Kieltosanan paikasta lauseessa
Havaintoja 4/2015

Jussi Pahikkala

Kieltosanan paikasta lauseessa

Kieliopissa sanotaan lauseessa olevan käänteinen sanajärjestys eli inversio, jos predikaatti edeltää subjektia, muussa tapauksessa suora sanajärjestys.  Kun lause alkaa verbin määritteellä, ”alkumääritteellä” − joka voi olla sivulausekin  − , on kirjoitettaessa joskus pohdittava, kumpaa sanajärjestystä käyttää.  Pari pelkistettyä esimerkkiä:

Silloin pyrähti lintu lentoon [käänt.] | Silloin lintu pyrähti lentoon  [suora]

Jos tulet, pääsee isä töihin [käänt.] |  Jos tulet, isä pääsee töihin [suora]

Predikaatin (finiittiverbin) paikkaa lauseissa voidaan luonnehtia myös ilmoittamalla, kuinka monentena lauseenjäsenenä se on; siten vasemmanpuoleiset esimerkit yllä ovat V2-lauseita, oikeanpuoleiset V3-lauseita. Verbin paikkaa ilmaistaessa ei lauseenjäseneksi lasketa lauseen alussa mahdollisesti olevaa konjunktiota. Esimerkiksi seuraavissa yhdyslauseissa ovat jälkimmäiset osalauseet molemmat V2-lauseita:  Taivas vetäytyi pilveen, ja pian rupesi satamaan; En lähtenyt, vaikka hän pyysi.

Kielenohjailun vaikutus

Suomessa pyrittiin viime vuosisadalla ohjaamaan kirjallista kielenkäyttöä säännöttelemällä suoran ja epäsuoran sanajärjestyksen valintaa alkumääritteisessä lauseessa lähinnä sen mukaan, onko subjekti (tai muu sen looginen edustaja) määräinen vai ei (ks. Lindén 1969). Pyrkimys johti vuosisadan mittaan suoran sanajärjestyksen − ja erikoisesti V3-lauseiden − osuuden huomattavaan kasvamiseen (ks. esim. Pahikkala 2009). Tarkoitus oli päästä eroon sellaisesta inversiolauseiden käytöstä, jonka katsottiin johtuvan ruotsin kielen vaikutuksesta suomeen − puhuttiin svetisismistä.  Ruotsissa on nimittäin alkumääritteisissä lauseissa aina inversio:

började fågeln flyga [V2]

Om du kommer, kan fadern gå till arbetet [V2]

Suomen kieltolauseessa on finiittinen kieltoverbi (en, et, ei jne.) apuverbinä sekä sen jälkeen lauseen muu verbirakenne, jolla voi olla aivan lauseen alussa määrite esimerkiksi seuraavasti:

Tähän eivät oppilaat osanneet vastata [V2]

Kun Kalle läksi, ei hän ottanut lakkiaan [V2]

Kieltoverbin negaatio kohdistuu koko lauseeseen; kieltoverbillä itsellään ei koskaan ole varsinaisia määritteitä, vaan näissäkin kieltolauseissa kuuluvat alkumääritteet Tähän  ja Kun Kalle läksi tosiasiassa pääverbirakenteille osanneet vastata ja ottanut

Äskeiset suomen kieltolauseet ovat V2-tyyppisiä ja sisältävät siis inversion, mutta niitä ei voi katsoa ruotsin mallin mukaisiksi; eihän ruotsin kieltosana ole verbi, vaan on lauseasemaltaankin erilainen:

På detta kunde eleverna inte svara  [V2]

När Kalle avgick, tog han inte sin mössa [V2]

Hakulinen (2012) esittää useita perusteita sille, ettei ruotsi edes ole voinut vaikuttaa suomen inversiokieltolauseitten syntyyn.

Koska suomen ja ruotsin kieltolauseet ovat rakenteeltaan erilaiset, ei suomalaisissa olisi aihetta karttaa inversiota.  Siitä huolimatta on nykysuomessa hyvin tavallista nähdä äskeisen kaltaiset alkumääritteiset kieltolauseet muodossa

Tähän oppilaat eivät osanneet vastata [V3],

Kun Kalle läksi, hän ei ottanut lakkiaan [V3].

Tällainen kieltoverbin V3-asema on vallannut alaa jotenkin muun inversion välttelyn vanavedessä.  Nykyisessä lehdistössä, josta olen tarkkaillut lähinnä Helsingin ja Turun Sanomia, käytetään ”V3-kieltoa” varsin rutiininomaisesti:  vähän pidemmässä lehtikirjoituksessa sitä voi olla valtaosassa verbinmääritteellä alkavia kieltolauseita. Pari esimerkkiä:

Aseet vaikenivat Itä-Ukrainassa kello yhdeksältä tiistaiaamuna Ukrainan armeijan julistettua vuorokauden mittaisen ”hiljaisen päivän” Venäjän tukemien separatistien vastaisessa taistelussa. Iltapäivään mennessä merkittävistä tulitaukorikkomuksista ei raportoitu.  (HS 10.12.2014)

”Ongelma on kokonaisvaltaisen lukutaidon puute.  Asioita tulkitaan liikaa omista lähtökohdista, jolloin objektiivista tilannekuvaa ja arviota ei synny”, Alafuzoff sanoo.  (HS 14.12.2014)

Käänteinenkin järjestys on käyttökelpoinen

Suomen melko vapaan sanajärjestyksen tähden voisi siis ajatella olevan yhdentekevää, onko kieltoverbi V2- vai V3-asemassa; ”svetisismistä” ei olisi pelkoa.  Eeva Lindén (1963, 215−217) osoittaa V2-aseman olevan kuitenkin luonnollisempi alkumääritteisessä kieltolauseessa, ja  Osmo Ikola toteaa Nykysuomen käsikirjassa (1986, s. 175) kansankielessä olevan vallitsevana, että kieltosana on subjektin edellä, vaikka pääverbi onkin jäljessä.

Niinpä ei kirjoitettaessa liene estettä asettaa kieltoverbi heti lauseenalkuisen verbinmääritteen perään. Esimerkiksi edellä esitettyjen virkkeiden sanajärjestys voisi olla toinenkin, jolloin myös virkkeen hahmottaminen helpottuisi, kun raskas ja informaatiota sisältävä lauseenosa (merkittävistä tulitaukorikkomuksista, objektiivista tilannekuvaa ja arviota) tulisi vasta lauseen jälkiosassa kieltoverbin jälkeen:

Iltapäivään mennessä ei raportoitu merkittävistä tulitaukorikkomuksista ~ – – ei merkittävistä tulitaukorikkomuksista raportoitu.

Asioita tulkitaan liikaa omista lähtökohdista, jolloin ei synny objektiivista tilannekuvaa ja arviota.

Menettely lisää usein lauseen selvyyttä estämällä luettaessa  myös alkumääritteen ja subjektilausekkeen (tai yleisemmin: teemalausekkeen) erheellistä kytkeytymistä yhteen. Tällaisen väärän hahmotuksen  mahdollisuus olisi seuraavissa:

− − taustalla on säännösmuutos.  Sen mukaan * palkkatuettujen työntekijöiden osa-aikasopimusta ei saa uusia, ellei − − (TS 3.11.2014 s. 6)

EKP on toivonut rahaelvytykseensä mukaan jäsenmaita ja yksityisiä investoijia. Tähän saakka * samansuuntaista ja yhteistä ponnistusta ei ole saatu aikaan.  (HS 28.11.2014 A4)

Näissä kummassakin olisi kannattanut siirtää ei-sana tähdellä merkittyyn kohtaan väärän hahmotuksen ehkäisemiseksi.

Lisää aiheesta

Lindén, Eeva 1963:  Kieltolauseen sanajärjestyksestä suomen kirjakielessä. − Virittäjä 67, s. 214−226.

Lindén, Eeva 1969:  Suomen kielen sanajärjestysuudistuksesta ja sen toteuttamisesta käytännössä. − Virittäjä 73, s. 105 −117.

Pahikkala, Jussi 2009:  Havaintoja V3-lauseiden lisääntymisestä. − Virittäjä  113, s. 575−584

Pahikkala, Jussi 2012:  Puhutun kielen keinoja − lauseen osia erottava niin. − Kielikello 3/2012, s. 34−35.

Pahikkala, Jussi 2014:  Etupainoisia lauseita.  Kielikello 2/2014, s. 33−34.

Hakulinen Auli 2012:  Näkökulmia suomen kieltolauseen sanajärjestyksen määräytymiseen.  − Proceedings of TLU Institute of Estonian Language and Culture. Issue 14/2012

Jussi Pahikkala
Kirjoittaja on matemaatikko, mutta tehnyt tutkimuksia suomen kielenkin alalta.