Korttipeliä
Jokisen eväät 4/2014

Tarja Riitta Heinonen

Korttipeliä

Kortteja on joka lähtöön: on ajokortteja, joulukortteja, kulkukortteja, pelikortteja, punaisia kortteja, villejä kortteja. Pelkästään ajokorttejakin on nykyään monenlaisia. Ajokortti ei ole enää vain ajoneuvon kuljettamiseen oikeuttava läpyskä, vaan ajokortin saaja on voinut osoittaa kykynsä ohjata esimerkiksi ompelukonetta tai tietokonetta. Ja mikä ettei voisi ajaa kortilla koiria ja ihmisiäkin, kun on olemassa koira-, parisuhde- ja tasa-arvoajokortteja.

Ajo-, tulityö-, vartija- ym. korteilla osoitetaan osaaminen, bonus- ja kirjastokorteilla saa palveluja tai etuja, matkakortti oikeuttaa matkustamaan. Joulukortilla voi lähettää joulutervehdyksen, onnittelukortilla onnitella. Useimmilla korteilla, kuten näillä lupa-, etu- ja tervehdyskorteilla, ei ole tapana pelailla. Silti pelkällä kortti-sanalla on vahva assosiaatio pelikorttiin. Monissa kuvaannollisissa sanonnoissa kortti-sanalla tarkoitetaan nimenomaan pelikorttia: vetää kortti hihasta, pelata korttinsa hyvin, lyödä kortit pöytään, jättää kaikki viimeisen kortin varaan.

Viestinnälliset valttikortit

Kun tuomari nostaa jalkapallopelissä pelaajalle punaisen kortin, pelaaja joutuu pois kentältä. Tällainen kortti on viestintäväline: punaiset, keltaiset ja vihreät kortit toimivat tietynlaisen viestin välikappaleina. Viime aikoina viestintään viittaavat kortit ovat lisääntyneet kuvallisessa kielenkäytössä. Tarkoitan kortteja, joita vedellään virtuaalisesti esiin, kun muut argumentit ovat ehtyneet. Tarkoitan äiti-, natsi-, kateus-, rasisti-, kukkahattu- ja sen semmoisia kortteja.

Äitikortin käyttäminen on sitä, että esitetään väite X, jonka perustelu on ”tiedän, että asia on näin, koska olen äiti”. Kateuskortti nostetaan, kun halutaan kumota toisen esittämä väite Y sillä perusteella, että tuo väite johtuu kateudesta. Esimerkiksi jos joku kritisoi muiden tuhlailevaa elämäntapaa, tuhlurit mielellään vastaavat kateuskortilla eli syyttämällä väitteen esittäjää kateudesta. Oikeastihan me kaikki haluamme tyhjentää lompakkomme ostosparatiiseissa ja muu on surkeaa teeskentelyä.

Rasisti-, kukkahattu- ja muita leimakirveskortteja käytetään silloin, kun halutaan asettaa vastapuolen edustama kanta kyseenalaiseksi väittämällä jotakin vastapuolesta itsestään. Päätellään vaikkapa niin, että keskustelupalstalla esitetty väite Z on pötyä, koska sen on esittänyt Anna Anonyymi, joka aivan varmasti on kukkahattutäti. Jo muutama vuosi sitten tämänlaatuinen korttipeli kiinnitti erään toimittajan huomion: ”Mikset pelaisi vaihteeksi lapsikortilla, hippikortilla, juppikortilla, kekkoskortilla tai persukortilla? Väittelyn voittaminen ei ole ollut koskaan helpompaa.”

Varsinkin menneinä vuosikymmeninä on ollut tapana nimetä kortteja poliittisten etupiirien mukaan. Kun sisäpolitiikkaa pelattiin ulkopoliittisin keinoin, vedettiin hihasta Moskovan-, Venäjän- ja myöhemmin Brysselin-korttia. Joku on joskus käyttänyt Ruotsi-korttiakin. Näissä peleissä ei liikuta pelkän puheen tasolla, koska pelipöydän tapahtumat vaikuttavat koko yhteiskuntaan. Suhteita ja sumplintaa esiintyy toki muuallakin kuin politiikassa. Vanhassa lehtileikkeessä Pori Jazzin taiteellisen johtajan kerrotaan käyttävän Helsingin-konserttien järjestämisessä Porin-korttiaan eli mahdollisuuttaan tilata sama esiintyjäryhmä myös Poriin.

Kuten edeltä on käynyt ilmi, virtuaalinen viestintäkortti yhdistyy helposti kielikuviin, joissa korteilla pelataan. Varsin suosittua on vetää strategisesti tärkeä kortti hihasta, mutta tällaisen kortin voi myös lyödä tai iskeä pöytään. Viitisen vuotta sitten Motorola-niminen kännykkävalmistaja ”löi pöytään Google-kortin”, kun se ryhtyi valmistamaan Googlen Android-käyttöjärjestelmällä toimivaa puhelinta. Myöhemmin kortti söi lyöjän, kun Google osti Motorolan. Tällaista yllätyskäännettä todellisissa korttiringeissä ei saata sattua.

Nokitetaan synnytyskortilla?

Kortteja nimetään myös sen mukaan, mitä kestoargumentteja joissakin kiistakysymyksissä käytetään. Esimerkiksi synnytyskortti liittyy keskusteluun, pitäisikö naistenkin käydä armeija. Sen mukaan nuoria naisia ei tulisi kuormittaa ase- tai siviilipalveluksella, koska useimmat heistä joutuvat joka tapauksessa "äitiyspalvelukseen". Univaje, omien mielitekojen unohtaminen ja painavan pakkauksen kanniskelu tulee tutuksi joka tapauksessa.

Kortit voivat olla myös yhtä iskusanaa pidemmälle kehiteltyjä ja tarkemmin määriteltyjä: tiedettä liippaavassa väittelyssä voi vetää esiin ”ei noi tutkimusmenetelmät ole luotettavia” ‑kortin, ja alaikäisiä kansalaisia on kätevä paheksua ”toista se oli minun nuoruudessani” ‑kortilla. Vain mielikuvitus on rajana viestintäkorttien laadinnassa ja hyödyntämisessä: eräs suomineito kertoi saaneensa seuraa ja drinksuja Lontoon baareissa vilauttamalla ”eksoottinen au pair” ‑korttia.

 

Kirjoittaja on Kielitoimiston sanakirjan toimittaja.

 

Tarja Riitta Heinonen