Lakikielen ymmärrettävyys: rajankäyntiä ammattikielen ja yleiskielen välillä
Artikkeli 4/2012

Aino Piehl

Lakikielen ymmärrettävyys: rajankäyntiä ammattikielen ja yleiskielen välillä

Lakikielen ymmärrettävyyden parantaminen on kaikkien etu. Lainlaatijoiden ja kielenhuoltajien yhteishankkeissa on selvitetty, millaisia muutoksia lain valmistelijat hyväksyvät.

Elämme aikoja, jolloin on toiveita siitä, että säädöskielen ymmärrettävyyttä ryhdytään järjestelmällisesti parantamaan. Hallitus on luvannut ohjelmassaan kehittää lainsäädännön, viranomaisviestinnän ja asioinnin kieltä sekä laatia sitä varten toimintaohjelman.  Hallituksen on tarkoitus muutenkin parantaa säädösvalmistelun laatua, ja lainvalmistelijoille on tehty ohjeeksi ja muistin tueksi malli ihanteellisesta lainvalmisteluprosessista.  Mallissa otetaan huomioon myös se, mitä tulisi tehdä säädöksen kielen laadun hyväksi.  

Lakitekstien ymmärrettävyyden parantamiseen on pyritty kielenhuoltajien ja lainvalmistelijoiden yhteishankkeilla. Vuoden 2009 lopussa voimaan tullut asunto-osakeyhtiölaki oli yksi niistä. Siinä kielenhuoltajat olivat mukana paitsi tekemässä ehdotuksia ymmärrettävyyden lisäämiseksi myös tutkimassa niiden saamaa vastaanottoa ja lakitekstin muotoutumisprosessia. (Hankkeesta on kerrottu Kielikellossa 2/2009.) Hankkeessa selvitettiin myös, millaisia muutosehdotuksia lakitekstiin hyväksyttiin ja millaisia hylättiin. Näin haettiin lakikielen rajaa suhteessa yleiskieleen. Mitä kielenhuoltajat ovat näissä yhteishankkeissa oppineet lakitekstin ymmärrettävyyden lisäämisestä, ja mitä olisi tärkeää ottaa huomioon toimintaohjelmaa suunniteltaessa?

Laista toimintaohje asukkaalle?

Asunto-osakeyhtiölaki koskettaa varsin monia tavallisia kansalaisia, koska noin puolet suomalaisista asuu huoneistossa, joka kuuluu asunto-osakeyhtiöön. Tästä syystä oikeusministeriö pyysi 2006 Kotimaisten kielten keskusta osallistumaan lain uudistamishankkeeseen. Kielenhuoltajien haluttiin tekevän tekstiluonnokseen muutosehdotuksia, jotka parantaisivat asukkaiden mahdollisuuksia saada selville, mihin heillä on uuden lain mukaan oikeus ja velvollisuus. Kielenhuoltajat tekivät koko lakitekstiin viitisensataa muutosehdotusta. Niistä vähän alle puolet otettiin vastaan positiivisesti, ja suunnilleen saman verran hylättiin. Kaikkia ehdotuksia ei hyväksytty sellaisinaan, vaan lainvalmistelijat muokkasivat niitä sopivammiksi tai muuttivat tekstiä muuten tavalla, joka poisti kielenhuoltajien esiin tuoman ongelman. Nämä on myös laskettu positiivisen vastaanoton saaneisiin. Niiden osuus on vain runsas kymmenesosa kaikista ehdotuksista.

Ymmärrettävyyden tarve lain eri osissa

Suoraan tai muokattuna hyväksyttyjen ehdotusten ja hylättyjen ehdotusten osuus vaihteli melkoisesti lain eri osissa. Joihinkin lukuihin hyväksyttiin kaikki muutokset, toisiin ei mitään. Kyseessä on varsin pitkä laki: siinä on 29 lukua, joista pisimmissä on yli 30 pykälää. Kaikki luvut eivät ole merkittäviä asunto-osakeyhtiön ja osakkaan tavanomaisen toiminnan kannalta. Suurin osa lain luvuista käsittelee tavallisen osakkaan kannalta epätavallisia toimia, kuten yhtiön perustamista tai  osakeantia.  Yli puolet kaikista muutosehdotuksista tehtiin jo ensimmäiseen seitsemään lukuun, ja näistä ehdotuksista noin 60 % tuli sellaisenaan tai muokattuna uuteen lakiin. Suhteellisesti eniten valmistelijat hyväksyivät muutoksia lukuihin 2–5, jotka käsittelevät osakkeita, yhtiövastiketta, kunnossapito- ja muutostöitä.

Yksi lain uudistamisen syistä oli sen saattaminen ajan tasalle äskettäin uudistetun osakeyhtiölain kanssa.  Aiemmassa laissa vain viitattiin osakeyhtiölain säännöksiin, mutta uudistuksessa haluttiin osakeyhtiölain asiat ottaa mukaan asunto-osakeyhtiölain tekstiin, koska niin tämän yhtiömuodon  erityislaji voitaisiin ottaa pykälätekstissä huomioon. Samoja asioita käsittelevä teksti pyrittiin säilyttämään pääasiassa samanlaisena kuin osakeyhtiölaissa. Kielenhuoltajat saivat ohjeeksi, ettei näissä luvuissa ollut syytä tehdä suuria muutoksia.

Virkerakenteen keventäminen hyväksyttävää

Lakitekstiin ehdotettiin monentyyppisiä muutoksia. Ne voi jakaa kolmeen ryhmään: 1) Tekstissä olevaa tietoa järjestellään helpommin hahmotettavaan muotoon. 2) Tieto ilmaistaan yleisesti tutummalla tavalla: sanasto ja tyyli eivät poikkea tavanomaisesta. 3) Tekstiin lisätään tietoa, jota lukija tarvitsee ymmärtääkseen sisällön.

Tekstiä järjestelevät esimerkiksi virke- ja lauserakenteen muutokset, joilla asioita pyritään annostelemaan helpommin hallittavina kokonaisuuksina ja sellaisessa järjestyksessä, jossa asiaa on helppo seurata. Tällaisia muutoksia ovat esimerkiksi pitkän virkkeen jakaminen useampiin, partisiippimääritteiden ja verbikantaisten substantiivien korvaaminen sivulauseilla sekä asioiden paikan muuttaminen lauseen tai virkkeen sisällä. Seuraavassa esimerkissä on tekstiä ehdotettu muutettavaksi niin, että partisiipin koskeva ja substantiivin käsittely sijasta käytetään sivulausetta. Ehdotus hyväksyttiin.

Edellä tässä pykälässä säädettyä sovelletaan vastaavasti oikeudenkäyntiä ja muuta yhtiön puhevallan käyttämistä koskevan asian käsittelyyn. → Edellä tässä pykälässä säädettyä sovelletaan myös, kun päätetään yhtiön puhevallan käyttämisestä oikeudenkäynnissä tai muuten. (7. luku, 4. §)

Lakitekstin virke- ja lauserakennetta on ehdotettu muutettavaksi väljemmäksi 1970-luvulta lähtien, ja tutkimusten mukaan muutoksia onkin tapahtunut. Partisiippimääritteet ja verbikantaiset substantiivit ovat kuitenkin lakitekstissä edelleen hyvin tavallisia. Lakitekstin virkkeetkin ovat edelleen pidempiä kuin yleiskielisessä tekstissä, vaikka ovatkin lyhentyneet viime vuosikymmeninä.

Kielenhuoltajat ehdottivat virke- ja lauserakenteen muutoksia runsaasti: noin kolmasosa kaikista ehdotuksista oli niitä. Ne otettiin myös myönteisesti vastaan, sillä melkein kaksi kolmesta hyväksyttiin. Näille ehdotuksille yhteinen piirre on, että tekstin sanat pysyivät kutakuinkin samoina eivätkä muutokset juuri vaatineet uusia selittäviä sanoja, vaikka sanoja saattoikin tulla määrällisesti enemmän (lisää esimerkkejä on Kielikellossa 2/2009). Sen sijaan ei juuri hyväksytty sellaisia ehdotuksia, jotka tähtäsivät tiedon järjestämiseen tekstiin toisin, esimerkiksi asian siirtoa toiseen pykälään tai lukuun.

Tutumpaa ilmaisua ja toistoa ymmärrettävyyden tueksi

Jo kauan on pidetty tärkeänä, että lakien sanasto on tuttua tai sen sisältö ymmärrettävissä ilman muiden tekstien tuntemista. Niinpä on suositeltu, että lakitekstissä vältettäisiin juridista ja muuta erikoissanastoa, jos sama asia on tarpeeksi täsmällisesti ilmaistavissa toisinkin. Siksi kielenhuoltajat ehdottivat saanto-termin korvaamista eri tavoin, esimerkiksi puhumalla omistusoikeuden siirtymisestä, mikä myös hyväksyttiin. Myös lakikielen fraaseja ehdotettiin korvattaviksi tavallisemmilla ilmauksilla. Kyse on tavallaan erikoisalan populaaristamisesta. Seuraavassa ehdotuksessa pyrittiin korvaamaan tutummalla ilmauksella fraasi, joka todennäköisesti ei kerro, missä tapauksessa mainittuja tietoja voi luovuttaa. Asiantuntijalle fraasiin sisältynee kuitenkin sellainen merkitys, jota ehdotus ei kata, eikä sitä hyväksytty. Tällaisista ehdotuksista hyväksyttiin suunnilleen puolet.

Luonnollisen henkilön osoitteen, henkilötunnuksen tai syntymäajan saa luovuttaa vain osakkeenomistajalle tai sille, joka osoittaa oikeutensa sitä vaativan  → tämän tiedon olevan välttämätön. (2. luku, 15. §)

Tekstiä pyrittiin tekemään ymmärrettävämmäksi myös lisäämällä sanoja, jotka asiantuntijanäkökulmasta eivät ole tarpeen, koska ne ovat pääteltävissä tekstiyhteydestä. Samaa informaatiota vahvistava ja toistava aines on kuitenkin yleisen ymmärrettävyyden kannalta tärkeää. Esimerkiksi otsikkoon Yhtiön muutostyöt ehdotettiin lisättäväksi sana suorittamat. Ehdotus hyväksyttiin, samoin kuin noin puolet muista ehdotuksista selventävien sanojen lisäämiseksi. Tällainen kuitenkin poikkeaa juridisen kielen tyyli-ihanteesta, joka paradoksaalisesti suosii toisaalta pitkiä virkkeitä, toisaalta tiivistä ja niukkasanaista ilmaisua. Kuvaavaa onkin, että ehdotukset poistaa tarpeettomia toistoja hyväksyttiin kolmessa tapauksessa neljästä.

Tuttuuden tuntua pyrittiin lisäämään puuttumalla joihinkin tekstin tyylipiirteisiin, jotka poikkeavat tavanomaisesta kielenkäytöstä. Sellainen on seuraava lakikielelle tyypillinen sanajärjestys, jossa verbi on lopussa. Tämäntyyppisistä ehdotuksista hyväksyttiin suunnilleen puolet.

Kaikki osakkeet tuottavat yhtiössä yhtäläiset oikeudet, jollei tästä laista tai yhtiöjärjestyksestä muuta johdu. → johdu muuta (2. luku, 1. §)

Nämä tyyliseikat eivät yksinään vaikeuta tietyn tekstikohdan ymmärtämistä, mutta ne luovat yhdessä muiden ymmärtämistä vaikeuttavien piirteiden kanssa vierauden tuntua. Se taas voi vahvistaa vaikutelmaa, ettei teksti ole tarkoitettukaan kaikkien ymmärrettäväksi.

Selitykset ja lisätiedot turhia?

Kolmannen tyyppisillä muutosehdotuksilla on tarkoitus on tuoda tekstiin asioita, joiden puute haittaa ymmärtämistä. Ruotsalaisen professori Britt-Louise Gunnarssonin mukaan selkeämmät rakenteet hyödyttävät eniten asiantuntijoita, kun taas maallikko tarvitsee lisää tietoa oikeusjärjestelmästä ja lainsäädännön kokonaisuudesta. Selityksiä ja taustatietoa tarjoavista ehdotuksista hyväksyttiin vain neljäsosa. Lainvalmistelijoiden mielestä niissä oli kyse ehkä enemmän sisältö- kuin kielikysymyksistä. Seuraavaan esimerkkiin ratkaisu kuitenkin löytyi keskustelussa lainvalmistelijoiden kanssa.

Hallituksen tai isännöitsijän on annettava viipymättä tieto ilmoituksesta sellaiselle toiselle osakkeenomistajalle, jonka osakehuoneistoon tai sen käyttämiseen kunnossapitotyö voi vaikuttaa. Ilmoitus voidaan toimittaa yhtiölle ilmoitettuun osoitteeseen. → Ilmoitusvelvollisuuden täyttämiseksi riittää, että ilmoitus toimitetaan osakkeenomistajan yhtiölle ilmoittamaan osoitteeseen.  (4. luku, 7. §)

Kielenhuoltajat pitivät voida-verbiä hämmentävän ristiriitaisena edellisen virkkeen kanssa, josta ilmenee ilmoittamisen olevan pakollista. Tekstistä tuntui puuttuvan jotakin. Keskustelussa kävi ilmi, että asiantuntijat pitivät perusmenettelynä, että ilmoitus toimitetaan kuten haastekirje, kirjattuna tai käteen tuotuna. Tässä tapauksessa kuitenkin riittäisi tavallisen kirjepostin käyttö, minkä ilmaisi sana voidaan. Tietoa pyrittiin lisäämään myös esimerkiksi tuomalla ilmi passiivin tai on tehtävä -tyyppisen verbimuodon tekijä.

Oma puuttuvan tiedon lajinsa ovat säädösten ristiviittaukset. Tieto on tällöin löydettävissä kohdista, joihin viitataan, mutta tiedon saaminen vaatii, että lukija keskeyttää lukemisensa hakeakseen tarpeellisen lainkohdan. Vesa Heikkisen ja Hanna Hämäläisen laskujen mukaan uusissa laeissa viittauksia on runsaasti, passilaissa jopa parikymmentä sivua kohden (ks. Kielikello 4/2011). Jotta viittaukset eivät hankaloittaisi lukemista, kielenhuoltajat ehdottivat joko asian esittämistä uudelleen tai viittauskohdan sisällön jonkinlaista selittämistä, esimeriksi näin: 6 luvun 36 §:ssä tarkoitettu kanne → 6 luvun 36 §:ssä tarkoitettu kanne kohtuuttoman määräyksen poistamiseksi.

Seuraavassa esimerkissä oli myös lainvalmistelijoiden mielestä mahdollista sanoa viittauskohdan asia lyhyesti uudelleen:

Hallituksen jäsenellä on oikeus kutsua yhtiökokous koolle 7 luvun 12 §:n 3 momentissa tarkoitetussa tapauksessa. → Hallituksen jäsenellä on oikeus kutsua yhtiökokous koolle, jos hänellä on syytä olettaa, ettei hallituksessa ole enää muita jäseniä. (7. luku, 18. §)

Mitä opittavaa kielenhuoltajien ehdotuksista ja niiden vastaanotosta?

Kokemukset asunto-osakeyhtiölain uudistamisesta ja muista hankkeista kertovat, että tutuista ja helposti hyväksyttävistäkin asioista on edelleen tarvis muistuttaa. Turhilta tuntuvia muutoksia taas on syytä esitellä ja perustella entistä paremmin. Ehdotusten avulla voitaisiin laatia hyvän säädöskielen muistilista, jota valmistelijat voisivat itse käyttää tekstien ymmärrettävyyden tarkistamiseen. Listasta on tarpeen käydä keskustelua, jonka tuloksena olisi lainvalmistelijoiden hyväksymä käsitys ymmärrettävyyden kannalta olennaisista linjauksista.  

Tarpeen olisi myös sopia, miten monissa laeissa esiintyviä ilmauksia voidaan muuttaa. Nyt vaikeisiin ilmauksiin joudutaan usein tyytymään, koska ne esiintyvät muissakin säädöksissä.  Asunto-osakeyhtiölakiin voitiin sanan asiamies tilalle vaihtaa sukupuolineutraali edustaja, mutta välimies jäi lakiin, koska on olemassa laki välimiesmenettelystä. Asunto-osakeyhtiön rikospykälää ei voitu muokata kevyemmäksi kahden virkkeen yhdistelmäksi, koska kaikkien rikospykälien samanmuotoisuus oli tärkeämpää kuin yhden lain ymmärrettävyyden parantaminen. Kaikki muutokset kuitenkin alkavat jostain laista.

Säädöskielen erikoiskielen luonne  on tärkeimpiä syitä siihen, että tavallisen kansalaisen on vaikea ymmärtää säädöskieltä. Sillä on monia havaittavia yleiskielestä poikkeavia tyylipiirteitä, mutta vaikeaselkoisuuden ytimessä on ehkä kuitenkin se, että hallintoa ja oikeusjärjestelmää tuntematta kansalainen ei osaa tarpeeksi lukea lakikielen rivien välejä. Pyrkimys yleiseen ymmärrettävyyteen on ristiriidassa ammattikielisyyden kanssa, ja tekstin ymmärrettävyyttä parantavat muutokset saattavat tuntua tuhoavan ammattikielen viestimää tiedon ja pätevyyden pääomaa.

Jos lähtökohta on erikoiskielisyyden säilyminen, lakikieli ei koskaan voi tulla yleisesti ymmärrettäväksi. Tosin siinäkin tapauksessa sähköiset säädöstietokannat voivat tarjota tavalliselle kansalaiselle apua lain ymmärtämiseen. Tietotekniikan mahdollistamassa hypertekstissä voisi esittää selityksiä, esimerkkejä ja kommentteja, jotka eivät linkkeinä muuttaisi lakitekstin olemusta eivätkä hidastaisi asiantuntijan lukemista. Lain perustelujen linkityksestä pykälätekstiin – momentti momentilta – iloitsisivat varmaan myös asiantuntijalukijat. Pelkin linkein ymmärrettävyyttä ei voi lisätä, sillä vain lakiteksti on oikeudellisesti sitovaa. Säädöskieli ei kuitenkaan jää pelkästään asiantuntijoiden sisäpiirin kieleksi, vaan sen vaikutus säteilee viranomaisten kielenkäytön kautta kansalaisille suoraan kohdistettuihin teksteihin. Koko tämä toisiinsa kytkeytyvien tekstien ketju täytyy ottaa huomioon hallituksen lupaamassa toimintaohjelmassa, jotta virkakielestä tulisi ymmärrettävämpää.

Asunto-osakeyhtiölain uudistaminen osoitti, että lakikielen rajat voivat joustaa. Jos yleiseen ymmärrettävyyden lisäämiseen todella pyritään, pitää pystyä vakuuttamaan lainvalmistelijat ja heidän esimiehensä myös täsmentävien ja selittävien muutosten tarpeellisuudesta. Ruotsissa lakien ymmärrettävyyden tarkastaa kieliasiantuntija, joka toimii tarkastavan juristin kanssa työparina. Näin pystytään viemään tietyt kielelliset periaatteet jokaiseen lakiin. Meillä taas lakikielen selkeyttämisessä on luotettu lainvalmistelijoiden omatoimisuuteen. On siis löydettävä keinoja, joilla voidaan innostaa valmistelijoita muutokseen ja tehdä se mahdollisimman vaivattomaksi. Yksi keino voisi olla, että perustettaisiin säädöskielen tueksi oma lautakunta, joka koostuu lainvalmistelun, hallinnon ja kielen asiantuntijoista. Lisäksi olisi saatava vielä oikeus- ja hallintotieteiden opettajat mukaan lakikielen ymmärrettävyyden vitsaa vääntämään.

Kirjoittaja työskentelee Kielitoimistossa.

 

EU-direktiivin tekstiä voi muokata

Usein lainvalmistelussa pidetään vaikeana muuttaa EU-direktiivien sanontaa, vaikka se olisi epäselvä. Lakiehdotuksessa oli kohta, joka noudattaa tietosuojadirektiivin ja tietosuojalain sanamuotoa. Kielenhuoltajien ehdotuksesta lainvalmistelijat selvensivät, mitä tässä tapauksessa tarkoitetaan tieteellisellä ja historiallisella tutkimuksella.

Lakiehdotuksen teksti, 2. luvun 15. §:

– – aiempaa omistajaa koskevia tietoja saa säilyttää, käyttää tai muutoin käsitellä vain historiallista tai tieteellistä tutkimusta tai tilastointia varten.

Tietosuojadirektiivi englanniksi:

– – for statistical purposes or for the purposes of historical or scientific research.

Asunto-osakeyhtiölaki:    

– – vain tieteellistä tutkimusta, yhtiön historian kirjoittamista tai tilastointia varten.

Aino Piehl