Kielitoimisto suosittaa yhä
Alkusanat 1/2015

Riitta Eronen

Kielitoimisto suosittaa yhä

Kielitoimisto täyttää 70 vuotta. Se on siis elänyt samat vuosikymmenet kuin koko sodanjälkeinen Suomi. Maailma, kielimaailmakin, on muuttunut ja organisaatiot vaihtuneet, mutta yhä kielenhuollon päämääränä on yhteisen yleiskielen toimintakuntoisena säilyttäminen ja kehittäminen sekä kielitiedon välittäminen. 

Uusien toimintatapojen rinnalla on käytössä vanhojakin, mm. Kielitoimiston puhelinneuvonta. Kun asiakas, esimerkiksi ”sanomalehti Uuden Suomen toimittaja” tai ”neiti Laakso ministeriöstä”, vuonna 1945 soitti Kielitoimiston neuvontapuhelimeen, Nykysuomen sanakirjaa ei vielä ollut ja esimerkiksi vierassanat ja monet maantieteelliset nimet olivat oikeinkirjoitukseltaan vakiintumattomia. Nyt käytössä on niin sanakirjoja kuin verkkoaineistojakin ja toimittaja löytää usein vastauksen ongelmaansa niistä. Ministeriön tiedottaja saattaa itse olla mukana muokkaamassa organisaationsa kieltä esimerkiksi virkakielikampanjan projektissa tai yhteisessä sanastoryhmässä.

Silti puhelinneuvonnan palvelulla on edelleen kysyntää, ja sieltä nousee usein esiin myös aiheita, joihin syvennytään laajemmin ja joiden selvittäminen hyödyttää monia muitakin kuin yksittäistä kysyjää. Muun muassa neuvonnassa vastaan tulleiden kysymysten perusteella on laadittu Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas sekä pian ilmestyvä Kielitoimiston kielioppiopas. Niistä taas ammennetaan sisältöä Kielitoimiston ohjepankkiin, joka tuo etsijöiden ulottuville valtavan määrän kielenkäytön suosituksia ja ohjeita sekä niiden taustoja. Haku vie myös Kielitoimiston sanakirjaan ja lukuisiin mm. nimiohjeita sisältäviin verkkoaineistoihin, joten palvelussa toteutuu ns. yhden luukun periaate. (Ks. tarkemmin s. 7.)

Edelleenkin monet vierassanat ja ‑nimet herättävät kysymyksiä. Yksi pitkään ohjeen uudistamista kaivannut kielenkäytön yksityiskohta on eräiden vierassanojen taivutukseen liittyvä vokaalisointu: onko taivutuspäätteessä a vai ä. Asiaa on käsitelty suomen kielen lautakunnassa, ja tässä Kielikellon numerossa selvitetään uudet, osin tarkennetut ohjeet. Niistä  selviää mm., ovatko sekä kompromisseja että kompromissejä yhtä oikein (s. 13).

Kielitoimiston suosituksia seurataan yhä tarkoin. Vuoden takainen ”rektiogate” (suomen kielen lautakunta hyväksyi rakenteen alkaa tekemään) herätti lähes 1940-luvun kielikiistoihin rinnastettavan kielikeskustelun. Tähän ja taustalla oleviin laajempiin periaatteellisiin ja historiallisiin seikkoihin palataan vielä huhtikuussa järjestettävässä suomen kielen lautakunnan ja Kotikielen Seuran seminaarissa, jonka nimi on osuvasti Normipäivä (s. 35). Normipäivän antiin palattaneen vielä Kielikellon sivuillakin.

Riitta Eronen