Ypäjäläinen lääkäri Erkki Nissilä on lähettänyt toimitukseen kirjeellisen kysymyksiä, joista kolmeen vastaamme seuraavassa.

Lohikäärme

Kysymys: Hyvin laajalle on maailmassa levittäytynyt taruolento lohikäärme. Muutama vuosi sitten radiossa suomen kieltä käsittelevällä kyselytunnilla aivan sivumennen mainittiin sanan alkuosan tulleen louhi-sanasta, joka puolestaan tarkoittaisi louhikkoa. Louhi tarkoittaa liekkiä ja salamaa. Lohikäärmeen suusta kuvataan aina lähtevän pitkä lieska kielen kohdalta. Lieneekö lohikäärme (louhikäärme) tältä pohjalta lähtöisin?

Vastaus: Uusin etymologinen sanakirja Suomen sanojen alkuperä (1995) kertoo, että lohikäärme on kansanetymologinen muodostelma, jonka lähtökohtana on ruotsin kielen vanha sana floghdragi. Siitä alkuosa on lainattu ja mukautettu suomeen yhdistämällä se erheellisesti sanaan lohi; loppuosa taas on käännetty suoraan. Sananmukaisesti floghdragi tarkoittaa ”lentokäärmettä”. Vanhassa kirjasuomessa esiintyykin myös sana lendokärme. Myös pelkkä draaki lohikäärmeen nimenä tavataan mm. vuoden 1642 Raamatussa. Sen rinnakkaismuoto traakki on tuttu huonekasvien ystäville: onhan lohikäärmepuu yhtä kuin traakkipuu. Agricolalla lohikäärme esiintyy myös muodossa louhikäärme, mutta sana louhi tässä yhteydessä lienee vain lohi-sanan rinnakkaismuoto.

Kullannuppu

Kysymys: Pienistä lapsista käytetään hellittelynimeä kullannuppu. Olisikohan se alun perin ollut muodossa kullanuppu? Kulla tarkoittaa mm. hatun kupua. Varsinkin korkeakupuinen hattu, sellainen, joka nähdään esimerkiksi satukeijukaisten päähän piirretyksi, muistuttaa suuresti eräiden kukkien nuppua. Kullannuppu on siis korkeakupuista hattua muistuttava nuppu. Nuppu on kukan alku, lapsi on aikuisen ihmisen alkuvaihe.

Vastaus: Hellittelysanan kullannuppu alkuperästä ei löydy täsmällisiä tietoja; minkäänlaista viitettä ei kuitenkaan ole kysyjän ehdottamaan sanaan ”kullanuppu”. Nykysuomen sana-arkistossamme on yksi tieto sanan kullannuppu käytöstä tarkoittamassa puhkeavia silmuja: ”kullannuput puhkee pajukoissa”. Muissa sanapoiminnoissa on kyse lapsesta tai rakastetusta käytetystä hellittelysanasta. Sekä Suomen kansan vanhoista runoista että Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen murrearkiston kokoelmista on tavoitettu seuraavat säkeet: ”Kävi meillä kääriäinen, kuloki kullannuppurainen / herranterttu, kullannuppu, sokeritoppi teijaa.” Murrekokoelmien poiminnoissa lasta tarkoittamassa on usein myös nominatiivialkuinen hellittelysana, ”mielittelysana” kultanuppu.

Kullannuppua kullanmurun rinnalla ovat suomalaisessa kirjallisuudessa käytelleet varsinkin Leino ja Linnankoski, mutta toki monet muutkin. Sanaa kullanmuru käytetään joskus aika ironisestikin (”kullanmurut pahanteossa!”). Nykysuomen sanakokoelmien tiedot muuten kertovat, että kullanmurulla on pitkään ollut konkreettinen merkitys: sitä on käytetty niin Alaskan kuin Lapinkin kullasta puhuttaessa. Mitä lähemmäs nykypäivää tullaan, sitä varmemmin kullanmuru on siirtynyt kuvalliseksi tarkoittamaan ’rakasta’, ja sanan konkreettisen merkityksen ’pala kultaa’ on jo Nykysuomen sanakirjaa painettaessa 1950-luvulla kokonaan syrjäyttänyt mm. sana kultahippu.

Koska vai milloin?

Kysymys: Nykymediassa ei enää milloinkaan kuule kysymyssanaa milloin, koska koska-sana on sen syrjäyttänyt. Jurppiiko se myös suomen kielen asiantuntijoita?

Vastaus: Eipä jurpi, sillä koska-sanalla on myös merkitys ’milloin’ – varsinkin länsisuomalaisessa kielenkäytössä. Joissakin kielioppaissa on esitetty, että koska-sanaa kaksitulkintaisuutensa vuoksi olisi vältettävä, mutta esimerkiksi Suomen kielen perussanakirjassa (1990) ei aseteta sen käytölle ehtoja.