappeutumiseksi, tulevaisuus näyttää kovin ankealta ja menneisyys pettävän onnelliselta. Osaan muutosta on paras sopeutua.

Siihen en kuitenkaan aio sopeutua, että lehmä poikiessaan synnyttäisi lehmän. Eräs huomattava päivälehti ”uudisanturoi” Tšernobylin onnettomuuden jälkiseurauksista näin: ”Kolhoosissa on syntynyt lukuisia epämuodostuneita lehmiä ja sikoja. Lehmät ovat toisinaan syntyneet ilman päätä ja siat ilman silmiä.” Päätä ja silmää puuttuu toimittajalta, joka kirjoittaa näin. Kun lehmä poikii, syntyy vasikka. Eikö tätä peruskoulussa opeteta niille, jotka eivät ole käyneet navetassa? Sika taas porsii, ei siis synnytä sikoja vaan porsaita.

Tässä näkyi merkkejä kielenkäytön rappeutumisesta. Ilahduttavaa sen sijaan oli, että kaupunkilaishenkinen Helsingin Sanomat osasi laatia tuon saman uutisen oikein sanoin, vasikoin ja porsain. On surkeaa, jos kielestä katoaa sellainen sana kuin vasikka. Tärkeä on paitsi sen perusmerkitys myös kuvallinen käyttö merkityksessä ’ilmiantaja’. Vanhempi polvi puhui Valpon vasikoista, hiukan epäkunnioittavaan sävyyn. Myös teonsanan vasikoida olen tavannut merkityksessä ’antaa ilmi’.

Pysähdyttävä tieto, että Tšernobylin lähistöllä syntyy päättömiä vasikoita ja silmättömiä porsaita. Kyliä on jouduttu evakuoimaan. Tällaisista asioista kertovissa uutisissa ei saisi olla tahallista eikä tahatonta komiikkaa.
Esko Koivusalo