Vuoden 2005 alussa Suomessa oli 432 kuntaa. Niistä 114 on kaupunkia ja 318 muuta kuntaa. Edellisvuoteen verrattuna kuntien määrä väheni 12:lla, ja kuntaliitoksia tuli voimaan kymmenen. Enimmillään kuntien määrä oli nykyisen Suomen alueella vuonna 1945, jolloin niitä oli 558.

Kunta- ja palvelurakenteen uudistamiseksi on vuoden 2005 aikana esitetty kolme mallia: peruskuntamalli eli kuntaliitokset, joiden tavoitteena on saada kuntien määräksi 100–200, vähintään 100 000 asukkaan piirimalli sekä ns. aluekuntamalli. Aluekuntamallissa muodostettaisiin 20–25 aluekuntaa, joiden sisällä nykyisen kunnat toimisivat lähikuntina. Myös Helsingin Sanomat esitti 9.10.2005 oman kuntakarttansa, jossa maa oli jaettu 45 kuntaan. Uudistus on tarkoitus saada hallituksen käsittelyyn vuoden 2006 touko-kesäkuussa ja eduskuntaan seuraavana syksynä.

Kaksi näkökulmaa

Uudistus vaikuttaa myös kuntien nimiin. Hallinnon ja asukkaiden näkökulma kunnan nimeen saattaa olla erilainen. Uudistuksen perusteena on tominnallinen ja taloudellinen hyöty, joka muutosten avulla saataisiin muun muassa peruspalveluiden turvaamisessa. Tällöin kuntia tarkastellaan ikään kuin eräänlaisina yrityksinä, jotka olisi saatava toimimaan tuottavalla tavalla. Jos "yrityksen" rajat muuttuvat, uuden kunnan nimeksi voi tulla kokonaan uusi nimi tai entisen kunnan nimi voi laajeta tarkoittamaan uutta aluekokonaisuutta.

Asukkaille ja muille kansalaisille kunnat ja niiden rajat ovat kuitenkin lähinnä maantieteellisiä käsitteitä: tietystä alueesta on totuttu käyttämään tiettyä nimeä, jonka avulla hahmotetaan niin nykypäivän toimintaa ja maantieteellisiä seikkoja kuin historiallisia tapahtumiakin.

Muutokseen on siis varauduttava. Mikä malli sitten valitaankin, näkökulmat on saatava yhtymään ja seurauksia pohdittaessa on otettava ajoissa huomioon myös kuntien nimet. Ei riitä, että ratkaistaan, mikä nimi annetaan uudelle suurkunnalle, vaan on mietittävä myös sitä, miten entisten kuntien nimien suhteen menetellään.

Nimen merkitys

Nimet ja niiden tarkoittamat alueet ovat keino hahmottaa ympäristöä ja koko valtakuntaa. Nimien muuttaminen häiritsee pitkään paikkojen tunnistamista. Kauan käytössä ollut kunnan nimi on monille tärkeä oman identiteetin kiintopiste. Nimellä voi ilmaista, mistä on kotoisin, missä omat juuret ovat. Sen suojissa kehittynyt kotiseutuidentiteetti voi säilyä vahvana sukupolvesta toiseen muualle muuttaneillakin.

Jo maakuntien nimien muuttaminen herätti vuosina 1997–1998 voimakkaan keskustelun, joka osoitti nimien merkityksen asukkaille ja niiden hallitun suunnittelun tärkeyden. Maakuntien nimet ovat sisäministeriön työsarkaa, ja ministeriö havahtui pyytämään niistä lausuntoja vasta viime metreillä. Pahimmat karikot pystyttiin lopulta välttämään, vaikka täysin onnistuneeseen lopputulokseen ei päästykään. Kummajaisiksi jäivät muun muassa epäparinen Uusimaa ja Itä-Uusimaa sekä Pohjanmaa-nimen kutistaminen historiaa vastaamattomasti pelkästään ruotsinkielisen rannikkoalueen nimeksi. Silloinen keskustelu on hyvää pitää mielessä nytkin.

Nimet ovat myös linkki aikojen taakse. On helpompi puhua tiettyyn paikkaan liittyvästä kohteesta tai tapahtumasta, jos sen voi tavoittaa tutulla nimellä. Eräillä kunnannimillä on jopa monisatavuotinen perinne. Esimerkiksi Nousiaisten nimestä on tieto jo vuodelta 1309 ja Hartolan nimi mainitaan vuoden 1398 kirjeessä, jossa paavi lupasi synninpäästön Hartolan kirkossa kävijöille.

Nimet ja rajat talteen

Vuoden 2005 alussa voimaan tulleissa muutoksissa uuden kunnan nimeksi valittiin yksi entisistä: esimerkiksi Seinäjoki ja Peräseinäjoki yhdistyivät uudeksi Seinäjoen kaupungiksi ja Parikkala, Saari ja Uukuniemi liittyivät Parikkalan kunnaksi. Näissä yhdistymisissä tunnetuin nimi korotettiin koko alueen nimeksi, mikä on varmasti luonnollisin ja ymmärrettävin tapa ja tekee uusista nimistä helposti muistettavia. Kunnan statuksen menettivät myös Karinainen, Kangaslampi, Kullaa, Kiihtelysvaara, Sahalahti, Tuupovaara, Vehmersalmi ja Värtsilä.

Kun kunnan nimi jää pois käytöstä, se voi hävitä kartaltakin, varsinkin silloin, jos samannimistä taajamaa ei ole ollut. Esimerkiksi kun Kuoreveden kunta lakkautettiin, oli ratkaistava, merkitäänkö kartalle entisen kunnan päätaajaman nimeksi Kuorevesi vai Halli. Ratkaisuksi tuli Halli. Kun varsinaista kirkonkylää ei ole, kirkon kohdalle merkittiin "Kuoreveden kko". Näinkään taitavasti ei tosin pysty aina menettelemään.

Nyt suunnitellussa uudistuksessa ei enää ole kyse yksittäisistä kuntaliitoksista, vaan koko kuntarakenteen muutoksesta, jossa kuntien määrä vähenisi murto-osaan aiemmasta. Se merkitsisi, että on ratkaistava toisaalta uusien kuntien nimet ja toisaalta se, miten entiset kuntanimet voidaan säilyttää. Jos kuntien määrä vähenee, vähenevät niiden nimetkin. Entisten kuntien nimien olisi saatava säilyä jo asukkaiden identiteetin vuoksi.

Ruotsin malli

Kuntien nimet kantavat yhteistä historiaa, jota voi tuskin yliarvioida. Ruotsissa on huomattu, että myös 1950-luvun alussa voimassa olleiden pitäjien nimet ovat asukkaille edelleen tärkeitä alueiden hahmottamisessa. Niiden katsotaan olevan perustavanluonteinen osa maan historiaa ja demokratian vakiinnuttamista.

Ruotsissa jaettiin vanhat pitäjät vuonna 1862 kunnallislaeilla hallintopitäjiin ja kirkkopitäjiin silloisen pitäjäjaon mukaisesti. Vuoden 1952 suuressa kuntauudistuksessa hallintopitäjien määrä väheni 2 500:sta 1037:ään. Toinen kuntareformi 1962–1974 supisti kuntien määrän 278:aan. Samalla pitäjien tehtävä hallintopitäjinä lakkasi ja kirkkopitäjiä alettiin kutsua seurakunniksi. Seurakuntien jako noudatti vielä periaatteessa kuntajakoa. Kun vuoden 1972 kiinteistönmuodostuslaki ei maininnut enää mitään pitäjä- tai seurakuntajaosta, pitäjien rajoja voitiin kiinteistöä muodostettaessa ylittää tai siirtää. Kun Ruotsin kirkko vuonna 2000 erotettiin valtiosta, ei enää ole itsestään selvää, että seurakuntien rajat noudattaisivat pitäjien, kuntien tai kiinteistöjen rajoja.

Pitäjäjaon ja pitäjänrajojen jäädyttämistä niin, että myös pitäjät lukitaan muuttumattomiksi historiallisiksi kokonaisuuksiksi, pidetään tärkeänä. Ajankohdaksi on esitetty jaksoa vuodesta 1976 vuoteen 1995, jolloin kuntaperusteinen kiinteistörekisteri astui voimaan eri lääneissä. Vaikka ajankohta ei ole ongelmaton, sitä on pidetty yksinkertaisempana ja halvempana kuin vuoden 1952 kuntareformin jälkeisen pitäjäjaon seuraamista.

Nyt Ruotsin maanmittauslaitos on aloittanut työn vuosien 1976 ja 1995 pitäjännimien paikantamiseksi kansallisiin karttoihin linkittämällä ne kirkkopitäjiin. Se tarkoittaa sitä, että jos kirkkopitäjä häviää seurakuntauudistuksessa, sen nimi säilyy kartalla ja paikannimirekisterissä. Siten pitäjien nimet samoin kuin niiden rajat tulevat säilymään riippumatta siitä, säilyykö seurakunta vai ei. Kansallisen paikannimirekisterin osalta Ruotsissa etsitään ratkaisua, jotta vanha pitäjäalue saataisiin toimimaan eräänlaisena "nimialueena" niin, että jokainen paikannimi saisi oman pitäjätunnuksensa, mikä on tärkeää esimerkiksi erityyppisissä tutkimuksissa.

Asian kartoittamiseksi on perustettu parlamentaarinen komitea, ja valtion ja kunnan päätöksentekijöille on lähetetty kysely ja pyyntö pitäjien statuksen uudelleenmäärittämiseksi. Tätä ovat kannattaneet etenkin suku- ja paikallishistorian tutkijat. Vaikka Ruotsissa on saatavissa painettuja luetteloita siitä, missä kunnassa mikin pitäjä sijaitsee, halutaan tiedonsaantia helpottaa kehittämällä digitaalisia hakuja, joihin voidaan yhdistää pitäjiä, kuntia, seurakuntia, läänejä ym. koskeva informaatio. Tällöin mihin tahansa hallinnonalaan kuuluvaa yksittäistä paikkaa voidaan tarkastella myös toisen hallinnonalan kohteena. Lisäksi meneillään olevassa osoiteuudistuksessa rohkaistaan ottamaan käyttöön pitäjien nimiä osoitenimiksi ja siten vahvistamaan pitäjien identiteettiä.

Myös Suomen tulevassa kuntauudistuksessa voitaisiin harkita entisten kuntien säilyttämistä joko erillisinä kunnanosina tai pitäjinä. Kun kuntien rajat muuttuvat ja entiset poistuvat kartoilta, olisi toivottavaa, että kartoissa ja tiekilvissä sekä joissakin rekistereissä ja tilastoissa olisi mahdollista ylläpitää myös entisten kuntien nimiä – kutsutaanpa niitä sitten kunnanosiksi tai pitäjiksi. Hallinnollista merkitystä niillä ei enää olisi. Kunta olisi siis hallinnollinen yksikkö, joka maantieteellisesti jakautuisi pitäjiin. Kunnanosan tai pitäjän status voitaisiin antaa esimerkiksi niille kunnille, jotka maassamme olivat vuonna 1964; vuodesta 1965 nimittäin alkoi kuntaliitosten ensimmäinen vaihe.

Nimirekisterit

Viimeistään tämä kuntaremontti havahduttaa huomaamaan, miten tarpeen Suomessakin olisi sellainen hallinnollinen yhteisrekisteri, josta löytyisivät erilaisten hallinnollisten alueiden nimet ja rajat niin, että tiettyä aluetta koskeva informaatio, niin sijainti, nimenmuutostiedot kuin kunta- tai aluekoodit, olisi vaivatta saatavissa ja vertailtavissa keskenään.

Esimerkiksi Norjassa sellainen on. Norjan paikannimilaki (lov om stadnamn) tuli voimaan 1991. Laissa säädetään muun muassa siitä, kenellä on oikeus päättää nimikysymyksistä ja miten nimet kirjoitetaan. Kaikki nimipäätökset viedään viralliseen Statens kartverkin keskusrekisteriin, jonka ylläpitäminen asetettiin nimilaissa tämän karttalaitoksen vastuulle. Siten viranomaiset ym. saavat helposti tietoa kaikista kohteeseen liittyvistä virallisista nimipäätöksistä ja myös siitä alueesta, jota nimi tarkoittaa, sillä rekisterissä on nimestä yhteys karttaan. Tällainen nimihistoria on suuri apu silloin, kun alueita jäsennetään uudelleen erilaisin hallinnollisin jaoin ja joudutaan miettimään, mikä nimi kohteelle parhaiten soveltuisi.

Uusien nimien muodostaminen

Jos uuden kunnan nimeksi ei käy jokin siihen yhdistyvien kuntien nimistä, on uudelle kunnalle annettava kokonaan uusi nimi. On syytä pitää mielessä, että ehdotus- ja suunnitteluvaiheessa käytetyillä "työnimillä" on taipumus vahvistua niin, että niitä on myöhemmin vaikea korvata.

Ongelmat ovat samantyyppisiä muuallakin. Esimerkiksi Tanskassa, jossa uusi kuntauudistus astuu voimaan vuonna 2007, kuntien määrä tulee vähenemään 272:sta 98:aan. Sitä koskevan lain yhteydessä mainitaan, että kunnat voivat saada neuvoa nimiasiassa kulttuuriministeriön alaiselta paikannimilautakunnalta. Kyseisen lautakunnan sihteeristö on asettanut hyvän kunnan nimen muodostamiselle seuraavia periaatteita:
Nimen kirjoitusasun ja rakenteen on oltava sopusoinnussa maan yleisen paikannimiperinteen kanssa. Se merkitsee, että kirjoitusasu seuraa vallitsevia oikeinkirjoitusperiaatteita.

1. Nimen on oltava helppo kirjoittaa, eikä nimenosien määrästä saa syntyä epäselvyyksiä. Nimen on toimittava hyvin käytännössä (ei liian pitkiä nimiä).

2. Nimen pitää olla tunnettu ja sillä pitää olla profilointiarvoa, eli sen on oltava sellainen, että sen avulla kunta on helppo paikantaa maassa.

3. Nimellä on oltava kytkös kuntaan, ja sen on pystyttävä kattamaan kyseisen kunnan alue, mutta ei enää naapurikuntia.

4. Alueen alkuperäinen ja vanha nimi on parempi kuin sitä osiin jaotteleva nimi (Etelä-, Itä-, Keski- jne.).

5. Pitkiä, yhdysmerkillä yhdistettyjä nimiä on vältettävä, esim. Lungby-Taarbæ Kommune. Vrt. Nummi-Pusula Suomessa

Tanskalaisia neuvoja voi soveltaa Suomenkin tilanteeseen. Jos päädytään todella suuriin alueellisiin hallintoyksiköihin, on uutta nimeä luodattava tätäkin syvällisemmin.

Muutosten seurauksia

Kunnan nimen muuttaminen voi vaikuttaa myös muihin nimiin, esimerkiksi seurakuntien, posti- ja liikennepaikkojen, poliisipiirien, sanomalehtien, yritysten ja yhdistysten nimiin. Jos useita kuntia yhdistetään suuriksi aluekokonaisuuksiksi niin, että kuntien aiemmat nimet katoavat käytöstä, voi edessä olla suurempiakin mullistuksia. Yksi niistä koskisi osoitenimiä. Nythän kunnat ovat yhtenäistäneet osoitenimistöään niin, että samassa kunnassa on tavallisesti vain yksi tietynniminen katu tai tie. Naapurikunnista kaimoja jo löytyy; lähes joka kunnassa on Kirkkokatu tai Puistotie ja monia muita samanlaisia nimiä.

Kohdistuisiko muutos myös maarekisterikylien nimiin? Nykyisin naapurikunnissa on usein samannimisiä kyliä, jotka olisi kyettävä tunnistamaan ja pitämään erillään uudenkin kuntajaon tullessa voimaan. Voisi ajatella, että kiinteistörekisterissäkin säilyisi vanha kunta- tai pitäjäjako, jottei rekisterinimiä tarvitsisi suuressa määrin ryhtyä muuttamaan. Myös tilastotoimi käyttää aluejakoja, joiden on oltava mahdollisimman vakiintuneita ja riittävän pieniä. Jotta tilastoja voi vertailla keskenään ja laatia vertailukelpoisia aikasarjoja, on kyettävä varmistamaan, että kyseessä on yhteinen aluejako. Pysyvät nimet palvelevat tulosten selvittämistä yleisölle.

Nimet mukaan suunnitteluun

Kuntien nimien onnistunut valinta vaatii työtä ja asiantuntemusta. Kun kuntaremonttia aletaan käytännössä suunnitella ja jos kuntien määrää vähennetään niin paljon kuin on suunniteltu, on riittävän aikaisin otettava mukaan myös nimien suunnittelu. Se on tehtävä harkiten ja yhteistyössä asukkaiden ja eri alojen asiantuntijatahojen kanssa. Kuntalain 5. §:n mukaan kunnan nimen muuttamisesta päättää valtuusto. Ennen päätöksen tekemistä asiasta on hankittava Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen lausunto. Nyt suunnitteilla oleva uudistus on niin mittava, että sitä tuskin kovin pian uusitaan. Sen jäljet tulevat näkymään pitkään ja vaikuttavat siihen, millaisena tämä maa voidaan hahmottaa ja kuinka asukkaat muutokseen sopeutuvat.

Kirjallisuutta

Holmberg, Bente 2005: Nye kommunenavne i Danmark. – Nytt om namn. Nro 41/2005, 35–37. Oslo, Norsk namnelag.