Kielitoimiston työssä on erityisesti 1970-luvulta alkaen panostettu virkakielen huoltoon ja sen tarpeista lähtevään koulutukseen. Käytännössä työ ulottuu säädöskielen tutkimuksesta nimistöä koskeviin lausuntoihin ja EU-kääntäjien kouluttamisesta virastojen viestinnässään käyttämien kirjepohjien muokkaamiseen. Paljon muustakin on kyse, mikä selviää Aino Piehlin ja Annastiina Viertiön kirjoituksesta, joka on osa Kielitoimiston 70-vuotisjuhlavuoteen liittyvien artikkelien sarjaa. 

Virkakielen huollon ja koulutuksen tavoitteena ovat hyvät tekstit. Virkakieleltä edellytetään asiallisuutta, selkeyttä ja ymmärrettävyyttä. Nämä kolme sanaa ovat tulleet tutuiksi virkakielen parissa työskenteleville ja suurelle yleisöllekin eräiden uutiskynnyksen ylittäneiden kieliasioiden myötä. Ulla Tiililä avaa sanojen merkityksiä ja huomauttaa myös erosta käsitteiden kieli ja kielenkäyttö välillä. Tässä Kielikellossa kirjoituksesta toiseen kulkee muutenkin punaisena lankana se, että ei ole olemassa vain yhtä virkakieltä, vaan eri yhteyksissä tarvitaan erilaisia lähestymistapoja ja siis myös erilaisia kielenkäyttötapoja. On eri asia perustella päätöstä lakitekstiin viitaten kuin viestittää uudesta ohjeesta Twitterissä. Jälkimmäisenkin kielenkäyttötavan hallitsemisella on merkitystä, sillä viranomaiset toimivat nykyään myös sosiaalisessa mediassa.

Lähelle virkakielen arkea on päästy vuoden 2015 alussa käynnistyneen virkakielikampanjan yhteydessä. Kotimaisten kielten keskus on tarjonnut apua ja välineitä kampanjaan mukaan tulleille virastoille ja tehnyt yhteistyötä niiden kanssa. Hankkeesta ovat kiinnostuneet myös kielentutkijat: Helsingin yliopiston suomen kielen opiskelijoiden kurssilla on käsitelty työelämän tekstejä ja otettu lähilukuun virkakielikampanjassa mukana olevien virastojen tekstejä.   

Hyvään kieleen ja kielenkäyttöön tähdätään tietysti muidenkin kuin viranomaisten teksteissä. Tämän lehden kirjoituksissa kerrotaan, millaista on editoivan toimittajan työ ja miten toimittajat suhtautuvat kielenhuoltoon. Kiintoisa on myös tekeillä olevaan väitöskirjatutkimukseen perustuva selvitys siitä, miten moniin suuntiin polveilevasta haastattelusta syntyy toimittajan käsissä lehtikirjoitus. Kielitoimiston kouluttajat taas ovat usein saaneet vastata kysymykseen, miten paljon haastateltavan sanomisia voi lehtijutussa muuttaa.

Virkakieltä ja median kieltä yhdistää usein tarve yleistajuistaa vaikeita asioita. Kampanjan yhteydessä on kerätty virkakielen parantamiseen liittyviä onnistumistarinoita, joita esitellään Kotuksen verkkosivuilla ja joihin palataan vielä Kielikellon seuraavassa numerossa. Tarinoista mainittakoon Kelan ja Selkokeskuksen yhteistyönä laatimat sosiaaliturvaa koskevat selkokieliset esitteet, jotka ovat tarpeen monille kielenkäyttäjäryhmille ja jotka on myös helppo kääntää eri kielille.

Viranomaisviestinnän monimuotoisuudesta löytyy esimerkkejä menneiltäkin vuosilta. Yhtenä hilpeänä onnistumistarinana voisi pitää sitä, että Helsingin virkistysalueilla liikkuva kohtaa yhä kylttejä, joissa runomuodossa kehotetaan suojelemaan luontoa: ”Päin mäntyä käy sen ihmisen tie, ken jätteet ja roskat metsään vie!” ”Jos armaalles lupaat sä tähdet ja kuun, anna rauhassa olla luonnon muun!” Tämäkin oli osa Helsingin kaupungin virkamiesten viestintää jo 1960-70-luvuilla.