Suomen murteiden sanakirjan mukaan Inkerin suomalaismurteiden alueella, Tuuterissa, pantii jokahiseel ommaa lusikkahheen se kohtalo. Mistä on kysymys?
Eräissä murteissa kohtalo voi olla jotakin hyvin konkreettista, jopa käsin kosketeltavaa ja pureskeltavaakin. Se tarkoittaa osapalaa, osuutta jostakin jaettavasta, etenkin ruoasta. Usein kysymys on lihapalasesta. Edellä olevassa Tuuterin esimerkissä jokainen siis sai lusikkaansa oman osuutensa tarjolla olevasta lihasta.
Osapalasta, osuudesta on kyse myös Karjalankannaksen Pyhäjärvellä, kun isäntä leikkaa lihaa ja ojentaa palasen jokaiselle syöjälle todeten: Tuos o siu kohtalois. Markkovasta on peräisin tieto, että kuim monta henkee ol perettä niim mont kohtaloo tehtii. Murteista löytyy myös lihakohtalo. Venjoella hiiri meni loukkuun: Män sitä (syöttinä olevaa) lihakohtalojjaan (= lihapalastaan) syömään, a se (loukun) ovi läpsääht kiin. Kohtalo osan, palan merkityksessä esiintyy ennen kaikkea kaakkoismurteissa.
Paitsi lihaa usein on jaettu myös maata, josta kukin on saanut oman osuutensa. Kanneljärvellä emäntä esittelee peltosarkoja: Tää o meijä kohtaloo (= osuutta) ja tuo o toisiilaisii (= naapuritalon). Meil (Inkerin Tyrössä) ol vaa niinku miehen kohtalooks (= osuudeksi) neljä hehtaarii maata. Lemillä vallesmanni kuulutti, että jokaise pit oma tiese kohtalo (= tieosuutensa) lapijoima lumesta. Kivennavalla on jaettu tupakoita: Tuos on Matti siu kohtalois. Ainakin Sakkolassa ja Ristiinassa kohtalo on tarkoittanut myös perintöosuutta.
Astetta abstraktisemmalle tasolle siirrytään seuraavissa esimerkeissä. Koprinassa kirppuja ol joka talon kohtaloks (= osaksi, osuudeksi). Virolahdella todetaan: Johan tuo nyt piisaa yhem päivän kohtaloks (= osuudeksi). Sotkamossa isäntä aikoo mennä suorittamaan omaa osuuttaan papinmaksuista ja sanoo: Kävisin maksamassa kohtaloni (= osuuteni). Isännän osalle tulevista menoista on kyse myös seuraavassa: Kunnanverot on halavat siihen nähen kum muut kohtalot (Sotkamo).
Kohtalo voi merkitä myös eteen, kohdalle, tullutta tilannetta, tapausta, sattumusta: Ei os sattuna sellaista kohtalota (= tilannetta) olemaa (Juva). Enontekiöllä kävi semmoinen kohtalo (= tapaus).
Murteissa kohtalo voi tarkoittaa myös paikkaa, aluetta, kohtaa seuraavaan tapaan: Mikkosten (talon) kohtalolleppa se taitaa Alajärvi sattua (Kiiminki). Hailuodossa on selitetty, että pälve on laaja tyven kohtalo meresä. Hailuodossa on puhuttu myös seinässä olevasta oven kohtalosta. Virolahdella vanhassa puntarissa on naulan kohtalot. (Katso karttaa (pdf) kohtalo-sanan vanhoista merkityksistä murteissa.)
Konkreettisesta osasta elämänosaksi
Kohtalo on paikkaa, aluetta merkitsevän kohta-sanan johdos. Todennäköisesti kohtalo merkitsee alkujaan ’konkreettista osaa jostakin, osapalaa’. Esimerkiksi lihapala voidaan jakaa pienemmiksi kohtaloiksi, osapaloiksi.
Myös vanhimmissa kirjallisissa esiintymissä kohtalo merkitsee nimenomaan osaa, osuutta. Kohtalo esiintyy tässä merkityksessä Daniel Jusleniuksen sanakirjassa 1745. Ljungo Tuomaanpojan suomentamassa maanlaissa 1601 esiintyy niin ikään osuutta merkitsevä kohtala. Metsästykseen liittyvässä lainkohdassa määritellään, kuinka saalis tietyssä tilanteessa jaetaan: Nyt mene mies eläimen iälkin ia noutauat toisen miehenn coirat, nin on koiralle puoli miehen åsa kohtalata. [Nyt menee mies eläimen jälkiin ja (jos) noutavat toisen miehen koirat, niin on koiralle puoli miehen osaa kohtalata.]
Se, että kohtalon merkitys on muuttunut konkreettisesta osasta nykykielen tuntemaksi abstraktiseksi elämänosaksi, lienee 1800-luvun kehitystä. Lönnrotin sanakirjassa (1866–1880) kohtalo esiintyy jo nykymerkityksessään merkityksen ’osa’ rinnalla. Jo tätä ennen, muun muassa Oulun Viikko-Sanomissa 1837, kohtalolla tarkoitetaan ihmiselle hänen tahdostaan riippumatta annettua elämänosaa: Hänen sydämmensä oli pakahtua sanomattomasta surusta ja mureesta, ajatellen rakkaimpainsa onnetointa kohtaloa.
Tämä elämänosaa ja tapahtumia ohjaavaa salaperäistä voimaa, sallimusta tarkoittava merkitys on käytössä myös murteissa.
Se oli semmonen kohtalon oikku (Pöytyä). Se ov vaan että sitä kohtaloonsa ei ihminev väistä (Hämeenkyrö). Kohtaloha sen on sallint nii mänemiä (Rautu). Kohtalo ei jätä uhrijaa (Sääminki). Jollet herkii rähjeemästä nii pian kohtalon siipi roapasoo (Viitasaari). Ei se oo olluh häävi minunkaak kohtaloni (Lappajärvi). Ei sillek kohtalollehem mitääv voi (Himanka). Kohtaloko itekkullekkis surmasam meärännöö (Paltamo).
Murteisiin nämä nykyiset kohtalo-sanan käyttötavat ovat oletettavasti päätyneet kirjallisen käytön myötä.
Kirjoittaja on Suomen murteiden sanakirjan toimittaja.