Kuka tappoi ajan?
Jokisen eväät 3/2009

Riina Klemettinen

Kuka tappoi ajan?

Aika on noita arkipäivän itsestäänselvyyksiä, jotka lähemmän tarkastelun jälkeen eivät olekaan selviöitä. Filosofit ja fyysikot ovat vuosituhannet pohtineet, mikä kumma on tuo näkymätön, jota ei voi kokeellisesti todentaa, mutta jonka olemassaolosta meillä on vahva vaistonvarainen taju.

Kieltä tarkastelemalla voi päästä yhteyteen sen ymmärryksen kanssa, joka meillä ajasta on. Tavallisesti ulotamme avaruudellista todellisuutta koskevan käsitteistömme koskemaan myös aikaa. Aikaan liittyvät sanonnat ovat niin arkipäiväisiä, ettei niiden kuvallisuutta tule useinkaan ajatelleeksi.

Usein miellämme ajan liikkeeksi, jolla on suunta. Aika kulkee pois menneestä kohti tulevaa, eikä tätä ajan virtaa voi kääntää. Juha Vainio kertoo vanhasta salakuljettaja Laitisesta, joka murehtii bisnesten olevan huonolla tolalla: pimeä viina ei enää lyö leiville ja edessä on alanvaihto. Aika entinen ei koskaan enää palaa.

Vaikka kellon mukaan ajan kulku on aina tasaista, voidaan se kuitenkin arvioida hitaaksi tai nopeaksi. Danny lauloi ajan yksilöllisestä kokemisesta: Yhdessä kun ollaan aika saa kuin siivet selkään / kaupunkimme kellojen mä edistävän pelkään. Onnen hetkinä aika tuntuu rientävän, mutta ikävissä tilanteissa se matelee tai suorastaan pysähtyy. Eino Leinolla on Nocturnessaan toisenlainen kokemus hetkestä, jolloin aika lakkaa liikkumasta: Pienentyy mun ympär’ elon piiri / aika seisoo, nukkuu tuuliviiri.

Toinen vaihtoehto on ajatella, että aika on tie, jota pitkin itse kuljemme. Viihde- ja elämäntaiteilija Irwiniä huolet eivät painaneet edes erosuudelman hetkellä. Vain elämää, ei sen enempää / Myös kesä tää kohta taakse jää. Tulevaisuus sijaitsee siis edessä, ja menneisyys jää selän taakse. Tämä hetki on tässä. Ero liikkuvan ajan malliin on näkökulmassa: lähestymmekö me joulua vai lähestyykö joulu meitä?

Siinä missä voimme arvioida liikkuvan ajan nopeutta, saatamme mitata aikajanalla kulkemiemme matkojen pituutta. Tietty ajanjakso voi olla lyhyt tai pitkä – aivan kuten mikä tahansa fyysisessä todellisuudessa kuljettu matka. Esimerkiksi Popeda lauloi pitkästä kuumasta kesästä. Valvomo puolestaan otaksui kesähitissään Mikä kesä? syksyn olevan vielä kaukana.

Kolmannella Naisella on tästä asti aikaa, muutama lantti mammonaa, mielin määrin kahvii ja tupakkaa. Eput puolestaan laulavat kuluttavansa aikaa. Tällaisissa ilmauksissa aika on hyödyke, jota joko on tai ei ole, jota voi olla paljon tai vähän ja jota voi säästää tai tuhlata. Mamba arvelee vielä kesää olevan jäljellä. Tuon ajan voi kuluttaa parhaaksi katsomallaan tavalla.

Aikaa kulutetaan silloinkin, kun aikaa tapetaan. Niko Ahvonen väittää laulussaan Eilen tänään huomenna, että ajan tappamisesta saa elinkautisen. Ottakaa syyllinen kiinni!

Kirjoittaja on Kielitoimiston sanakirjan toimittaja.

Riina Klemettinen