Lähiajat ovat edessäpäin¹
Artikkeli 1/1989

Esko Koivusalo

Lähiajat ovat edessäpäin¹

Eräs valistunut kielenkäyttäjä kehotti muistuttamaan, että ilmaukset lähipäivinä ja lähiaikoina tarkoittavat aina tulevaa aikaa. Samasta asiasta on pari kertaa huomautettu Yleisradion Kielikorva-ohjelmassa. Sellaiset lauseet kuin ”Ministeri on ollut lähipäivinä Tukholmassa” ja ”Hän on lähiaikoina ollut parhaita urheilijoitamme” ovat hämmentävää kieltä. Edelliseen kuuluu ”viime päivinä”, jälkimmäiseen ”viime aikoina”.

Lähiajat ja lähipäivät ovat siis edessäpäin, samoin lähiviikot, lähikuukaudet ja lähivuodet. Miksi sitten jotkut yrittävät ilmaista näillä mennyttä aikaa? Syynä lienevät lähimenneisyys ja lähihistoria, joissa lähi tuntuu mahdolliselta, koska itse pääsanat menneisyys ja historia jo tarkoittavat mennyttä aikaa. Mutta menneeseen viittaava lähi pitäisi rajoittaa näihin ilmauksiin.

Puhehetkeä edeltäneeseen aikaan voidaan siis viitata sanalla viime. Mutta jos tarkasteluhetkikin on menneisyydessä ja tarkoitetaan tarkasteluhetkeä aikaisempaa tapahtumaa, ei viime-sana käy, ei myöskään sana lähiaikoina, kuten seuraavasta esimerkistä havaitaan: ”Ajatus ei kypsynyt vasta 1863, jolloin julistus annettiin, eikä edes lähiaikoina ennen tuota vuotta; sama vaatimus esitettiin jo 1831.” Tähän sopisi esimerkiksi ”eikä aivan edellisvuosinakaan”.

Kansanomaisessa kielenkäytössä viitataan menneisiin aikoihin usein ilmauksella takavuodet, tähän tapaan: ”Takavuosien hiihtäjäkuningas Veikko Hakulinen on nykyisin innokas suunnistaja.” Tällainen ajanilmaus on tietenkin epätarkka, mutta aina emme arkipuheessa kaipaakaan kovin suurta tarkkuutta. Usein voi näet odottaa, että kuulija osaa ilman muuta sijoittaa henkilön tai tapahtuman oikeaan ajankohtaan. Nykysuomen sanakirja tuntee myös takaviikon: ”Munien hinnat ovat takaviikkoina laskeneet.” Taka-ajat voivat niin ikään tarkoittaa menneitä aikoja.

Ajanilmausten työnjako on viime aikoina horjunut myös sen takia, että tänä päivänä on saamassa aikaisempaa laajemman merkityksen: ”Huoneistot ovat tänä päivänä Helsingissä tuhottoman kalliita”, sanotaan, vaikka ei tarkoiteta pelkästään kulumassa olevaa päivää. Sellaiset lauseet kuin ”Pörssikurssit ovat tänä päivänä korkealla” ovat tulleet kaksitulkintaisiksi, kun ilmausta tänä päivänä on ruvettu käyttämään merkityksessä ’nykyään’. Nykysuomen sanakirjan toimittajien korvaan särähti lause ”Vielä tänäänkin persialaisia pidetään itämaiden parhaimpina kaunokirjoittajina”. He leimasivat tällaisen käytön vieraanvoittoiseksi.

On arveltu, että tänä päivänä olisi laajentunut merkitykseltään eräiden muiden kielten mallin mukaisesti. Voi kysyä, miksi ei sama malli sopisi suomeenkin. Onhan ilmaus ”vielä tänäkin päivänä” (= vielä nykyäänkin) tuttu monista saduista, siis aidosta kansankielestä. Kysymys onkin lähinnä siitä, annetaanko ilmauksen tänä päivänä tulla yksinvaltiaaksi tehtävään, johon on käytetty useita vaihtoehtoisia ajanilmauksia (nyt, nykyään, nykyisin, tätä nykyä, tällä haavaa).

Muoti on mahtava voima. Kun rupeaa tuntumaan ajanmukaiselta sanoa tänä päivänä eikä nykyisin, muut vaihtoehdot painuvat lähes täysin unhoon. Ilmeisesti kieli noudattaa tässäkin jonkinlaista vähimmän vastuksen lakia: turvaudutaan siihen, mikä kullakin hetkellä on muistin tavoitettavissa. Kielenkäyttö urautuu. Rikkaus ei ole vaivatonta kielenviljelyssäkään.

¹ Julkaistu Suomen Kuvalehdessä 3/1984.

Esko Koivusalo