Tarkastelimme Kielikellossa 4/2016 nykykaupunkilaisen elämänpiirin sanastoa arkisen työn ja liikkumisen kautta. Tällä kertaa paneudumme vapaa-aikaan ja sen moninaisiin kulttuuririentoihin.
Jalostavaa kohennusta
Monen harrastukset liittyvät kulttuuriin, mutta mitä sana kulttuuri on oikein alkuaan tarkoittanut? Lainaahan se selvästi on, ja lähtökohtana on latinan kieli. Latinalaislähtöisten lainasanojen reitti suomen kieleen on kulkenut yleensä saksan tai ranskan ja ruotsin kautta. Niin on nytkin. Latinan maanviljelystä, jalostusta ja palvontaa tarkoittava cultura perustuu verbiin colere, jonka merkitys on ’viljellä, muokata, asua, jalostaa, kunnioittaa’. Sana kulttuuri esiintyikin suomessa ensi kerran tupakan istutusta koskevassa julistuksessa vuodelta 1729 ilmauksessa jyväin kulttuuri, ja sillä tarkoitettiin konkreettisesti juuri viljelyä. Hengenviljelystä sanaa on käytetty vasta 1800-luvun jälkipuolelta lähtien.
Sanan kulttuuri rinnalla elää sivistys. Ne eivät ole toistensa täysiä synonyymeja eli eivät merkitse täysin samaa. Sivistykseen sisältyy myös kasvatuksen myötä omaksuttu tieto. Alkuperältäänkin kulttuuri ja sivistys poikkeavat toisistaan, vaikka molemmat juontavat maaseudulta. Sivistyksen juuret ovat suomen kansankielessä. Keski-Suomessa voitiin ennen sivistää vaikkapa pukua tai karkeasti veistettyä esinettä. Sivistäminen oli siis siistimistä, kohentamista, viimeistelemistä ja kaikinpuolista kaunistamista. Savossa puhuttiin samoissa yhteyksissä sivistelemisestä. Myös pellavakuitujen tavallista tarkempi puhdistaminen harjalla oli sivistelyä. (Tähän vaivalloiseen toimeen ryhdyttiin vain silloin, kun haluttiin erityisen hienoa lankaa.)
Kirjakieleen sivistys tuli nykymerkityksessään kangasniemeläisen Reinhold von Beckerin tuomana 1820-luvulla. Sanan uusi merkitys opittiin vähitellen, ja saatiinpa siitä ivailunkin aihetta. Vai häämöttikö kansankielinen merkitys ehkä taustalla, kun solmion tai entisajan irtokauluksen kaulaansa kietoneelle tokaistiin: ”Jassoo, siinä laitetaan sivistystä kaulaan!”
Sanojen sivistys, sivistää ja sivistyä pohjana on adjektiivi siveä. On arveltu, että se on alkuaan tarkoittanut aivan konkreettisesti siistiä, ja tästä on viitteitä vielä viime vuosisadan murteissakin.
Draamaa näkymössä
Kulttuurin harrastaja käy mielellään teatterissa. Sana teatteri palautuu kreikkalais-latinalaiseen kulttuuripiiriin: sen lähtökohtana on kreikan näyttämörakennusta tai katselupaikkaa tarkoittava théātron. Nimitys on niin ikään kulkeutunut latinan, ranskan, saksan ja ruotsin kautta suomeen. Nykyisessä asussa teatteri on ollut käytössä 1800-luvun puolivälistä lähtien. Teatterille ehdoteltiin tosin suomenkielisiäkin vastineita, mutta ne jäivät häviölle. Näitä olivat esimerkiksi katsola, kometiahuone ja näkymö.
Kreikkalaista teatteria on alkuaan antiikin aikana esitetty Dionysoksen kunniaksi. Dionysos oli viinin, hedelmällisyyden ja ekstaattisen hurmion jumala. Yleisö istui sen ajan teatterissa luonnonrinteessä; myöhemmin tulivat puiset penkit. Näyttelijät esiintyivät alempana alueella, jossa oli Dionysoksen alttari ja jota kutsuttiin nimellä orkhḗstrā (sana on johdettu tanssimista tarkoittavasta verbistä). Sittemmin näin nimitettiin teatterin näyttämön ja katsomon väliin jäävää tilaa, joka oli varattu kuorolle. Tätä perua on myös suomen kielen sana orkesteri.
Kulttuurin harrastajan kiinnostuksen kohteena voi olla myös musiikkidraama, ooppera. Sanan juuret ovat latinassa, josta se on tullut italian kieleen ja levinnyt edelleen Euroopan moniin kieliin. Sanan merkitys on jalostunut vuosisatojen mittaan, sillä alun perin opera tarkoitti työtä, palvelusta, vaivaa, huolta tai joutoaikaa. Latinan opera on muuten johdettu sanasta opus, jonka merkitys on ’työ, teos’. Opus on otettu sellaisenaan myös suomen kieleen.
Samaan lähtökohtaan palautuu myös kevyttä musiikkinäytelmää tarkoittava operetti. Sana on kiertynyt kieleemme saksan kautta italiasta tai ranskasta. Sananmukaisesti se tarkoittaa oikeastaan ”pientä oopperaa”.
Kulttuuririentoihin kuuluvat myös elokuvat. Kätevää yhdyssanaa ehdotti 90 vuotta sitten, vuonna 1927, suomalais-ugrilaisen kielitieteen professori ja etäisen sukukielemme mansin tutkija Artturi Kannisto. Elokuva oli lyhennetty siihen asti käytetystä nimityksestä elävät kuvat. Se on sama kuin ruotsin kielessä käytetty levande bilder, johon pohjautuu myös Helsingin puhekielessä jo sata vuotta sitten käytetty leffa.
Muusain mukana
Jos haluaa vaihtaa elävät esitykset staattisempiin, voi siirtyä museoon. Sana museo tunnetaan monissa kielissä. Se on lähtöisin kreikankielisestä muusille eli tieteiden ja taiteiden suojelijattarille pyhitetyn paikan nimityksestä Mouseĩon. Samaan lähtökohtaan yltävät myös musiikki-sanan juuret; sana on tullut suomen kieleen ruotsin ja latinan kautta kreikasta. Alkuaan musiikki-sanan kreikankielisellä lähtömuodolla on tarkoitettu yleisemmin muusien suojelemaa taidetta, johon kuului muutakin kuin musiikki.
Musiikki johdattaa harrastajan konserttiin. Konsertti on jälleen sana, jonka juuret ovat eteläisessä Euroopassa ja joka on tullut suomeen ruotsin kautta. Se on lähtöisin italian kielestä, jossa sen varhaisempi merkitys oli ’sopimus, sopusointu’. Italian sana on johdos verbistä, joka palautuu latinan kiistelemistä ja kilpailemista tarkoittavaan verbiin. Suomessa tarjoiltiin jälleen 1800-luvun puolimaissa kotoperäisiä vastineita konsertille, mutta soitelmuskokous, nuottipaikka ja nuottilo eivät vakuuttaneet suurta yleisöä.
Entä mistä tulee tässäkin tekstissä siellä täällä esiintynyt sana harrastaa? Se on johdos vanhasta germaanisperäisestä adjektiivista harras, joka on alkuaan tarkoittanut kovaa tai ankaraa. Vasta uskonnollisessa kielessä sanan merkitys on muuttunut kuvaamaan antaumuksellista, innokasta tai uutteraa. Suomen murteissa harras merkitsee niin ikään johonkin syventynyttä tai antautunutta tai jotakin itselleen haluavaa. Tosin Vermlannissa näyttäisi säilyneen jälkiä varhaisemmasta merkityksestä, sillä siellä kerrotaan navakkaa tuulta sanotun hartaaksi tuuleksi.
Kirjallisuutta:
Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena 2002: Antiikin käsikirja.
Kiuru, Silva 2000: ”Ilveillys kahdessa näytelmässä”: 1800-luvun teatteritermejä. – Kielikello 1.
Koukkunen, Kalevi 1990: Atomi ja missi. Vierassanojen etymologinen sanakirja.
Rapola, Martti 1953: Risukoista riipomia.