Kissankulmat ja Ruikonperät todellisuudessa
Artikkeli 1/2019

Tiina Manni-Lindqvist

Kissankulmat ja Ruikonperät todellisuudessa – kyläkuntien nimet Suomessa

Asukkaat hahmottavat kotikulmiaan usein hienovireisesti. Virallisten eli maarekisteriin merkittyjen kylien lisäksi nimiä on annettu myös muulle asutukselle. Astrid Lindgrenin luomalla Kissankulmalla ja Jaakko Tepon laulujen Ruikonperällä on vastineita todellisuudessa. Millaisia ne ovat? Miten epävirallisia kyliä, taloryhmiä ja kulmakuntia on nimetty eri puolilla Suomea?

Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisu Asutusnimihakemisto sisältää Suomen kaikkien kuntien ja virallisten kylien nimet sekä runsaasti asuinalueiden ja kaupunginosien nimiä. Vähemmän tunnettua on, että hakemistossa on myös laaja valikoima pienten asutusryhmien eli esimerkiksi kyläkuntien, taloryhmien ja epävirallisten kylien nimiä. Niitä on lähes 9 000, ja ne muodostavat noin 40 % hakemiston aineistosta (runsaat 22 000 nimeä).

Kyläkunta ja epävirallinen kylä

Kyläkunnalla tarkoitetaan suppeahkoa asutusryhmää, kulmakuntaa, taloryhmää tai virallisen kylän osaa. Asutus voi olla esimerkiksi vain kahden tai kolmen talon suuruinen.

Toisinaan puhutaan myös epävirallisesta kylästä. Se ei ole samalla lailla tarkkarajainen kuin ns. virallinen kylä eli maarekisterikylä, mutta asutusta on paikkakunnalla pidetty kylänä.

Kesäistä idylliä Inkoon Fagervikissä.

Kesäistä idylliä Inkoon Fagervikissä.

Kuva: Ulla Onkamo

Kulmat, kylät ja loukot

Monet asutusryhmät ovat saaneet nimensä luontopaikan nimen mukaan. Vesistön tai sen osien nimi on usein siirtynyt rannalla sijaitsevan asutuksen nimeksi. Esimerkiksi Karstulassa sijaitseva Kortejärvi ei ole vain järvi, vaan lisäksi kyläkunta. Samoin moninaiset maastonimet on omaksuttu usein läheisen asuinryhmän nimeksi: esimerkiksi Hirviniemi on paitsi niemi myös kyläkunta Joensuussa ja Mikkelissä. Kehitysprosessissa on toki voinut olla välissä myös luontonimitaustainen tilannimi.

Tässä artikkelissa tarkastelen sellaisia kaksiosaisia kyläkuntien nimiä, joiden pohjana ei ole läheisen luontopaikan nimi suoraan. Nimen perus- eli jälkiosana on asutusryhmää tarkoittava sana, kuten kylä, kulma, loukko tai puhto. Tällaiset asutukset ovat usein syntyneet yhden talon ympärille. Talosta on ensin jaettu maata esimerkiksi perheen pojille, jotka ovat sitten rakentaneet asumuksensa lähelle kantatilaa.

Kyläkunnan nimessä näkyy edelleenkin kantatilan tai suvun nimi. Esimerkiksi Merijärven kyläkunta Männistönpuhto on muodostunut Männistön kantatilan lohkotiloista.

Kyläkuntien nimet, kuten paikannimet yleensäkin, voivat viitata ympäröivään maisemaan (Metsäkylä), paikkaan liittyvään toimintaan (Myllykulma) tai esimerkiksi asutusryhmän kokoon (Isokylä). Osa kertoo sijainnista ilmansuuntien mukaan (Eteläperä), osa taas nostaa esiin paikan suhteellisen sijainnin (Alikulma). Kyläkunnan nimen taustalla voi olla epäsuorasti luontonimi, vaikka sitä ei ole sellaisenaan otettu asutuksen nimeksi: Tikkakankaan lähellä voi olla esimerkiksi Tikkaperä-niminen asutus.

Tarkastelen seuraavassa kyläkuntien nimien yleisimpiä jälkiosia Asutusnimihakemiston aineiston pohjalta. Nimiesiintymien lukumäärät ovat syksyltä 2018. Artikkeliin liittyvässä levikkikartassa on yksi merkki kutakin esiintymäkuntaa kohden eli kunnan sisäiset nimitihentymät eivät näy kartassa. Kuntaa laajemman levikin sanallisessa ilmaisemisessa käytän Suomen murteiden sanakirjassa käytettyä aluejakoa.

Suosituin nimityyppi: Haapakylä ja Myllykylä

Ylivoimaisesti yleisin asutusta tarkoittava jälkiosa aineistossani on -kylä, joka esiintyy yli 1 000:n kyläkunnan tai epävirallisen kylän nimessä. Sana kylä merkityksessä ’useamman talon (tms.) muodostama asutuskeskittymä’ on ollut käytössä lähes koko Suomessa, ja kylä-loppuisia asutusnimiä on Asutusnimihakemistossa Kotkasta Sodankylään ja Vaasasta Tohmajärvelle. Esimerkkejä: Haapakylä (Pihtipudas), Kummunkylä (Kemijärvi), Rämsänkylä (Myrskylä), Syvänojankylä (Kurikka); Hakokylä (Hyrynsalmi), Kutunkylä (Suonenjoki), Myllykylä (Pyhtää) ja Panttikylä (Kauhajoki).

Monikollinen kylät-loppu esiintyy aineiston nimissä muutaman kerran. Jämsässä on kolmekin kylät-loppuista asutusnimeä (Havunkylät, Mäkikylät ja Porkkakylät), Hankasalmella kaksi (Lehdonkylät ja Markunkylät). Näillä samoilla seuduilla Keski-Suomessa, pohjoisessa Hämeessä ja osassa Savoa sana kylä on tarkoittanut myös ’asumusta’ (taloa, torppaa tms.). Monikollinen taloryhmän nimi on voinut syntyä tällä alueella konkreettisesta merkityksestä ’monta taloa’. Monikollisesta nimityypistä on pari esiintymää myös alueen ulkopuolelta: Rovaniemen ja Sodankylän rajalla Järvikylät ja Kruunupyyssä Vähätkylät.

Erillisyyttä ilmaisevat Rytiperä ja Sourunperä

Perä-loppuisia nimiä on aineistossa runsaat 700. Tällaiset kyläkunnat sijaitsevat Pohjanmaalla ja myös Ikaalisista Kiuruvedelle ulottuvalla vyöhykkeellä. Eniten perä-loppuisia nimiä on Kiuruvedellä (peräti runsas kolmasosa kunnan asutusnimistä), Nivalassa, Alavieskassa ja Virroilla. (Ks. levikkikartta jäljempänä.)

Suomen murteiden sana-arkiston tiedonannoissa sana perä yhdistetään kulmakunnankin nimityksenä usein (mutta ei aina) syrjäisyyteen, muusta asutuksesta erillään tai sivussa olemiseen. Paikka on voinut olla aiemmin vaikeakulkuisen matkan takana tai sinne johtava tie on päättynyt viimeiseen asumukseen. Ikaalisissa kerrotaan, että kun ”kylän takamaille syntyi uusi asutus, sai se nimen perä”. Ruovedellä taas todetaan, että ”Ei tää ole ennää mikkään Sourunperä, kun valtatiä läpitte kulukee.”

Suomen murteiden sana-arkiston Nivalan tiedonannossa kerrotaan, että seudulla on ”lukematon joukko periä, joita voidaan puheessa mielivaltaisesti muodostaa”. Kemijärvellä Lehtolaa (kylä) on voitu nimittää Lehtoperäksi, Palojärven kylää Paloperäksi ja Rytilahden kylää Rytiperäksi. Jotkut nimistä ovat sittemmin vakiintuneet ja päässeet karttoihin, tienviittoihin ja muuhun kirjalliseen käyttöön.

Pieni osa Asutusnimihakemiston perä-loppuisista kyläkuntien nimistä on ollut ensin lahtien niminä. Samamerkityksistä sanaa perukka ei aineiston nimien loppuosana esiinny, mutta yksiosainen Perukka on aineistossa kaksi kertaa (Pohjanmaan Pyhännässä sekä Raahessa, entisessä Vihannissa). (Ks. levikkikartta.)

Tienoota ilmaisevat Metsäkulma ja Rantakulma

Kulma-loppuisia kyläkuntien nimiä on aineistossa kolmanneksi eniten, lähes 400. Muun muassa Asikkalassa ja Sastamalassa (ent. Mouhijärveä) sekä Hyvinkään ja Nurmijärven rajalla on Rantakulma. Yleisin kulma on Metsäkulma, joita on 24:ssä eri kunnassa, joissain kaksikin.

Sanasta kulma merkityksessä ’seutu, tienoo, kulmakunta; pitäjän tai kylän osa, talo tms. ympäristöineen’ on Suomen murteiden sana-arkistossa eniten tietoja Varsinais-Suomesta, Satakunnasta ja Hämeestä. Asutusnimien jälkiosana sana esiintyy samalla alueella, perä-loppuisten nimien alueesta etelään. (Ks. levikkikartta.)

Kyläkuntien nimet, joiden jälkiosa on ‑kulma tai ‑perä.

Kyläkuntien nimet, joiden jälkiosa on ‑kulma tai ‑perä.

Monien merkitysten maa: Jylhänmaa ja Plättilänmaa

Maa-loppuisia kyläkuntien nimiä on 181. Maa voi viitata myös luontopaikkaan, maastoon, ja siksi voi olla vaikea erottaa, mikä on nimen alkuperäinen kohde. Suomen murteiden sana-arkistossa on joitakin tietoja sanasta maa nimenomaan kulmakuntaa tai kylää tarkoittamassa lähinnä Satakunnasta. Huittisissa on Jylhänmaa, joka on muodostunut Jylhän talon ympäristöön. Kokemäen Plättilänmaassa on sijainnut Plättilän talo. Lavian (nyk. Poria) Kivijärvenmaa on rakentunut myöhemmin kuivatetun Kivijärven rantamille.

Paljon tavallisempaa on, että maa tarkoittaa yleisemmin seutua, tienoota tai maapalstaa. Rannikon kunnissa maa merkitsee usein saarta ja pohjoisessa Suomessa kuivaa maata, kangasta.

Alkua tai loppua ilmaisevat Järvenpää ja Kankaanpää

Myös pää on melko yleinen jälkiosa asutusnimissä. Asutusnimihakemistossa se esiintyy 146 kertaa kyläkuntien nimenä. Sana pää tarkoittaa paitsi ruumiinosaa myös alkua tai loppua. Järvenpää-niminen kyläkunta on sananmukaisesti järven päässä, siellä, missä järvi loppuu. Järvenpää tai Kankaanpää voi tarkoittaa laajemminkin järven tai kankaan päässä oleva aluetta.

Tiukemmin vain asutuksen nimiä ovat esimerkiksi sellaiset nimet kuin Lavosenpää Miehikkälässä (Lavosen suvun taloryhmän muodostama alue) ja Tornion (ent. Karungin) Aaronpää, joka on muodostunut Aaron talon ympärille.

Sopukkamaiset Leipäpohja ja Nakkerpohja

Jälkiosa ‑pohja on yleisesti käytössä lahtien nimissä, ja jonkin verran lahtien nimiä on siirtynyt asutusten nimiksi (Kortteenpohja Pälkäneellä, Tammipohja Luhangassa). Suurin osa pohja-loppuisista kyläkuntien nimistä (aineistossa yhteensä 52) on kuitenkin syntynyt suoraan tarkoittamaan asutusta, esimerkiksi Nakkerpohja Joutsassa tai Leipäpohja Laukaassa.

Sana pohja merkitsee mm. ’perää, perukkaa, pohjukkaa, sopukkaa, syrjäistä seutua’. Merkitystä ’kulmakunta’ tavataan lähinnä Etelä-Savon ja Keski-Suomen pitäjissä. Pohja-sanan johdos pohjukka esiintyy aineistossa neljä kertaa: Kerimäellä ja Punkaharjulla (kunnat nyk. Savonlinnaa) sekä Kiteellä.

Aluetta tai yhdyskuntaa ilmaisevat Herrakunta ja Järvikunta

Asutusryhmää tarkoittavissa sanoissa kyläkunta ja kulmakunta esiintyvä sana kunta on melko harvoin asutusryhmän nimen loppuosana. Suomen murteiden sanakirjan mukaan kunta-sana ilmaisee yhdyssanojen loppuosana aluetta (esim. järvikunta, mäkikunta, rantakunta) ja myös ihmisjoukkoa tai seuruetta. Esimerkiksi Vihdissä on asutusten nimet Järvikunta, Jokikunta ja Herrakunta. Nimiarkiston tietojen mukaan Herrakunta-nimeä on käytetty Kotojärven länsi- ja eteläpuolella sijaitsevasta kartanoyhdyskunnasta.

Leikittelevät Katavakaupunki ja Velkuankaupunki

Asutusnimihakemiston kaupunki-loppuiset kyläkunnat ovat nimestään huolimatta paljon pienempiä asutuksia kuin mitä sanalla kaupunki yleiskielessä ymmärretään. Nimeämisen tausta saattaakin olla leikillinen. Näin kerrotaan Nimiarkiston kokoelmatiedoissa esimerkiksi Porin (entisen Noormarkun) Kelleskaupungista.

Leikittelyä voi nähdä siinä, että Merikarvian Katavakaupunki on kuiva katajia kasvava mäki, jolla on ollut useita pikku asumuksia, entisiä mäkitupia. Nykyisessä Naantalissa, entisen Velkuan kunnan alueella sijaitsevassa Velkuankaupungissa on niin ikään ollut paljon torppia, mäkitupia ja käsityöläisten asumuksia. Tässä kaupungissa on ollut Bulevardikin. Kaupunki-loppuisesta nimityypistä on Asutusnimihakemistossa viisi esiintymää.

Eteläpohjalaiset Mansikkaloukko ja Saunaloukko

Loukko esiintyy erityisesti eteläpohjalaisissa kyläkuntien nimissä (37 esiintymää). Samalta alueelta on tietoja sanan merkityksestä ’kulmakunta’. Esimerkiksi Teuvalla on kahdeksan loukko-loppuista asutuksen nimeä, Ilmajoella seitsemän, mm. Mansikkaloukko ja Saunaloukko.

Keskipohjalaiset Huhtapuhto ja Vehkapuhto

Puhto on keskipohjalainen kyläkuntien nimien jälkiosa. Asutusnimihakemistossa puhto-loppuisia nimiä on vain neljässä kunnassa (Haapajärvi, Merijärvi, Nivala ja Ylivieska, yhteensä 11 esiintymää). Ylivieskassa on esimerkiksi Huhtapuhto, jonka ensimmäinen talo on ollut Huhtala, ja Haapajärvellä Vehkapuhto, jonka keskeisen talon asukkaiden sukunimi on ollut Vehkalahti. Sana puhto on tunnettu ’kulmakunnan’ merkityksessä juuri Keski-Pohjanmaalla.

Pohjanmaan tienoon nimet Konttipuoli ja Pihlajanpuoli

Puoli-loppuisia kyläkuntien nimiä (Pihlajanpuoli, Puronpuoli, Konttipuoli) on ripotellen Pohjanmaan kunnissa ja pohjoisessa Keski-Suomessa (11 esiintymää). Nivalasta kerrotaan Suomen murteiden sana-arkiston tiedoissa, että puoli tarkoittaa suurempaa kulmakuntaa kuin puhto.

Kaakkoiset Haavikonryhmä ja Sairasenryhmä

Ryhmä-loppuiset kyläkunnat sijaitsevat hyvin pienellä alueella Parikkalassa, Ruokolahdella ja Rautjärvellä (seitsemän esiintymää). Esimerkiksi Parikkalassa (ent. Saaren kuntaa) on Sairasenryhmä, jonka kerrotaan saaneen nimensä asukkaiden sukunimen mukaan, ja Haavikonryhmä, joka on nimetty kantatilan mukaan.

Muita jälkiosia

Jo mainittujen kahdentoista jälkiosan lisäksi kyläkuntien nimien jälkiosina esiintyy vielä joukko muitakin, harvinaisempia jälkiosia, mm. huoppi ’kylän osana oleva taloryhmä’, kolkka, loukas ’loukko, kolkka’, lääni, nurkka, paikka, paltta ’reuna(-asutus)’, piha, rati ’rivi’, rivi, seutu ja soppi.

Elinvoimaiset perät

Anna-Liisa Värri toteaa jo 1960-luvulla tehdyssä opinnäytetyössään, että monet ’kulmakuntaa’ tarkoittavat ilmaukset ovat luonteeltaan väheksyviä, onhan kyse usein pienistä taloryhmistä, jotka sijaitsevat usein kaukana kyläkeskuksista.

Hauskaa onkin, että esimerkiksi joskus vanhanaikaisina pidetyt puhto- ja perä-loppuiset nimet ovat edelleen elävässä käytössä. Tästä on todisteena se, että vuoden 2015 kuntakyselyn vastauksissa niitä esitettiin vielä runsaasti lisättäväksikin Asutusnimihakemistoon.

Joskus nimistä tulee etikettejä, joiden merkitystä ei ajatella. Toisaalta näyttää kuitenkin siltä, että kuntaliitosten ja palvelujen keskittämisten vastapainona halutaan ehkä myös arvostaa ja pitää esillä oman asuinseudun ominaispiirteitä, paikallista puheenpartta ja tapaa nimetä paikkoja.

Kyläkuntien nimet tukevat paikallista identiteettiä ja jäsentävät todellisuutta. Ne ovat tärkeitä myös kuvitteellisten maailmojen kuvauksissa. Etelä-Ruotsiin sijoittuva Kissankulma on kaikille tuttu paikka kirjailija Astrid Lindgrenin Vaahteramäen Eemelissä. Yläsavolainen Ruikonperä henkilöhahmoineen ja ihmiskohtaloineen elää puolestaan värikkäänä kansantaiteilija Jaakko Tepon lauluissa.

Asutusnimihakemiston aineisto

Asutusnimihakemistoon on poimittu kyläkuntien ja epävirallisten kylien nimiä etenkin Nimiarkiston paikannimikokoelmista. Hakemistoa on täydennetty myös peruskarttanimistön tarkistuksen yhteydessä saaduilla tiedoilla sekä erityyppisten kirjallisten lähteiden pohjalta.

Vuonna 2015 järjestettiin kunnille asutusnimiä koskeva kysely, jonka vastauksissa saatiin paljon myös kyläkuntien nimiä hakemistoon lisättäväksi. Asutusnimihakemiston päivitys ja täydennys jatkuu yhä.

Tutustu Asutusnimihakemistoon:
http://kaino.kotus.fi/asutusnimihakemisto/

Edellä tekstissä on esitetty kyläkuntien nimissä esiintyvien jälkiosien ‑kulma ja ‑perä levikkikartta. Muiden jälkiosien levikkiä voi tarkastella Asutusnimihakemistoon sisältyvistä kartoista:

 

Lähteitä ja kirjallisuutta

Digitaalinen Nimiarkisto: https://nimiarkisto.fi/
Suomen murteiden sanakirja: http://kaino.kotus.fi/sms/
Värri, Anna-Liisa 1965: Kulmakunta. Sanasta kulmakunta, sen kansankielisistä synonyymeista ja kulmakunnannimistä. Pro gradu ‑tutkielma. Helsingin yliopisto.

Tiina Manni-Lindqvist
Kirjoittaja työskentelee nimistönhuoltajana Kotimaisten kielten keskuksessa.
Takaisin ylös