Kielivaikutuksia arvioimaan
Alkusanat 1/2011

Riitta Eronen

Kielivaikutuksia arvioimaan

On jännittävää nähdä, onko alkanut vuosi kielipoliittisesti yhtä vilkas kuin edellinen, jonka aikana kielikysymykset olivat  runsaasti esillä julkisuudessa. Yhtäällä vedettiin rajoja sille, mitä verkkokeskusteluissa voi sanoa, kun mm. vähemmistöihin ja poliitikkoihin kohdistunut vihapuhe virallisestikin todettiin rikolliseksi; sananvapaus ei oikeuta vihapuheeseen. Toisaalla oikeusasiamies otti kantaa sairaalan yksikön englanninkieliseen nimeen, joka velvoitettiin vaihtamaan suomalaiseksi. Julkishallinnon nimiä vaadittiin selvemmiksi, aluehallinnon uudistuksessa syntyneitä, vakiintuneen kielenkäytön vastaisia alueiden nimiä kritisoitiin jne.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja suomen kielen lautakunta ovat jatkuvasti muistuttaneet viranomaisia siitä, että nimiin ja muuhun kielenkäyttöön on kiinnitettävä huomiota hankkeiden ja uudistusten suunnittelun alusta asti.  Kielitoimiston entinen johtaja Pirjo Hiidenmaa esitti jo vuosia sitten eräässä seminaarissa, että yhtä lailla kuin viranomaisilta vaikkapa rakennushankkeissa edellytetään ympäristövaikutusten arviointia (yva) ja lakeja laadittaessa sukupuolten tasa-arvoon liittyvien vaikutusten  arviointia (suva), tarvittaisiin myös kielivaikutusten arviointia (”kiva”). Jo nyt hallinto on perustus- ja kielilain mukaan velvoitettu arvioimaan uudistusten kielivaikutuksia, mutta toistaiseksi vain siitä näkökulmasta, että eri kieliryhmien oikeudet toteutuvat. Tarvittaisiin arviointia myös siitä, miten uudistukset vaikuttavat jokapäiväisiin kielioloihin: viestintään ja ennen kaikkea mahdollisuuteen ymmärtää yhteiskuntaa sekä toimia ja vaikuttaa siinä.

Se, että uudistusten kielivaikutuksia ei läheskään aina ole pohdittu, on aiheuttanut  paljon haittaa. Monessa portaassa jo päätettyjä asioita ei voi  muuttaa enää sitten, kun suunnitelmat tulevat julkisiksi. Niinpä kansalaiset saavat tyytyä esimerkiksi siihen, että kaikesta kritiikistä huolimatta joudutaan pankkiautomaatilla aina vain miettimään englanninkielisten sanojen debit ja credit merkityksiä. Lääni-sanaa katoaminen haittaa yhä mm. television meteorologin jokapäiväistä työtä.

Kielen tärkeydestä puhuminen ja tiedon levittäminen eivät siis yksin riitä. Kotimaisten kielten  tutkimuskeskus onkin vedonnut poliitikkoihin, jotta virkakielen parantaminen saataisiin hallitusohjelmaan. Ettei asia unohtuisi,  tutkimuskeskus kysyi vuoden alussa kaikilta puolueilta, mitä mieltä ne ovat ehdotuksesta. Vastaukset olivat lupaavia: lähes kaikki puolueet kannattavat konkreettisia toimia virkakielen parantamiseksi. Mitä nuo käytännön keinot voisivat olla ja mitä mieltä puolueet niistä ovat,  selviää Aino Piehlin artikkelista. Aiheesta kirjoittavat myös Ulla Tiililä ja Vesa Heikkinen.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus täytti maaliskuun ensimmäisenä päivänä 35 vuotta. Syntymäpäivää vietettiin työn merkeissä. Kotuksen työn laajasta sisällöstä Kielikello tarjoaa  tänäkin vuonna runsaasti näytteitä. Tässä numerossa lukijat saavat tukevan virkakieliannoksen lisäksi mm. tietoa teitittelyn historiasta (teitittelyä ei aina ole pidetty kohteliaimpana puhuttelumuotona) sekä romanikielestä ja suomen murteista.  – Kieli on kartalla.

Riitta Eronen