Ukrainan ja venäjän kielet ovat läheistä sukua toisilleen, mutta mikä niitä oikeastaan yhdistää ja mikä taas erottaa? Onko kielellä painoarvoa nyky-Ukrainassa? Näitä kysymyksiä on tarpeen pohtia nyt, kun Venäjä on hyökännyt naapurimaahansa.
Kielet ja murteet sekä kielten yhtäläisyydet ja eroavaisuudet kiinnostavat ihmisiä usein. Erilaisissa kohtaamisissa ja illanvietoissa keskustelu kääntyy helposti kieleen, etenkin jos osallistujat ovat kotoisin eri suunnilta tai puhuvat eri kieliä äidinkielenään.
Kielten keskinäinen ymmärrettävyys
Kysymyksiin kielten samankaltaisuudesta ei ole aina helppo vastata lyhyesti. Tämä johtuu tietysti siitä, että ”samankaltaisuus” ei ole kielten tapauksessa yksiselitteistä. Yhtäläisyyksiä, kuten myös eroavaisuuksia, voi olla eri tasoilla: äännejärjestelmässä, muoto-opissa, sanajärjestyksessä ja sanastossa. Jotta aiheesta ylipäätään pystytään puhumaan, tämä kaikki on tapana niputtaa keskinäisen ymmärrettävyyden käsitteen alle. Havainnollistukseksi riittänee kaksi esimerkkiä: suomi ja viro sekä ruotsi ja tanska.
Joskus on arveltu, että suomessa ja virossa olisi yhteistä noin 75 prosenttia sanastosta – joskin useimpien yhteisten sanojen kirjoitusasut eroavat toisistaan jonkin verran. Myös kieliopissa on merkittäviä yhtäläisyyksiä, mutta niitä ei ole aina helppo havaita. Joku onkin todennut, ehkä osin leikillään, että suomenkielinen ymmärtää viron kielestä kolmanneksen, käsittää toisen kolmanneksen väärin eikä saa viimeisestä kolmanneksesta selkoa ollenkaan. Todellinen tilanne riippuu tietysti kunkin kielenkäyttäjän osaamisesta. Ei ole myöskään niin, että lähisukukielet olisivat automaattisesti toistensa peilikuvia.
Tanskan ja ruotsin välinen suhde muistuttaa monin paikoin suomen ja viron suhdetta. Tanskan ymmärtäminen voi vaihdella paljon sen perusteella, mistä osasta ruotsin kielen puhuma-aluetta henkilö on kotoisin: aina täydellisestä ymmärtämisestä sen vastakohtaan. Ruotsinkielisiinkin voi siis päteä väite siitä, että ymmärtää kolmanneksen, ymmärtää väärin toisen kolmanneksen eikä ymmärrä viimeistä kolmannesta ollenkaan. Riittää, että tanskalainen sanoo fire og halvfjerds (vrt. ruotsin sjuttiofyra ’seitsemänkymmentäneljä’), ja moni ruotsinkielinen hämmentyy.
Kysymys kielen ja kansallisen identiteetin yhteydestä on keskeinen monille ukrainalaisille.
Viime aikojen tapahtumat Ukrainassa ovat tehneet myös maan kielioloista ajankohtaisen puheenaiheen. Valtion suuret kielet ovat ukraina ja venäjä. Kysymys siitä, kumpaa kieltä puhuu ja miten kielet ovat yhteydessä kansalliseen identiteettiin, on keskeinen monille ukrainalaisille. Aihetta vuosikymmeniä tutkinut Harvardin yliopiston professori Michael Flier on todennut kysymyksen olevan kenties se kaikista olennaisin. Toinen mielenkiintoinen näkökulma aiheeseen on se, miten ukrainalaiset suhtautuvat lähisukukieliinsä.
Yksi maa, monta kieltä
Ukrainan kielioloista ei ole saatavilla ajantasaista ja luotettavaa tilastoa. Yleensä hyödynnetään tietoja, jotka ovat peräisin vuoden 2001 väestönlaskennasta. Ukrainalaisten viranomaisten on monta kertaa ollut tarkoitus tehdä uusi laskenta, mutta sen tielle on aina tullut jokin este – viimeksi koronapandemia.
Vuonna 2014 alkaneiden väestönsiirtojen seurauksena on entistäkin vaikeampaa esittää varmaa tietoa tämänhetkisistä kielioloista. Venäjä valtasi tuolloin Krimin ja muodosti ”Donetskin ja Luhanskin kansantasavallat” (Ukrainan virallisessa kielenkäytössä näitä kutsutaan ”tilapäisesti miehitetyiksi alueiksi”). Vaikka rauha koittaisi pian, menisi kuitenkin vähintään pari vuotta ennen kuin saatavilla olisi uusia, luotettavia tietoja maan kielioloista.
Vuoden 2021 heinäkuussa Ukrainan väkiluvuksi arvioitiin vähän alle 44 miljoonaa. Näistä on 2000-luvun alusta lähtien tavattu laskea 67,5 prosenttia ukrainankielisiksi ja vajaat 30 prosenttia venäjänkielisiksi. Loput koostuvat vähemmistöistä, jotka puhuvat romaniaa, unkaria, krimintataaria ja monia muita kieliä.
Kuluneen vuosikymmenen poliittisten tapahtumien myötä on oletettavaa, että prosenttiosuudet näyttäisivät erilaisilta uudessa vertailussa. Ukrainan puhujamäärä lienee nykypäivänä selvästi suurempi kuin vuoden 2001 tilastossa. Viimeisten 20 vuoden aikana ja varsinkin vuoden 2014 jälkeen maa vaikuttaa käyneen läpi jonkinlaisen identiteetin muutoksen. Neuvostoajan jälkeiset vuosikymmenet ovat johtaneet siihen, että osa ukrainalaisista tuntee entistä voimakkaampaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun taas toiset kokevat itsensä sivullisiksi. Tämä kahtiajakautuneisuus on kärjistynyt Venäjän hyökkäyksen myötä.
Maantieteestä
Ukrainan pinta-ala on runsaat 600 000 neliökilometriä eli melkein kaksi kertaa Suomen pinta-ala, ja Ukraina on Euroopan toiseksi suurin maa Venäjän jälkeen. Valtion voi jakaa kieliolojen perusteella neljään osaan: läntiset alueet ovat ukrainankielisiä; itäisillä alueilla venäjä on selkeä enemmistökieli; etelässä molemmat kielet ovat läsnä mutta venäjä enemmistönä; keskiosassa asukkaat hallitsevat käytännössä niin venäjän kuin ukrainan. Ukrainan kielen asema on siis perinteisesti ollut vahvin lännessä, kun taas venäjän kielen käyttö keskittyy maan itäisiin ja eteläisiin osiin.
Ukraina – itäslaavilainen kieli
Slaavilaiset kielet jaetaan vanhastaan kolmeen ryhmään: länsi-, etelä- ja itäslaavilaisiin kieliin. Ukrainan ja venäjän kielet ovat läheistä sukua toisilleen; kumpikin kuuluu slaavilaisten kielten itäslaavilaiseen haaraan. Samaan haaraan luetaan myös valkovenäjä.
Vaikka ukraina kuuluu itäslaavilaisiin kieliin, sillä on paljon yhtäläisyyksiä myös länsislaavilaisten kielten kanssa, etenkin sanastossa. Keskiajalta lähtien itäslaavilaiset kielet ovat kehittyneet toisiinsa verrattuna hyvin erilaisissa oloissa: Venäjä on ollut 1700-luvulta lähtien suurvallan kieli, kun taas ukrainan kielen käyttöä vastustettiin aktiivisesti niin 1800-luvun loppupuolen venäläistämiskaudella kuin suurimman osan neuvostoajasta. Vuoteen 1918 asti Länsi-Ukraina kuului Itävalta-Unkarin vaikutuspiiriin, ja siellä olosuhteet olivat suotuisammat kuin Venäjällä.
Yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia
Palataan yhtäläisyyksiin ja eroihin kielten välillä. Ensin aakkosista ja äännejärjestelmästä: Ukrainaa kirjoitetaan kyrillisin aakkosin, joita on kielessä 33 kappaletta. Näillä kirjaimilla merkitään 38:aa eri foneemia, joista 6 on vokaaleja ja 32 konsonantteja. Toisin kuin suomessa ja ruotsissa, ukrainassa ei erotella lyhyitä ja pitkiä vokaaleja. Konsonanttien joukosta erottuu /ɦ/, glottaalifrikatiivi, joka muistuttaa ääntöasultaan [h]:ta.
Ukrainan aakkostossa, toisin kuin venäjässä, on kirjaimet є [je], i [i], ï [ji] ja ґ [g] (hakasulkeissa ääntöasu). Muutama esimerkki:
приємно [prɪˈjemno] ’(on) mukavaa’
літо [ˈljito] ’kesä’
Kиїв [ˈkɪjiu̯] ’Kiova’
ґанок [ˈganok] ’kuisti’
Kirjainten ja niiden äännearvojen vastaavuus on merkittävä, joten ukrainan kielen kirjoittaminen ei yleensä aiheuta ongelmia.
Myös venäläisessä aakkostossa on 33 kirjainta. Niistä kolme on sellaisia, joita ei ole ukrainassa: ë [jo], ы [ɨ] ja э [ɛ]. Lisäksi kummankin kielen aakkostossa on merkkejä, jotka eivät oikeastaan ole kirjaimia. Niitä käytetään esimerkiksi merkitsemään, että edeltävä kirjain äännetään kovana eli ilman liudennusta. Venäjässä tähän käytetään merkkiä ъ ja ukrainassa heittomerkkiä (’).
Selvä ero kielten välillä on ukrainan mieltymys i-äänteeseen. Jos [o] tai [e] sijaitsee konsonanttien välissä, tulee siitä yleensä [i]:
| ukraina | venäjä | |
|---|---|---|
| Київ [ˈkɪjiu̯] | Kiova | Киев [ˈkʲi(ɪ̯)ɪf] |
| кіт [kjit] | kissa | кот [kot] |
| сік [sjik] | mehu | сок [sok] |
Yhtäläisyydet ukrainan, venäjän ja valkovenäjän välillä ovat huomattavia myös muoto-opissa; esimerkiksi sijapäätteet muistuttavat toisiaan. Kielillä on kuusi yhteistä substantiivin sijaa (nominatiivi, genetiivi, datiivi, akkusatiivi, instrumentaali ja lokatiivi). Lisäksi ukrainassa on vokatiivi eli puhuttelumuoto, jota käytetään, kun mainitaan henkilö nimeltä: привіт, Оксано! ’hei, Oksana!’.
Myös kielten verbijärjestelmät rakentuvat yhteiselle pohjalle.
Sanasto ja yhteydet länteen
Vuosisatojen ajan, 1700-luvun lopulle asti, suuri osa nykyisestä Ukrainasta kuului Puola-Liettuan valtakuntaan, joka ulottui Itämereltä Mustallemerelle. Tämä yhteiselo jätti merkittäviä jälkiä ukrainan sanastoon, joka siis muistuttaa monin paikoin puolan kieltä:
| ukraina | puola | venäjä | |
|---|---|---|---|
| дякую [ˈdjakuju] | kiitos | dziękuję | спасибо [spɐˈsjibə] |
| прошу [ˈproʃu] | ole hyvä | proszę | пожалуйста [pɐˈʐaɫɨstə] |
| дах [dax] | katto | dach | крыша [ˈkrɨʂə] |
| фарба [ˈfarba] | maali | farba | краска [ˈkraskə] |
| лютий [ˈljutɪj] | helmikuu | luty | февраль [fʲɪˈvralʲ] |
Epävarma tulevaisuus
Mikä on ukrainan kielen suunta? Vastaus kysymykseen riippuu paljolti meneillään olevasta konfliktista. Ehkä Ukraina suuntaa selvemmin länteen, mikä voi johtaa siihen, että lännen kielellinen vaikutus lisääntyy, tai sitten käännytään uudelleen venäjän kielen puoleen vaikutteiden saamiseksi.
Tärkeää on myös kielilainsäädäntö ja sen tulevaisuus. Vuonna 2019 Ukrainassa tuli voimaan uusi kielilaki, josta on osin muodostunut kiistakysymys. Lain 25. artikla koskee painettuja lehtiä, ja siinä säädetään, että jos painetun median aineistoa julkaistaan jollain muulla kielellä kuin ukrainaksi, tulee tekstistä tehdä myös ukrainankielinen versio. Tällainen säädös tekee tietysti venäjänkielisten lehtien julkaisemisesta tyyristä. Jää nähtäväksi, mitä näille kirjauksille tapahtuu tulevaisuudessa. Yksi asia on kuitenkin varma: kieli on sosiaalinen ilmiö ja siten läheisesti yhteydessä yhteiskunnan kehitykseen.
Suomennos: Henna Leskelä. Ruotsinkielinen artikkeli julkaistiin Språkbruk-lehdessä 13.4.2022: Språken i krigets skugga(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)