Lähärettihin kihiloolle
Kieli kartalla 1/2019

Riikka Tervonen

Lähärettihin kihiloolle

Pohjalais- ja savolaismurteissa sekä niiden lähialueilla voi kuulla sellaisia sanojen ääntämyksiä kuin "talavi", "kolome". Kyse on ääntämistä helpottavista siirtymävokaaleista eli svaavokaaleista. Eräissä yhteyksissä svaavokaalit ovat erityisen poh(o)jalaisia.

Kun Oulussa tai Kuopiossa kuulee puhuttavan juluman kylymästä talavi-ilimasta, on murrepiirteen puolesta kyse svaavokaalista. Se on konsonanttiyhtymän keskellä kuuluva siirtymä-äänne, joka hajottaa yhtymän ja samalla helpottaa sanan ääntämistä.

Svaavokaaleita esiintyy tietyissä painollisen tavun lyhyttä vokaalia seuraavissa konsonanttiyhtymissä, yleisimmin l-alkuisissa yhtymissä lh, lk, lkk, lm, lp, lpp ja lv. Piirteen levikkialue kattaa suuren osan savolais- ja pohjalaismurteista lähiympäristöineen. Hieman suppeammalla alueella svaavokaalia tavataan myös nh-yhtymästä, kuten sanassa vanaha. Ennev vanahaah hilippastii er kaakana (= kaukana) tanssissa, muistellaan Kiuruvedellä.

Kylömä ilama

Useimmiten svaavokaali on sama kuin sitä edeltävä vokaali, esimerkiksi kylymä ilima, mutta Etelä-Savossa ja Pohjois-Savon eteläosissa sekä osassa Etelä-Pohjanmaata sitä esiintyy myös kylömä, silemä, pilevi ‑tyyppisenä. Etelä-Pohjanmaalla kuulee lisäksi sellaisia muotoja kuin ilama, kylövö ja (olla) hilukulla, joissa svaavokaali on sama kuin sitä seuraavan tavun vokaali.

Toisilla alueilla, kuten hämäläismurteiden pohjoisosissa, svaavokaali ääntyy hyvin lyhyenä, vajaana (talavi), toisilla taas muiden äänteiden kestoisena (talavi), jolloin se muuttaa sanan tavurakennetta. Eräässä savolaisvitsissä koululainen väittääkin sanassa kolme olevan kolome tavua.

Svaavokaali on savolaismurteissa nuorehko ilmiö. Tämän voi päätellä siitä, että sitä ei esiinny karjalan kielessä, jolla kuitenkin on savolaismurteiden kanssa yhteinen pohja, muinaiskarjala. Niin ikään svaavokaali käytännössä puuttuu 1600-luvun alussa Savosta Keski-Ruotsin Vermlantiin muuttaneiden metsäsuomalaisten murteesta. Niinpä se lienee kehittynyt savolaismurteissa 1600-luvun jälkeen.

Ohora oli vihinehellä

Svaavokaali h-alkuisissa konsonanttiyhtymissä (hj, hl, hm, hn, hr, hv) on sangen pohjalainen murreilmiö. Lisäksi sen levikki ulottuu hämäläis- ja peräpohjalaismurteiden puolelle sekä Keuruun–Evijärven seudun savolaismurteisiin. Eteläpohjalaisessa puheenparressa, kuten Kuortaneella, sen voi havaita esimerkiksi tällaisessa yhteydessä: Maija hömmääli (= arveli) notta naapurista on lähäretty kihiloolle, siis kihlojenostomatkalle. Keski-Pohjanmaalla Himangalla kerrotaan viljalajien kasvusta: Ruvis oli tähkällä ja ohora oli vihinehellä ja kaura oli heleppehellä. Sodankylässä emäntä kuttu köökhin kahaville.

Levikki on koottu sanojen lahaja, kihilat, rihima, ahane, ohora ja vahava (taivutusmuotoineen ja johdoksineen) esiintymistä Suomen murteiden sanakirjan esimerkistössä.

Levikki on koottu sanojen lahaja, kihilat, rihima, ahane, ohora ja vahava (taivutusmuotoineen ja johdoksineen) esiintymistä Suomen murteiden sanakirjan esimerkistössä.

Svaa-ilmiöstä on kysymys myös tyypillisissä eteläpohjalaisuuksissa mihinä, kuhuna ja johona. Kauhavalla etsitään perunakuokkia: Mihinäs kräkkäkuakat on, meen kaivamhan vähä pärinöötä.

Myös Kainuussa voi joskus kuulla svaavokaalin h-alkuisissa konsonanttiyhtymissä. Kyllä lehemät hatalti (= ahmivat) kun pääsivät niittuun, sanotaan Vaalassa. Muutamia tietoja on myös Keski-Suomesta, kuten Muuramesta: Lusikka kopsaht hyvästip puukehelom pohojaa (viiliä syötäessä).

Pääsispä Helesinkihi!

Svaavokaali ls-konsonanttiyhtymässä (hilise, tylysä) on myös lähinnä pohjalaismurteille ominaista. Joitakin tietoja on naapurimurteista, kuten lounaisista välimurteista sekä hämäläis- ja savolaismurteista.

Kalasua (= kalua, nyrhi) nyn niitä pyärtänöötä, sillä viikattehen kalasulla, kehottaa alavutelainen niittämään, vaikka viikate on huono eli kalsu. Nivalalainen kuvailee jykevää Helsinkiä: Se ̮uj (= se on) jyky kylä se Helesinki. Pomarkussa sanotaan pojasta, joka havitteli tytöstä heilaa eli hilsua: Meinas sitte hilisuu ittelles.

Palijon marijoja

Vielä eräs pohjalaismurteissa yleinen svaavokaalin esiintymispaikka on lj- ja rj-konsonanttiyhtymä. Savossa tämä piirre usein puuttuu liudennuksen vuoksi, joskin sielläkin voidaan käskeä olemaan hilijoo! Konsonanttiyhtymissä lj ja rj esiintyvä svaavokaali on yleensä i, joka saa laatunsa sitä seuraavasta puolivokaalista, j:stä. Saanko ottaa astijastasi marijoja niim palijo kun avokourassa pyssyy, kysyy utajärveläinen.

Suomen murteiden sanakirjassa on esimerkkejä myös nj- ja tj-konsonanttiyhtymissä esiintyvästä svaavokaalista, esimerkiksi Kittilästä: Kultunsa kans se oli menossa en tienny minne mutta linijurhin nousthin. Himangalla taskukellon omistajalla taas oli kauhiak ketijut vatsan päällä.

Lähteitä ja kirjallisuutta

Kettunen, Lauri 1909: Descendenttis-äännehistoriallinen katsaus Keski-Skandinavian metsäsuomalaisten kieleen. Helsinki: SKS.
Kettunen, Lauri 1940a: Suomen murteet III A. Murrekartasto. Helsinki: SKS.
­Kettunen, Lauri 1940b: Suomen murteet III B. Selityksiä murrekartastoon. Helsinki: SKS.
Mantila, Harri – Pääkkönen, Matti 2010: Oulun seudun murteen vokaalisto. Helsinki: SKS.
Mielikäinen, Aila 1994: Etelä-Savon murteiden äännehistoria II. Helsinki: SKS.
Pääkkönen, Matti 1994: Oulun seudun murrekirja. Helsinki: SKS.
Räisänen, Alpo 1972: Kainuun murteiden äännehistoria I, vokaalisto. Helsinki: SKS.
VISK = Ison suomen kieliopin verkkoversio 2008. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 5. http://scripta.kotus.fi/visk.

Riikka Tervonen
Kirjoittaja on Suomen murteiden sanakirjan toimittaja.