Kysymykset

Tiedätkö tai arvaatko, mitä nämä vanhat kielioppitermit tarkoittavat? Vastaukset ovat kuvan alla.

  1. kohtalo
  2. alus ja maine
  3. sisäolento
  4. toivonta ja käskentä
  5. ehdonta
  6. vajanta
  7. tulo-aika
  8. loppukahdennus
  9. laatusana
Kuvitus: Ilmari Hakala.

Vastaukset

  1. Keskeisten lauseenjäsenten, subjektin, predikaatin ja objektin, nimet on vanhoissa kieliopeissa ja sanakirjoissa muiden termien tavoin päädytty kääntämään ja selittämään. Lönnrotin varhaisia ehdotuksia näiden kolmen nimiksi olivat tekiä, sanoja ja kohtalo. Kohtalo tarkoitti siis objektia. Myöhemmin kohtalo korvautui sanalla kohde, jolla valaistaan yhä objektin merkitystä: objekti on sanomisen ja tekemisen kohde (esim. luen lehteä).
  2. Alus ja maine ovat uudempia sanaehdotuksia (vuodelta 1857) subjektin ja predikaatin suomennoksiksi. Näitä nimityksiä käytettiinkin pitkään kieliopeissa ja oppikirjoissa, niin että vielä 1960-luvulla koulua käyneet saattavat muistaa ne. Subjektin suomennokseksi on tarjottu myös sanaa itsene.
  3. Sisäolento on inessiivin (esim. muoto talossa) suomennos, jonka senkin moni saattaa yhä muistaa. Adessiivi (talolla) on vastaavasti ollut ulko-olento.  Inessiivi-sana on opittu niin hyvin, että sillä on sijansa jopa slangissa: lähdetään inessiiviin = sisälle.
  4. Toivonta ja käskentä ovat molemmat tarkoittaneet imperatiivia, käskymuotoa. Imperatiivin 2. persoona  (tule, tulkaa) on ollut käskentää, mutta 3. persoona (esim. tulkoon, tulkoot) toivontaa (lähde: Virtuaalinen vanha kirjasuomi).
  5. Ehdonta on konditionaali (esim. kirjoittaisin); myöhemmin vakiintui suomenkieliseksi nimitykseksi ehtotapa.
  6. Vajanta tarkoittaa abessiivia, sijamuotoa, jolla ilmaistaan jonkin puuttumista, siis vajautta (esim. kirjatta = ilman kirjaa).
  7. Tulo-aika  (myös tuleva tai tulevainen) on tarkoittanut futuuria, jolle suomen kielessä ei ole omaa muotoa mutta jota ilmaistaan mm. ilmauksella tulla tekemään.
  8. Loppukahdennus on yhä yleisesti tunnettu termi, mutta nykykieliopissa (Iso suomen kielioppi) sen nimi on rajakahdennus. Kielitoimiston sanakirjan mukaan loppukahdennus on eräiden sananmuotojen jäljessä esiintyvä seuraavan sanan tai liitepartikkelin alkukonsonantin pidentymä (esim. ääntämistavoissa otap pois, hernekkeitto, ei sadakkaan).
  9. Laatusana on yhä tuttu adjektiivin suomennos. ”Sanaluokista nimisana vastaa kysymykseen mikä ja laatusana vastaa kysymykseen millainen”, opetettiin 60-luvun koululaisille.

Lähteitä ja lisätietoa:

Forsman Svensson, Pirkko: Virtuaalinen vanha kirjasuomi, VVKS. 5. osa, 1800-luvun kieli.

Koukkunen, Kalevi 1990: Atomi ja missi. Vierassanojen etymologinen sanakirja. WSOY.