Kirjain h vieraissa nimissä
Kysyttyä 2/2005

Pirjo Mikkonen

Kirjain h vieraissa nimissä

Mitä enemmän uutisoidaan Euroopan ulkopuolisista maista, sitä useammin kysytään, miten paikan- ja henkilönnimet tulee ääntää ja kirjoittaa suomenkielisessä tekstissä. Hankalaksi ovat osoittautuneet nimet, joihin sisältyy h-kirjain. Olemme oppineet englannista ja saksasta, että h voi olla niin sanotusti mykkä (esimerkiksi saksan Mahler tai englannin Hannah), mutta aprikoimme, pitääkö se ääntää vieraammissa nimissä ja sanoissa. Perusmuodon ääntämistapa vaikuttaa ratkaisevasti taivutusmuotojen ääntämiseen ja kirjoittamiseen. Mitä vieraammista ja meillä harvinaisemmista kielistä on kyse, sitä vaikeampi on tietää, miten nimet todella ääntyvät ja onko uutisten välittämä kirjoitusasu paras mahdollinen.

1. Delhi, Gandhi ja Buddha
Nämä laajalti vanhastaan tunnetut nimet lausutaan siten kuin kirjoitetaan, eli h kuuluu. Intiassa puhuttavissa kielissä on aspiroituneita (eli henkäysloppuisia) konsonantteja, jotka osoitetaan latinalaisessa kirjoituksessa h-kirjaimella. Se ääntyy lähes aina.

2. Thaimaa, Khao Lak, Phuket
Thaikielessä vahvasti aspiroituneet äänteet muunnetaan latinalaiseen kirjoitusjärjestelmään niin, että aspiroituminen osoitetaan h-kirjaimella. Näissä tapauksissa äännetään ”vahva” t, k ja p. Ne kuulostavat samalta kuin englannin kielen vastaavat äänteet (vaikkapa sanoissa pot ja tea). Siis h ei varsinaisesti kuulu erillisenä äänteenä.

3. Khomeini, Khamenei
Näissä nimissä on vahva h-äänne, joka latinalaisessa kirjoituksessa merkitään kh:lla. Se äännetään niin, että ilma rahisee kurkusta asti. Tämä on ns. vahvahälyinen h.

4. Mashadov
Kielenhuolto on vuosikausia yrittänyt vakiinnuttaa ns. hattuässää suhuäänteen merkiksi. Kaikesta huolimatta yleisesti se kirjoitetaan sh ja lausutaan suhauttaen. Kun sitten tulee eteen sellainen nimi kuin Mashadov, luullaan, että siinäkin on suhuäänne, joka on kirjoitettu sh:lla. On kuitenkin olemassa myös sellaisia nimiä kuin tämän tšetšeenijohtajan, joihin sisältyvät äänteet s ja h. Ne on sekä kirjoitettava että äännettävä erikseen. Jo tämänkin sekaantumisvaaran takia pitäisi oikeat suhuässät kirjoittaa hattumerkin kanssa.

5. Aceh, Ramallah ja Rafah
Monia nimiä kirjoitetaan niin, että lopussa on ‑h. Joissakin sanoissa se äännetään, joissakin ei. Indonesian Aceh on indonesian eli malaijin kieltä. Sen kirjoitusasu on opittu tuntemaan suurten uutistoimistojen kautta. Ääntämisessä kuulee kahdenlaista käytäntöä: h joko äännetään tai ei. Loppu-h äännettynä maakunnan nimeä taivutettaisiin näin: Acehin : Acehissa [lue atšehin : atšehissa]. Ja näinhän tätä nimeä on meillä yleisesti käytetty. Kuitenkin hyvin monissa nimissä loppu-h:n merkintä perustuu joko alkukielen tai englannin oikeinkirjoitukseen eikä sen ole tarkoitus puheessa kuulua. Aceh ääntyy [atše], joten suositus on, että taivutusmuodot pitäisi yleisten vierasnimien taivutusohjeiden mukaan kirjoittaa Aceh'n : Aceh'ssa [lue: atšen : atšessa]. Illatiivimuodon kirjoitusasu on hankalampi valita, mutta jos se noudattaa illatiivin kuvausta ”päätteenä on vokaalin pidennys ja n”, voidaan muoto kirjoittaa Aceh'een [lue atšeen].

Myös Lähi-idän kaupunginnimi Ramallah on taipunut meikäläisissä viestimissä Ramallahin : Ramallahissa. Arabiankielisten nimien taustoja pitäisi tuntea edes pinnallisesti, jotta voisi päätellä, miten loppu-h:n kanssa menetellään. Nimi Ramallah kirjoitetaan noin, koska se sisältää nimen Allah, mutta loppu-h ei yleensä äänny. Arabian kielen tuntijat suosittavat ensisijaisesti taivutusta Ramallah'ssa [lue ramallassa] : Ramallah'aan [lue ramallaan].

Arabiankielisten nimien loppu-h on erilainen eri nimissä. Siitä esimerkkinä voi mainita Gazasta nimen Rafah, jossa ‑h sekä kirjoitetaan että äännetään, jopa hyvin voimakkaasti. Niinpä sen taivutusmuodot ovat Rafahin : Rafahissa [lue rafahin : rafahissa].

Ihanteellista olisi, jos julkisten viestimien toimittajat ehtisivät aina tarkistaa uuden uutisiin pulpahtavan nimen korrektin käytön. Suurikin yleisö oppisi, että nimissä, ja varsinkin nimien h-kirjaimissa, on eroa.

Pirjo Mikkonen