Kiinnostava valikoima sananparsia ja sutkauksia
Julkaisuja 3/2020

Klaus Laalo

Kiinnostava valikoima sananparsia ja sutkauksia

Mikä on sananparsi? Entä sutkaus? Nämä sanat ovat sinänsä tuttuja, mutta Pasi Klemettisen teos Hätäkös tässä matalassa kaivossa! Sutkauksia ja sananparsia täsmentää lukijan käsitystä kummastakin. Klemettisen määritelmän mukaan sananparret ovat arkikielessä tavattavia yleisiä sanontoja, kieleen ja mieleen vakiintuneita kiteytyneitä ilmauksia. Yksi sananparsien alalaji on sutkaus eli nokkela tai leikillinen sukkeluus, jolla höystetään ja piristetään keskusteluja ja tilanteita. Sananlaskuja ja sutkauksia ei erotella teoksessa toisistaan, mutta aineistoa kommentoidessaan tekijä käyttää usein näitä termejä: ”sananlasku esiintyy kansainvälisessä muodossa…” ja ”sukkeluus, jossa sana tarkoittaa…”.

Sananparsien joukossa on paitsi polvelta toiselle siirtyneitä viisauksia myös arjen tilanteissa puheen elävöittämiseksi keksittyjä lisäyksiä, jotka voivat muuntautua jatkuvasti. Kirjassa onkin monista sananparsista hieman erilaisia versioita eri paikkakunnilta.

Sananparsista on julkaistu paljon aiemminkin, kuten ilmenee myös teoksen kirjallisuusluettelosta, jossa on mukana esimerkiksi useita Matti Kuusen aihetta käsitteleviä tutkimuksia. Klemettisen teoksen motivaationa on tehdä tunnetuksi aiheeseen liittyvää vähän tunnettua aineistoa: tekijä on valinnut aineistonsa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Vähäisiä keräelmiä ‑arkistokokoelmasta. Nämä keräelmät on nimetty vähäisiksi, koska ne ovat suurkerääjien aineistoihin verrattuna suppeahkoja; vähäisten keräelmien aineistoa ovat perinteen tallentajat lähettäneet arkistoon 1880-luvulta 1930-luvulle. Keräelmissä on erilaisia perinnelajeja, kuten satuja, tarinoita ja sananparsia. Sananparsista on teokseen valittu mukaan noin 1 600.

Kirja alkaa johdatuksella kielen ja mielen maisemiin. Siinä Klemettinen kertoo, että on valinnut mukaan etenkin huumorillaan, kummallisuudellaan ja nurinkurisuudellaan kiehtovia sanontoja. Johdantoa seuraa 21 aineistolukua, joissa sananparsia esitellään aiheittain. Koska kaikkia sananparsia on vaikea sovittaa aiheenmukaiseen jaotteluun, vaikeasti luokitettavat on koottu lukuun ”Sekalaisia sanontoja”.

Aineistoluvuissa sananparret esitetään enimmäkseen ensimmäisen sanan mukaisesti aakkostettuna, mikä on sinänsä selkeä periaate mutta johtaa joskus siihen, että sama ajatus toistuu luvun sisällä muutaman sivun päässä hieman eri sanoin muotoiltuna. Myöhemmissä luvuissa tällaisia eri versioita onkin esitetty peräkkäin muuten aakkostetun aineiston keskellä, kuten sivulla 135: ”Koskeeko muuallekin kun joka paikkaan?” on kysytty Hankasalmella, Kontiolahdella taas ”Onko tuska muuvvalla kun jokapaikassa?”.

Muutamiin sananparsiin tekijä on lisännyt kommentteja, mutta useimmat saavat itse puhua puolestaan. Pisimmät kommentit koskevat sanontaa Hoffmanin tipat, jonka taustaa selvitetään 12 rivillä, ja klaava-sanaa, jolle Klemettinen esittää oman, Suomen sanojen alkuperä ‑teoksen etymologiasta poikkeavan selityksensä.

Kansanviisautta ja hauskaa soinnuttelua

Ensimmäinen aineistoluku käsittelee sanomuksia eli sananparsia, jotka sisältävät repliikin, sen sanojan ja usein myös jatkeen, kuten ”Tuuli vie tölliä, sanoi entinen äijä kun juna meni”. Muissakin luvuissa on sanomuksia, mutta ne on sijoitettu sisällön perusteella toisaalle, kuten lukuun ”Huolet, vaivat ja vahingot”, jossa on kaikkiaan 14 sanomusta. Niiden joukossa on myös kirjan nimeen liittyvän sanomuksen kaksi versiota: Kontiolahdelta mukana on lyhyt ”Hätäkös tässä matalassa kaivossa”, pitempi versio on pohjoissavolainen ”Mikäs täs on hätänä matalassa kaivossa, kun ei ole kaulaankaan vettä”. Klemettinen kommentoi: ”Sananparsi ilmentää myönteistä asennetta yllättävien vaikeuksien ja onnettomuuksien keskellä. Toisaalta se voidaan tulkita myös ironiseksi sutkaukseksi.”

Kirjan luvuista lyhin on nimeltään ”Oppi, sivistys ja elämänkoulu”. Ilmajoelta on kiteytys ”Ei tierä tietä, ennenkö tiellä käytetähän”, jota Klemettinen kommentoi: ”Uuden asian ymmärtää, kun sen itse näkee ja kokee”. Tämä sanonta on sikälikin kiinnostava, että siinä on mukana etymologiaa, sillä tietää-verbi on johdettu tie-sanasta. Tie-sanan taivutusmuoto esiintyy myös sekalaisten sanontojen joukossa sananparressa ”Se ei ou tiellä, joka on kynnyksellä”, jossa leikitellään muodon kaksitulkintaisuudella: kynnyksellä seisova ei ole maantiellä, mutta voi olla kulkutien tukkeena.

Mikäs täs on hätänä matalassa kaivossa, kun ei ole kaulaankaan vettä.

Luku ”Ammatit, työnteko, laiskuus ja ahkeruus” kuuluu kirjan laajimpiin. Usein toistuu ajatus, että työ kannattaa suunnitella ja tehdä huolellisesti. Lappajärveltä on sanonta ”Ei töissä kauvan viivy, vaan ajatukset ajan vie”. Kauhavalainen sanonta ”Halpa työ tuloo tyyrihiksi” hyödyntää monimerkityksisyyttä: sanaa halpa on käytetty merkityksessä ’huono’ (joka on sanan päämerkitys virossa), mutta yleinen merkitys ’huokeahintainen’ tulee myös mukaan, kun esillä on vastakohtaisuus tyyriin eli kalliin ja hinnaltaan huokean välillä.

Osa sananparsista elää soinnuttelun varassa, ei siksi että niissä olisi oivaltavaa sisältöä, kuten Rovaniemeltä ”En kerjinny kekrinä, en joutanu jouluna, en päässy pääsiäisenä, en heilunu helluntaina, mutta kyllä juoksen juhannuksena”. Osassa taas on eteviä oivalluksia, usein alkusoinnulla ryyditettyinä, kuten ravitsemukseen liittyvässä ”kalan liha kaventaa, lehmän liha leventää”, itsetuntemuksen puutteita ruotivassa ”jolla on vähän viisautta, se ei tunne tyhmyyttänsä” sekä keskeneräisten asioiden osalta malttiin kehottavassa ”ei laihoa laariin panna”. Avattavien ja suljettavien veräjien ajalta periytyy ”keskellä on kaikkein paras kulkee, ei tarvitse avata eikä sulkee”, mutta sananparreen alku soveltuu kultaisen keskitien ohjeeksi edelleen. Muutamat kirjan sanonnoista tunnetaan yleisesti hieman toisessa asussa, kuten ”kuta useempi kokki, sitä vetelämpi velli”.

Arkiston kätköistä helposti saataville

Klemettinen kertoo säilyttäneensä tekstien kirjoitusasun sellaisenaan muutamien välimerkkien lisäämistä lukuun ottamatta. Tämä onkin viisas ratkaisu, sillä osassa sananparsista kirjoitusasu noudattaa yleiskieltä, osassa taas esiintyy puheenomaista murteellisuutta, joten yhdenmukaistaminen olisi johtanut loputtomaan hiomiseen. Muutamissa leikinlaskutapauksissa pilkku ja iso alkukirjain ovat avainasemassa, kuten Nastolasta merkityssä ”Ei Kalle juo kahvia, mutta Kusta, se juo monta kuppia”.

Sananparsien koostaminen kirjaksi on tuonut arkistosta helpommin tavoitettaviksi monia hauskoja ja oivaltavia sanontoja ja edistänyt sitä asiaa, jonka Klemettinen ottaa johdantonsa viimeisessä kappaleessa puheeksi: ”Suomen kieli ja sen rikkaus kaikissa muodoissaan on vaalimisen arvoinen asia.”
 

Pasi Klemettinen 2019: Hätäkös tässä matalassa kaivossa! Sutkauksia ja sananparsia. Kirjokansi 200. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Klaus Laalo

Kirjoittaja on Tampereen yliopiston suomen kielen professori.