Kotimainen kielemme karjala
Artikkeli 2/2019

Leena Joki

Kotimainen kielemme karjala

Karjalan kieli on Suomessa vanha kotoperäinen kieli. Kirjakieltä karjalalle on kehitetty kuitenkin vasta viime vuosikymmeninä, ja Euroopan neuvoston alueellisia tai vähemmistökieliä koskevan peruskirjan piiriin karjala otettiin vasta vuonna 2009. Jos kielipoliittinen ilmasto olisi ollut viime sotien jälkeen toisenlainen, karjalan kielen asema Suomessa voisi olla nykyistä parempi.

Tämän kirjoituksen aiheena ovat karjalan kieli ja sen murteet, eivät suomen kielen ns. karjalaismurteet (eli kaakkoismurteet ja itäiset savolaismurteet; ks. kartta).

Karjalan kielen ja suomen kielen karjalaismurteiden alueet.

Karjalan kielen ja suomen kielen karjalaismurteiden alueet.

Kartta PDF-muodossa

Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitolle luovutetuilta alueilta evakuoitiin eri puolille Suomea sekä suomen- että karjalankielistä väestöä. Evakoista suomenkieliset olivat uskonnoltaan pääasiassa luterilaisia ja karjalankieliset ortodokseja. Valtion sulauttamispolitiikka ja ihmisten asenteet siirtoväkeä kohtaan ajoivat monet karjalankieliset vaihtamaan kielensä suomeksi, mutta kokonaan ortodoksikarjalaisten äidinkieli ei sentään päässyt katoamaan. Puolen vuosisadan jälkeen virinnyt kielen elvytystyö on tuottanut pikku hiljaa tulosta, niin että nykyisin karjalaa voi opiskella erilaisilla kursseilla, väestörekisteriin voi ilmoittaa äidinkielekseen karjalan ja radiosta voi kuunnella karjalankielisiä uutisia – tosin niitä lähetetään vain muutama minuutti viikossa.

Karjala kielenä ja murteina

Kielen ja murteen raja on tunnetusti häilyvä, ja rajojen piirtämiseen vaikuttavat paitsi eri kielimuotojen väliset erot myös maantieteelliset ja poliittiset ynnä muut kielenulkoiset syyt. Karjalan kielellä on kuitenkin kielitieteellisessä luokittelussa ollut oman kielen asema jo yli sadan vuoden ajan – tosin siitä käytettiin 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkukymmenille monenlaisia nimityksiä (mm. itäkarjalaismurteet ja karjala-aunus). Karjalalla on oma yhteinen sanastonsa ja kielioppinsa, jotka poikkeavat sen lähisukukielten suomen, lyydin ja vepsän rakenteista.

Karjalan kieli jaetaan akateemisessa tutkimuksessa tavallisesti kahteen murteeseen:

  • varsinaiskarjalaan (jossa on kaksi alamurretta) ja
  • livvinkarjalaan (jota aikaisemmin kutsuttiin myös aunuksenkarjalaksi).

Varsinaiskarjalan alamurteet ovat vienankarjala ja eteläkarjala. Vienankarjalaa on puhuttu vanhastaan Pohjois-Venäjällä Vienan Karjalassa ja Petsamossa sekä Suomen puolella muutamissa Kainuun kylissä. Vienankarjalaisia pakolaisia tuli Suomeen sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan jälkeen. Eteläkarjalaa puhuttiin ennen toista maailmansotaa Suomen Raja-Karjalassa (Suojärvi, Suistamo, Korpiselkä, Ilomantsi, Soanlahti), josta karjalaiset joutuivat pakenemaan ja josta heitä sijoitettiin eri puolille maata. Venäjän puolella eteläkarjalaa puhutaan edelleen jossain määrin Karjalan tasavallassa sekä Sisä-Venäjällä, etupäässä Tverin alueella.

Livvinkarjalan puhuma-alueita ovat olleet Suomen puolella Karjalan kielen sanakirjan jaottelun mukaan Raja-Karjalan Salmi ja ns. Hyrsylän mutka Suojärvellä. Nykytutkimus on osoittanut, että livvinkarjalaa puhuttiin laajemminkin Raja-Karjalassa. Venäjän puolella livvinkarjalaa puhutaan edelleen Karjalan tasavallassa. Neuvostoliiton hajottua Suomeen on muuttanut Venäjältä karjalan kielen eri murteita puhuvaa väestöä.

Miksi livvinkarjala mieluummin kuin aunuksenkarjala?

”Karjalan kielen toisesta päämurteesta aunuksenkarjalasta on ruvettu käyttämään 1990-luvulta lähtien nimitystä livvinkarjala. Se perustuu alueen väestön omaan vanhaan kansan- ja kielennimitykseen liygi, jonka genetiivimuoto on livvin. Venäjän livvinkarjalaiset käyttävät edelleen itsestään myös alkuperäiseen nominatiiviasuun liygi perustuvaa nimitystä liygiläzet.”

Riho Grünthal ja Vesa Koivisto kirjassa Meijän hierus

Kotimaisten kielten (tutkimus)keskuksessa laadittu Karjalan kielen sanakirja (1968–2005) kuvaa kaikkien karjalan kielen murteiden sanastoa. Sanakirjassa painottuu murrejako varsinaiskarjalan alamurteisiin ja livvinkarjalaan, mikä tulee esiin erityisesti sähköisessä versiossa eli Karjalan kielen verkkosanakirjassa (2009). Siinä nimittäin pitäjien (tai muiden paikannimien) nimet tai niiden lyhenteet on merkitty eri värein sen mukaan, mihin murrealueeseen kukin paikkakunta sijoittuu: vienankarjalaa edustavien paikannimien lyhenteet on merkitty sinisellä, eteläkarjalaa edustavien punaisella ja livvinkarjalaa edustavien vihreällä. Todellisuudessa murteiden jatkumo ei ole näin jyrkkärajainen, mutta värien käyttö auttaa hahmottamaan murrealueita. Tässä esimerkkinä sana-artikkeli armahaine:

Armahaine-sana Karjalan kielen sanakirjassa.

Armahaine-sana Karjalan kielen sanakirjassa.

Puhutusta kielestä kirjoitettuun

Karjalan kieltä siis puhutaan – ja on aina puhuttu – Suomen ja Venäjän alueilla. Puhujamäärien arviot vaihtelevat, mutta yhteensä karjalan puhujia lienee nykyisin alle 100 000. Suurin osa heistä elää Karjalan tasavallassa ja Sisä-Venäjällä lähinnä Tverin kaupungin pohjoispuolella. Suomessa karjalan aktiivipuhujia, etupäässä entisiä rajakarjalaisia ja heidän jälkeläisiään, on kansainvälisen monitieteisen ELDIA-tutkimusprojektin mukaan arvioitu olevan noin 11 000 ja sen lisäksi jonkin verran kieltä osaavia jopa noin 20 000.

Joissain yhteyksissä karjalan kielimuodoista voidaan käyttää termejä suomenkarjala ja venäjänkarjala. Nimitykset viittaavat valtioiden nimiin, mutta niissä voi nähdä myös valtakielten vaikutuksen, suomen Suomessa ja venäjän Venäjällä. Tällainen vaikutus on luonnollista, koska kaksi‑ ja monikielisessä ympäristössä eri kielten puhujat ovat aina tekemisissä toistensa kanssa. Sen sijaan valtioiden harjoittama kielipolitiikka on vaikuttanut siihen, että molemmissa maissa karjala on uhanalainen vähemmistökieli, jonka eri muotoja on standardoitu Neuvostoliiton 1930-luvun kirjakielikokeilujen jälkeen vasta viime vuosikymmeninä.

Karjalan kielen eri murteiden pohjalta on kehitetty useita kirjakieliä. Venäjällä on normitettu 1990-luvulta lähtien vienankarjalaa, livvinkarjalaa ja eteläkarjalaan kuuluvaa tverinkarjalaa, ja Suomessa on kehitetty 2010-luvulla eteläkarjalan rajakarjalaismurteisiin pohjautuvaa kirjakieltä. Karjalan Kielen Seura on julkaissut aktiivisesti kirjallisuutta ja tehnyt yhteistyötä venäjänkarjalaisten kielentutkijoiden ja kääntäjien kanssa; muun muassa Muumi-kirjoja on käännetty seuran kustantamana livvinkarjalaksi. Nykyisin karjalan taitajat tuottavat tekstejä eri murteisiin pohjautuvilla kielimuodoilla, kukin itselleen läheisimmällä, olivatpa kyseessä painetut julkaisut, musiikkiesitykset tai esimerkiksi some-viestintä.

Tulevaisuudenuskoa näkemyseroista huolimatta

Termit eteläkarjala ja varsinaiskarjala ovat saaneet osakseen kritiikkiä: eteläkarjalalla voidaan viitata myös Etelä-Karjalassa puhuttaviin suomen kielen murteisiin, ja varsinaiskarjala-nimitys voi herättää kysymyksen, eikö livvinkarjala olekaan varsinaista, oikeaa karjalaa. Hämmennystä lisää se, että Suojärven Pitäjäseuran kieliaktiivit, Kieliruadajat-ryhmä, kutsuvat varsinaiskarjalaksi Raja-Karjalassa puhuttua eteläkarjalan kielimuotoa. Heidän nähdäkseen vienankarjala, eteläkarjala (joka on siis heidän mukaansa nimeltään varsinaiskarjala tai lyhyemmin pelkkä karjala) ja livvinkarjala ovat eri kieliä. Karjalan kielen tutkimuksen piirissä tätä näkemystä ei kuitenkaan jaeta. Tuoreinta tutkimusta edustaa Koneen Säätiön rahoittaman suomalais-venäläisen yhteistyöprojektin tulos, Karjala kieliopeissa ‑kirja, jossa vertaillaan karjalan eri murteiden kieliopillisia piirteitä ja jonka tulokset tukevat näkemystä karjalasta yhtenäisenä kielenä.

Karjalan kieli on siis yksi kieli, jonka eri murteita puhuvat ymmärtävät toisiaan. Yhteistä kirjakieltä kielelle ei ole kuitenkaan näköpiirissä, vaan eri standardit elävät rinnan, vähitellen toivon mukaan yhä suuremman sovun vallitessa. Kielen elinvoimaisuutta voivat tukea Suomessa paitsi karjalankieliset itse myös julkiset tahot kansalaisjärjestöistä valtiovaltaan saakka. Onhan kysymyksessä suomen lähin sukukieli, puhujamäärältään pieni, mutta yhtä lailla vanha ja kotoperäinen kuin suomi.

Esimerkkejä äänne- ja muotopiirteistä karjalan eri murteiden välillä

vienankarjala

mie, šie, heän ~ hiän
myö mänemmä, työ mänettä
akka, emäntä
sakona (’laki, määräys’)
šeän ~ šiän ~ seämi (’sydän’)
roštuo (’joulu’)
roah, gen. rakehen, partit. raista (’rae; raesade’)
jalka, jalan; nälkä, nälän; märkä, märän

eteläkarjala

mie, sie, heän ~ hän ~ hiän
myö mänemmä, työ mänettä
akka, emändä
zakona*
seän ~ seämi ~ sydän ~ syväin
rostuo ~ rostova ~ raštava
rais, ragehen, raista
jalga, jallan; nälgä, nällän; märgä, märrän

livvinkarjala

minä, sinä, häi
myö menemmö, työ menettö
akku, emändy (gen. akan, emändän)
zakon*
syväin
rastav ~ rastavu (gen. rastavan)
rais, ragehen, raistu
jalgu, jallan; nälgy, nällän; märgy, märrän

*z äännetään soinnillisena s-äänteenä, kuten saksan sanassa Seele tai englannin sanassa zero.

Taulukko PDF-muodossa

”Petollisia ystäviä” eli ns. riskisanoja, jotka voivat johtaa suomenkielistä harhaan

Esimerkit, joissa on paikannimi, ovat Karjalan kielen sanakirjasta.

renki ’ämpäri’: rengin perze ’ämpärin pohja’
kravatti ’vuode, sänky’: kata kravat́t́i! Suojärvi
haju ’ymmärrys, järki, äly’: ongo šiula hajuo ṕiälakašša? Tver
jaksoa ’riisua’: jakša voattiet ta jalkaš jakša! Kiestinki
syntyö ’mahtua’: ei synny kengy jalgah. Vieljärvi
vero ’ateria’: yhešt́ä kalašta ĺieu [= tulee] v́ero šuuŕi. Tver
moata ’nukkua’
nukkuo ’torkkua’
äijä, äijän ’paljon’
viikko, viikon ’kauan’ Pannah äijä kattilah ta keitetäh viikko. (sanaleikki vienankarjalasta)
asuo ’tehdä’: hyvän veĺĺi venehen azuid (hyvän veneen rakensit, veliseni). Tulemajärvi
rakassella ’hoputella’: muidu vai rakastelou, itše ei lähte (muita vain hoputtelee, itse ei lähde). Nekkula-Riipuškala
juopuo ’tulla huonovointiseksi; pyörtyä’: piä kivist́äu, juovuin. Tver
linna ’kaupunki’: T́v́eŕ(i) on šuuri ĺinna. Tver
häkki ’härkä’: häkkilöih pidäy taluo lehmy (lehmä pitää viedä astutettavaksi). Salmi

Verkkosivuja ja kirjallisuutta

Karjalan Kielen Seura: http://www.karjal.fi/
Karjalan kielen verkkosanakirja: http://kaino.kotus.fi/cgi-bin/kks/kks_etusivu.cgi
Karjalan Sivistysseura: http://www.karjalansivistysseura.fi/
Suojärven Pitäjäseura: https://suojarvi.fi/
Tietoa karjalasta Kotimaisten kielten keskuksen sivuilla: https://www.kotus.fi/kielitieto/kielet/karjala
Yle Uudizet karjalakse: https://yle.fi/uutiset/18-44136

Meijän hierus – Esseitä karjalan kielestä. 2019. Toim. Eeva-Kaisa Linna & Anneli Sarhimaa. Helsinki: Karjalan Sivistysseura.
Novak, Irina – Penttonen, Martti – Ruuskanen, Aleksi – Siilin, Lea 2019: Karjala kieliopeissa. Fonetiikan ja morfologian vertaileva tutkimus. Petrozavodsk: Karjalan tiedekeskus & Venäjän tiedeakatemia.
Sarhimaa, Anneli 2013: Karjalan kieli Suomessa. ELDIA-projektin tuloksia. Studies in European Language Diversity 27.1. Wien: ELDIA. https://phaidra.univie.ac.at/detail_object/o:409753.
Sarhimaa, Anneli 2015: Karelian in Finland. ELDIA Case Specific Report. With contributions by Eva Kühhirt, Sia Spiliopoulou Åkermark and Reetta Toivanen. Studies in European Language Diversity 27. Wien: ELDIA. http://phaidra.univie.ac.at/o:471733.
Sarhimaa, Anneli 2017: Vaietut ja vaiennetut. Karjalankieliset karjalaiset Suomessa. Tietolipas 235. Helsinki: SKS.
Torikka, Marja 2004: Karjala – kieli, murre ja paikka. https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit_artikkelit_ja_esitelmat/artikkelit/karjala_kieli_murre_ja_paikka.

Leena Joki
Kirjoittaja on Karjalan kielen sanakirjan toimittaja.