Kielitaito monipuolistaa ajattelua
Kieli työssä 2/2019

Sampsa Peltonen

Kielitaito monipuolistaa ajattelua

Sampsa Peltonen on suomentaja, joka kääntää mm. arabiasta ja ranskasta suomeen. Hän on toiminut kielialalla monenlaisissa tehtävissä ja suomentanut niin kirjallisuutta, tv-ohjelmia kuin asiatekstejäkin ja tehnyt välillä myös tulkkauksia. Mitä kansainvälisyys ja kielitaito merkitsevät kääntäjälle?

Mikä sai sinut aikanaan kiinnostumaan kielistä ja kääntämisestä?

Kielet ja niiden väliset suhteet ovat kiehtoneet minua aina. Jo pikkulapsena tutkin kotona englannin kuvasanakirjaa, josta opin, että kissa on cat ja koira dog. Pohdin kuumeisesti, mikä on se kaava, jolla nämä viisikirjaimiset sanat muunnetaan kolmikirjaimisiksi englannin sanoiksi.

Oli mykistävää lopulta tajuta, ettei kääntämiseen olekaan mitään mekaanista kaavaa, vaan sanat ja niiden tarkoitusmaailmat pitää oppia yksitellen. Rakastan kääntämistä, koska olen valtavan utelias enkä siedä ehdottomuutta; kieli toimii niin kurittomasti ja orgaanisesti, että kääntäminen on samanaikaisesti aina mahdotonta ja aina mahdollista.

Käännät arabiasta ja ranskasta suomeen. Miksi olet perehtynyt juuri näihin kieliin?

Taustalla lienee snobismia, erikoisuudentavoittelua ja häpeilemätöntä orientalismia. Lisäksi olen kokenut rikastuvani juuri näistä kielistä erikoisen paljon. Maailmankuvani ja koko ajatteluni on rikastunut valtavasti, kun olen päässyt tarkastelemaan, miten elämää on sanallistettu juuri näiden kielten ilmaisuvarannon avulla.

Arabiantaitoni ansiosta olen saanut paljon näkemystä esimerkiksi arabi- ja muslimiyhteisöjä ravistelevien ilmiöiden taustoista; ranskaksi taas olen päässyt nauttimaan pitkän filosofisen tradition rikastuttamasta kirjallisuudesta ja keskustelukulttuurista.

Kirjoittaja autiomaassa.

Kirjoittaja autiomaassa.

Miten lähdekieli vaikuttaa suomentamiseen – millaisia eroja eri kielten kääntämisessä on? Esimerkiksi suomennetaanko arabiasta erityyppisiä tekstejä kuin ranskasta?

Käännettävien tekstien valintaan liittyy paljon kulttuurisia ja poliittisia näkökohtia. Maailmankuvamme supistuu pahan kerran, jos meitä ympäröivien tekstien lähteet vähenevät ja yksipuolistuvat. Maapallomme on käynyt jatkuvasti pienemmäksi paikaksi, ja olisi ensiarvoisen tärkeää ymmärtää erilaisuutta. Yksi parhaista keinoista tutustua muihin on perehtyä heidän tuottamiinsa teksteihin.

Lähdekieli vaikuttaa myös suomentajan työhön. Minulle ranskasta suomentaminen ja arabiasta suomentaminen ovat kuin kaksi eri ammattia. Mitä pidempi on kahden kielen välinen kulttuurinen välimatka, sitä enemmän käännösstrategiaa ja ‑valintoja täytyy pohtia, ettei tule suomentaessaan vääristäneeksi tekstiä mihinkään suuntaan.

Usein kuultu väite on, että suomi olisi erityisen vaikea kieli (tämä väite on myös kumottu moneen kertaan). Eikö voisi väittää, että arabia jos mikä on vaikea kieli?

Olen vakaasti sitä mieltä, että mikään kieli ei ole absoluuttisesti toisia vaikeampi – sehän tarkoittaisi melkeinpä, että tällaisen vaikean kielen osaajat olisivat toisia älykkäämpiä. Mutta toki sellaisia vieraita kieliä on helpompi oppia, joissa on joitakin yhteisiä piirteitä oppijan äidinkielen kanssa.

Kaikissa minun opiskelemissani kielissä on ollut jokin vaikeasti ja jokin helposti opittava osa-alue. Arabian kielessä on vaikea saavuttaa sellaista tasoa, että sillä pystyy juttelemaan rennosti, mutta esimerkiksi verbioppi on niin looginen, että pitkään opiskeltuaan arabiaksi pystyy esimerkiksi keksimään itse toimivia uudissanoja. Vaikkapa englannin kielellä taas yleensä oppii nopeasti keskustelemaan varsin sujuvasti, mutta kieliopillisten detaljien (mm. artikkelinkäytön) hallitseminen on erittäin vaativaa.

Liittyykö kielten osaamiseen kenties joitain hyötynäkökohtia: onko jonkin kielen osaaminen hyödyllisempää kuin jonkin toisen?

Minkä tahansa kielen osaamisesta on, tai ainakin voi olla, hyötyä. On totta, että ilman englannin taitoa on vaikea kuvitella pärjäävänsä nykymaailmassa, mutta muiden kielten osaaminen on monella tapaa merkittävä valtti. Vaikka suuren osan asioista voi kansainvälisissä yhteyksissä hoitaa englanniksi, monipuolisemmalla kielitaidolla erottuu joukosta. Täällä meidän koti-Euroopassammekin saa vaikkapa bisnekset varmasti teknisesti hoidettua englanniksi maassa kuin maassa, mutta jos haluaa jäädä kumppaniensa mieleen ja rakentaa heidän kanssaan oikeasti läheisiä ja kestäviä suhteita, se onnistuu vain osaamalla ranskaa, saksaa, puolaa tai muuta kieltä tapauksen mukaan.

Vaikka suuren osan asioista voi kansainvälisissä yhteyksissä hoitaa englanniksi, monipuolisemmalla kielitaidolla erottuu joukosta.

Maailmantilanteet myös muuttuvat. Kun kiinnostuin arabian kielestä, arabimaailma tuntui vielä varsin kaukaiselta ja eksoottiselta alueelta, josta meidän arkeemme kantautui uutisia varsin vähän. Nyttemmin taas Lähi-itä on EU:n lähialuetta ja maailmanpoliittisesti kuumaa kamaa. Ja globalisoituneessa maailmassamme oikeastaan missä päin tahansa voi tapahtua jotain sellaista, että seuraukset tuntuvat meillä asti. Suhteita, ymmärrystä ja osaamista tarvitaan!

Millaisin ajatuksin olet seurannut viime vuosina Suomessa käytyä keskustelua kansainvälisyydestä ja kielitaidosta? Onko sinulla käytännön kokemuksia kansainvälisyyden tulkinnoista?

Harmittavan usein esimerkiksi tapahtumien, kampanjoiden ja yritysten ”kansainvälisyys” tarkoittaa itse asiassa vain englanninkielisyyttä. Englanti on mainio apuväline kommunikoinnin helpottamiseksi, mutta jos aina ja kaikkialla turvaudutaan vain siihen, näkemykset latistuvat ja äänialat kaventuvat. Aidon monikielisyyden vaaliminen vaatii panostamista, mutta hyödyt ajattelun monipuolistumiselle ovat eittämättömät.

Yleisötilaisuuksia järjestettäessä tulkkaus koetaan usein aivan liian hankalaksi: simultaanitulkkaus vaatisi kalliin laitteiston ja monesti useita tulkkeja; konsekutiivitulkkauksen taas pelätään venyttävän tilaisuutta ja tylsistyttävän kuulijat. Niin sen ei kuitenkaan tarvitse välttämättä aina olla.

Siitä minulla oli myönteinen kokemus Helsinki Lit ‑kirjallisuusfestivaalilla toukokuussa 2019. Tulkkasin suomesta arabiaksi ja arabiasta suomeksi kirjailija Hassan Blasimin ja toimittaja Laura Saarikosken välisen haastattelun. Etenkin vastausten tulkkaamiseen suomeksi meni tietenkin aikaa, mutta jälkeenpäin moni kuulija tuli sanomaan, että oli ollut kiehtovaa saada kuunnella arabian kieltä, vaikka siitä ei mitään ymmärtäisikään.

Monen mielestä oli myös ollut kiva kuulla arabiaa kerrankin kulttuurisessa yhteydessä eikä aina vain jossain Lähi-idän levottomuuksista kertovassa synkässä dokumentissa. Puhumattakaan tietenkään siitä, miten tärkeää on, että kirjailija saa myös haastattelussa ilmaista itseään äidinkielellään, tärkeimmällä työkalullaan. Muutamia muita haastatteluja kuunnellessanikaan en voinut välttyä miettimästä, että vaikka kansainvälinen kirjailijavieras kohtalaisen sujuvasti englantia puhuikin, hän olisi varmasti puhunut nasevammin, hauskemmin ja tarkemmin omalla kielellään.

Englannin kielen ylivalta näkyy myös mm. elokuvafestivaaleilla. Esitteissä elokuvat mainitaan hämmästyttävän usein vain ja ainoastaan kansainvälisellä levitysnimellä – ja kansainvälinen tarkoittaa siis jälleen kerran englanninkielistä. Minulta on pari kertaa jopa mennyt jokin ranskalaisista lehdistä bongaamani kiinnostava elokuva sivu suun, kun en ole osannut yhdistää festivaaliesitteen englanninkielistä nimeä alkuperäiseen.

On ymmärrettävää, ettei nimiä suomenneta, koska suomalaisen levitysnimen keksimiseen liittyy monenlaisia mutkia, mutta vähintäänkin voisi esitteissä näkyvästi mainita kansainvälisen levitysnimen vieressä elokuvan alkukielisen nimen. Tuntuu kornilta mennä katsomaan kaksikielisessä Suomessa vaikkapa ruotsalaista ja ruotsinkielistä elokuvaa Black Circle (alkuperäiseltä nimeltään Svart cirkel) tai argentiinalaista espanjankielistä elokuvaa I Am Toxic (Soy tóxico).

Kirjakauppias Khartumissa.

Kirjakauppias Khartumissa.

Kuva: Sampsa Peltonen

On esiintynyt puheenvuoroja siitä, että suomalaisten kielivaranto kapenee. Sellaisia kieliä kuin saksa, ranska, espanja ja venäjä luonnehditaan ”harvinaisiksi kieliksi”. Onko syytä olla huolissaan?

Muiden kielten kuin englannin opiskelijoiden määrät ovat viime vuosina laskeneet, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että media-alalla nuorista toimittajista yllättävän moni pystyy tekemään töitä vain suomeksi ja englanniksi. Monipuolisempi kielitaito olisi nyt valttia! Vaikka moni ei-englanninkielinen asiantuntija pystyy antamaan haastatteluita englanniksi ihan sujuvastikin, keskustelu on aina terävämpää puhujan äidinkielellä.

Huomaan tämän tv-kääntäjän työssäni jatkuvasti. Omalla kielellä annettua haastattelua on mukava kääntää, koska puhuja käyttää yleensä luovaa, elävää kieltä ja nasevia ilmaisuja; vieraalla kielellä taas hän puhuu aina hankkimansa kielitaidon rajoissa. Ja vaikka kielitaito olisi hyväkin, puhe ei ole yhtä omakohtaista eikä terävää kuin äidinkielellä, koska ilmaisua ohjaavat opitut fraasit.

Kun näkemykset yksipuolistuvat, muut kielet kuin englanti tuntuvat joskus unohtuvan täysin. Kirjallisuuttakin suomennetaan monesta sivistyskielestä hälyttävän vähän.

Mitä asialle voitaisiin kenties tehdä?

Uskon kuitenkin, että aitoa kansainvälisyyttä aletaan taas jossain vaiheessa uudestaan arvostaa. Englanninkielinen maailma on kulttuurin ja tieteen alalla hallitsevassa asemassa, mutta siellä jyllää myös aikamoinen ummehtuneisuus. Kun Trumpin Yhdysvallat suojelee itseään saarroksiin ja Britannia amputoi itsensä EU:n ulkopuolelle, saattavat muut kielet alkaa pian tuntua raikkaammilta ja elinvoimaisemmilta.

Tilanteen parantamiseksi tarvitaan toki kuitenkin myös poliittisia ratkaisuja ja taloudellista panostamista. Vieraiden kielten opiskelun puolesta tulisi kampanjoida, ja etenkin suurten tahojen järjestämissä tapahtumissa pitäisi pyrkiä monikielisyyteen satsaamalla käännöksiin ja tulkkaamiseen.

 

Kysymykset on laatinut Sari Maamies.

Sampsa Peltonen