Kuinka vanha on kolmekymppinen?
Kysyttyä 3/2019

Kuinka vanha on kolmekymppinen?

Kysymys

Mikä on kolmekymppisen ikähaarukka numeroin?

Vastaus

Asia on yllättävän mutkikas. Periaatteessa voi ajatella, että kolmekymppinen (eli kolmikymppinen) on noin 30-vuotias. Hän on siis suunnilleen 30-vuotias eli 30 ikävuoden tietämissä. Tässä merkityksessä kolmekymppinen on ehkä jotain sellaista kuin 29–34-vuotias. Tarkkaa, kaikkiin yhteyksiin sopivaa numeerista arvoa ei voi kuitenkaan antaa.

Toisaalta kolmikymppinen voi olla myös 'ylipäätään kolmosella alkava ikä'. Jos esimerkiksi jokin harrasteryhmä on tarkoitettu kolmikymppisille, voinee ajatella, että mukaan olisi tervetullut sellainenkin, jonka todellinen ikä on lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä (esim. 37 v). Merkitystä voi olla kronologisen iän lisäksi myös sillä, minkäikäiseksi itsensä tuntee (vrt. elämänvaiheet, eri-ikäisille tyypilliset valinnat jne.).

Lisäksi kolmekymppinen voi tarkoittaa myös tasan kolmekymmentävuotiasta, kuten tämän Kielikello-jutun otsikossa:

www.kielikello.fi/-/kolmekymppinen

On myös niin, että eri-ikäisenä ikähaarukan saattaa nähdä eri tavoin. Esimerkiksi 38-vuotias voi itse mieltää kuuluvansa pikemminkin kolmikymppisten kuin nelikymppisten joukkoon, kun taas ikähaarukkaan kuulumaton saattaisi luokitella hänet helpommin nelikymppiseksi. Myöskään moni 29-vuotias ei välttämättä halua kuulla itseensä viitattavan kolme-alkuisella sanalla.
Henna Makkonen-Craig
Kirjoittaja on Kielikellon toimittaja ja kielenhuoltaja Kotimaisten kielten keskuksessa.